Huacheng

IMG_2099.JPG

Odotukset eivät olleet korkealla kun laskeuduin Forumin uudistettuun rasvamonttuun, eli Food Courtiin. Tännehän ovat sijoittautuneet Eerikin pippuri, Manhattan Steakhouse sekä kiinalainen ravintola Huacheng. Tässä kiinalaisessa buffassa en ollutkaan aikaisemmin käynyt ja pitihän tämä remontoitu ja uudistettu alakerta käydä tsekkaamassa. Tarjolla on siis buffa (8,90e), jossa on joka päivä tarjolla: Keitto, Salaattibaari (salaatti, kurkku, tomaatti, ananas, suolakurkku, pepperonipaprikoita), Naudanlihaa, Kanaa, Äyriäisiä tai kalaa, Paistettuja vihanneksia, Paistettua nuudelia, Kanafrittejä (sekä sipulirenkaita), Kevätrullia (näitä ei ollut tänään), Hapanimeläkastiketta ja Keitettyä riisiä. Maksu ja tilaus hoidetaan tiskille, jonka toisessa päässä sijaitsee linjasto.

IMG_2092.JPG

Salaatti ja soppa aloittivat homman ja nämä olivat hyvin perussettiä kiinalaiselle buffalle. Kasvissoppa oli hyvin laihan makuinen ja muutenkin melko köyhä kokemus. Itse pääruoka tuli hoidettua perus ruotsinlaivameiningillä, eli kaikkea lautasella ja siitä sitten vaan. Kanafritit olivat rapsakoita ja neutraalin makuisia, kastike oli myös aika suoraviivainen. Paistettu possu oli päässyt aika kuivakkaan tilaan, mutta hieman makea kastike vihannesten kanssa oli ok. Naudan lihasta tehdyt pullat olivat sarjassa “mikä ei kuulu joukkoon” uuniporkkanoineen kaikkineen, ei näissä varsinaisesti mitään vikaa ollut, vaikkakin melko einesmäisiä olivat. Paistettu naudanliha oli aika tympeän makuista ja koko setti oli päällystetty hieman ikävällä kastikkeella. Paistettu kana oli yksioikoinen, mutta kohtuullisen mehukkaaksi jätetty. Kala oli ihan ok ja pysyi kasassa haarukassa, eli ei ollut mennyt liikaa yli. Tofu oli myöskin ihan ok. Parasta koko buffassa oli paistetut kasvikset, joiden rapsakkuus oli hyvä eikä näiden makua ollut peitetty jollain kummallisella kastikkeella. Melkein kaikki kastikkeet olisivat kaivanneet suolaa ja/tai tulisuutta sekä happoa. Mikään ei oikein maistunut miltään. Itse rankkaisin tämän yhdeksi heikoimmista (mutta ei heikoimmaksi, sen tittelin saa China, josta en näemmä olekaan kirjoittanut mitään, paitsi että nyt olen) stadin kiinalaisista buffista.

IMG_2100.JPG

Sisustus on uutta, kiiltävää ja kauppakeskusmaisen neutraalin tyylikästä. Ihan kiva täällä oli istua ja katsella ihmisvirtaa, touhua ja tohinaa ympärillä. Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa, pieni kielimuuri toi mukavaa eksoottista lisää asiakaskohtaamiseen. Kasvisruokaa täällä ei oikein kauheasti ole, tai ainakin painotus on isosti eläinproteiinissa. Lasten kanssa nyt teoriassa voisi tulla, tilaa riittää ja makumaailma ei ainakaan ole ollenkaan mausteinen, mutta kyllä sitä mieluummin johonkin muualle suuntaisi, sen verran heikkoa oli ruuan taso.

URL eat.fi/fi/helsinki/huacheng
Puhelin 09-7531631
Osoite Mannerheimintie 20, Helsinki

 

Rulla (2. kerta)

IMG_2077.JPG

Toinen kerta Rullassa tuli vastaan kun piti mennä nopealle lounaalle kollegan kanssa. Tänne oli lyhyt matka ja muistelin, että rullat olivat ainakin edellisellä kertaa jo tilatessa valmiita. Tänne hassuun kaupan sisällä toimivaan ravintolaan siis. Kyseessähän oli siis salaatti tai soppa sekä kolme rullaa (9,70e) ja lisärullia saa rahalla. Itselle valikoitui rullien sisällöiksi tällä kertaa: Chilirapu-mango, Ankka-omena, Härkä-chipotle-munakoiso. Löytyi myös tofu- ja sieni-rullia vegeille sekä possua ja lohta sisältäviä rullia. Salaattina oli tomaatti-avokado-salaatti (sama kuin viime kerralla) sekä bataatti-salaatti. Soppana oli porkkana-pohjainen viritys.

Salaatti oli jotenkin hieman muussaantunut joten suutuntuma ei ollut ihan parhaasta päästä, mutta hyvä makumaailma sai kuitenkin tämän toimimaan. Itse rullat olivat jälleen kerran oikein hyviä, jokainen näistä toimi hienosti ja kaikki komponentit olivat hyvin esillä ja maistuvia. Itse ehkä kaipaisin jotain tulista dippivaihtoehtoa listalle, mutta muuten tämä oli hyvä ja sopivan kevyt lounas.

Sisustus on edelleenkin hassu yhdistelmä modernia ja nuorekasta kahvilaa sekä sisustustavaraa yms (taitaa täällä jotain vaatteitakin olla) myyvää kauppaa. Edelleenkin ihan tutustumisen arvoinen paikka. Kasvisruokaahan täältä saa tofu- ja sienirullien muodossa, joten rohkeasti vain kokeilemaan. Lasten kanssa tänne voisi teoriassa tulla, mutta valikoima on ehkä enemmän aikuisille suunnattu.

URL www.rulla.fi
Puhelin 040-6531866
Osoite Yrjönkatu 30, Helsinki

 

Crowne Plaza Doha Club Lounge

IMG_2032.JPG

Tällä kertaa tulee koko viikon setti samalla syötteellä, johtuen puhtaasti siitä syystä että tuli syötyä täsmälleen samassa paikkaa lähes koko viikon. Tällä kertaa vuorossa oli Qatar-valtion pääkaupungin Dohan Crowne Plaza -hotellin oleskelutila, Club Lounge. Tuli hieman pidemmän matkan sisältävä opetuskeikka tähän Persianlahden helmeen. Matka oli melko pitkä, en suosittele kenellekään nopeampaa lounasta kaipaavalle henkilölle. Tosin Istanbulin lentokenttä on omalla tavallaan eksoottisempi välipiste kuin Sörk[ä/a]n metroasema lounasmatkalla. Tällä viikolla oli tarjolla useampi kattaus, ravintola/lounge tarjoaa niin aamiaista, lounasta, iltapäivän kakkutarjoilun sekä päivällisbuffan. Aamiainen käsitti perussetin keitettyjen munien, kokkelin, erilaisten paistettujen juttujen (kalkkunapekonia!), mehujen, leipien sekä juustojen osalta, mutta laajensi tätä repertuaaria mausteisen curryn (sekä aamiaisriisin) kautta hummukseen etc.

IMG_2047.JPG

Ravintolahan on melko erilainen normaaliin lounaspaikkaan verrattuna, johtuen 6-kerroksen “all inclusive” hengestä. Lounas valitettavasti jäi joka päivä väliin, koska täällä päin ei ilmeisesti (lounas)taukoja pidetä vaan työpäivä alkaa klo 7-8 ja jatkuu kovalla tohinalla aina klo 13:30 – 14 saakka. Tästä tiukasta aikataulusta johtuen hotellille saavuttaessa oli tosiaan lounas jo ohi, mutta pahimpaan nälkään oli tarjolla kakkuja (sekä raskaimmille päiville kuohuviiniä) ja tietysti espressoa. Näillä sitten mentiin iltapäivän päivälliseen asti.

IMG_2040.JPG

Päivällinen tarkoitti käytännössä alakerran keittiön päivän ruokalajeja, jotka pitivät sisällään joka päivä melko tulisen linssi”dahl”-henkisen kermamuhennoksen basmatiriisin kanssa. Tämä riisi toimikin sitten lisukkeena muidenkin annosten kera, joiden tyylilaji vaihteli päivästä toiseen. Välillä oli grillattua kanaa/nautaa, joskus kebabia (joka oli käytännössä sama setti kuin “grillattu”) ja yhtenä päivänä oli stroganoffia sekä juustogratinoituja(!) äyriäisiä. Katkaravut, simpukat sekä mustekalathan eivät tykkää kauhean pitkästä kuumennuksesta, mutta olivat onneksi maltillisesti kypsennetty ja kovimpaan nälkään juustokin tuntui sopivan tähän kokonaisuuteen. Näiden lämpimien ruokien lisäksi buffasta löytyi myös valmiiksi tehtyjä voileipiä sekä muita pikkunaposteltavia. Loppuun löytyi juustolautaselle täytettä sekä ainakin kolmea erilaista jälkiruokakakkua kahvin yms kera.

IMG_2054.JPG

Sisustuksen osalta ravintola oli tyylikkään lentokenttä-loungen kaltaiseksi työstetty tila kuitenkin melko neutraalilla yleistunnelmalla. Seinillä roikkui telkkareita jotka toistivat 24/7 Discovery channelin luontodokumentteja, nurkassa oli iso shakkilauta ja pöydillä sekä hotellin että Dohan palveluita esitteleviä lehtiä. Asiakaspalvelu loungessa oli äärimmäisen ystävällistä ja huolehtivaa. Kasvisruokaa täällä edusti joka päivä se sama linssimuhennos, mutta oli se sen verran hienosti maustettu, että ihan mielellään sitä otti kerta toisensa jälkeen. Lasten kanssa tänne en ehkä ensimmäiseksi lähtisi matkaamaan, oli sen verran pitkä ja raskas lentoreissu vaihtoineen. Kiintoisana yksityiskohtana matkalta täytyy vielä mainita Dohan lentokentän check-in- ja turvatarkastusjonottelun jälkeen vastaan tullut isohko nalle.

URL Crowne Plaza Club Lounge
Puhelin +974-44087777
Osoite Airport Road PO Box 22080, Doha, Qatar