Ruohonjuuri

image

Tänään oli hieman kiirus, joten ajattelin napata nopean lounaan taas yhdestä paikasta jonka ohi on tullut mentyä lukuisia kertoja. Tällä kertaa valinta osui läheiseen Ruohonjuuri-kaupan delipisteeseen. Paikka tarjoaa salaatteja ja webskan mukaan muutakin, tosin ne muut näyttivät kaupassa joltain smoothieilta tms välipaloilta. Tänään oli tarjolla salaatteja (9,90e): Quinoasalaatti, vihreä nuudelisalaatti sekä villi puutarha -salaatti. Kaupassa harhailin hetken ja sitten kysyin että missä niitä lounasjuttuja on, niin minut ohjattiin kylmähyllylle jossa oli valmiiksi pakattuja pahvitötsiä. Vierestä löytyi hetken ihmettelyn jälkeen puiset aseet. Juotavaa ei ole tarjolla, muuta kuin ostettavia törppiä, tosin kassa sanoi että periaatteessa voivat tuoda vettä. Päädyin sitten yltiöpäiseen liikkeeseen ja nappasin kookosvettä (3,35e) jollain marjoilla tms maustettuna. Maksu hoidetaan kassalla.

Täytyy sanoa, että tämä oli kyllä ihan ehdoton viimeinen kerta kun maistan kookosvettä. Blech. Offensiivisen ja teollisen makuista tavaraa, jota ei pystynyt koko tönikkää vetäisemään loppuun. Mikä on ihan ihme, koska se salaatti oli käsittämättömän suolainen ja janohan tässä tuli. Quinoa ja muut ainekset olivat vettyneet (milloinkohan nämä oikein tehdään? pahvikin oli jo hieman antamassa periksi) epämääräiseksi puuromaiseksi massaksi. Aavistuksen limaisen tuntuiset porkkanasuikaleet annoksen seassa eivät mitenkään parantaneet makua tai suutuntumaa. Tämä oli yksi ikävimmistä lounaista mitä on tullut syötyä ja jos en olisi jo luovuttanut stadin huonoimman salaatin titteliä Beanielle, niin tämä saisi kyllä sen palkinnon. Miksi ihmeessä pitää raaka-aineita kohdella tällä tavalla. Ja se suolataso oli ihan omissa sfääreissään, joten ei tämä kyllä mitään terveysruokaakaan ole. Hyvin heikko esitys.

image

Sisustus on ruokakauppa, tosin tavarat täällä on mielenkiintoisempia kuin normimarketissa ja yleisesti ottaen kauppa on (“delipistettä” lukuunottamatta, joka oli nuhjaantuneen oloinen nurkka) ihan kiintoisan oloinen. Ruokailuun asiakaspaikat ovat luonnollisesti kortilla, käytännössä yksi pieni baaripöytä jakkaroineen, vähän samaa settiä kuin esim. erinomaisessa Kampin Tortilla Housessa. Asiakaspalvelu oli nopeaa, kaupan kassallahan tässä tosin ollaan, eikä missään ravintolassa. Kasvissyöjälle täällä on kaikki sopivaa, mutta tämän kokemuksen perusteella sanoisin että näitä ruokia ei missään nimessä pidä erehtyä ostamaan. Kamala lounas.

URL http://www.ruohonjuuri.fi/myymalat/ruohonjuuri-deli/
Puhelin 020-7669755
Osoite Keskuskatu 6, 00100 Helsinki

 

Arnolds

image

Tänään oli sitten tavallista kiireempi päivä, joten päädyin Forumin lähes viimeiseen paikkaan, eli Arnolds, joka on laajentanut repertuaariaan myös suolaisiin ruokiin, kuten bageleihin (6,30e), salaatteihin (7,90e), toasteihin (4,30e) sekä oudosti salamilla ja juustolla täytetty pitkulainen pretzeli (3,50e). Näiden lisäksi on tarjolla kuukauden baget (5e) joka oli tällä kertaa Chicken Caesar ja valitsinkin sitten tämän. Otin mukaan myös limun (1,50e bagelin yhteydessä) kun kuivaa känttyä on tylsä nakertaa ilman nestettä (perus vettä ei ollut mielestäni tarjolla). Viereen olisi voinut napata vielä donitsin tms (1,50e bagelin yhteydessä), mutta jätin nyt sen kuitenkin väliin vaikka ne niin herkullisia ovatkin. Bageleihin saa myös valita leivän: maustamaton, kokojyvä, unikko-sipuli ja juusto-jalopeno. Itselle tuli tuo juusto-jalopeno. Bageli lämmitettiin, iskettiin täyteen tavaraa (caesar kastike näytti olevan sellainen Felixin purkki) ja käärittiin paperiin. Tilaus ja maksu hoidettiin tiskille.

image

Kylläpä oli vaikeasti syötävä, paljon hankalampi tapaus kuin normipurilainen ja käytännössähän sellainen tämä oli, tuorejuustolla ja kanaviipaleilla, mutta kuitenkin. Tavarat lentelivät villisti ulos ja miten päin tahansa tätä käänteli niin aina jostain valui etc. Ehkä tätä pitäisi lähestyä niin, että pitää sen paperikääreessä mahdollisimman pitkään. Ihan ok makuinenhan tämä oli, käytännössä caesar-salaatti tungettuna bagelin väliin, mikä ei siis ole mitenkään huono juttu (sipuli olisi sopinut tähän myös oikein hyvin), mutta hieman oudon muotoinen systeemi ja hieman hankalasti syötävä. Kevyt, nopea (reilu 10 min koko toimitus) ja edullinenhan tämä oli, omaan makuun se bageli olisi kyllä saanut sisältää reilusti enemmän jalopenoa, nyt se jäi vain hennoksi kosketukseksi koko annoksessa.

image

Sisustus on vastikään uusittu ja oli oikein freesin oloinen, vaaleat kalusteet, kivat baaripöydät jne. Forumin käytävällähän tässä syödään, eli sinänsä se, että saivat edes hieman viihtyisän oloisen, on saavutus itsessään. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle on jokaisessa (paitsi se pretzel) kategoriassa Veggie-vaihtoehto. Lasten kanssa voisi hyvin pysähtyäkin tänne nopealle hiukopalalle, tilaa löytyy vaunuillekin etc. Yllättävän positiivinen kokemus.

Ps. Pahoittelut IEn käyttäjille, kun tuo kuvien isompi katselu ei toimi, mutta se swipebox on ainoa järjellinen galleria noista tarjolla olevista vaihtoehdoista (toimii luureilla etc).

URL http://arnolds.fi/
Puhelin 09-27070161
Osoite Mannerheimintie 20, Helsinki

 

Corretto Deli & Café

image

Tänään lähdin suurielkeisesti Töölöä kohti ja sitten hyppäsinkin sporasta Kansallismuseon kohdalla, kun päätinkin käväistä Corretton lounasta ihmettelemässä. Paikka on siis deli ja kahvila (kuten paikka on myös nimetty) jossa on tarjolla Deli buffet (13e) ja päivän keitto + leipää. Hieman suolainen hinta lounaasta sai aikaan pienen vatuloinnin, mutta en sitten jaksanut lähteä mitään muutakaan paikkaa etsimään. Tänään oli tarjolla: Tomaatti-vuohenjuustokeittoa (olisi kiva jos tämä tieto lukisi myös Facebook sivuilla hinnan kera), tomaatti-salaattisekoitusta, lohta, kalatahnaa (kyltit buffassa olisi kanssa suotavaa, tosin kysymällä olisi varmasti selvinnyt), äyriäissalaatti, marinoituja sieniä, marinoituja oliiveja, marinoituja hillosipuleita, marinoituja artisokan sydämiä, marinoituja (joojoo, uskotaan jo) uunivihanneksia (paprikaa, kesäkurpitsaa yms), jotain jännää makkaraa, paria leikkelettä, siemensekoitus, paahdettua sipulia ja leipänä oli patonkia.

image

Alkuun syöty delibuffa oli pääosin hyvää settiä ja ne marinoidut jutut vaikuttivat itse tehdyiltä eikä miltään kaupan kamalta. Erityisesti se kalatahna oli herkullista ja pidin myös äyriäissalaatista sekä artisokansydämistä. Noin muuten tämä oli aika normimeininkiä, mutta se lohi oli jotenkin ihmeellisesti (uppoöljyssä keitetty/confit?) valmistettu ja siinä oli omituinen maku sekä tekstuuri. Leipä oli tuoretta ja ihan ok patongiksi. Keitto oli oikein hyvän makuinen ja tekstuurikin oli pääosin ok, mutta ne tomaatinkuoret hieman hämäsivät, ehkä tämän olisi voinut poraa sileäksi? Ihan ok buffa, mutta ei mielestäni hintansa väärti.

image

Sisustus on hauskoilla yksityiskohdilla kalustettu valoisa ja siisti italialaishenkinen kahvila. Rauhallinen musiikki ja vähäinen asiakasmäärä (olin lähes koko ajan ainoa asiakas) takasivat miellyttävän rennon lounashetken. Asiakaspalvelu oli ystävällistä. Kasvissyöjälle täällä on ilmeisesti esim. pizzoja (n. 12e), tosin webska ei kerro että onko niitä tarjolla myös lounasaikaan (oletan näin). Mutta se buffa oli melko lihapainotteinen. Lasten kanssa täällä voisi varmaan jotkut pullat tms vetää, mutta tuskin tulisin ihan varta vasten tätä buffaa ajatellen tänne.

URL https://www.facebook.com/corretto.deli.cafe
Puhelin 040-0298586
Osoite Töölönkatu 1, Helsinki