Lucha Loco

image

HUOM! Ravintola ei valitettavasti enää tarjoa lounasta, vaan aukeaa vasta klo 17 on suljettu ja tilalle on tullut Enso.

Ilma oli kaunis ja kollega kyseli lounaalle johon ehdotin uudehkoa Lucha Locoa. Kyseessä on siis meksikolainen ravintola joka tarjoaa taco-buffettia (10,50e). Tämä on näemmä tupsahtanut Bistro Helsinki 15 paikalle joka on melkoisen vähin äänin lopettanut toimintansa tai ainakaan Google ei osannut kertoa mitään asiasta. Sporalla mestoille, tosin pienen mutkan kautta, kun Tarkk’ampujankadun pysäkki oli pois käytöstä. Samalla tuli huomattua, että tämän ravintolan viereen on ilmestynyt (vai onko ollut kauankin?) Story-niminen ravintola jossa siis pitää näin ollen käydä. Tai itseasiassa pienen googlauksen jälkeen kävi ilmi, että kyseessä on Story Deli ja se on Wanhan Kauppahallin Storyn etiäinen. Olen pyrkinyt siihen, että ketjun ravintoloissa käydään vain yhdessä instanssissa, mutta en oikein osaa sanoa, että päteekö tuo sääntö tähän. Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa baaritiskille, jossa ohjeistus toimintaan olisi saanut olla parempaa. Itse en tiennyt ravintolaan tullessa, että kyseessä on buffet (se on piilotettu takahuoneeseen), mutta ei kysyvä tieltä eksy jne. Buffassa oli tänään tarjolla: pehmeitä maissitacoja, kanaa, possua ja nautaa, tummaa papumössöä, paistettua sipuli-paprikahöystöä, paistettua vihreää paprikaa, paistettua sipuli-sienihöystöä, paistettua perunaa chorizolla, riisipaistosta maissilla yms, kermaista sipulimuhennosta (tai joku sellainen), korianteria, punasipulia, punakaali-porkkana-salaattia, jäävuorisalaattia, vihreää ja punaista salsaa sekä jogurtti(tms)kastiketta.

image

Kaksi tacoa lautasella liian isoilla (oma vika) täyteseteillä  eivät ole kaikkein kuvauksellisimpia annoksia, mutta hyviä makuja tässä oli. Kaikki komponentit olivat laadukkaita ja tuoreita ja lätyt olivat myös hyviä. Kivaa tällaisessa on se, että saa itse valita sellaiset täytteet mitkä haluaa, huonoa se, ettei oikein ensimmäisellä kertaa osaa annostella järkevästi. Sotkuista puuhaahan näiden syöminen on, mutta niin kai sen kuuluukin olla. Hyvä katuruokamainen tunnelma tähän kokonaisuuteen oli kyllä saatu, mutta salsa ja erityisesti jogurttikastike (vai mitäköhän tämä sitten olikaan?) olivat liian löysiä tämän luonteiseen ruokaan. Lautanen meni aika nopeasti hyvin märäksi ja vaikeutti ruokailua. Mutta siis tässä on toki omilla valinnoilla iso osa annoksen tyypistä, näistähän saa melkein spydärinkin kasaan.

image

Sisustus oli hauska, tavallaan elokuvamaisen meksikolaisen katuruokaravintolan tyylinen ja samaan aikaan siisti sekä uutuuttaan kiiltelevä. Täällä oli mukava käydä, hauska nähdä persoonallisia ravintoloita. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja rennon asiallista. Kasvissyöjälle täällä on kaikenlaisia juttuja mistä voi kasata omanlaisensa annoksen. Tosin olihan tämä aika lihapainotteinen. Lasten kanssa en varmaan tulisi, kun on hieman kaukana omilta kulkureiteiltä, muuten ehkä voisikin. Periaatteessa ihan kiva mesta, mutta arvostan enemmän Cholon ja Eatosin versioita tacoista ja makumaailmaltaan edelleen pidän eniten Tortilla Housesta.

URL http://luchaloco.fi/
Puhelin 044-0562677
Osoite Korkeavuorenkatu 4, Helsinki

 

Sevilla

image

HUOM! Ravintola on remontoitu ja vaihtanut nimeään Bistro Manuksi.

Viikko alkoi hieman hitaammissa merkeissä ja päätin käydä semilähellä ja osittain sisätiloja pitkin. Spekseihin sopi Presidentti-hotellin Sevilla varsinkin kun tarjolla oli “espanjalaisia” lihapullia. Paikkahan on espanjalaisvaikutteinen listaltaan, tosin usein siellä ei ole ollut lounaalla mitään varsinaisesti espanjalaista annosta, vaan enemmänkin perus kotiruokaa. Tämän päivän lista osuikin hyvin kohdalleen omaa ekskursiota ajatellen. Paikkaan oli hieman epäselvät kyltit, mutta siis käytännössä Presidentti-hotellin aulasta sisään ja portaat ylös ravintolaan. Tänään oli tarjolla: Savupaprikakeitto (9e), Portobello-juurespannu (10e), Uunilohta ja tillikastiketta (10e), Espanjalaisia lihapullia (10e) sekä Sevillan salaatti (10e) johon sai valita kaksi täytettä: Manchegoa, Chili-marinoitua kanaa, Kylmäsavulohta, Katkarapuja tai Serranokinkkua. Kaikkiin annoksiin kuuluu salaattibaari, leivät ja loppuun teetä/kahvia. Salaattibaarissa oli tarjolla: salaattisekoitus, pesto(?)kastike, tomaatti-feta-salaatti, kapris-pasta-simpukka-salaatti, kurkkua, joku coleslaw henkinen viritys sekä ananas- ja appelsiinipalasia. Leipää oli useita eri tyyppisiä, mm. aamiaissämpylöitä normivalintojen lisäksi. Tilaus ja maksu suoritetaan tiskille, tosin tämäkin oli hieman epäselvää, alussa ei henkilökuntaa ollut näkyvillä. Baaritiskiltä löytyvät myös päivän lehdet. Itselle valikoitui ne lihapullat.

image

Alkuun vedetty salaatti oli ok, (vuohenmaito)feta oli hyvää ja simpukkasalaatti chilillä ja kapriksilla oli jopa hieman teemaan sopiva. Mutta vähän nämä kyllä jäivät irrallisiksi toisistaan.Vaalea leipä oli stanu kaupan leipä, levitteissä oli voita ja tuorejuusto-pohjaista. Itse pääruoka saapui nopeasti ja oli ihan kivan näköinen lautasella. Muussi oli sileää, mutta jäi jotenkin sen punaviinikastikkeen peittoon. Lihapullat olivat hieman mausteisia, mutta noin muuten tästä oli hieman vaikea keksiä sitä espanjalaisuutta. Valitettavasti lihapullat olivat myös melkoisen tiukkoja rakenteeltaan, kyllä näitä nyt söi, mutta annoksen tekstuurit eivät oikein toimineet. Ihan ok kotiruokalounas, mutta tähän hintaan ja laatuun olisi voinut heittää sen keiton mukaan.

image

Sisustus on hieman kauhtunut hotellin ravintola, raskailla ja tummilla huonekaluilla. Ajan hammas näkyi muutenkin hotellin muissa tiloissa, paikka kaipaisi pientä freesaamista. Mutta siis perussiisti, pienehkö ravintola ja baari. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja viipyilevää, mutta annos tuli kuitenkin nopeasti. Kasvissyöjälle täältä löytyi muutamakin vaihtoehto ja ainakin webskan mukaan annokset ovat vegaanisia. Lasten kanssa ei ehkä muuten tulisi tultua, mutta ravintolan vieressä on lasten leikkihuone, joka joskus tulee ihan tarpeeseen.

URL https://www.raflaamo.fi/en/helsinki/ravintola-sevilla
Puhelin 020-1234608
Osoite Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

 

Pajazzo Trattoria

image

Keli oli hieman kurja, mutta päätin silti harppoa kohti Fennia-korttelin kulmia, tosin sisätiloja mahdollisimman paljon hyödyntäen. Aikatalon kautta kurvasin Casino Helsingin ravintolaan, joka tarjoaa italialaishenkistä ruokaa leffateatterien kupeessa. Tarjolla on lounaspizzaa (10,50e, olivat muuten tosi herkullisen näköisiä), keitto+salaattibuffa (9,50e) tai sitten kotiruokaa lautasannoksina (10,50e). Pizzoihin ja kotiruoka-annoksiin kuuluu keitto+salaatti ja leivät sekä tee/kahvi loppuun. Kotiruokia oli tänään tarjolla: Chili con carne ja Lohipasta. Keittona oli Kurpitsakeitto ja salaattibaarissa oli: kurkku, tomaatti, salaattisekoitus, oliiveja ja artisokansydämiä, papu(-kana?)-salaatti, peruna-lohi-salaatti sekä modaukseen sopivia siemeniä. Pizzoina oli (ilmeisen staattisena listana): Kana eli Kananpoikaa, rucolapesto ja tomaatti; Lohi eli Kylmäsavulohta, marinoitu parsa ja sitruskreemi; Salami eli Salamia, sinihomejuustoa ja marinoitua punasipulia sekä Kasvis eli Vuohenjuusto, munakoiso ja paprika. Kaikkiin pizzoihin kuuluu tomaattikastike, juusto ja rucola (miksi tätä pitää aina laittaa pizzojen päälle, vaikka olisi sivusalaattiakin jossa on rucolaa? No ainakin nämä kertovat reilusti, että laittavat rucolaa siihen päälle). Itselle valikoitui Chili con carne, kun tiskillä tilatessa kerrottiin pizzajonon olevan 10-15 minuuttia pitkä. Tiskiltä sai numerolapun, jonka kanssa sitten pöytää valitsemaan.

image

Kurpitsakeitto oli samettista ja täyteläistä, mutta muuten hieman pliisua, ihan hyvä lämmin aloitus kuitenkin. Salaattibuffa oli runsas ja riitä saikin kasattua itselleen jokseenkin samanlaisen salaatin kuin vieressä sijaitsevasta Roasbergistä sain, mutta tähän sai sivuun keittoa niin paljon kuin jaksoi vetää ja halvemmalla hinnalla. Lohi-peruna-salaatti oli ihan ok, kuten myös papusalaatti (jotain lihaa tässä ehkä tuntui olevan), mutta mikään komponentti ei sinänsä mitenkään loistanut. Paitsi leipä oli oikein hyvää ja ihana ilmava sitko ohuen rapsakalla kuorella. Oli tässä paria muutakin leipää, mutta tämä yksi maalaisleivän oloinen oli erittäin hyvä minun makuun. Pääruoka tuli verrattain nopeasti (kuten luvattiinkin), mutta minulla meni sen aikaa alkupalojen kanssa, että ihan hyvin olisi ehtinyt sen pizzankin ottaa. Chili con carne oli kivan värikäs ja hyvän näköinen annos tällaiseksi pataruoaksi. Riisi oli kivasti maustettua (sahramia?) ja oikein keitettyä. Chili con carne oli savuisan makuista ja oikein hyvää pienellä potkulla (olisi voinut olla tulisempaakin).

image

Sisustus on siisti ja yksinkertainen, mutta kuitenkin asiakaspaikkoja on useita eri tyyppisiä ja parissa eri tasossa, joka saa kivaa variaatiota aikaiseksi. Ravintolan tila on miellyttävän avara sekä valoisa mielenkiintoisen lasikaton alla (nämä jotenkin kiehtovat aina, vähän samaa settiä kuin El Grecossa). Ainoa mikä pistää silmään on se leffateatteri, mutta ei se sinänsä mitenkään erityisesti häiritse lounasaikaan. Asiakaspalvelu oli osaavaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle täällä oli pizzaa ja tietty se salaatti+soppa, mielestäni tämä on ihan kokeilemisen arvoinen paikka. Lasten kanssa voisin hyvinkin tulla, syöttötuolissa näyttikin yksi natiainen nautiskelevan paikan antimista ja muutenkin mesta oli jotenkin sellainen sopivan oloinen, erityisesti jos tulisi tänne lähdettyä leffan takia. Kokonaisuutena tämä oli hyvä setti ja täällä oli kiva käydä.

URL http://www.casinohelsinki.fi/viihde/ravintolat/pajazzo-trattoria
Puhelin 0100-87900
Osoite Mikonkatu 19, Helsinki