Casa Chipotle

image

Muistelin että olin jostain (varmaan Nytistä) lukenut uudesta meksikolaisesta paikasta ja pienen etsiskelyn jälkeen paikka löytyikin. Paikka tarjoaa vain muutamaa meksikolaista annosta eli: Burrito (9e), Taco (3e kpl) ja Quesadilla (8,50e). Kaikkiin tulee joko kanaa tai nautaa, tosin yksi lounastaja kyseli kasvisruokaa ja jonkunlaisen vegeversion kaverit taisivat hänelle vääntää. Itselle valikoitui se burrito, kun olen muutaman tässä jo ehtinyt koestaa. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille ja tilauksen yhteydessä saa ottaa kantaa tulisuuteen (tulinen, kiitos).

image

Ruoka saapui kohtuullisen rivakasti ja oli kivasti aseteltu lautaselle. Snadi salaatti sivussa ja jänniä tahnoja päällä. Itse burritolätty oli selkeästi itse tehty ja hyvä, tosin sitä joutui hieman työstämään veitsellä, että sai leikattua. Riisit, pavut ja kanat burriton sisällä olivat hyviä, mutta olisin jotain muutakin kaivannut, tämä oli hyvin pelkistetty versio. Se tomaattisalsa salaatin päällä oli todella maukas ja hyvä, tätä olisi voinut olla lisää tai peräti siellä burriton sisällä. Itse salaatti oli vain maustamatonta jäävuorisalaattia. Se tulisuus jäi kyllä nyt jonnekin muualle, ja yleensäkin tuo makumaailma oli tosiaan aika plain. Tulista kastiketta olisi ilmeisesti saanut pyydettäessä, mutta burrito oli jo aika pitkälti tuhottu kun tämä kävi ilmi. Tämä sijoittuu mielestäni Cholon perään burriton osalta (Tortilla House on edelleen mielestäni paras tässä kategoriassa).

image

Sisustus on viehättävän persoonallinen meksikolaisaiheisilla tilpehööreillä. Pöydät ansaitsevat erityismaininnan, koska en ole näin jänniä puupöytiä vielä nähnyt. Täällä kannattaa käydä ainakin kerran ihan vaan ambienssin takia. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle ei teoriassa ole mitään, mutta selvästi kaverit kyllä tekevät annoksen myös vegehepuille. Lasten kanssa en ehkä lähtisi, vähän kaukana normireiteistä ja sen sellaista.

URL www.yelp.com/biz/casa-chipotle-helsinki
Puhelin 044-9727880
Osoite Eerikinkatu 33, Helsinki

 

Tortilla House (Roba)

image

Rikoin sitten omaa politiikkaani ja kuljin Tortilla Housen ketjun (nyt tämä on ketju!) uuteen toimipisteeseen Roballa. Mutta rikkomus on hyvästä syystä, koska halusin saada nyt jonkunlaisen varmuuden siitä, että onko Tortilla Housen burritot tosiaankin parempia kuin muut. Ja näin minä sitten päättäväisin askelin suuntasin kohti Roban houkutuksia, läpi tuulen ja tuiverruksen. Määränpäässä olikin pienehkö narikka jossa oli tutunoloinen asetelma, eli tiski kassakoneen kanssa, johon tilaus ja maksu suoritetaan sekä yksinkertainen menurakenne, josta valitaan haluttu annoskokonaisuus. Kyseessähän on burritojen lisäksi tacoja sekä salaattia tarjoava setti (löytyy myös yksittäistacoja sekä quesadilloja) ja hinnan määrää pääraaka-aine. Näitä on tarjolla: Possua (8,70e), Kanaa (8,70e), Nautaa (8,20e), Kasviksia (8,20e). Näihin sitten valikoidaan tyyli (burrito, taco, salaatti), lisukkeet (limeriisi, mustapapu, salaatti, juusto, tuoresalsa) sekä kastikkeet (sour cream, tomatillo ranch ja chipotle). Juomia on vain maksullisia, eli hanavettä ei löydy (kai tällä saadaan lisää katetta ravintolalle) ja mukana on “ulkolaisia” (2e), “kotimaisia” (1,50e tähän lukeutui mm. Pepsi) ja vesipullo (1e). Itselle valikoitui burrito naudalla (eli jauhelihakastikkeella) ilman riisiä sekä (ilmeisesti kotimainen) Pepsi Max (ts. 9,70e). Nämä kourassa sitten kipusin ylätasanteelle.

image

Burrito oli jälleen kerran paketoitu, tällä kertaa folion lisäksi tavallaan lautasena/tarjottimena toimivaan paperiin. Mitenkään erityisen kaunis ruokalajihan tämä ei oikein ole, mutta tälläkin kertaa maku oli erinomainen. Sanoisin jopa ehkä hieman parempi kuin aiempi Tortilla House käynti, joka on erinomainen saavutus ketjun uuden paikan henkilökunnalta. Osansa tähän ehkä toi se, että tällä kertaa minut ohjattiin ottamaan kaikki soossit pötkylän sisään, sen sijasta että viimeksi harhauduin koestamaan pelkkää chipotle-versiota. Erittäin hyvä tasapaino eri komponenttien välillä ja tasainen jakauma niitä läpi koko burriton. Lisäsäväyksen toi useampi eri hotsauce, jotka olivat kivasti näppien vieressä. Ei tämä välttämättä niitäkään olisi kaivannut, mutta oli kiva modaa annosta puolenvälin jälkeen. Nyt jo melko monta burritoa upottaneena voin todeta, että nämä on hyviä burritoja. Ja näköjään tekevät vielä tasaista suoritusta eri paikoissa, kuten tällaiselta toivookin. Käykää täällä jos burritoa kaipaatte.

image

Sisustus on uudenkarhea ja melko käytännönläheinen. Ilmeisesti kohdesegmentti on illemmalla Robaa pitkin heiluvat menninkäiset, mikä on täysin ymmärrettävää. Kivempi tämä on silti kuin se Kampin versio, koska tässä ei ole niin massiivista ihmisvirtaa selän takana ja muutenkin leppoisan musiikin ja vähäisemmän asiakasmäärän takia. Oven vieressä istuessa tulisi varmaankin melko viileä, mutta ylhäällä parvella oli ihan kiva istuskella ja ihmetellä alhaalla tapahtuvia juttuja. Mutta edelleenkin siis nopeaan visiittiin tähtäävä pikaruokapaikka, eli ei tänne viihtymään tulla vaan ruoan takia. Kasvisruokaa saa ja suosittelen kokeilemaan paikan antimia estottomasti. Lasten kanssa vähän niin ja näin, edelleenkin sen verran hyvää ruokaa, että voisi ehkä kuvitella siellä Kampissa käyvänsäkin, mutta onhan nämä hieman karuja natiaisten kanssa vierailtaviksi.

URL www.tortillahouse.fi
Puhelin 050-3646294
Osoite Iso Roobertinkatu 7, Helsinki

 

San Pedro

IMG_2312.JPG

Kerran vielä ja tunteella. Eli burrito siinsi horisontissa, koska pakko näiden paikkojen on jossain vaiheessa loputtava. Lounaspaikoista meksikolaista tarjoavia tiedän oikeastaan enää Mayan sekä Amigon ja näistä kahdesta Amigon lounaslista ei sisällä minkäänlaista meksikolaista vivahdettakaan. Joten jääköön tällä erää nyt Maya sitten viimeiseksi kohteeksi ja kuinka ollakaan, perjantaina olisi siellä tarjolla meksikolaista kanapataa. But I digress, eli asiaan. Mesta on yksi Kampin food courtin (vai garden?) luukuista, Namaskaarin ja (ei vielä käydyn) Singapore Hot Wokin välissä. Paikka näyttää pikaruokalalta, kuten muutkin tässä rykäelmässä olevat, poislukien Orchid ja Don Corleone. Tarjolla on pitkä lista kaikenlaista, niin montaa eri variaatiota, etten nyt ala niitä kaikkia tähän tabuloimaan. Löytyy salaatteja (9-11e), burgereita (10-13e), pihvejä (11-14,90e), fajitaksia (15-17,50e!), tacoja ja nachoja yms (9-9,90e) sekä burritoja (9e), joista löytyy: Taco eli tacomaustettua jauhelihaa, Kana eli tacomaustettua kanaa, Feta, Seafood eli tonnikalaa ja katkarapuja sekä Papu eli vege. Kaikissa burritoissa on sisällä salaatti ja kermaviili ja päällä on cheddar-juustokastike. Tilaus ja maksu suoritetaan tiskille ja sitten painetaan pöytään istumaan numeron kanssa.

Vaikka mesta on pikaruokamainen, niin nopea tämä ei ollut. Ruuhka ja suosio on kova, jopa siinä määrin, että ravintolan ulkopuolella oli jengiä odottelemassa take-away tilausten saapumista ja kaikki pöydät jatkuvasti täynnä. Kun ruoka saapui niin ensimmäinen kosketus annokseen oli miellyttävä, koska lautanen oli jaksettu lämmittää (tai sitten se oli ollut jonkun aikaa lämpölampun alla). Itse burrito oli texmex henkinen, eli pötkylä lautasella cheddarpeiton hellässä syleilyssä. Kauniitahan näistä ei oikein saa, mutta oli tämä nyt ihan ok verrattuna nyt esimerkiksi Santa Fen viritelmään. Maun puolesta tämä sijoittui keskikastiin, itse pidin salaatista, poislukien isohkot kurkunpalaset. Kaikenkaikkiaan täytteitä oli mielestäni sopusuhtainen määrä ja kaikenkaikkiaan tämä oli kokonaisuutena ihan hyvä. Ei erinomainen, mutta ei huonokaan. Loppua kohden tortillalettu alkoi jähmettyä vaikeasti leikattavaksi, mutta muuten tämän kyllä jaksoi hoitaa lähes kokonaan, toisin kuin pelkkää tiukkaa tavaraa sisältäneen Cantina Westin lihapölkyn. Tämä oli kokonaisuudeltaan enemmän kallellaan aidompaan meksikolaiseen burritoon, joista kuitenkin itse pidän enemmän.

IMG_2314.JPG

Sisustus on kauppakeskusmaisen pikaruokapaikan henkeen sopiva, iso avonainen seinä ja kova ihmisvilinä tekevät ruokailukokemuksesta melko rauhattoman. Mutta pääsee täällä nyt kuitenkin ihan oikeaan pöytään istumaan jne. Vähän tässä on yritetty jotain texmex henkistä koristelua tehdä, mutta tilan ollessa mitä on, niin ei liikoja pysty odottamaan. Kasvissyöjille täältä löytyy muutamia texmex-aiheisiä härpättimiä, mutta itse suosittelisin menemään suoraan melkein vastapuolella sijaitsevaan Tortilla Houseen vaikka valikoima olisikin hieman suppeampi (ja istuintila lähes olematon). Lasten kanssa en jaksaisi tähän paikkaan lähteä ryysimään eikä tämä muutenkaan mielestäni ole erityisemmin lapsiperheelle suunnattu tilankäytön tai muiden ominaisuuksien puolesta. Tulipahan käytyä, tuskin tulee mentyä uudestaan.

URL www.sanpedrotexmex.fi
Puhelin 010-3281100
Osoite Urho Kekkosen Katu 1, Helsinki