Wanhan Kellari (2. kerta)

image

HUOM! Ravintola on nykyään Kaivopihan Karaokekellari, eikä tarjoa lounasta.

Piti käydä nopealla lounaalla tänään ja paikaksi oli valikoitumassa Zetor, mutta eihän siellä näemmä mitään lounaita enää nykyään ole. Näin ollen tehtiin joustava siirtymä Wanhan Kellariin. Kotiruokaa tarjoava paikka on nopea, käytännössä linjasto vaikkakin henkilökunnan miehittämä sellainen. Tarjolla on lautasannoksia (9,70e), soppa (8,40e) sekä näihin kuuluva salaattibaari perunavaihtoehtoineen. Tänään oli tarjolla: Metsäsienikeittoa, Lihapullia tomaattikastikkeessa ja spagettia, Rapusilakoita, Paistettua maksaa ja sipulia, Porsaanleike ja sinihomejuustokastiketta sekä loppuun Valkosuklaamoussea ja kahvi/tee. Salaattibaarissa oli porkkana- ja kaaliraasteita, jotain pastasalaattisötkötystä, paneroitua kanaa/kalaa (eiliseltä?) sekä pikkelöityä punajuurta. Leipää oli useampaa lajia, myös gluteenitonta, ja levitteissä oli margista ja voita. Tilaus ja maksu suoritetaan linjaston alussa olevalle kassalle, jonka vierestä löytyi päivän lehdet. Iltalehden sai ottaa ihan mukaansa, pois vietäväksi. Itselle valikoitui spagetti lihapullilla.

image

Pääruoka oli krouvilla otteella tehtyä kotiruokaa ja melko neutraalin makuista kamaa. Isot lihapullat tomaattikastikkeessa ja kaupan juustorouheen peittämä spagetti, ei tuonut mitään suuria tunteita mukanaan. Salaattikaan ei ollut mitään ihmeellistä, mutta kuitenkin ihan tuoreita juttuja oli raasteessa etc. Loppuun vedetty mousse yms kahvin kera oli ihan ok ja onhan se aina kiva saada jokin jälkkäri. Tästä ruokailukerrasta ei oikein jäänyt mitään täyttä mahaa kummallisempaa kerrottavaa. Tavallaan hoiti asiansa tehokkaasti, mutta ilman sen suurempaa persoonallisuutta.

image

Sisustus on nimensä veroinen, tanssikellarissahan tässä ollaan syömässä. Hieman sokkeloinen pohja yhdistettynä iltatoimintaan painottuneessa fiiliksessä on tarjoaa erilaisen ruokailuympäristön. Kasvissyöjälle löytyi tänään sienisoppa, mutta en ehkä pelkästään salaatti+soppa linjalle lähtisi täällä tai ainakaan varta vasten tulisi niistä nautiskelemaan. Lasten kanssa en ehkä tähän ympäristöön haluaisi tulla istuskelemaan, hieman aikuisempaan makuun tarkoitettu mesta.

URL http://www.wanhankellari.fi
Puhelin 010-7664380
Osoite Mannerheimintie 3, Helsinki

 

Päivänsäde

image

HUOM! Ravintola on suljettu.

Tänään oli taas sellainen hajapäivä, kun lähdin harhailemaan ulos tietämättä ravintolaa etukäteen. Mutta ulkona olikin melko kylmä viima ja ovelasti konttorille jätetyt hanskat sekä pipo eivät olleet suojaamassa, joten päätinkin suunnata suoraan metrotunneliin ajatuksena mennä jonnekin mihin pääsee mahdollisimman pitkälti sisätiloissa. Tämä rajasi herkulliset Kallion ravintolat, jotka siintävät 3. Linjan herkkukuppiloiden jälkeen kirkkaana mielessäni. Mutta nyt päätin jäädä suosiolla Kuosiniemen pysäkillä ja rampata johonkin Fennia-korttelin paikoista.

This restaurant (now closed) was a bit of an odd one. The heavy metal club (Hiisi, also closed) serving lunch tried their hand at an upper class of food. But somehow the execution was slightly off.

Other restaurants in Kaisaniemi worth going to are Pajazzo Trattoria, Sushi Bar Rice Garden and Vapiano.

Rasvamonttu näytti kovin samanlaiselta kuin ennenkin ja vaikkakin tiedän, että kaikki nämäkin on koestettava joskus, niin jätän sen johonkin sellaiselle päivälle, milloin on enemmän mielen lujuutta. Nyt lähdin käppäilemään kohti kasinon ravintolaa (mikä-sen-nimi-nykyään-onkaan) ja harhauduin Päivänsäde-kyltin kohdalle. Muistin lukeneeni tästä joskus jotain ja koska paikka oli käymättä ja ovi oli sopivasti auki, niin menin sisälle. Siellä minulle kerrottiin, että voin istua mihin haluan tyhjän ravintolan pöytään ja näin teinkin. Ennen pitkää minulle tuotiin päivän lista eteen, jossa oli: Tomaatti-vuohenjuusto-pastaa (taisi olla jotain 10e), Lohta sienikastikkeella (12,90e) ja Lihapullat pekoniperunamuussilla (12,90e). Kaikkiin kuului myös salaattibuffa ja keitto. Päädyin kylmissäni tilaamaan lihapullat ja lähdin hakemaan alkupaloja. Salaattibuffa oli melko erilainen kuin normaalisti ja siellä oli: Kirsikkatomaatteja, kurkkusiipaleita, marinoituja “helmi”mozzarellapalloja, salaattisekoitus ilman mitään ottimia, aasialaishenkiset liha-nuudelisalaatti sekä riisipaperirulla kasviksilla ja katkaravuilla. Rullille(?) oli myös jokin tumma dippikastike ja siihen sivuun löytyi paria eri leipätyyppiä, joista toinen oli tummahko ja toinen littanan focaccian oloinen. Sopalle löytyi isot kahvikupit.

image

Alkupaloja nakerrellessani tuli jotenkin mieleen, että linja on hieman hakusessa. Soppa oli jokin ranskalaisen sipulikeiton ja ruskean kastikkeen välimaastossa seikkaileva kokemus. En ole ihan varma pidinkö tästä, mutta ainakin sitä tuli otettua melko vähän. “Salaattina” toimiva kirsikkatomaatti ja kurkkusiipaleet eivät ihan täysin täyttäneet alkupalan kriteereitä, mutta mozzarellapallot (kuten yleensä) olivat ihan kivoja. Nuudelisalaatti ei oikein maistunut miltään, olisin kaivannut tähän, kuten myös rullaan, hieman tulisuutta tai vaikkapa isommin yrttejä tms. Tumma kastike osoittautui jonkinlaiseksi esiasteeksi teriyaki-kastikkeesta ja sopi noin periaatteessa rullan kanssa. Rulla oli melko nihkeä kokemus ja se sitkeähkö katkaravun palanen sen sisällä oli hieman epäilyttävän makuinen. Leipä oli hyvää, erityisesti se tummempi versio, josta tuli hieman (minun kovasti pitämäni) saaristolaisleipä mieleen, mutta jotenkin jännästi “pitsireunainen”, kuten jokin muurinpohjalettu. Jännä leipä. Omituisen fuusio-alkupalan jälkeen odotin jännityksellä tulevaa pääannosta, joka olikin komea keko muussia ja neljä muhkeaa lihapullaa puolukoiden koristelemana. Näiden lisäksi oli tehty jotain sipsejä ilmeisesti lantusta ja punajuuresta, jotka olivat valitettavasti jääneet hieman nihkeiksi rapsakkuuden sijasta. Sipseille olisi voinut myös iskea isommin jotain makua, nyt ne jäivät pliisuiksi, vaikkakin ihan kivoiksi väripisteiksi muuten melko värittömässä annoksessa. Itse perunamuussi oli aika hyvä, vaikkakin sitä pekonia en (onneksi) sen suuremmalti maistanutkaan. (Naudan) lihapullat olivat oikein maukkaita ja jätetty sopivan pinkiksi sisältä. Kokonaisuutena annos oli pimpattu rekkamiehen annos, joka jätti taas monta jännää kysymysmerkkiä ilmaan. Tästä kaikesta jotenkin paistoi läpi sellainen epätietoisuus ravintolan omasta identiteetistä ja silti palava halu tehdä samoja juttuja kuin hieman hienommat ravintolat. Tuli hieman mieleen Banksyn Exit Through The Gift Shop -dokumentin tarina ja siinä ilmestyvä Thierry Guetta. Pääruoka oli ihan hyvä ja täyttävä setti, mutta muuten tämä oli vähän outo lounas.

image

Sisustus on myöskin melko mielenkiintoinen, on valkoiset pöytäliinat ja muutenkin kovin valkoinen sisutus hieman sokkeloisessa, mutta silti pienessä tilassa. Pöydillä on kuitenkin kauniit kukat ja täällä saa istua ihan rauhassa, siistissä ympäristössä. Vieressä on kuitenkin Hiisi, jonka jatke tämäkin on ja tahattomasti avokeittiö, sekä se, että henkilökunta pogoilee Hiiden ja Päivänsäteen välillä, tekee tästä jotenkin taas hieman omituisen kokemuksen kaikenkaikkiaan. Jopa sisäänkäynti ravintolaan on kaksijakoinen, voit tulla Hiiden puolelta tai sitten Päivänsäteen “omasta ovesta”, joka on kuitenkin hieman takaoven tuntuinen, ilman kunnon opasteita. Asiakaspalvelu oli rentoa mutta myös luvattoman hidasta. Listaa ja pääannosta joutui molempia odottelemaan jonkin aikaa, vaikka ravintola oli tullessani täysin tyhjä. Toki minun jälkeen (kun olin jo tilauksen tehnyt) tuli isompi ryhmä, mutta silti perunamuussin ja lihapullien (joita tuskin tehtiin alusta lähtien) laittaminen lautaselle ei pitäisi ihan niin pitkään kestää. Luulen että syy tähän oli henkilökunnan toimiminen niin Hiiden kuin Päivänsäteen hatut päässään. Kasvissyöjille oli tarjolla pastaa, mutta luulenpa että kasvisruokailijoille tämä, kuten Hiisikään, ei oikein ole paras valinta. Lasten kanssa en varmaan tulisi tänne, vaikka ihan siisti oli, niin jotenkin vaan ei. Lisäksi täytyy mainita siitä vielä, että jos tehdään webska ja sitten sinne kirjoitetaan, että lounaslista löytyy fesestä, niin olisi se ihan kiva, jos näin oikeasti olisikin.

URL https://www.facebook.com/ravintolapaivansade
Puhelin 045-2320410
Osoite Kaisaniemenkatu 4, Helsinki

 

Puro

image

Kampin Sähkötalon kahdeksannessa kerroksessa sijaitseva Puro valikoitui sijaintinsa perusteella tänään ruokapaikaksi. Tämä siksi, että tänne pääsi (lähes) sisäkautta Forumin ja Kampin läpi. Kyseessä on (ilmeisesti) Palmian lounasravintola jossa käy (kaiketi) julkisen puolen työntekijöitä tai ainakin siltä meno vaikutti. Rakenne on tuttu, eli peruslinjasto josta salaattibaarin ja sopan kautta lämpimien ruokien kimppuun jonka kautta sitten lopuksi jälkkärin ja kahvin kautta kotiin. Tänään buffetissa (9,80e) oli tarjolla: Lasagnettea, Kauraleivitettyjä silakkapihvejä ja perunasosetta, Hunajamarinoitua broileria, Koti- ja leipäjuustoa sekä Purjo-juustokeittoa. Näiden lisäksi salaattibaarissa oli: tomaattia, kurkkua, jäävuorisalaattia, kaali- ja porkkanaraastetta sekä leipäjuustoa ja hunajamarinoitua broiskua paprikan kera. Ilmeisesti (jälkikäteen listaa lukiessa) keitto tai lämmin ruoka olivat vaihtoehtoina, mutta vaikka otettiin kollegan kanssa molempia, ei tiskillä mitään kommentoitu. Leipää oli useampaa vaihtoehtoa ja löytyi myös tuorejuusto-pesto-levitettä.

image

Salaatti oli perussettiä, broileri ei herättänyt myöskään mitään sen suurempia intohimoja. Leipä oli ihan ok, ei tässäkään mitään elämää suurempaa. Keitto oli ok ja pidin purjosilpusta jota sai ripotella sopan päälle. Itse lasagnette oli ulkoasullisesti melkoinen sörsseli, mutta oli maistuvaa, vaikkakaan tämäkään ei yllättänyt suuntaan tahi toiseen. Samaa settiä kuin esim. Kampin Huippu tai Pääposti ja muutenkin peruslinjastomeinikiä.

image

Sisustus oli ihan hauska ja linjakas, onhan tämä kuitenkin Alvar Aallon suunnittelema talo. Ja kuten skattan sokeripalassa, eli (ex?) Stora Enson pääkonttorissa, ei täälläkään sisällä istuessa juuri maisemia nähnyt vaikka korkealla oltiinkin. Ehkä sitten kesällä kun pääsee terassille ihmettelemään kahvin kanssa. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kasvissyöjille oli soppa ja salaattimeininkiä tarjolla, mutta ehkä kuitenkin menisin johonkin muualle, kun tällä hintatasolla saa kuitenkin mielestäni ympäristöstä parempaakin. Toki jos haluaa kokea aidon linjastomeiningin niin sitten ehkä. Lasten kanssa tänne en ehkä kuitenkaan raahautuisi, jos olisi pakko tällaista ravintolatyyppiä esitellä (vaikka koulussahan ne on jo tällaisiin tottuneet) niin menisin ehkä kuitenkin Kampin huippuun tai Pääpostiin.

URL http://www.ravintolapuro.fi/
Puhelin 050-4356674
Osoite Malminrinne 6 E, 8. krs., Helsinki