Huacheng

IMG_2099.JPG

Odotukset eivät olleet korkealla kun laskeuduin Forumin uudistettuun rasvamonttuun, eli Food Courtiin. Tännehän ovat sijoittautuneet Eerikin pippuri, Manhattan Steakhouse sekä kiinalainen ravintola Huacheng. Tässä kiinalaisessa buffassa en ollutkaan aikaisemmin käynyt ja pitihän tämä remontoitu ja uudistettu alakerta käydä tsekkaamassa. Tarjolla on siis buffa (8,90e), jossa on joka päivä tarjolla: Keitto, Salaattibaari (salaatti, kurkku, tomaatti, ananas, suolakurkku, pepperonipaprikoita), Naudanlihaa, Kanaa, Äyriäisiä tai kalaa, Paistettuja vihanneksia, Paistettua nuudelia, Kanafrittejä (sekä sipulirenkaita), Kevätrullia (näitä ei ollut tänään), Hapanimeläkastiketta ja Keitettyä riisiä. Maksu ja tilaus hoidetaan tiskille, jonka toisessa päässä sijaitsee linjasto.

IMG_2092.JPG

Salaatti ja soppa aloittivat homman ja nämä olivat hyvin perussettiä kiinalaiselle buffalle. Kasvissoppa oli hyvin laihan makuinen ja muutenkin melko köyhä kokemus. Itse pääruoka tuli hoidettua perus ruotsinlaivameiningillä, eli kaikkea lautasella ja siitä sitten vaan. Kanafritit olivat rapsakoita ja neutraalin makuisia, kastike oli myös aika suoraviivainen. Paistettu possu oli päässyt aika kuivakkaan tilaan, mutta hieman makea kastike vihannesten kanssa oli ok. Naudan lihasta tehdyt pullat olivat sarjassa “mikä ei kuulu joukkoon” uuniporkkanoineen kaikkineen, ei näissä varsinaisesti mitään vikaa ollut, vaikkakin melko einesmäisiä olivat. Paistettu naudanliha oli aika tympeän makuista ja koko setti oli päällystetty hieman ikävällä kastikkeella. Paistettu kana oli yksioikoinen, mutta kohtuullisen mehukkaaksi jätetty. Kala oli ihan ok ja pysyi kasassa haarukassa, eli ei ollut mennyt liikaa yli. Tofu oli myöskin ihan ok. Parasta koko buffassa oli paistetut kasvikset, joiden rapsakkuus oli hyvä eikä näiden makua ollut peitetty jollain kummallisella kastikkeella. Melkein kaikki kastikkeet olisivat kaivanneet suolaa ja/tai tulisuutta sekä happoa. Mikään ei oikein maistunut miltään. Itse rankkaisin tämän yhdeksi heikoimmista (mutta ei heikoimmaksi, sen tittelin saa China, josta en näemmä olekaan kirjoittanut mitään, paitsi että nyt olen) stadin kiinalaisista buffista.

IMG_2100.JPG

Sisustus on uutta, kiiltävää ja kauppakeskusmaisen neutraalin tyylikästä. Ihan kiva täällä oli istua ja katsella ihmisvirtaa, touhua ja tohinaa ympärillä. Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa, pieni kielimuuri toi mukavaa eksoottista lisää asiakaskohtaamiseen. Kasvisruokaa täällä ei oikein kauheasti ole, tai ainakin painotus on isosti eläinproteiinissa. Lasten kanssa nyt teoriassa voisi tulla, tilaa riittää ja makumaailma ei ainakaan ole ollenkaan mausteinen, mutta kyllä sitä mieluummin johonkin muualle suuntaisi, sen verran heikkoa oli ruuan taso.

URL eat.fi/fi/helsinki/huacheng
Puhelin 09-7531631
Osoite Mannerheimintie 20, Helsinki

 

Dragon Spring

IMG_1572.JPG

Urho Kekkosen kadun toiseksi viimeinen ravintola oli vuorossa (täällä on vielä Kampin Huippu jäljellä). Kyseessä on aika perinteinen kiinalainen ravintola, jolla on pitkä lista lautasannoksia tarjolla ja käytännössä kyseessä on riisiä + kastiketta (7e – 7,50e), paistettua riisiä/nuudeleita (8e) tai sitten useamman kastikkeen annoksia joissa on myös friteerattuja juttuja (7,50e – 9e). Alkuun voi ottaa myös keiton (1,50e) tai kevätkääryleen (1,50e) ja kaikkien annosten mukana tulee riisi (lisäriisiannos on 2e). Itse tilasin chili-kanan kastikkeeksi ja päivän keiton alkuun joka oli tomaatti-kana, eli yhteensä 9e. Kastikkeissa löytyi myös possu, kala, vihannes ja tofuvaihtoehdot. Tilaus suoritetaan pöydässä ja maksetaan tiskille.

IMG_1562.JPG

Alkuruoka tuli seminopeasti, ilmeisesti vauhtia hieman hidasti juuri minua ennen tullut isohko seurue. Soppa menetteli, kasvikset olivat pysyneet hieman al dente ja keitto lämmitti mukavasti viileänä syyspäivänä. Maun puolesta soppa oli melko neutraali ja olisin hieman jotain ehkä hapokkuutta tai jotain muuta terää tähän. Pääruoka saapui hieman sopan loppumisen jälkeen ja vaikutti kovasti siltä, että annokset valmistetaan “à la minute”. Annos oli muutakin kuin vain pakaste-wok-vihanneksia kanalla höystettynä ja tässäkin kasvikset olivat säilyttäneet rapsakkuuttansa. Chiliä annoksessa oli niin vähän, ettei sitä oikeastaan edes huomannut, mutta pöydästä löytyi hieman tulinen chiliöljysötkötys sekä kikkomanin purkissa jotain ihan muuta soijaa (paljon paksumman oloista kuin aito kikkoman). Ilmeisesti kustannussyistä käyttävät jotain muuta soijaa ja melko edullinenhan tämä ravintola onkin. Kaikenkaikkiaan ruoka oli tukevasti kiinalaisten ravintoloiden keskikastissa, hieman tasokkaampaa settiä löytyy läheltä Nankingista (tämä on parempi) ja Long Wallista sekä kauempaa tietty Dong Bei Husta.

Sisutus on peruskiinalainen tumman ja raskaan oloisten huonekalujen sekä aiheeseen sopivien taulujen kera. Paikasta löytyy kyllä muutama ikkunapaikka, josta pääsee kurkkimaan kadun vilinää. Palvelu oli verkkaista ja asiallista, annosten saapuminen kesti hieman pidempään kuin mitä olisi toivonut. Kasvisruokaa täältä saa kasvis- ja tofukastikkeiden muodossa, mutta sen takia en välttämättä tänne suosittelisi matkaamaan. Lasten kanssa sama homma, eli jos riisi+kastike maistuu, niin voisi tullakin (vaunuilla ei mahdu), mutta parempiakin vaihtoehtoja löytyy läheltä.

URL www.dragonspring.fi
Puhelin 09-6942738
Osoite Urho kekkosen katu 4-6, Helsinki

 

Happy Food Garden

IMG_1467.JPG

Kummallisen (ja vanhan) englantilaisen pubin yläpuolelta löytyy jännästi nimetty Happy Food Garden, joka tarjoilee lounasbuffettia (9,70e) totuttuun kaakkoisaasialaiseen (“kiina”, “thaimaa” ja “sushi”) henkeen. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille ja sitten hyökätään linjaston kimppuun. Tarjolla on sushia lisukkeineen, salaattia, paistettua riisiä, riisiä, paistettua nuudelia, kaikenlaisia kastikkeita joista osa kasvista sekä keittoa. Eli hyvin perussetti, mutta eipä siinä vielä kaikki! Vaan erikoisuutena täällä on tarjolla myös niitä vaahtomuovin palasten oloisia keksejä, merenelävä-salaattia, lihatäytteisiä dim sumeja sekä makeita seesamipalleroita. Eli “same same, but different”.

IMG_1462.JPG

Alkuun tuli otettua yksi sellainen vaahtomuovin palanen (nämä ei tosiaan maistu miltään, mutta eikös näitä tarjoilla yleensä pekingin ankan kanssa? piti tarkistaa ja taitaa olla kyseessä prawn cracker joka ilmeisesti on perinteinen vain länsimaisissa take-away mestoissa), merenelävä-salaattia, marinoitua kaalisalaattia, sushia sekä kasviskeittoa. Alkupalat olivat ihan ok, tosin sushiriisi (kuten yleensä buffissa) oli mennyt jo hieman kovaksi ja nigirin riisipallura hajosi aika helposti. Merenelävä-salaatti oli jännä, mutta ei oikein maistunut miltään, joten päädyin kastamaan niitä palasia soija-wasabi-sörsseliin. Ei nämä sushit kyllä olleet oikein mistään kotoisin verrattuna eiliseen kokemukseen. Kasviskeitto oli hyvin neutraali maultaan ja tekstuuriltaan. Itse pääruuaksi otin paistettua riisiä ja sitten kaveriksi pippuri-kalaa, kanaa ja sipulia sekä possua voimakastikkeella (!). Viimeinen oli hieman tulista, mutta nimi oli kyllä valittu erinomaisesti. Noin muuten ruuat eivät olleet mitään tavallisesta poikkeavaa. Kanafritit (tarjolla oli myös kevätkääryleitä ja joko sipulirenkaita tai mustekalaa) olivat rapsakoita ja hapanimeläkastike oli ok. Seesamipulla ei oikein maistunut miltään ja oli kovin pehmeä ja venyvä sisältä. Mutta en ollut tällaista tavannut aiemmin, joten oli tässä jotain uutuudenviehätystä. Kaikenkaikkiaan ruoka ei tarjonnut mitään kovin ihmeellistä kokonaisuutta, mutta oli hieman persoonallinen vedos peruskiinalaisbuffasta.

Sisustus on kauhtunut ja semisiisti pseudokiinalainen, jossa kuitenkin lokaatio toisessa kerroksessa Kalevankadun ja Fredrikinkadun vilkkaassa kulmassa sekä isot ikkunat, pelastavat paljon. Täällä oli kiva istuskella kulmapöydän ikkunassa ja ihmetellä aurinkoisen syyspäivän vilinää ja vilskettä samalla kuin juteltiin kaikenlaista kollegan kanssa. Palvelu oli buffetmaisen nopeaa ja asiallista. Kuten tällaisiin buffetteihin kuuluu, ei kasvissyöjän kannata välttämättä vaivautua, vaikka teoriassa paistettuja kasviksia etc noukkimalla voisi jonkinlaisen annoksen saadakin aikaiseksi. Lasten kanssa tänne voisi teoriassa tulla, mutta luultavasti puputtaisivat vain riisiä. Vaunut eivät tänne varmaan mahtuisi ja jokatapauksessa ne pitäisi jyrryyttää pienet portaat ylös ensin.

URL happyfoodgarden.com
Puhelin 09-6801865
Osoite Kalevankatu 23, Helsinki