Casa Chipotle

image

Muistelin että olin jostain (varmaan Nytistä) lukenut uudesta meksikolaisesta paikasta ja pienen etsiskelyn jälkeen paikka löytyikin. Paikka tarjoaa vain muutamaa meksikolaista annosta eli: Burrito (9e), Taco (3e kpl) ja Quesadilla (8,50e). Kaikkiin tulee joko kanaa tai nautaa, tosin yksi lounastaja kyseli kasvisruokaa ja jonkunlaisen vegeversion kaverit taisivat hänelle vääntää. Itselle valikoitui se burrito, kun olen muutaman tässä jo ehtinyt koestaa. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille ja tilauksen yhteydessä saa ottaa kantaa tulisuuteen (tulinen, kiitos).

image

Ruoka saapui kohtuullisen rivakasti ja oli kivasti aseteltu lautaselle. Snadi salaatti sivussa ja jänniä tahnoja päällä. Itse burritolätty oli selkeästi itse tehty ja hyvä, tosin sitä joutui hieman työstämään veitsellä, että sai leikattua. Riisit, pavut ja kanat burriton sisällä olivat hyviä, mutta olisin jotain muutakin kaivannut, tämä oli hyvin pelkistetty versio. Se tomaattisalsa salaatin päällä oli todella maukas ja hyvä, tätä olisi voinut olla lisää tai peräti siellä burriton sisällä. Itse salaatti oli vain maustamatonta jäävuorisalaattia. Se tulisuus jäi kyllä nyt jonnekin muualle, ja yleensäkin tuo makumaailma oli tosiaan aika plain. Tulista kastiketta olisi ilmeisesti saanut pyydettäessä, mutta burrito oli jo aika pitkälti tuhottu kun tämä kävi ilmi. Tämä sijoittuu mielestäni Cholon perään burriton osalta (Tortilla House on edelleen mielestäni paras tässä kategoriassa).

image

Sisustus on viehättävän persoonallinen meksikolaisaiheisilla tilpehööreillä. Pöydät ansaitsevat erityismaininnan, koska en ole näin jänniä puupöytiä vielä nähnyt. Täällä kannattaa käydä ainakin kerran ihan vaan ambienssin takia. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle ei teoriassa ole mitään, mutta selvästi kaverit kyllä tekevät annoksen myös vegehepuille. Lasten kanssa en ehkä lähtisi, vähän kaukana normireiteistä ja sen sellaista.

URL www.yelp.com/biz/casa-chipotle-helsinki
Puhelin 044-9727880
Osoite Eerikinkatu 33, Helsinki

 

Jamaican Mamas

image

Tänään päätin lähteä valloittamaan Vilhovuorenkatua, jolta löytyy parikin kiinnostavaa ravintolaa. Olin menossa thaikkua syömään, mutta se olikin kiinni (lappu ikkunassa sanoi, että erikoistapaus tms) joten kävelin viereiseen Jamaikalaiseen (!) ravintolaan. Tarjolla on lounasbuffa (10e) jossa salaatti+soppa+lämmin setti ja loppuun kahvi/tee. Tänään oli tarjolla: salaattibaarissa pikkelöityä kasviksia sekä punajuurta, mustia (värjättyjä) oliiveja, pikkelöityä kurkkua ja selleriä chilillä, salaattisekoitus, kiiviä ja salaattikastiketta. Lämpimällä puolella oli mausteista kasviskeittoa (olisiko ollut bataattipohjainen), pitkään haudutettuja kananpaloja kastikkeessa, peruna-porkkana-jauhelihakastike, plain riisiä sekä riisiä papujen kanssa, pari erilaista valkokaali-paprika höystöä ja kanafrittejä. Listaa näistä ei löydy netistä, mutta eipä ollut ravintolassakaan eritelty että mitä oli tarjolla. Itseäni se ei suuremmin haitannut, mutta jotain muuta ehkä saattaisi. Tilaus ja maksu suoritetaan tiskille.

image

Tällä kertaa oli pakko laittaa salaatti+soppa ensimmäiseksi kuvaksi, kun sain kasattua mahdollisesti maailman rumimman lautasen lämpimien ruokien padoista. Salaattibaari oli hieman niukan oloinen setti, erityisesti kun kaksi komponenttia (värjätyt mustat oliivit ja punajuuri) ei maistunut minulle. Mutta yllättäen chiliset kurkut ja sellerit olivat erinomaisia ja salaattikastikekin oli jotenkin erityisen herkullista. Nämä erittäin hyvät maut yhdistettynä loistavan mausteiseen soppaan tekivät vaikutuksen. Kana fritit olivat kuitenkin melkoisen kuiva kokemus ja jäivät siksi mielestäni selkeästi huonommiksi kuin peruskinkkifritit. Lämmin ruoka (pahoittelut valtavan rumasta kuvasta ja esillepanosta) ei ollut sekään kovin ihmeellistä, eniten pidin chilillä(?) maustetusta kaalihöystöstä, eikä papuriisikään ollut mitenkään huono. Kana taasen oli aika tylsä kokemus, olisin olettanut rohkean maustamislinjan jatkuvan tässä. Jauhelihakastike perunoilla ja porkkanoilla oli sekin melko neutraali setti ja vilkuilinkin ympärilleni jotain tulista tms maustekastiketta sellaista löytämättä. Salaatti ja soppa olivat herkullisia, mutta homma lässähti muilta osin sen verran, että en nyt tuon takia nosta tätä erinomaiseen kategoriaan.

image

Sisustus on hauskan jamaikalainen ja muistuttaa hieman kaukaisesta karibian reissusta Dominikaaniseen tasavaltaan. Taustalla soi reggae-musiikki ja muuta tunnelmaan sopivaa ja asiakkaita oli sen verran vähän, että tässä pääsi vähän fiilistelemään vanhoja. Kasvissyöjälle täällä oli periaatteessa ihan hyvä salaatti+soppa setti, mutta pääruokana kaalia ja papu-riisiä.. nojoo, riippuu mistä tykkää. Lasten kanssa en ehkä tulisi ihan vaan siksi, että pääosa ruoasta oli niin mukavan tujusti maustettu, että voisi olla vaikea löytää makumaailmaan sopivat setit. Muuten täällä oli kyllä ihan hyvin tilaa vaikka vaunuillekin (en tiedä mikä on politiikka näiden osalta).

URL https://www.facebook.com/JamaicanMamas
Puhelin 045-6011121
Osoite Vilhonvuorenkatu 5, Helsinki