Anna22

image

Uudehko tulokas Annankadulla kutsui puoleensa Lasagne + salaatti kombolla. Kyseessä on siis deli/kahvila joka on klo 2 asti auki A-oikeuksin, eli olisiko kyseessä illanistumiseen suuntautunut paikka. Sisällä tilaus ja maksu suoritettiin tiskille jonka lasivitriinissä oli näkyvillä päivän keitto (kasvissose, 8,90e) muutaman leipäsiivun kera. Nälkä oli kuitenkin kovempi kuin mitä pienehkö keitto olisi taittanut, joten päädyin lasagneen (12e) josta ei oltu vielä ehditty laittaa mallikappaletta vitriiniin. Tarjolla oli myös erilaisia salaatteja (12e), täytettyä Focacciaa (en muista hintaa) ja jotain pienempää kahvilahenkistö meininkiä.

image

Ruoka saapui seminopeasti, tosin olin ainoa asiakas vauvansa kanssa liikkeellä olleen mamman lisäksi. Annoksen koko ei päätä huimannut, mutta kyllä tällä silti nälkä lähti. Salaatti oli melko yllätyksetön kokemus. Pohjana ollut salaattisekoitus oli monipuolinen, mutta kurkkujuliennet ja halkaistut kirsikkatomaatit yksinkertaisen balsamiccokastikkeen kera ei ollut mielestäni ihan tämän hinnan väärti. Lasagne vaikutti hieman mikrolämmitetyltä meiningiltä ja oli ihan ok, perus kotiruokatasoinen suoritus. Bechamel-kastike oli ihan jees ja porkkanapaloilla ryyditetty, tomaattipohjainen jauhelihakastike myös, mutta ei tämä ollut jälleen kerran tämän hinnan arvoinen suoritus.

image

Sisustus on freesi ja selkeälinjainen sekä kivoja yksityiskohtia sisältävä, moderni kahvila. Täällä oli ihan kiva istuskella ja tilaakin oli riittävästi. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvisruokaa löytyi ainakin sopan muodossa, tosin en ehkä ihan vaan sen takia tänne viitsisi tulla. Rahaullinen kahvilamainen miljöö näytti sopivan vaunujen kanssa kulkevalle naiselle, ja kun tilan puolestakaan ongelmaa ei ollut, niin sanoisin että tänne voisi hyvinkin piipahtaa lasten kanssa. Ja Facebookin puolella oli jotain mainintaa koirien huomioimisesta, eli elukoidenkin kanssa voinee vierailla.

URL http://www.anna22.fi/
Puhelin 050-3035222
Osoite Annankatu 22, Helsinki

 

Morrison’s

image

Uusi vuosi vierähti käyntiin ja kylmän ilman saattelemana köpöttelin kollegan kanssa Atskin taakse, Morrison’s ravintolaan. Minusta tämän niminen ravintola on ollut näillä hoodeilla vaikka kuinka kauan, mutta en löytänyt netistä mitään konkreettista todistetta aiheesta. Jokatapauksessa kyseessä on siis jenkkimeiningillä toimiva, burgereita ja pihvejä tarjoava ravintola. Päivittäin vaihtuvalla listalla on aina päivän burgeri, kalaa/salaatti ja possupihvi ja sitten jokin muu (kanapihvi, maksaa, tortilloja yms). Sitten on vielä jokin isompi pihvi (12e) sekä kalliimpi burgeri (14,50e). Tänään oli tarjolla: Pestokuorrutettua lohta valkoviinikastikkeella (9,30e), Metsästäjän kanaa (9,30e), Vuohenjuustoburger hampurilaispihvillä (9,30e), Pariloitu porsaanleike persiljavoilla (9,30e), Pippuripihvi (12e), Double cheese burger (14,50e). Lounaan sivuun saa kokislasin eurolla tai sitten voi ottaa vettä tiskin takana sijaitsevasta hanasta. Tilaus ja maksu suoritetaan tiskille, josta saa pöytään vietäväksi numerolapun. Itselle valikoitui possupihvi ja kollegalle lohi.

image

Pääruoka saapui yllättävän nopeasti ja annokset olivat isompia kuin mitä muistelinkaan. Ranut olivat hyviä, rapeaksi paistettuja ja niitä oli paljon. Sivusalaatti oli melko väsynyt, mutta upposi etikkaisen salaattikastikkeen saattamana. Possupihvin paneeraus jäi vähän heikon oloiseksi, mutta muuten maistui ihan hyvälle. Pihvi ei ehkä ollut myöskään niin kuuma tai sitten maustevoi oli hyvin kylmää, koska se ei koskaan kokonaan sulanut. Muutenkin tämä koko annos meni melko perusmätön puolelle, joka toki oli jo tiedossa paikan valinnan yhteydessä ja näin ollen oli ihan ok. Parempi vastaava annoskokonaisuus löytyy kuitenkin mielestäni Beefy Queenista, mutta on tämäkin lajinsa edustajan ihan hyvä. Ja burgerit ovat täällä isoja ja hyviä.

image

Sisustus on melko pelkistetty ja väreillä yms haettu ehkä jotain amerikkalaista dineria. Isoista ikkunoista voi ihmetellä Ateneumin kujan vilskettä ja vilinää. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjille täältä välillä löytyy esim. halloumisalaatti, mutta kannattaa tsekkaa lista ennen lähtöä, koska joka päivä ei näyttäisi olevan kasvisruokaa. Ja muutenkin tämä on ehkä hieman eri porukalle suunnattu. Lasten kanssa voisi ehkä tullakin, ainakin yhdestä annoksesta riittäisi varmasti kaikille natiaisille.

URL http://www.rafla.fi/morrisons-helsinki/fi/etusivu
Puhelin 09-625466
Osoite Ateneuminkuja, Helsinki