Arnolds

image

Tänään oli sitten tavallista kiireempi päivä, joten päädyin Forumin lähes viimeiseen paikkaan, eli Arnolds, joka on laajentanut repertuaariaan myös suolaisiin ruokiin, kuten bageleihin (6,30e), salaatteihin (7,90e), toasteihin (4,30e) sekä oudosti salamilla ja juustolla täytetty pitkulainen pretzeli (3,50e). Näiden lisäksi on tarjolla kuukauden baget (5e) joka oli tällä kertaa Chicken Caesar ja valitsinkin sitten tämän. Otin mukaan myös limun (1,50e bagelin yhteydessä) kun kuivaa känttyä on tylsä nakertaa ilman nestettä (perus vettä ei ollut mielestäni tarjolla). Viereen olisi voinut napata vielä donitsin tms (1,50e bagelin yhteydessä), mutta jätin nyt sen kuitenkin väliin vaikka ne niin herkullisia ovatkin. Bageleihin saa myös valita leivän: maustamaton, kokojyvä, unikko-sipuli ja juusto-jalopeno. Itselle tuli tuo juusto-jalopeno. Bageli lämmitettiin, iskettiin täyteen tavaraa (caesar kastike näytti olevan sellainen Felixin purkki) ja käärittiin paperiin. Tilaus ja maksu hoidettiin tiskille.

image

Kylläpä oli vaikeasti syötävä, paljon hankalampi tapaus kuin normipurilainen ja käytännössähän sellainen tämä oli, tuorejuustolla ja kanaviipaleilla, mutta kuitenkin. Tavarat lentelivät villisti ulos ja miten päin tahansa tätä käänteli niin aina jostain valui etc. Ehkä tätä pitäisi lähestyä niin, että pitää sen paperikääreessä mahdollisimman pitkään. Ihan ok makuinenhan tämä oli, käytännössä caesar-salaatti tungettuna bagelin väliin, mikä ei siis ole mitenkään huono juttu (sipuli olisi sopinut tähän myös oikein hyvin), mutta hieman oudon muotoinen systeemi ja hieman hankalasti syötävä. Kevyt, nopea (reilu 10 min koko toimitus) ja edullinenhan tämä oli, omaan makuun se bageli olisi kyllä saanut sisältää reilusti enemmän jalopenoa, nyt se jäi vain hennoksi kosketukseksi koko annoksessa.

image

Sisustus on vastikään uusittu ja oli oikein freesin oloinen, vaaleat kalusteet, kivat baaripöydät jne. Forumin käytävällähän tässä syödään, eli sinänsä se, että saivat edes hieman viihtyisän oloisen, on saavutus itsessään. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle on jokaisessa (paitsi se pretzel) kategoriassa Veggie-vaihtoehto. Lasten kanssa voisi hyvin pysähtyäkin tänne nopealle hiukopalalle, tilaa löytyy vaunuillekin etc. Yllättävän positiivinen kokemus.

Ps. Pahoittelut IEn käyttäjille, kun tuo kuvien isompi katselu ei toimi, mutta se swipebox on ainoa järjellinen galleria noista tarjolla olevista vaihtoehdoista (toimii luureilla etc).

URL http://arnolds.fi/
Puhelin 09-27070161
Osoite Mannerheimintie 20, Helsinki

 

Hard Rock Cafe

image

Oli tarve käydä nopealla lounaalla ja ei tehnyt mieli kävellä kauhean pitkälle vaikka ilma oli kiva. Päätinpä sitten raksia yli Hard Rock Cafen, jossa on pitänyt jo pitkään käydä imemässä kunnon annos muovista jenkkihapatusta. Joidenkin kollegoiden kommenttien perusteella odotustaso ei ollut korkealla, mutta kaikki raflat käydään läpi, paikasta mutta ei ajasta (pääosin vain lounaita) riippumatta. Täällä on jokseenkin staattinen lounaslista tarjolla (kaikki 10e): Classic 6 oz. bacon cheese burger eli juustopurilainen ranuilla, Chicken caesar salad, Chicken chop salad eli grillattu kana-salaatti, Classic club sandwich, Beer battered fish & chips, Hickory-smoked ribs, Hickory-smoked pulled pork eli ylikypsää possua burgerissa. Loppuun Hot fudge sundae (6,45e) tai Vanilla ice cream (6,45e). Itse valitsin fish & chips, vaikka kaikki jotenkin kuullosti herkulliselta. Portaiden yläpäässä ohjataan pöytään, jossa tilataan menusta. Ihka oikea ravintola, mikä on aika miellyttävää. Halustessa voi ostaa myös virvoitusjuoman tai loppuun teen/kahvin (2,45e, joka on hieman suolainen hinta).

image

Tilauksen jälkeen napsahti pöytään condimentteja, joista oli pakko ottaa kuva. Mini-Heinz sekä pakollinen tönikkä French’s sinappia. Pääruoka saapui verrattain nopeasti ottaen huomioon ison asiakasmäärän ja sen, että olin myöhään (klo 12 jälkeen) liikkeellä. Valitettavasti pääruoka oli kuitenkin väärä, eli ribsit, jotka melkein otin silti kun annos näytti niin hyvältä. Mutta olin listaa katsoessani ajatellut että ribsit saattaisivat olla hieman liian sottaista lounasruokaa tälle päivälle ja halusin syödä kalaa (sitä tulee syötyä liian vähän). Joten odottelin sen oikean pääannoksen tulemista ja tulihan se verrattain nopeasti sekin (tehokas keittiö!) ja oli juuri sen näköinen annos kuin mitä kuvittelinkin. Ja olipas tämä yllättävän hyvää! Ranut olivat loistavan rapsakoita ja hyvin maustettuja sekä sopivan ilmavia sisältä. Ja se kala oli aivan loistavasti fritattu. En tiedä olenko näin hyvällä kuorella saanut fish & chipsiä missään. Kala kuoren sisällä oli mehukasta ja hyvin maustettua sekin. Tartar-kastike oli erittäin herkullista ja sopi kalan (sekä ranujen) kanssa hyvin. Coleslaw pienessä peltipurkissa oli ihan kiva, mutta ei noussut muun annoksen tasolle. Kaiken kaikkiaan tämä oli kliseisessä klassisuudessaan aivan mahtava (hyvä Martti!) ja taitavasti suoritettu kokonaisuus. Kannattaa ehdottomasti käydä ainakin kerran.

image

Toinen syy käydä on se sisustus. Tämä oli ihan tappiin vedetty suoritus, harikkoineen ja museoituineen kitaroineen etc. Omalla hyvin eriskummallisella tavallaan tyylipuhdas suoritus. Ja itse pidän tällaisesta (aina silloin tällöin), varsinkin kun homma on hoidettu näin huolella. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja erittäin ystävällistä (kuten asiaan kuuluu) ja koko asiakaskokemus oli selvästi hiottu hyvin tarkkaan muottiin. Kasvissyöjälle suoraan lounaslistalta ei löytynyt mitään ja muutenkin tämä on vähän tällainen burger + ribs meiningillä duunattu, eli ei ehkä kannata. Lasten kanssa aion ihan ehdottomasti mennä ja hieman isompien lapsia sisältäviä seurueita löytyikin useita eri pöydissä. Diggasin ja menen uudestaan jossain vaiheessa.

URL http://www.hardrockcafe.fi/
Puhelin 09-42826888
Osoite Aleksanterinkatu 21, Helsinki

 

Morrison’s

image

Uusi vuosi vierähti käyntiin ja kylmän ilman saattelemana köpöttelin kollegan kanssa Atskin taakse, Morrison’s ravintolaan. Minusta tämän niminen ravintola on ollut näillä hoodeilla vaikka kuinka kauan, mutta en löytänyt netistä mitään konkreettista todistetta aiheesta. Jokatapauksessa kyseessä on siis jenkkimeiningillä toimiva, burgereita ja pihvejä tarjoava ravintola. Päivittäin vaihtuvalla listalla on aina päivän burgeri, kalaa/salaatti ja possupihvi ja sitten jokin muu (kanapihvi, maksaa, tortilloja yms). Sitten on vielä jokin isompi pihvi (12e) sekä kalliimpi burgeri (14,50e). Tänään oli tarjolla: Pestokuorrutettua lohta valkoviinikastikkeella (9,30e), Metsästäjän kanaa (9,30e), Vuohenjuustoburger hampurilaispihvillä (9,30e), Pariloitu porsaanleike persiljavoilla (9,30e), Pippuripihvi (12e), Double cheese burger (14,50e). Lounaan sivuun saa kokislasin eurolla tai sitten voi ottaa vettä tiskin takana sijaitsevasta hanasta. Tilaus ja maksu suoritetaan tiskille, josta saa pöytään vietäväksi numerolapun. Itselle valikoitui possupihvi ja kollegalle lohi.

image

Pääruoka saapui yllättävän nopeasti ja annokset olivat isompia kuin mitä muistelinkaan. Ranut olivat hyviä, rapeaksi paistettuja ja niitä oli paljon. Sivusalaatti oli melko väsynyt, mutta upposi etikkaisen salaattikastikkeen saattamana. Possupihvin paneeraus jäi vähän heikon oloiseksi, mutta muuten maistui ihan hyvälle. Pihvi ei ehkä ollut myöskään niin kuuma tai sitten maustevoi oli hyvin kylmää, koska se ei koskaan kokonaan sulanut. Muutenkin tämä koko annos meni melko perusmätön puolelle, joka toki oli jo tiedossa paikan valinnan yhteydessä ja näin ollen oli ihan ok. Parempi vastaava annoskokonaisuus löytyy kuitenkin mielestäni Beefy Queenista, mutta on tämäkin lajinsa edustajan ihan hyvä. Ja burgerit ovat täällä isoja ja hyviä.

image

Sisustus on melko pelkistetty ja väreillä yms haettu ehkä jotain amerikkalaista dineria. Isoista ikkunoista voi ihmetellä Ateneumin kujan vilskettä ja vilinää. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjille täältä välillä löytyy esim. halloumisalaatti, mutta kannattaa tsekkaa lista ennen lähtöä, koska joka päivä ei näyttäisi olevan kasvisruokaa. Ja muutenkin tämä on ehkä hieman eri porukalle suunnattu. Lasten kanssa voisi ehkä tullakin, ainakin yhdestä annoksesta riittäisi varmasti kaikille natiaisille.

URL http://www.rafla.fi/morrisons-helsinki/fi/etusivu
Puhelin 09-625466
Osoite Ateneuminkuja, Helsinki