Zhonghua

Tiedätkö sen tunteen, kun joku tarve alkaa kalvamaan mieltä ja et pääse siitä millään eroon? Tänään oli aivan pakko saada jotain kiinalais-henkistä kamaa. En tiedä onko mulla taas joku msg-vajarit vai mikä, mutta skannailin listoja ja tuskastelin sen tosiasian kanssa, että suurin osa vaihtoehdoista oli luonnottoman kaukana.

Periaatteessa tekisi mieli mennä vanhoille huudeille Haagaan tsekkaamaan muutamat paikalliset erikoisuudet, mutta tänään ei tehnyt yhtään mieli aamuisen sekoilun (housut unohtuivat kotiin) jälkeen lähteä niin pitkälle matkalle. Ja toisaalta tuo sää ei kannusta seesteiselle kävelylle ryhtymistä. Onneksi Wolt osasi muistuttaa minua siitä, että Grand Shanghai oli joskus vaihtanut nimeä ja oli nykyäään Zhonghua (tai Zhong Hua).

Tavallaan olen vältellyt näitä search&replace-operaatioita, joissa rafla on käytännössä sama mutta nimi on vaihtunut. Mutta planeetat olivat oikeilla kohdilla tätä varten, oli aika tunkeutua jälleen Aikatalon syövereihin.

A very generic Chinese buffet, move along, nothing to see here.

For a more interesting version of the same, check out
BrokadiItsudemo and Ho’s Food.

Kiinalainen buffet (9,80e) sushilla, sopalla, salaatilla ja sen sellaisella. You know the drill. Tänään laareista löytyi: Lehmää kuminalla, chilipossua, basilika-kanaa, frittejä (mutta ei hapanimeläkastiketta *gasp*), paistettua kiinankaalia, mapo tofua (ilmeisesti ilman lihaa), paistettua kalaa kasviksilla, riisiä, paistettua riisiä, paistettua nuudelia, salaattibaari sekä vegesoppa kananmunalla.

Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa tiskille josta saa lautasen ja lautasliinan. Tikut ja soija löytyy buffasta, muut jutut pöydistä. Päivän lehdet näyttivät olevan tarjolla tiskillä.

Alkuun piti testaa vähän susheja jo pelkästään eilisen Rugosa-käynnin takia. Nämä olivat yllättävän jees, aika hyvin maustettu ja keitetty riisi, tosin sellaisella sushiprässillä selvästi tehty. Lohi oli ihan hyvää ja sitä oli sopivasti riisiin nähden, kun valitsi palaset oikein. Täälläkin kala tippui välillä riisipallon päältä ja se “wasabi”tahna oli väsätty liiallisella vedellä, kun oli niin töhnää.

Salaatti tällanen pakkopulla, edes se marinoitu kaaliraaste ei ollut mitään kummosta ja jos en olisi sopinut itseni kanssa edes yrittäväni keventää, niin tämä olisi kannattanut skipata kokonaan. Soppa ei oikein toiminyt myöskään, ohutta ja kovin heppoisesti maustettua. Tässä kohtaa tosin otin jo kovemmat aseet käyttöön ja tuikkasin mukaan chiliöljyä, joka ei merkittävästi parantanut tilannetta.

Pääruoka noudatteli samaa linjaa, chili ja kumina olivat pääasialliset makuvivahteet jotka nousivat esiin, noin muuten kaikki oli kovin samanoloista. Mapo tofu oli pettymys, löllöä tofua ilman mitään huomattavaa maustamista. Kovassa käytössä ollut chiliöljykään ei tätä pelastanut. Paistettu riisi oli ook, mutta fritit ei. Kana oli mennyt snadisti kuivaksi ja kevätkääryleen kanssa kaipasi jotain kastiketta, että olisi maistunut joltain. Mutta rapeita sentään olivat.

Kyllä tätä nälkäänsä söi ja vei tiehensä sen kiinalaisen safkan tarpeen, mutta on tämä kovin intohimotonta mättösafkaa. Ainakin oli (osoitteeseen nähden) kohtuuhintainen. Lisäpisteitä silti niistä susheista, parempi tämä silti oli kuin Home Taste tai se kamala China.

Sisustus on samanlainen kuin ennenkin, kitschimäisen kimaltavat seinät ja kooltaan epäyhteensopivat tuolit ja pöydät. Mutta siisti ja tällainen “perinteisesti” sisustettu kiinalainen. Palvelu oli nopeaa ja vähän töksähtelevää. Kasvissyöjien ei kannata vaivautua. Lastenkin kanssa menisin vaikka Kampin Itsudemoon tai Empire Plazaan jos tällainen setti kiinnostaa.

Ps. Viikonloppuja!

URL www.facebook.com/Zhonghua-Ravintola-176386692885476
Puhelin 09-2785017
Osoite Mikonkatu 8, Helsinki

8 thoughts on “Zhonghua”

  1. Kiva, kun jaksat kelata läpi joka buffan, mutta eikö ala kyllästyttämään nepalilaiset, kiinalaiset ja sushit? Varsinkin aikalailla bulkkia edustavat?

    1. Kiitos kommentista! Nepalilaiset jostain syystä jaksaa kiinnostaa aina, myös bulkkina, ainakin jossain määrin. Tosin nepalilaisessa safkassa se huipun ja perussetin välinen ero ei ole järin suuri.

      Kiinalaisissa ne bulkkibuffat on tosiaan vähän tympeitä kokemuksia, mutta joskus sitä vaan rupeaa tekemään tosi paljon mieli ja silloin pitää ottaa se mitä löytyy, kun en ihan vielä jaksa alkaa käymään samoja uusiksi.

      Susheissa sama juttu, tosin niissä ehkä vielä korostuneemmin, koska se sellainen tylsä ja tiukkaan pakattu riisi yhdistettynä ei-ihan-niin tuoreeseen kalaan ei pelaa juuri ollenkaan.

      Mutta vielä en ole kyllästynyt, uuden viehätys jaksaa vielä motivoida. Hauska nähdä uusia mestoja, vaikka olisivatkin sitten normi linjastoja tms.

  2. Sellainen palaute (laitan tähän paremman paikan puutteessa), että saisiko tuota Kommentit-osuutta vasemmalla palstalla muutettua niin että siinä näkyisi enemmän edellisiä kommentteja tai joku erillinen linkki tms. missä näkyisi “kaikki kommentit”.

    Kommentit kiinnostavat aina ja jos ei käy vähään aikaan niin tuo viisi edellistä ei riitä alkuunkaan.

    1. Hyvä kommentti! Olen miettinyt asiaa itsekin joskus. Etsinpä jonkun tavan, millä voi browsaa kaikki kommentit.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.