Cafe Java

Vähiin käy, ennenkuin loppuu. Niin päivät ennen joulua, kuin myös nämä ravintolat. Viikonlopun elostelun ja ylenpalttisen jätskin syönnin jälkeen piti saada jotain kevyempää, eikä viitsinyt ottaa R-listalta mitään potentiaalista pois.

Mutta onneksi oli kuitenkin Da Vincin tilalle remontoitu Cafe Java Lasipalatsin nurkalla, Amos Rexin työmaan laitamilla. Muutenkin oli jotenkin luumumainen olo, kun meni sunnuntain pitkien päikkäreiden takia pasmat ihan sekaisin ja tuli valvottua turhan pitkään juutuubin parissa.

Mielenkiintoista sinänsä miten television katsominen on jäänyt jo vuosia sitten totaalisesti näiden striimausjuttujen takia. Toisaalta ei sitä Netflixiäkään (tai Areenaa) tule katsottua, paitsi Punisherin vetäsin yhtenä iltana pikakelauksella. Se oli aika vetävä versio sarjiksesta, tosin ei Punisher Lobolle pärjää.

A fairly normal deli salad from the cafe in the corner of Lasipalatsi. The view from the cafe is excellent, but the salad was dull.

For better salads right next door, go to Oatz, Pupu or Picnic.

Lounas täällä tarkoittaa deli-henkistä salaattia (9,90e kahdella täytteellä), johon tulee: Salaattipohja (jäävuori-tomaatti-kurkku), marinoitu punasipuli, patonki, siemeniä sekä kastike.

Tähän sitten halutut komponentit mukaan: Marinoituja oliiveja, artisokan sydämiä, “fetaa”, paistettua kanaa, (purkki)tonnikalaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, katkarapuja tai munakoisoa. Otin fetaa ja artisokan sydäntä. Tilaus ja maksu hoidetaan kassalle, mistä saa tarjottimelle mukaansa veden ja safkan.

No sitä sai mitä tilas, tämä oli tällainen perussetti. Tuoreet jutut pohjassa, juusto oli sitä “salaattijuustoa”, aina painaumiin täsmällisen kokoisten palasten reunassa.

Punasipuli oli ujosti marinoitua, artisokan sydämet niitä purkkimeininkejä. Sitrusvinaigrette oli liian öljypainotteista omaan makuun, ei pärjännyt Hellman’sin vastaavalle.

Tai sitten tämä olisi kaivannut vähän ravistelua ennen kaatoa. Patonki oli tuore ja rapsakka pinnasta, samaa mitä saa esim. Lidlistä.

Osui maaliin, teki tehtävänsä, sain sitä mitä lähdin hakemaankin. Mutta en minä tätä tänne erikseen tulisi nautiskelemaan, mielestäni esim. Picnicin tai Pupun salaatit peittoaa tällaisen.

Sisustus on remontista huolimatta hyvin samanoloinen kuin ennenkin. Vähän värit on vaihtuneet ja tullut tauluja seinille. Mutta se näköala Kaivokadun ja Mannerheimintien risteykseen on ainutlaatuinen, varsinkin toisen kerroksen pöydistä. Tässä on hauska istuskella ihmettelemässä ydinkeskustan suhinaa.

URL www.cafejava.fi
Puhelin 09-640065
Osoite Mannerheimintie 22, Helsinki

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.