Lyon

image

Joulusesonki tuo ilahduttavasti lounaan joihinkin ravintoloihin joissa sitä ei normaalisti tarjoilla. Tästä mahdollisuudesta intoutuneena olenkin sitten varannut muutaman lounaan valmiiksi. Homman aloitti tänään Lyon, jossa en ole ikinä käynyt aiemmin. Tämä ranskalaista bistrohenkeä suomalaisella lähiruokameiningillä huokuva ravintola tarjoaa yllätysmenuja illalla ja lounasaikaan sitten joulumenua. Webska kertoo eri pituisista menuista, mutta oikeasti ravintolassa oli kaksi maistelumenua (54e) tarjolla. Menu Fish eli Siikaa, kurkkua ja tilliä – Kuhaa , Gåbbas Gårdin perunaa ja ruskistettua voita – Créme brûlée ja lakritsia. Toisena vaihtoehtona oli Menu Meat eli Kurpitsaa, kananmunaa ja muikunmätiä – Häränfileetä, luuydintä ja sipulia – Tyrniä ja valkosuklaata. Lounaan täydensi ihanan vaimoni läsnäolo, joten otettiin sitten molemmat menut jaettavaksi. Tilaus ja maksu hoidetaan pöydässä, ollaan kuitenkin ihan laaturavintolassa.

image
Alkuun tuli keittiön terveiset: Varsisellerimarenkia ja katkarapukreemiä jonka jälkeen tuotiin leipää: talon oma hapanjuurileipä ja Kerimäen näkkäriä sekä vaahdotettua voita. Amuse-bouche oli kiva aloitus, rapsakka, isosti selleriltä maistuva marenki komppasi hyvin katkarapukreemiä. Leipä oli myös erittäin hyvää, hapanjuurileipä oikein herkullista ja näkkäri hauskan ohutta (yksi tapa tehdä tätä on pastakoneella, joka pitääkin varmaan kaivaa naftaliinista).

image
Alkuun tuli minulle fermentoitua kurpitsapuuroa, jonka alle oli piilotettu hyydytetty (65 astetta?) kananmunankeltuainen joka toi miellyttävää täyteläisyyttä annokseen. Annoksen päällä levännyt kurpitsapala olisi saanut olla aavistuksen pehmeämpi, mutta muuten pidin annoksesta. Liemi tms kastike mitä tähän laitettiin päälle toimi myös hienosti.

image
Vaimolle tullut kala-annos oli kaunis ja herkullinen, kala oli kivasti etikkaista ja kurkkuliemi komppasi sitä erittäin hyvin. Retikka oli jännästi muotoiltu lautaselle ja koko annos oli onnistuttu tekemään erinomaisen houkuttelevaksi.

image
Pääruoat saapuivat nekin erittäin ripeästi ja annosten esillepano oli yksinkertaisen kaunista. Oma härkä oli erittäin tasokasta ja hyvin paistettua. Annoksen keskelle ammennettu sinapinsiemenkastike oli hauska, mutta jotenkin jäin kaipaamaan pientä hapokkuutta johonkin annoksen komponenttiin. Luuydinkastike oli jämäkkää ja erittäin täyteläistä ja hiillostetut purjosipulit sekä kastikkeet toimivat loistavasti pihvin kanssa yhteen. Se vihreä kastike lehtien alla piti sisällään pientä terävyyttä, mutta tätä olisi voinut olla hieman enemmän, nyt jäi hieman täyteläisten ja vahvojen makujen alle.

image
Vaimon paistettu kuha oli yksi parhaimman makuisista kaloista mitä olen ikinä päässyt maistamaan. Tässä kohtaa iski annoskateus isosti, vaikka pidinkin omasta pihviannoksesta. Perunat olivat kuulemma nekin erittäin hyviä ja sain itsekin maistaa yhden minichipsin. Se kastike jäi vähän sivurooliin muiden erittäin hyvien komponenttien loistaessa ja vaimokin ihastui siihen vihreään kastikkeeseen.

image
Loppuun saapunut Tyrni-valkosuklaasysteemi oli hyvännäköinen ja sitäkin paremman makuinen. Pidän tyrnin puraisusta ja valkosuklaa toimi tämän kanssa kuin häkä. Myös (sitruunaruoho?)vaahto/jäädyke oli mahtavan raikkaan makuista ja pienet marengit toivat hauskaa tekstuurivaihtelua annokseen. Loistava lopetus.

image
Vaimon Créme brûlée oli sekin todella tyylikäs lopetus ja lakritsi oli saatu pidettyä kurissa paremmin kuin Askin lakukastikkeessa ja toimi makuvivahteena vaimolleni. Mustikkasabayone toimi hienosti sen sitruunaruohosysteemin kanssa. Tämäkin oli miellyttävän freesi lopetus.

image
Sisustus on hyvin konseptiin sopiva, ranskalaisen bistron henkinen, mutta jo hieman kauhtunut. Oma tuolikin vähän heilui ja äänimaisemaa olisi piristänyt joku aiheeseen sopiva, rauhallinen musiikki. Mutta kiva täällä oli istuskella ison kellon alla ja nautiskella erittäin herkullisia ruokia. Palvelu oli kohteliaan ystävällistä ja nopeaa. Kasvissyöjän kannattaa ottaa ajoissa yhteyttä ravintolaan. Ainahan tällaisissa muokataan menua tarpeisiin sopivaksi. Lasten kanssa voisi teoriassa tulla, mutta toisaalta tällä hintatasolla löytyy mielestäni parempiakin. Ehkä jos oopperassa kävisi, niin sitten.

URL www.ravintolalyon.fi
Puhelin 010-3281560
Osoite Mannerheimintie 56, Helsinki

Social Food

image

Tuomaan markkinat kutsuivat ja huolimatta naamaa piiskaavasta sateesta (lue: pieniä väliaikaisia tihkutteluja) rohkeasti marssin (sporalla) Senaatintoria kohden. Täällä oli kuin olikin lähes typötyhjä “ruokatori” jonka laitamilla oli muutama mesta mitä en ole vielä koestanut. Toinen näistä oli Texas BBQ (pitänee tulla käymään ensi viikolla) ja toinen Masterchef-kisan voittajan Social Food ständi (varsinainen toimipiste on Käpylässä, en tiedä kuuluuko siihen joku rafla, ilmeisesti ei). Mesta tarjoaa (kaupungin parasta, mistäs olen tämän kuullut ennenkin?) burgeria eri olomuodoissa: Gourmet juusto (10e), hauki-hummeri (10e), vege (9e) ja juusto (8e). Siihen vielä limu (2e) ja/tai Elli-mummun maalaisglögi (2e) kyytipojaksi. Otin sen hienomman juustopurilaisen kokiksella ja glögillä, kun oli hieman viileähkö keli syödä al fresco. Tilaus ja maksu hoidetaan ständin tiskille.

image
Purilainen oli ihan kivasti laitettu esille, pihvi tuli hyvin esille pullan uumenista. Tämä oli myös käteen sopiva, mikä oli hyvä, koska tässä tosiaan oltiin seisoskelemassa Senaatintorilla. Mutta huh huh, että oli suolainen setti. Ensimmäisestä puraisusta loppuun asti oli ni-iin suolainen että melkein alkoi hikoiluttaa. Onneksi oli sitä glögiä sen kokiksen kaverina. Ainoastaan ne makeasti pikkelöidyt punasipulit toivat pientä raikastusta tähän menoon. Muuten tämä vaikutti ihan kelvolliselta purilaiselta, kokoonpano oli ihan hyvä ja ne punasipulit olivat kivan rapsakoita. Mutta se suolan taso oli reilusti yli, taisi olla kokki rakastunut tms. Onhan näitä suolaisia tilanteita tullut vastaan ennenkin. Glögi oli ihan ok.

image
Sisustuksesta nyt ei oikein voi puhua tässä tapauksessa, pienen tihun saattelemana paperimytty kädessä karun lautapöydän ääressä seisoskelu toi hyvin itsenäisyyspäivän ja suomalaisuuden mieleen. Noin muuten Tuomaan markkinat olivat vähän sellaisen turistirysän tuntuiset. Ahtaita, identtisten koppien reunoittamia käytäviä kun kulki, niin tuli jotenkin ikävä sitä Espan versiota, joka (aika varmaankin kultaa muistot) tuntui lämminhenkisemmältä. Tai sitten tämä johtuu vaan siitä lumen puutteesta, mene ja tiedä. Se karuselli näytti kivalta valoineen ja iloisine lapsineen. Ja onhan Senaatintori toki upea kohta Helsinkiä. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Kasvissyöjälle oli se vegepurilainen, toivottavasti iisimmällä suolatasolla. Lasten kanssa voisi käydä siinä karusellissa, mutta tuleeko tänne lähdettyä? Tuskin. Mieluummin ihmettelee niitä Aleksin jouluvaloja yms.

image

URL www.socialfood.fi
Puhelin 044-2751336
Osoite Käpyläntie 6 b, Helsinki

Cafe Cao

image

Keli ei oikein suosinut ja kun piti kaiken kiireen ja (tietokoneille) kiroilun keskellä singahtaa syömään, niin päätin käydä koestamassa Kaisaniemen (vai Helsingin Yliopiston? En jotenkin totu tuohon nimeen) metroaseman tunneleista löytyvää Cafe Cao -ravintolaa. Tämän toimintaperiaate on jokseenkin sama kuin viereisen Cafe Metron (lieneekö samaa sakkia?), eli kotiruokaa ja yllättävänkin edulliseen hintaan (tosin ei eilinen Suup ollut myöskään hinnalla pilattu). Tarjolla oli tänään: Lohikeitto (7e), uunimakkara (7e), silakkapihvi (8e) sekä jauhelihapihvi tomaattikastikkeella (7e). Lisukkeeksi tuli perunamuussia ja salaattia, en tiedä voiko näitä jotenkin varioida tai modaa tilatessa. Oli täällä myös jotain täytettyjä sämpylöitä ja pullia etc tarjolla. Tilaus ja maksu hoidettiin tiskille jonka viereisestä pöydästä löytyy vedet ja vermeet mausteineen kaikkineen. Päivän lehtiä seilasi pöydillä. Ruoka tuodaan pöytään.

image
Alkuun oli ruisleipää sekä paahtista ja margisnappi. Leipä miehen tiellä pitää, joten nappasin yhden reissarin siivun ja kun sitä siinä voitelin, niin ruoka saapui pöytään. Hyvin nopeaa toimintaa. Annos oli rehevä ja runsas. Salaatti oli aika perusmeininkiä, tuoreista komponenteista ja ehkä hieman snadisti liian pienellä kastikepisaralla. Mutta ihan jees, sellainen kuin odotinkin. Salaatin jälkeen kävin sitten pihvien ja muussin kimppuun ja nämä olivat ihan hyviä, oikein tällainen kotiruokapläjäys. Tomaattikastike oli melko neutraalin makuista ja paikkailinkin sitten maustamista sinapilla. Täyttävä, nopea ja yksinkertainen lounas kohtuuhintaan. Erehdyttävän samanoloinen sen Cafe Metron kanssa.

image
Sisustus jättää toivomisen varaa, hieman rähjääntyneet kalusteet ja ruokaroiskeita seinillä. Vähän kaipaisi sellaista joulusiivousta, mutta noin muuten täällä oli ihan jees istuskella ja ihmetellä Kaisaniemen ihmisvirtaa, joka tosin tässä kohtaa tunnelia ei ole niin massiivinen. Asiakaspalvelu oli ripeää. Kasvissyöjälle oli se uunimakkara.. not. Mutta tästä tulee mieleen se, kun joskus melko kauan sitten pysähdyttiin äidin kanssa yhdelle pysähtyneen oloiselle (à la Kaurismäki) huoltsikalle ja kyselin kasvisruoan perään. Sieltä sitten pienen miettimistauon jälkeen todettiin että yhdessä sämpylässä ei ole lihaa, vain lauantaimakkaraa. Että näin. Lasten kanssa en varmaankaan tulisi tänne, Picnic on vieressä ja muutenkin tämä oli enemmänkin suunnattu ns. äijäruokaa kaipaaville.

URL Cafe Cao
Puhelin 040-5178453
Osoite Vilhonkatu 5, Helsinki