Unicafe

image

Tänään oli ulkona vastassa ikävä tihkusade joka aiheutti sen, ettei tehnyt mieli lähteä hirveän pitkälle. Lampsin sitten Unicafen Ylioppilasaukion pisteeseen jossa on tarjolla linjastomallinen systeemi pääosin oppilaille ja henkilökunnalle, mutta siellä on myös nykyään tällainen “Bistro” (10,10e) nimellä kulkeva konsepti. Käytännössä kyseessä on salaatti, soppa ja lämmin ruoka. Tänään oli tarjolla: Punajuurisoppa, Wienerschnitzel ja salaattibaarissa kiiwiä, porkkana-parsakaalia, jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia, jotain peruna(?)sötkötystä ja pari kastiketta. Leipää oli perussetti, eli näkkärit ja maalais- sekä ruisleivät parilla levitteellä. Loppuun olisi saanut appelsiinirahkaa (1,20e). Täällä on vaikka mitä muuta tarjolla myös, mutta webska on hieman sekava ja hinnat on ilmoitettu niin moninaisesti, etten ala sitä latomaan tähän, opiskelijat saavat safkaa alle vitosella, muille maksaa noin kympin ja torstai kun on, niin oli hernaria. Maksu suoritetaan linjaston “lopussa” olevalle tiskille jonka jälkeen löytyy vielä ketsuppi yms piste.

image

Alkusalaatti oli aika väsynyt esitys, ehkä kasvissyöjät täällä ottavat aina jonkin lämpimän annoksen? Leipä oli ihan hyvää, hyvä kuori, semiok sitko. Punajuurisoppa oli yllättävän hyvä, tosin tekstuuri olisi kaivannut konetta silittämään paakut pois. Pääruokana oli tosiaan se paneroitu possun pihvi ja voi herran jestas kun oli sitkeä, ei meinannut välillä edes haarukka mennä sisään ja (voi)veitsellä sai askarrella hetken aikaa että sai palasteltua tätä. Tavallaan ihan ok makuinen, erityisesti kun vieressä oli läjä (curry?)majoneesia, mutta melko purkkaa oli. Perunapaistos oli sekin jäänyt osittain ali ja kaikesta puuttui suola .. tai sitten kaikki muut ravintolat käyttävät liikaa suolaa, mikä sekin on tavallaan ihan mahdollisuuksien rajoissa. Omaan makuun olisi kyllä saanut kaikkea maustaa enemmän. Oli tämä kouluruoaksi oikein hyvä veto, mutta tällä hintatasolla tämä oli kyllä heikko esitys ottaen huomioon alueen muun tarjonnat samassa hahlossa.

image

Sisustus on kauhtunut kouluruokala, mutta ikkunat Kaivopihalle tarjosivat valoa ja ihmeteltävää (miksi siellä oli koko ajan kolmen stevarin partio vaan lonnimassa?) ruokailun ohessa. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle löytyy kaikenlaista lämmintä ruokaa, selvästi asiakassegmentistä löytyy aika paljon vegejä. Lasten kanssa en kyllä vaivautuisi, vaikka syöttötuolejakin näytti olevan isommallekin joukolle. Ei tämä oikein houkutellut niin ruokansa kuin miljöönkään puolesta. Mutta lähemmäksi 250 rajaa tässä pikku hiljaa kivutaan.

URL http://www.hyyravintolat.fi/
Puhelin
Osoite Mannerheimintie 3 B, Helsinki

 

Michel

image

HUOM! Ravintola on suljettu ja tilalle on tullut Venn.

Königin tilalle on sitten avattu uusi ravintola ja koska se avattiin tänään ensimmäistä kertaa lounaalle, ajattelin käväistä siellä heti. Tapani mukaan olin mahdollisimman ajoissa liikkeellä joka tänään tarkoitti 10:30 aikaa ja yllätys yllätys, olin aivan ensimmäinen lounastaja koko ravintolassa. Ensimmäinen kerta minullekin olla ensimmäinen. Paikka on brändätty alaotsikolla “diner & cocktail” joten kyseessä on hieman ehkä jenkkeihin kallellaan oleva lista. Tänään tarjolla oli (kiitos että laitoitte lounalistan Facebookiin!): Steak & Fries eli härän ulkofilepihvi, itse väkerretyt ranskikset, aiolia, ketsuppia ja paistettu kananmuna (14,50e); Omelet eli avomunakas, vihreää parsaa ja yrttisalaattia (14,50e); Michelburger eli 200g angushärän pihvi, briossi, manchego, punasipuli, maustekurkku, yrttisalaatti, whiskey-dijon-sinappi ja aiolia (23e); Michel diner salad vihreällä parsalla, machegolla, grillatulla kesäkurpitsalla ja paprikalla sekä pinaatilla ja yrttisalaatilla (kana 17e/24e, katkaravut 17e/25e ja kasvis 12e/17e). Lisukkeiksi voi vielä erikseen ottaa niitä ranuja aiolilla (5e). Ravintolassa ohjataan ensin pöytään istumaan ja menu käteen eli ihan hienon perinteisellä kaavalla kuljetaan. Maksu suoritetaan pöytään ja mahdollisesti myös tiskille (oli hieman vielä haussa), tiskiltä löytyy myös päivän lehdet.

image

Alkuun tuli viipale leipää luomuvoilla jossa oli reilulla kädellä laitettu suolaa päälle. Leivässä oli hieno kuori ja kohtuullinen sitko, mutta sisus oli omaan makuun ihan snadisti liian tiukka. Voi (ja se suuri määrä suolaa) maustoivat tätä alkunakerrettavaa ihan hyvin. Pääruoka saapui rauhalliseen tahtiin (olinhan ensimmäinen ja ainoa asiakas), mutta pienen alkukankeuden kyllä ymmärtää oikein hyvin. Annos oli kauniisti aseteltu ja hienoille astioille. Ranut tulivat omalla astiallaan ja condimentit olivat hauskoissa omissa pikku purnukoissaan. Itse tehty aioli oli riittävän valkosipulista jopa minulle ja teki onnelliseksi. Ja ehkä ensimmäistä kertaa itse tehty ketsuppi oli hyvää ja oikean tekstuurin omaavaa, tällä kertaa ketsupin tekemiseen käytetty vaiva ei ollut mennyt hukkaan. Pihvi oli erinomainen, hyvin paistettu ja maustettu sekä riittävän kokoinen. Pihvin päällä oli myös jokin maustevoi/tahna joka toi pientä lisätwistiä tähän, oikein mallikas suoritus. Mutta se paistettu kananmuna jäi jotenkin mysteeriksi. Hyvin oli paistettu ja täsmällisen pyöreän muotoinen, mutta ei tämä oikein tuonut muuta lisää annokseen kuin kauniimman esillepanon. Ehkä se olikin sen tarkoitus? Sama niiden vesikrassien (vai mitä nämä olivat?) kanssa, kivan näköiset, mutta eivät tuoneet makumaailmaan mitään erityistä lisää. Ja sitten ne ranut. Hyvän makuisia ja näköisiä sekä kokoisia, mutta miksi nämä olivat lötköjä? Kyllä kunnon ranskalaisen (tai belgialaisen) perunan (ja varsinkin tämän tasoisessa ravintolassa) pitää olla rapsakka pinnalta. Mutta muuten siis erittäin hyvä ruoka.

image

Sisustus oli uutuuttaan kiiltävä ja erittäin tyylikäs skandinaavisen selkeällä otteella. Hieman tuli niistä valkoisista kaakeleista mieleen The Cockin mainio sisustus, mutta tässä oli ehkä hieman laitettu vielä enemmän rahaa kiinni seiniin ja se näkyi. Hieno ympäristö syömiseen ja varmasti myös illanistujaisiin. Asiakaspalvelu oli tahdikkaan ystävällistä ja huomioonottavaista. Täällä tuli sellainen oli (ensimmäisenä ja hetken ainoana asiakkaana) että ollaan oikeasti kiinnostuneita. Kasvissyöjälle oli useampiakin vaihtoehtoja, ehkä kiinnostavimpana se omeletti, mitä yleensä ei näe listoilla. Lasten kanssa voisi ehkä tullakin, tilaa ainakin löytyi. Tilan tyylikkyyden sekä maistuvan ruoankin puolesta väittäisin että tämä sopisi hyvin liikelounaspaikaksi.

image

URL http://restaurantmichel.fi/
Puhelin 09-85685750
Osoite Mikonkatu 4, Helsinki

 

Vapiano

image

Sama rundi jatkui ja menin tänään Vapianoa ihmettelemään. Paikka on nimeltä tuttu, kovalla rummutuksella silloin joskus ilmestynyt paikka jossa oli jotenkin erilainen konsepti. Monta kertaa on pitänyt käydä, mutta jotenkin jäänyt muiden paikkojen jalkoihin. Paikka tarjoaa italialaista safkaa, eli salaatit (n. 11e), pastat (n. 13e), pizzat (n. 12e), risotot (n. 13e) ja joku soppakin oli sattunut mukaan joukkoon. Paikasta saa myös antipastot yms jos on pidemmällä lounaalla ja toisaalta lounasaikaan on myös erikoistarjouksena (9,90e) pasta tai (ehkä) pizza sivusalaatilla. Tänään oli pastapuolella tarjolla joko mozzarellapastaa punaisella pestolla tai sitten kermaista kanapastaa. Päädyin mozzarellapastaan kun yritän hieman vähentää lihan vetämistä. Ilahduttavasti sisääntullessa oli kassa jonka kohtelias nuori mies kysyi että olenko ensimmäistä kertaa ja sitten opasti minua ravintolan konseptiin. Käytännössä siis kassalla laitetaan vilauttelukortti käteen ja sen kanssa sitten otetaan mitä halutaan ravintolan eri (avo)keittiöpisteistä, joissa kortille ladataan summat. Lähtiessä sitten kuitataan lasku, eli tämä on vähän niinkuin heittäisi baarissa piikin auki. Keittiöpisteitä oli tosiaankin useita, eli kassan läheltä löytyy à la carte annoksia puuhaavia tyyppejä ja sitten portaat ylös löytyy muutama piste lounastarjouksille (jotka näemmä kuitenkin suostuivat tekemään myös listalta pyydettäessä) ja sitten ihan perältä pizzaa valmistava yksilö. Se miksi jaksan tästä kirjoittaa näinkin kattavasti on se yksinkertainen syy, että annoksen valmistusta oli ilo seurata, tämä oli erittäin miellyttävä konsepti, varsinkin kun olen itsekin jossain määrin ruoanlaitosta kiinnostunut. Tässä on myös ns. mongolialaisen keittiön “valitse mitä haluat” meininkiä, kun sai sanoa että minkälainen (näiden valmistama, tuore)pasta laitetaan annokseen ja haluanko chiliä (tottakai!), valkosipulia (ditto) ja parmesania (mozzarellan päälle? tietysti!) annokseen. Annos myös syntyi nopeaan tahtiin ja siinä samalla oli hauska tutkailla misattuja aineksia mitkä oli erinomaisen siististi laitettu järjestykseen. Sivusalaatti syntyi myös samalla (toinen kaveri teki sen) ja siihen tuli mukaan pari leipäsiivua.

image

Tarjottimen kanssa sitten ihmettelin istumapaikkaa, joka löytyi pienen puun (keskellä isoa baarimallista pöytää) varjosta josta löytyi myös kastikkeet (oliiviöljy + balsamicco sekä suola + pippuri) salaatille. Salaatti oli oikein kiva salaatti, kurkku, porkkanaraaste, yrttisekoitus ja toimi hienosti aloituksena. Leipä oli melko neutraali ciabattan viipaleita, mutta tulihan nekin mutusteltua siinä sivussa. Se pasta olikin sitten melkoinen jööti, juustoa juuston perään, mutta maut olivat hyviä sekä tuoreita ja kaikki komponentit erottuivat kokonaisuudesta hienosti. Ehkä olisin kaivannut hieman enemmän niitä kirsikkatomaatteja tuomaan lisää hapokkuutta annokseen, mutta kaikenkaikkiaan tämä oli oikein mainio kokonaisuus. Mielestäni tämä on ihan niillä rajoilla, että tänne voisi tulla liiketapaamistakin harjoittamaan, ainakin jos ottaa alkuun jotain antipastoa ja loppuun löytyi jälkkäriä, mutta kieltämättä tuollainen tarjottimella linjastoa pitkin meininki ehkä ei kuitenkaan ole ihan niin tyylikäs setti että viitsisi.

image

Sisustus oli yllättävän freesi ja miellyttävä kahvilamainen ravintola erimuotoisine asiakaspaikkoineen. Paikka on valoisan ja avaran oloinen ja baaripöytämallisella paikalla istuskelu, pienen puun varjossa ja ison ikkunan edessä oli oikein hauska ja erilainen kokemus. Pidin kovasti tästä kokemuksena. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja huomioonottavaista sekä nopeaa. Kasvissyöjälle löytyy kaikenlaisia vaihtoehtoja, suosittelen käymään. Lasten kanssa voisin hyvinkin tulla, tilaa löytyi ja lapsille oli oma (5,90e) lista erinäköisiä annoksia, tosin olisi kiva jos tämä löytyisi (hieman laiskanoloisesti päivittyvästä) webskasta. Kiva paikka, tykkäsin.

URL http://www.vapiano.fi/
Puhelin 09-6981225
Osoite Mikonkatu 15, Helsinki