Huacheng

IMG_2099.JPG

Odotukset eivät olleet korkealla kun laskeuduin Forumin uudistettuun rasvamonttuun, eli Food Courtiin. Tännehän ovat sijoittautuneet Eerikin pippuri, Manhattan Steakhouse sekä kiinalainen ravintola Huacheng. Tässä kiinalaisessa buffassa en ollutkaan aikaisemmin käynyt ja pitihän tämä remontoitu ja uudistettu alakerta käydä tsekkaamassa. Tarjolla on siis buffa (8,90e), jossa on joka päivä tarjolla: Keitto, Salaattibaari (salaatti, kurkku, tomaatti, ananas, suolakurkku, pepperonipaprikoita), Naudanlihaa, Kanaa, Äyriäisiä tai kalaa, Paistettuja vihanneksia, Paistettua nuudelia, Kanafrittejä (sekä sipulirenkaita), Kevätrullia (näitä ei ollut tänään), Hapanimeläkastiketta ja Keitettyä riisiä. Maksu ja tilaus hoidetaan tiskille, jonka toisessa päässä sijaitsee linjasto.

IMG_2092.JPG

Salaatti ja soppa aloittivat homman ja nämä olivat hyvin perussettiä kiinalaiselle buffalle. Kasvissoppa oli hyvin laihan makuinen ja muutenkin melko köyhä kokemus. Itse pääruoka tuli hoidettua perus ruotsinlaivameiningillä, eli kaikkea lautasella ja siitä sitten vaan. Kanafritit olivat rapsakoita ja neutraalin makuisia, kastike oli myös aika suoraviivainen. Paistettu possu oli päässyt aika kuivakkaan tilaan, mutta hieman makea kastike vihannesten kanssa oli ok. Naudan lihasta tehdyt pullat olivat sarjassa “mikä ei kuulu joukkoon” uuniporkkanoineen kaikkineen, ei näissä varsinaisesti mitään vikaa ollut, vaikkakin melko einesmäisiä olivat. Paistettu naudanliha oli aika tympeän makuista ja koko setti oli päällystetty hieman ikävällä kastikkeella. Paistettu kana oli yksioikoinen, mutta kohtuullisen mehukkaaksi jätetty. Kala oli ihan ok ja pysyi kasassa haarukassa, eli ei ollut mennyt liikaa yli. Tofu oli myöskin ihan ok. Parasta koko buffassa oli paistetut kasvikset, joiden rapsakkuus oli hyvä eikä näiden makua ollut peitetty jollain kummallisella kastikkeella. Melkein kaikki kastikkeet olisivat kaivanneet suolaa ja/tai tulisuutta sekä happoa. Mikään ei oikein maistunut miltään. Itse rankkaisin tämän yhdeksi heikoimmista (mutta ei heikoimmaksi, sen tittelin saa China, josta en näemmä olekaan kirjoittanut mitään, paitsi että nyt olen) stadin kiinalaisista buffista.

IMG_2100.JPG

Sisustus on uutta, kiiltävää ja kauppakeskusmaisen neutraalin tyylikästä. Ihan kiva täällä oli istua ja katsella ihmisvirtaa, touhua ja tohinaa ympärillä. Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa, pieni kielimuuri toi mukavaa eksoottista lisää asiakaskohtaamiseen. Kasvisruokaa täällä ei oikein kauheasti ole, tai ainakin painotus on isosti eläinproteiinissa. Lasten kanssa nyt teoriassa voisi tulla, tilaa riittää ja makumaailma ei ainakaan ole ollenkaan mausteinen, mutta kyllä sitä mieluummin johonkin muualle suuntaisi, sen verran heikkoa oli ruuan taso.

URL eat.fi/fi/helsinki/huacheng
Puhelin 09-7531631
Osoite Mannerheimintie 20, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.