Super Bowl

Sois perjantai ja aurinko helottaa kuin valtavan kuumasti palava kaasupallo konsanaan. Tänään oli myös parturipäivä, vaikka yleensä sen sijoitankin lauantaille. Nyt pehko oli vaan kasvanut niin eeppisiin mittoihin ja että vaati drastisia toimenpiteitä, joten iltapäivällä oli poikakin tulossa Stadiin (ekaa kertaa yksin junalla, jännää!) ja mentiin siitä sitten hoitoon (käydään yhtäaikaa, että saa molempien hiukset samalla käynnillä).

Mutta se lounas. Piti keksiä sopiva kohde ja eilisen jälkeen teki mieli jotain melko takuuvarmaa, mutta myös kevyempää. Listalta valikoitui Super Bowl -ravintola, joka sijaitsee Hietsun Kauppahallissa. Pokémoneja jahdaten sitten Lönnkaa pitkin, rantaa kohden köntystellen.

Trendy and healty veggie/fish/meat/chicken bowls available at this small restaurant in Hietalahti Kauppahalli market hall. The food was tasty and pleasantly light for a lunch.

Other places to go for bowls are Giwa (nee Makki Makki), Mashiro and Eat Poké HKI.

Super Bowl tarjoaa näitä trendikkäitä (vai onko tämä jo passé?) kulhoruokia, eli lisuke (riisi, kvinoa tai couscous) alle ja muut tavarat päälle jotenkin nätisti asetellen. Eli vähän tällainen itämainen pyttipannu, tai niin nämä itse miellän. Korealainen Bibimbap taitaa olla ensimmäinen tällainen kulhoruoka mihin olen törmännyt, tosin havaijilaishenkiset Poké-kulhot kai osittain tätä nykytrendiä pisti tulille. Ne kulhot (12e)!

Tässä lista: Chick eli “revittyä kanaa”, kurkkua, marinoitua paprikaa, marinoitua mozzarellaa, minttu-korianteri-jogurttikastiketta, kurpitsansiemeniä ja salaattia; meat eli ilmakuivattua kinkkua, chorizoa, kurkkua, edamamea, marinoitua mozzarellaa, marinoitua punasipulia, chili-paprikakastiketta ja salaattia; fish eli savustettua lohta, kurkkua, edamamea, marinoitua fetaa, marinoitua punasipulia, tzatzikia, seesaminsiemeniä ja salaattia sekä vegetarian eli marinoitua munakoisoa, kurkkua, edamamea, hummusta, chili-paprikakastiketta, seesaminsiemeniä ja salaattia. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille tullessa, josta saa myös kulhon kun se valmistuu. Vesi ja vehkeet löytyy kassan luota ja/tai pöydästä. Itselle valikoitui kalakulho.

Ruoka valmistui melko vikkelään vaikkakin jo tullessa (ajoissa liikkeellä, you know what it is) oli muutama Foodoran tms kulho-to-go työn alla. Tämä näytti värikkäältä, kuten nämä tuppaavat näyttämään ja couscousia lukuunottamatta kaikki komponentit olivat selkeästi esillä. Tämähän oli ihan hyvän makuista meininkiä, lohi oli jees, tzatziki snadisti valkosipulista (mä tykkään vähän stydimmästä, mutta meni tämäkin) ja edamamet olivat saaneet jonkun maukkaan kastikkeen (en minä tästä oikein chiliä erottanut, mutta ihan hyvä oli).

Pahnan pohjimmainen, eli se couscous oli oikein maittavaa ja juuri sopivan kostean ja kuivan välimaastossa. Ja se yrttisyys tässä couscousissa oli erinomainen, toimi muiden annoksen juttujen kanssa hienosti. Tämä oli tällainen sopivan kevyt ja maukas lounas, vähän ruokaisampaa kuin perus salaatti tms. Aika hyvin vertautuu vaikkapa Eat Poké HKI kulhoon, tai siihen Bibimbapiin (tosin diggailen enemmän tuollaisesta tulista meiningistä).

Sisustus on suoraviivaisesti toteutettu pienehköön tilaan, eli yksi pitkä pöytä ja makeet lamput. Hietsun hallihan on jotenkin hauska paikka, vilskettä ja vipinää, mutta silleen kohtuu maltillisesti kuitenkin (edelleenkin, ajoissa liikenteessä, kyllä täällä ruuhka-aikaan on aika paljön lössiä). Jännä muuten nähdä, että minkälainen siitä Hakiksen hallista tulee kun saavat rempattua, eikös siihen viereen isketä kovasti jotain väistötilaa tms?

Asiakaspalvelu oli iloisen ystävällistä ja sujuvaa, kiitos siitä. Kasvissyöjälle oli se vegekulho, kannattaa testata. Lasten kanssa voisi periaatteessa tulla, tosin tässä vieressä on tosi kovia muitakin vaihtoehtoja.

Ps. Harun viereen oli tulossa Vappuna avautuva Kungfu Kitchen, jossa pitää lounastaa tässä lähiaikoina.

Pps. Naughty Brgr on näemmä kohtuullistanut hieman lounashintojaan ja nyt saa 10e bursan lisukkeilla.

Ppps. Mezame on siirtymässä suljetun Tulipsin tilalle.

URL www.facebook.com/ravintolasuperbowl
Puhelin 040-1243887
Osoite Lönnrotinkatu 34, Helsinki
Super Bowl on 28.4.2017 rated 2.0 of 5

Leave a Reply