Simrik

Puksu kutsu ja köröttelin stogella keskipäivän aikaan kohti nepalilaista raflaa, jonka olin bongannut listalle aiemmalla reissulla. Mielessä pyöri epämääräiset muistikuvat Opel Kadetin löystyneen hihnan korjaamisesta jollain huoltiksella täälläpäin, tosin alue oli muuttunut aikamoisesti niistä päivistä. Hyppäsin junasta väärästä päästä asemaa ja pogoilin hetken joidenkin teollisuusrakennusta takapihoilla, kunnes lopulta kaivoin luurin esiin ja pyysin neuvoja navigointiin.

A very good Nepalese restaurant far up in the northern parts of Helsinki.

For more of this cuisine, go to Fulbari, Shubha Kamana or Kantipur.

Joku minut taas ajoi tämän kaukaisen ruokakulttuurin ääreen ja jonottaessani tiskille yritin saada itseni kanssa kompromissiratkaisun tilauksen suhteen. Lopputulemana oli taas kombo (9,90e) kahdesta annoksesta, johon näissä melkein aina tuntuu päätyvän. Tällä kertaa valitsin superturvallisen butter chickenin (8,50e) sekä lampaan currykastikkeella (8,90e). Päällystakki loossiin ja salaattibaarin kimppuun, josta löytyi hämmentävän kokoisia papadam-keksejä sekä mango-lassia, mutta ei sitä herkullista marinoitua sipulia.

Siirtelin keksinpalasilla salaattia haarukkaan samalla kun lueskelin päivän uutisia kännykästä. Lautaselle kasatut kamat eivät juuri sykähdyttäneet, mutta ne pienenpienet papadamit jaksoivat viihdyttää. Pääruokakin tuli jonottelusta huolimatta kohtuullisessa ajassa.

Naan-leipä rasahti lupaavasti, kun mursin siitä nokareen ja noukin raitaa thalilta. Raita oli aavistuksen makea ja miellyttävän raikas ilmavan leivän rapsakalla pinnalla. Tästä tuli heti parempi fiilis hieman harmaanoloiseen maantaihin. Lupaavan alun jälkeen lähdin kaivelemaan haarukalla kastikkeita, ensin lammasta, joka osoittautui upean mureaksi ja mausteisen täyteläisen curryn marinoimaksi.

Lihasta oli onnistuttu hieromaan pois se villainen maku ja jäin vain hieman kaipaamaan pientä tulista sivupotkua. Kana oli sekin onnistuttu pitämään mehukkaana ja tomaattinen huntu lihojen päällä sitoi viereiset riisinjyvät herkulliseksi kokonaisuudeksi. Ensi kosketuksen jälkeen lähdin tyytyväisenä lapioimaan ruokaa, välillä haarukan ja välillä leivänpalasten avulla.

Nurkkaan jätetty linssimuhennos oli ihan kiva, mutta ei pystynyt nousemaan riittävän kiinnostavaksi peluriksi tällä kertaa ja huomioni pysyi timantin kovana muissa komponenteissa. Hyvä – jopa hieman norminepalilaista parempi – ja täyttävä lounas ajoi asiansa ja kiiruhdin pöydästä junaan, juosten ohi värikkäiden muraalien.

URL www.simrik.fi
Puhelin 09-3891287
Osoite Eskolantie 1, Helsinki

Luckiefun’s

Perjantai saapui ja eilinen leiskan vääntäminen iltamyöhään kavereiden hienossa kämpässä kutitteli vielä takaraivoani samalla kun yritin päättää, että käynkö tänäänkään lounaalla. Liikaa asioita mielessä ja hektiset päivät ovat vieneet ruokahalun, viimeksi maanantaina kävin äidin kanssa lounaalla Trattoria Correttossa (oli oikein hyvä edelleen), mutta muuten tullut syötyä vasta kotona. Tänään kuitenkin palasin vanhan harrastuksen pariin samalla kun eiliset keskustelut velloivat päässäni ja teinkin kaiken tämän keskellä äkkiväärän päätöksen rampata Kaivokäytävän Luckifun’s-ravintolaan.

A good enough sushi buffet right smack dab in the middle of Helsinki.

Other sushi buffet’s in the city are Fuku, Konnichiwa and Sushi’N’Roll.

Mesta tarjoaa suomalaisittan väännettyä kaakkoisaasialaista buffaa (10e) sopalla (lohi tom yum ja miso), salaatilla, limppareilla sekä joillakin itämaishenkisillä lämpimillä safkoilla (ei jaksanut kokeilla, tulivatkin vähän liian myöhään buffaan tarjolle, paistettuja kasviksia tms näytti olevan) sekä tähän päälle (+2,90e) sushibuffan, mikä lieneekin se pääartikkeli. Kyseisen ketjun pisteitähän näyttää olevan jo melko paljon.

Koppasin vielä Facebookista maininnan “Suomen ensimmäinen MSC-sertifioitua tonnikala nigiriä tarjoava sushibuffet-ravintola!”, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, Tokyo55 on tarjonnut maguroa (en tiedä, onko sertifioitu) jo pitkään ja vieläpä lounasbuffassa (toki sitä on rajoitettu määrä, mutta kuitenkin) ja koska olen inttärwäb/YX-sukupolvea, niin en tietenkään lukenut otsikkoa pidemmälle, koska kommenteissa oli tarkennus: “vain ilta- ja viikonloppubuffetissa”. So där.

Vedin koko setin susheilla, kun ne sopat eivät jotenkin houkutelleet. Ekalle lautaselle tuli kipattua läjä lohinigireitä, niin tulella kuin ilmankin. Kala oli tuoreen makuista ja hyvää, riisi so-so, maustaminen oli kohtuullista, mutta johtuen varmaankin buffan pakottamasta massatuotannosta keittiössä, tämä oli sellaista prässätyn oloista, eikä tekstuuri ollut yhtä houkutteleva kuin joissain muissa paikoissa.

Sushibuffana ehkä piirun verran keskivertoa paremmalla puolella, mutta ei pärjää mitenkään lautaspaikoille, eikä myöskään esim. Fukun tasokkaalle setille. Fritatut meiningit olivat ihan kivoja, toivat vähän rapsakkuutta peliin ja olihan tässä sopivan laaja valikoima niitä susheja mitä olisi odottanutkin sekä joitain mitä en tunnistanut.

Tokalla kierroksella pysähdyin hetkeksi tuijottamaan buffapöydän roiskeläppään liimattua tekstiä “älä jätä riisiä syömättä”, ilmeisesti kokit tekevät riisin “rakkaudella” ja lapussa uhkailtiin lisämaksulla syömättömästä riisistä.

Sekavat ajatukset johdattelivat minua takaisin pöytääni ja kun mutustelin santsikierroksen saatavia, niin päässäni pyöri näyt hylätyistä riisikeoista lautasella ja toisaalta ne saksalaiset turistit jotka sujauttelevat aamiaisbuffeteista safkoja laukkuihinsa myöhempää ruokailua varten. Rupesin kehittelemään skenaariota, missä saavun ravintolaan Ikean kassi mukananani, johon piilottelen sushien riisipaakkuja kuin käänteinen myymälävaras.

Pyyhkäisen kummalliset ajatukset mielestäni kun astun ravintolasta ulos käytävällä etenevän ihmisparven joukkoon. Kaivan luurin taskusta ja nappaan vielä kuvan ravintolan logosta. Oli hyvä välillä syödäkin. Voisi kokeilla ensi viikolla uudestaan.

URL www.luckiefun.com
Puhelin 045-2184480
Osoite Kaivokatu 10, Helsinki

Lonna (2. kerta)

Sukujuhlat synttäreiden muodossa vaativat pienehkön pihtisynnytyksen, mutta päästiin lopulta matkaan Kauppatorin laidalta.

Sieltä astuimme laivaan, kohti Lonnaa, tuota Suomenlinnan katveeseen jätettyä pientä miinanraivaajien saarta, jossa nykyään miinojen sijaan hoidellaan nälkiintynyttä kansaa.

A truly unique dining experience in the Helsinki archipelago, this restaurant has delicious food with a local touch and the location has a rugged charm to it.

Other restaurants with a unique twist to them in Helsinki are Finnjävel, NJK and Café Krypta.

Alkuun: Siika ja nauris (11e), porotartar ja sieni (12e) sekä tomaatti ja samettikukka (10e). Pääruokina oli: Nieriä ja kukkakaali (26e), hirvi ja palsternakka (28e) sekä tatti ja kaura (22e). Jälkkäreistä löytyi: Juusto ja punaherukka (8e), salmiakki ja vadelma (10e) sekä mustikka ja vuohenjogurtti (10e).

Porotartar oli tymäkän makuista ja hento sienikeksi, joka oli aseteltu lihakinoksen päälle, antoi mielenkiintoisen vastakkainasettelun hennolla kosketuksellaan.

Tomaattisalaatti tomaattivedessä oli yllättävän pliisu vaikka tomaateista pidänkin, tosin sain tästä napattua vain muutaman makupalan viereiseltä lautaselta.

Saaristolaisleipä oli ihan makoisaa, mutta snadisti tahmean puoleinen ja murisevuudessaan hieman vaikeasti syötävä. Vaahdotettu voi toimii aina, mutta tämä oli jo niin ilmavaa, että levitykseen olisin kaivannut pientä lusikkaa, veitsellä meni vähän säätämiseksi.

Oma alkuruoka oli siika ja se oli herkullista maitomaisen kastikkeen kanssa nautittuna, mutta erityisesti tästä jäi mieleen se upeasti pikkelöity naurisraaste. Herkullista!

Itse nautiskelin tuon hirven palsternakan kanssa ja tässä näkyi Suomi lautasella. Hirviö oli todella taitavasti keitetty, mehukkaan punertava sisältä ja maittavalla paistopinnalla varustettu.

Paistoliemen ja siinä kelluneiden happamien marjojen kanssa tämä muodosti todella mahtavan annoksen, jota vain täydensi se täyteläinen pyree sekä taas kivan hapokkaasti pikkelöidyt porkkanat. Tasokas ja harmooninen suoritus.

Nieriä, jota pääsin myös maistelemaan, oli hienosti paistettu ja kala todella nautinnollista.

Mutta se mikä pääruoista sai eniten kehuja, oli ne loistavat lisukkeet, joista löytyi niin kevyesti paistettua varhaiskaalia, ihanaa papusalaattia yrteillä sekä rohkean pelkistetty vihreä salaatti freesillä kastikkeella.

Nämä kaikki lisukkeet oli jaettuja jengin kesken ja jokainen löysi kuppien joukosta oman suosikkinsa, jotkut useampiakin. Pöydän päätyyn tuli myös sitä tattia kauran kera, mutta siitä en saanut kerättyä kokemuspisteitä itselleni, enkä ehtinyt myöskään haastatella sen syvällisemmin annoksen omistajaa.

Peräruokana tuli itselle juustolautanen (natch) joka oli hyvä, mutta ei päräyttävä. Hyvin oli kuitenkin juustot oikeassa iässä ja lämpötilassa ja hilloke toi lisäpotkua maisteluun.

Salmiakki ja vadelma -annos oli yllättävä kombinaatio, joka toimi kyllä omalla kohdalla hyvin, sen parin haarukallisen verran mitä sain itselleni varastettua.

Vadelmaa oli onnistuttu tuomaan lautaselle monella eri tapaa, joka toi tähän miellyttävää kerroksellisuutta.

Mustikka ja vuohenjogurtista ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta annos näytti kiinnostavalta.

Sisustus tuli tällä käyntikerralla tsekattua sisältäpäin, mikä toimi tällaisena viileämpänä ajankohtana paremmin kuin kesällinen terassi. Kalustus oli skandinaavisen yksinkertaista ja sopi tähän saaristolliseen tematiikkaan.

Menut ja muu data oli tallennettu jälleen liiduilla seinille sekä liikutettaviin tauluihin, joka tuntuu olevan nykytapa tietynlaisissa bistrohenkisissä mestoissa, kuten mm. Baskeri & Bassossa. Ja mikäs siinä, seinille piirtely on hauskaa.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana on ravintolan takatiloissa esillä olevat demagnetisointilaitteet, joilla suojattiin laivoja tietynkaltaisia miinoja vastaan.

Tässä pääsi tekemään pienen pintaraapaisun paikan historiaan ja kummalliset koneet ovat aina jänniä tutkimuskohteita.

Lauttamatka sinne ja takaisin toimii mukavana irtautumisena arjen ja juhlan välillä. Tämä oli hyvä reissu ja Lonna osoitti jälleen olevansa yksi Stadin merkittävistä ravintolakohteista, vaikka onkin (mmärrettävästi vain kesäisin auki.

Kannattaa ehdottomasti käydä, melko ainutlaatuinen kokemus.

URL http://www.lonna.fi/
Puhelin 044-7300300
Osoite 60°9.251′N, 24°59.453′E