Say Delicious

image

Huom! Ravintola on suljettu.

Koska keli oli parempi kuin aiemmin tällä viikolla, päätin perjantain kunniaksi hilata itseni hieman tavallista pidemmälle lounasreissulle. Suuntana tällä kertaa Kallion kukkulat ja sieltä bongattu Say Delicious. Mesta sijaitsee hieman pidemmällä Kolmatta linjaa, hieman Sandron ohi. Nopean metromatkan ja lyhyen kävelymatkan jälkeen saavuin ravintolan luokse. Toisin kuin jotkut muut Kolmannen linjan erinomaisista ravintoloista, tämä ei yllättäen ollutkaan tupaten täynnä heti klo 11, kun saavuin paikalle. Olin itseasiassa ensimmäinen mestoilla ja sain hyvän tovin ruokailla ilman mitään muuta asiakaskuntaa. Astuttuani sisälle minut ohjattiin pöytään ja kerrottiin päivän ruokalista josta on aina tarjolla joko keittolounas (6,80e!) tai kolmen ruokalajin menu (9,80e). Listalla oli tarjolla tänään Alkuun: Kasvissosekeitto, Pääruoaksi: Avokadopasta (ja mahdollisesti myös Avokadokanaa, tämä jäi hieman epäselväksi), Lohimureke ja Talon Pihvi. Loppuun on jälkkäri (porkkanakakku jollain jätskillä tms) ja kahvi tai tee. Itse valitsin pääruoaksi pihvin. Maksun suoritin tiskille, mutta varmaankin homma olisi sujunut oikein hyvin myös pöydässä. Paikka toimii siis ihan aidon ravintolan tavoin.

image

Alkuruoka saapui nopeasti ja siihen sivuun tarjottiin (focaccia-henkistä) talon leipää. Soppa oli oikein maukas ja pieni yrttisyys toi miellyttävää variaatiota makumaailmaan. Leipäkin oli hyvää, vaikkakin yleensä pidän enemmän kunnon kuoren sisältävästä leivästä. Tämä kuitenkin sopi erittäin hyvin sopan rippeiden pyyhkimiseen lautaselta. Kohta sopan jälkeen saapuikin pöytään pihviannos ja heti ensimmäiseksi yllätyin, että kyseessä on ihan aito pihvi, eikä jauhelihasta tms tehty pannupihvi, mitä vähän odotin tähän hintatasoon. Maut olivat todella hyviä, kermapippurikastike oli erittäin hyvä ja pihvi oli muutamaa kollageenikohtaa lukuunottamatta erinomainen. Bataattilisukkeet olivat myös herkullisia ja pieni rapsakkuus pinnassa toivat hyvän tekstuurivaihtelun. Vihanneslisukkeet olivat myös maltilla tehdyt ja kaikki komponentit maistuivat omalta itseltään ja olivat pitäneet hyvän suutuntuman. Tämä oli erittäin hyvä pihviannos ja jo pelkästään tällaisen pääruuan takia kannattaa tulla pidemmältäkin käymään. Mutta mutta, pihvin jälkeen tuotiin minun eteeni vielä kaunis jälkiruoka-annos joka olisi sopinut mihin tahansa fine-dining ravintolaan. Hienon esillepanon lisäksi tämä oli syntisen hyvä lopetus, ja kaavin lusikalla viimeisetkin tahmeat herkkupalat lautaselta. Tämä oli häkellyttävän hyvä setti ja sopisi erinomaisesti paremmaksi päivälliseksi, saatikka lounaaksi ja hintatasoltaan tässä oli jotenkin vaikea käsittää, että tämä tosiaan maksoi alle kympin. Harvoin tekee mieli maksaa enemmän rahaa kuin mitä pyydetään.

image

Sisustus on jännä hipsteribaarin ja bistron sekoitusta, kattovaloina toimivat pohjista rikotut magnum-pullot ja puuhalkojen koristaman baaritiskin etuseinää koristaa tv:ssä loopilla pyörivä video takasta. Ainakin ravintola oli hyvin persoonallinen ja siistihän tämä oli, vaikkakaan ei ihan Kolmos3n tasoille pääsekään. Palvelu oli ystävällistä ja rentoa. Kasvissyöjälle täällä oli koko menu tarjolla, avokadopastan muodossa, muut annoksethan olivat sopivia ja koska kolmen ruokalajin kasvisruokasetti on melko ennenkuulumaton asia normihintaisissa ravintoloissa, niin suosittelen jo pelkästään senkin takia tarpomaan tänne. Lasten kanssa tulisin aivan ehdottomasti syömään ja syöttötuolikin löytyy, vaunut tosin eivät mitenkään mahdu sisälle. Jos et ole käynyt, (ja vaikka olisitkin) niin nyt on sellainen paikka missä pitää aivan ehdottomasti vierailla.

image

URL https://www.facebook.com/RavintolaSayDelicious
Puhelin 09-7012343
Osoite Kolmas linja 18, Helsinki

 

Morrison’s

image

Uusi vuosi vierähti käyntiin ja kylmän ilman saattelemana köpöttelin kollegan kanssa Atskin taakse, Morrison’s ravintolaan. Minusta tämän niminen ravintola on ollut näillä hoodeilla vaikka kuinka kauan, mutta en löytänyt netistä mitään konkreettista todistetta aiheesta. Jokatapauksessa kyseessä on siis jenkkimeiningillä toimiva, burgereita ja pihvejä tarjoava ravintola. Päivittäin vaihtuvalla listalla on aina päivän burgeri, kalaa/salaatti ja possupihvi ja sitten jokin muu (kanapihvi, maksaa, tortilloja yms). Sitten on vielä jokin isompi pihvi (12e) sekä kalliimpi burgeri (14,50e). Tänään oli tarjolla: Pestokuorrutettua lohta valkoviinikastikkeella (9,30e), Metsästäjän kanaa (9,30e), Vuohenjuustoburger hampurilaispihvillä (9,30e), Pariloitu porsaanleike persiljavoilla (9,30e), Pippuripihvi (12e), Double cheese burger (14,50e). Lounaan sivuun saa kokislasin eurolla tai sitten voi ottaa vettä tiskin takana sijaitsevasta hanasta. Tilaus ja maksu suoritetaan tiskille, josta saa pöytään vietäväksi numerolapun. Itselle valikoitui possupihvi ja kollegalle lohi.

image

Pääruoka saapui yllättävän nopeasti ja annokset olivat isompia kuin mitä muistelinkaan. Ranut olivat hyviä, rapeaksi paistettuja ja niitä oli paljon. Sivusalaatti oli melko väsynyt, mutta upposi etikkaisen salaattikastikkeen saattamana. Possupihvin paneeraus jäi vähän heikon oloiseksi, mutta muuten maistui ihan hyvälle. Pihvi ei ehkä ollut myöskään niin kuuma tai sitten maustevoi oli hyvin kylmää, koska se ei koskaan kokonaan sulanut. Muutenkin tämä koko annos meni melko perusmätön puolelle, joka toki oli jo tiedossa paikan valinnan yhteydessä ja näin ollen oli ihan ok. Parempi vastaava annoskokonaisuus löytyy kuitenkin mielestäni Beefy Queenista, mutta on tämäkin lajinsa edustajan ihan hyvä. Ja burgerit ovat täällä isoja ja hyviä.

image

Sisustus on melko pelkistetty ja väreillä yms haettu ehkä jotain amerikkalaista dineria. Isoista ikkunoista voi ihmetellä Ateneumin kujan vilskettä ja vilinää. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjille täältä välillä löytyy esim. halloumisalaatti, mutta kannattaa tsekkaa lista ennen lähtöä, koska joka päivä ei näyttäisi olevan kasvisruokaa. Ja muutenkin tämä on ehkä hieman eri porukalle suunnattu. Lasten kanssa voisi ehkä tullakin, ainakin yhdestä annoksesta riittäisi varmasti kaikille natiaisille.

URL http://www.rafla.fi/morrisons-helsinki/fi/etusivu
Puhelin 09-625466
Osoite Ateneuminkuja, Helsinki

 

Maya

IMG_2350.JPG

Vii(ii-ii)meinen meksikolainen tai ainakin palttiarallaa vika. Maya on ollut jo melko pitkään tällä paikalla, Rautatietorin kulmalla, pidempään kuin jo melko kauan vieressä sijainnut Mount Everest. Ravintola tarjoaa meksikolaista ruokaa iltaisin ja lounaalla meksikolaisvivahteilla erilaisia lautasannoksia salaattibaarin ja keiton höystämänä. Tänään oli tarjolla: Espanjalainen kalakeitto (9,20e), Meksikolaista kanapataa ja quinoaa (10e), Mayan grilli-pihvi chipotlevoita ja bataattiranskalaisia (10e) sekä Viikon kasvislounas eli grillattua tofua ja kasvisquinaa (10e). Lounaaseen kuuluu myös kahvi/tee. Tilaus suoritetaan pöydässä ja maksu hoidetaan kassalle.

IMG_2343.JPG

Alkuun tuli sitä espanjalaista kalakeittoa sekä salaattibaarista: marinoituja pepperonichilejä sekä cornichoneja, vihreää salaattisekoitusta, tomaattia, kurkkua, marinoituja oliiveja, papusalaattia, nachoja ja salsaa sekä vinaigrettea salaatille. Soppa oli ihan kiva, pienellä paprikatwistillä kasattu kala- ja äyriäissoppa. Mielestäni tämä osui paremmin kalasoppana maaliin kuin aiemmin tällä viikolla nautittu Provenceläinen viritys Fasulla. Salaatti oli ihan jees, kaikki marinoidut ja pikkelöidyt jutut olivat pienellä persoonallisella kosketuksella modattuja, tosin salsa ei ollut mitään kaupan salsaa kummallisempaa. Vinaigrette oli onnistuttu tekemään jotenkin erityisen hyväksi, en oikein osaa sanoa että oliko se isompi happo vai mikä joka tässä viehätti, mutta mainitsemisen arvoinen kuitenkin. Leipää löytyi salaatin sivuun ciapattan muodossa ja sille oli jotain tuorejuusto-pippuri-levitettä. Pääruoka saapui ennenkuin salaatti oli kokonaan syöty, joten ihan hyvä ajoitus. Annos näytti hauskalta isolla värikkäällä lautasella ja houkutteli maistamaan. Kvinoa toi miellyttävän tekstuurin annokseen ja toimi hyvin tomaattipohjaisen kastikkeen sitovana elementtinä. Kana oli mennyt valitettavasti vähän yli ja oli vähän purkkamaista pureskeltavaa. Meksikolaisuutta kaiketi annoksessa lautasen lisäksi edusti korianteri ja pavut, mutta ei tämä kovin eksoottiselta tai erikoiselta vaikuttanut. Kokonaisuutena tämä on ihan hyvä lounaspaikka ja usein täällä pääruokakin on ollut piirun verran parempaa kuin jossain randompaikassa, mutta ei tällä kertaa. Kollegat kehuivat pihvejään, joten ehkä olisi pitänyt mennä massan mukana (kaikki muut koko pöydässä tilasivat perjantaipihvin), mutta kun se meksikolaisuus oli kuitenkin nyt tämä tärppi tällä erää.

IMG_2353.JPG

Sisustus on siisti ja bistromainen meksikolaisilla koristeilla. Kalusteet ovat jo aikaa nähneet, mutta kuitenkin ihan hyvässä kunnossa. Palvelu oli nopeaa ja asiallista, erityisesti rahastuksessa joskus aiemmin pitkään kestäneet transaktiot hoituivat nyt erityisen nopeasti. Kasvissyöjille on oma viikottain vaihtuva annos sekä salaattibuffa, mutta kyllä tämä enemmän vaikuttaa eläinproteiinia sisältäviin ruokiin painottuvalta ravintolalta. Lasten kanssa tänne saattaisi tullakin, onhan tämä ihan Rautatietorin laidalla ja listaltakin voisi jotain sopivaa löytyä.

URL www.maya.fi
Puhelin 09-666554
Osoite Mikonkatu 18, Helsinki