Phad Thai

image

Thaikkupaikkojen pitkä lista alkaa pikkuhiljaa pienentymään kun päätin vihdoinkin mennä Jäähallin kupeessa sijaitsevaan Phad Thai ravintolaan. Tarjolla on buffet (9e), tosin ei sushi + thai kuten Facebook kuvat antavat ymmärtää, vaan ihan thaikkusettiä salaatilla ja sopalla. Hyvä niin, ei tässä hirveästi sushia tee mielikään juuri nyt. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille jolta löytyy myös päivän lehdet ja vierestä jännästi kylmäkaappi jossa tarjolla mehua. Loppuun löytyy kahvit ja teet sekä pipareita (jee). Vettä sai pöytään pyytämällä, mutta ei ollut mistään itse otettavissa.

image

Alkusalaatti oli aika perussettiä: porkkana-kaali-raaste jäävuorisalaatilla, jalopenoja, maustekurkkuja, kurkkua, tomaattia, oliiveja paprikatäytteellä. Kaupan kastikepurkit vieressä. Alkuun otin salaatin viereen myös kevätkääryleen ja fritattua jotain (katkarapua? näitä ei ollut mitenkään erityisen hyvin merkattu) sekä paria kastiketta (makea chili ja ilmeisesti jonkinlaista soijaa). Salaatin kaveriksi tuli vielä keitto ja sitten pöytään ihmettelemään. Salaatti oli tosi perusmeininkiä, ei siitä sen enempää, mutta fritit olivat herkullisesti maustettuja ja vielä hieman rapsakoitakin. Kevätkääryle chilin kanssa toimi myös oikein mainiosti. Ja se (kana-sieni)keitto! Valtavan hyvä ja syvä makuelämys. Tätä olisi voinut vetää enemmänkin ja melkein tämän takia kannattaa ainakin kerran käydä, toki en osaa sanoa onko aina näin mahtavaa. Sitten se pääruoka (pahoittelut kuvasta jne). Tarjolla oli “kasvista” eli ilmeisesti paistettuja kasviksia jossain kastikkeessa sekä “tofua” joka kovasti vaikutti soijasuikaleelta, eikä varsinaiselta tofulta. Nämäkin oli paistettu kasviksien kanssa. Sitten oli myös paistettuja elukoita kasviksien kanssa, taaskaan ei mitään erityisempiä kylttejä asiasta. Itselle valikoitui ilmeisesti kanaa tomaatin ja hauskasti leikattujen porkkanasiipaleiden kanssa. Viereen riisiä, tosin olisi tuolla ollut myös paistettuja nuudeleita ilmeisesti kanalla a la phad thai. Mutta näillä mentiin ja viereen vielä nam pla kastiketta. Pääruoka petti alkusopan tuoman hurmion ja kumpikaan kastikkeista ei ollut sellaisenaan tai liian vahvasti kalakastikkeen dominoiman nam plan kanssa hyviä. Ero Sen Chayn herkullisiin soijasuikaleisiin oli valitettavan huima ja kanakastike oli myöskin innoton. Harmi, tämä lupaili alussa niin paljon parempaa, mutta tipahti tukevasti keskikastiin.

image

Sisustus on siisti ja pienillä persoonallisilla yksityiskohdilla tehty thaikkumaiseksi. Kasvissyöjälle löytyi paria annosta lämpimistä salaatin lisäksi, mutta mene mieluummin sinne Sen Chay ravintolaan, tämä ei ollut oikein käymisen arvoinen. Lasten kanssa en tänne jaksaisi rehaa, varsinkaan tällä kokemuksella.

URL https://www.facebook.com/PhadThaiRestaurant
Puhelin 040-5889696
Osoite Urheilukatu 36, Helsinki

 

Lemon Grass (2. kerta)

image

Menin tapaamaan vanhaa tuttavaa lounaalle ja koska molemmat pidämme thaikkuruoasta ja johtuen erinäisistä maantieteellisistä syistä, päätimme suunnata 3. Linjan Lemon Grassiin. Paikassahan on lautasannokset joihin kuuluu alkukeitto ja loppuun hedelmiä. Tänään oli tarjolla: Keltainen kanacurry (10e), Kalaa punaisella currylla (10e), Chili-inkivääri tofu (9e) ja Chilibasilikaporsas (10e). Itselle valikoitui possu, kun teki mieli basilikakastiketta. Tilaus ja maksu suoritetaan tiskille. Paikka oli jo melkein täynnä 11:02 (avautuu 11:00), joten oli ihan hyvä, että olimme aikaisin liikkeellä.

image

Alkuun tuli tosiaan kasviskeitto, joka tällä kertaa ei ollut mikään niin erikoinen, mutta lämmitti kuitenkin ihan kivasti ja toimi hyvänä lähtölaukauksena lounaalle. Paikka toimii first-in-first-out periaatteella, joten meidän pääruoat tulivat hyvin eriaikaan. Vaikkakin ihan luonnollista, niin hieman tämä jäi häiritsemään. Ruoka oli taas hyvää, mutta tällä kertaa jotenkin tuo valtava määrä possua ei sitten ollutkaan niin osuva valinta. Ihan kohtuuhyvää tämä oli taas, varsinkin tulisuuden osalta, mutta basilika jäi kyllä alakynteen eikä oikein mikään muukaan maku hypännyt estraadille.

image

Sisustus on edelleen hieman kauhtunut, mutta myös persoonallinen thaikkuhöystein asiakaspaikoilla täytetty pikkuravintola. Porukkaa lappaa sisään jatkuvalla syötöllä ja näemmä joku rohkea mamma toi 1-2 vuotiaan ihastuttavan lapsensakin maistelemaan tulista safkaa (huh huh) ja hienosti näytti sujuvan. Kasvissyöjälle täältä löytyy aina jotain ja tällä kertaa kaverin tofuannos oli varmasti herkullisempi pöytään tuoduista seteistä. Lasten kanssa tänne näemmä pystyy myös tulemaan, kunhan vaan omaa riittävän reteän otteen, vaunutkin olivat somasti parkissa ulkopuolella.

URL https://www.facebook.com/pages/Lemon-Grass/196214353729935
Puhelin 09-8763279
Osoite Kolmas linja 12, Helsinki

 

Thai O’Cha

image

Tänään oli sen verran valoisa keli, että hetken mielijohteesta päätin käydä vähän pidemmällä reissulla nappaamassa jommankumman Töölön thaikkupaikoista. Kävin ihmettelemässä Pad Thain ovella, mutta he olivat lomalla tämän kuukauden, joten suuntasin viereisessä korttelissa sijaitsevaan Thai O’Cha:han jota oli jonkun verran kehuttu eat.fi:ssä. Tarjolla oli paistettuja juttuja (nuudelia tai riisiä) jolloin proteiinilla (tofu, kana, possu, nauta) höystettynä. Näiden lisäksi kuului alkupala, kahvi ja jokin jälkiruoka (ilmeisesti kakkupala tms) mukaan annokseen. Itselle valikoitui hetken säädön jälkeen klassikko Pad Thai (8,50e kanalla, jotkin muista täytevaihtoehdoista maksaa enemmän), eli paistettua nuudelia ja valitsin kanan siihen mukaan (tofu ei ilmeisesti ollut sen annoksen listalla tms). Tilaus ja maksu suoritettiin kassan vieressä sijaitsevan menun avittamana.

image

Alkuun tuli kasviskääryle makeahkolla chilikastikkeella. Rulla oli jotenkin hieman väsyneen oloinen, mutta onneksi sentään hieman vähemmän rasvainen kuin joissain paikoissa. Sisukset eivät olleet mitenkään erityisen maukkaita ja chilikastikkeesta puuttui potku. Olipahan jotain näperrettävää ennen pääruuan saapumista. Joka sitten saapuikin erinomaisen nopeasti, tosin tähän varmaan vaikutti myös se, että ravintolassa oli minun lisäkseni vain kaksi naista vauvan kanssa. Pääannos koostui tosiaankin nuudeleista, kananmunasta, muutamista iduista ja purjosipulin renkaista sekä paistetusta kanasta. Päälle oli ripoteltu reippaasti maapähkinärouhetta ja sivussa oli limelohko. Tämä oli kyllä melko heikko esitys, kana oli juuri ja juuri kypsää ja koko annos maistui samanlaiselle, juuri minkäänlaista makuvaihtelua ei ollut, vaan makumaailma koostui hieman rasvaisista nuudeleista ja hieman suolaisesta kastikkeesta. Missä korianteri, sitruunaruoho, chili, kalakastike jne? Annoksestani (joka oli toki isokokoinen) jäi puolet lautaselle, kun en vaan saanut enempää alas. Ymmärrän tavallaan ettei tuohon hintaan saa mitään kovin kummoista ruokaa (vaikkakin Say Delicious räjäytti pankin hinta-laatu suhteellaan), mutta edes nyt jotain thaimaaseen viittaavaa olisin toivonut paistettujen nuudelien lisäksi. Jopa Prik Homin kohtuullisen tympeä kokonaisuus tuntui tähän verrattuna kerrassaan mainiolta. No, tulipahan käytyä, kovin montaa lounasthaikkupaikkaa ei enää taida olla jäljellä. Tosin kuulin juuri, että Orchid olisi perustanut Itikseen uuden pisteen, joka toki pitää käydä tyyppaamassa.

image

Sisustus on kauhtuneen oloinen, thaimaalaiseen henkeen sisustettu kahvilamainen narikka Manskun varrella. Kadun puoleinen seinä on käytännössä ikkunaa, joten kohtuullisen valoisa paikka. Ikkunassa roikkuu joulukoristeita ja ikkunan puoleisella seinustalla on isoilla tyynyillä tehty “sohva” joka ilmeisesti kuuluu tähän tyyliin. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Kasvissyöjille täällä on tofuvaihtoehtoja, mutta oikeasti en kyllä suosittele käymään ellei ole jotain vastaavaa pakkomiellettä kuten minulla. Vauvan kanssa ravintolassa ollut mamma ja hänen kaverinsa viihtyivät selvästi ja olihan täällä hyvin tilaa (vaikkakaan ei vaunuille), mutta edelleenkin se ruoka ei kyllä puolla tänne tulemista.

URL https://www.facebook.com/Thai.Ocha.Ravintola
Puhelin 044-7737004
Osoite Mannerheimintie 49, Helsinki