Mei Lin

image

HUOM! Ravintola on suljettu ainakin 2018 tammikuun vesivahingon takia.

Tästähän alkaa kehkeytymään ihan itämainen viikko vaikka suunnitelmissa oli jotain aivan muuta. Ei se haittaa, meitsi kyllä diggaa (saako näin enää sanoa?) ja voisin jatkaa vaikka koko viikon näillä kuvioilla. Katsotaan miten käy. Taas oli ihmeellisen keväistä ja aurinkoista ja hienoa niin päätin sitten kävellä hieman pidemmälle. Jostain (eat.fi?) listalta bongattu Mei Lin kiinalainen oli jäänyt kaivertamaan mieltä ja lähdin sitten siihen suuntaan harhailemaan. Muutaman kiekan jälkeen löysin mestan ja astuin sisään lönkan hietsun päädyssä sijaitsevaan ravintolaan, jota olin mielestäni joskus aikaisemminkin ihmetellyt ohi kulkiessani. Paikka tarjoaa omien sanojensa mukaan aidointa kiinalaista stadissa. Lounas tarkoittaa buffaa jossa on lämpimien kastikkeiden ja riisin/nuudelien lisäksi salaatti ja soppa, fritit sekä loppuun kahvia/teetä sekä (tiikeri!)kakkua. Tänään tarjolla oli: kananmuna-kasviskeittoa, suikaloitua (veitsellä, ei raastetta) porkkanaa, tomaattia, kurkkua, jäävuorisalaattia, suolattuja ja paahdettuja maapähkinöitä, riisikakkukeksi (vai mikä tuo on) sekä kaali-porkkana-suikale salaattia chilisellä kastikkeella (sekä ehkä joillain sienisuikaleilla). Fritit olivat “rapu”tankoja sekä kevätkääryleitä ja näille oli makeaa chilikastiketta sekä jotain soija-sokeri-meininkiä. Lämpimiä kastikkeita löytyi nautaa, possua, kanaa (suikaleita ja sillä samalla sienellä? jota oli siinä salaatissa) sekä tofu-parsakaalia. Kaikki ruoat pitää arvata aistinvaraisesti, koska mitään ei ole millään kyltillä artikuloitu. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille.

image

Alkusalaatti oli muuten ihan normisettiä, mutta pidin erilaisesta porkkanan käsittelytavasta sekä herkullisesta chili-kaali-porkkana-sieni-salaatista (sientä oli vain hennoksi mausteeksi). Soppa oli hyvin neutraalin makuista ja oli melko turha komponentti tässä buffassa. Friteistä tuli mukaan vain se epäilyttävä “rapu”tanko jonka maku varmisti epäilyn. Tämä oli ilmeisesti sitä mitä joissain halvemmissa susheissa on ja on melko kaukana mistään aidosta ravusta. Nämä frititkin voinee jättää laareihinsa odottelemaan. Mutta sitten ne kastikkeet. Nauta oli hyvää, vaikkakin olisin kaivannut siihen vähän enemmän potkua tai jotain muuta selkeää ulottuvuutta. Tofu oli tofua (eikä soijasuikaletta) ja vegekastike toimi ihan jees, vaikkakaan tämäkään ei mitään kovin suurta makua tuonut lautaselle. Possukastike (ei kuvassa) oli oikein hyvää ja mehukasta, mutta siitä kanasta pidin ehdottomasti eniten. Siinä oli maussa kunnon syvyyttä (olisiko umamia sienistä vai jotain ihan muuta) sekä enemmän potkua kuin naudassa. Nuudelit toimivat myös oikein mainiosti, vaikkakin riisi kyllä sopi näiden kastikkeiden kanssa paremmin. Kastikkeet olivat kyllä parempia kuin monessa muussa stadin kiinalaisessa buffassa ja jos näillä hoodeilla liikkuu, niin kannattaa käydä tsekkaamassa. Mutta ei tämä nyt kuitenkaan lautasannoksia tarjoaville kiinalaisille oikein pärjännyt. Kahvia/teetä kakun kanssa en jaksanut jäädä vetämään, joten niistä en osaa sanoa mitään.

image

Sisustus on siisti ja ravintolamainen, niin että tilaa on jaettu väliverhoilla hieman intiimimäksi. Pieniä kiinalaisia sisustuselementtejäkin löytyy, mutta ei mitään kovin överiä, kuten vaikkapa “kultainen” katto tms kitchiä. Kasvissyöjälle löytyy salaatti, soppa ja yksi kastike joilla varmaan kyllä pärjää ihan ok. Mutta luulen, että paremmin rahansa käyttää jos menee läheisiin lautaspaikkoihin tai vaikkapa viereiseen Kantinpuriin. Lasten kanssa noin periaatteessa voisi tulla, mutta hieman syrjässä omilta reiteiltä, eikä mitään niin hienoa settiä että erikseen jaksaisi.

URL www.meilin-fi.com
Puhelin 045-1032688
Osoite Lönnrotinkatu 33, Helsinki

 

Phad Thai

image

Thaikkupaikkojen pitkä lista alkaa pikkuhiljaa pienentymään kun päätin vihdoinkin mennä Jäähallin kupeessa sijaitsevaan Phad Thai ravintolaan. Tarjolla on buffet (9e), tosin ei sushi + thai kuten Facebook kuvat antavat ymmärtää, vaan ihan thaikkusettiä salaatilla ja sopalla. Hyvä niin, ei tässä hirveästi sushia tee mielikään juuri nyt. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille jolta löytyy myös päivän lehdet ja vierestä jännästi kylmäkaappi jossa tarjolla mehua. Loppuun löytyy kahvit ja teet sekä pipareita (jee). Vettä sai pöytään pyytämällä, mutta ei ollut mistään itse otettavissa.

image

Alkusalaatti oli aika perussettiä: porkkana-kaali-raaste jäävuorisalaatilla, jalopenoja, maustekurkkuja, kurkkua, tomaattia, oliiveja paprikatäytteellä. Kaupan kastikepurkit vieressä. Alkuun otin salaatin viereen myös kevätkääryleen ja fritattua jotain (katkarapua? näitä ei ollut mitenkään erityisen hyvin merkattu) sekä paria kastiketta (makea chili ja ilmeisesti jonkinlaista soijaa). Salaatin kaveriksi tuli vielä keitto ja sitten pöytään ihmettelemään. Salaatti oli tosi perusmeininkiä, ei siitä sen enempää, mutta fritit olivat herkullisesti maustettuja ja vielä hieman rapsakoitakin. Kevätkääryle chilin kanssa toimi myös oikein mainiosti. Ja se (kana-sieni)keitto! Valtavan hyvä ja syvä makuelämys. Tätä olisi voinut vetää enemmänkin ja melkein tämän takia kannattaa ainakin kerran käydä, toki en osaa sanoa onko aina näin mahtavaa. Sitten se pääruoka (pahoittelut kuvasta jne). Tarjolla oli “kasvista” eli ilmeisesti paistettuja kasviksia jossain kastikkeessa sekä “tofua” joka kovasti vaikutti soijasuikaleelta, eikä varsinaiselta tofulta. Nämäkin oli paistettu kasviksien kanssa. Sitten oli myös paistettuja elukoita kasviksien kanssa, taaskaan ei mitään erityisempiä kylttejä asiasta. Itselle valikoitui ilmeisesti kanaa tomaatin ja hauskasti leikattujen porkkanasiipaleiden kanssa. Viereen riisiä, tosin olisi tuolla ollut myös paistettuja nuudeleita ilmeisesti kanalla a la phad thai. Mutta näillä mentiin ja viereen vielä nam pla kastiketta. Pääruoka petti alkusopan tuoman hurmion ja kumpikaan kastikkeista ei ollut sellaisenaan tai liian vahvasti kalakastikkeen dominoiman nam plan kanssa hyviä. Ero Sen Chayn herkullisiin soijasuikaleisiin oli valitettavan huima ja kanakastike oli myöskin innoton. Harmi, tämä lupaili alussa niin paljon parempaa, mutta tipahti tukevasti keskikastiin.

image

Sisustus on siisti ja pienillä persoonallisilla yksityiskohdilla tehty thaikkumaiseksi. Kasvissyöjälle löytyi paria annosta lämpimistä salaatin lisäksi, mutta mene mieluummin sinne Sen Chay ravintolaan, tämä ei ollut oikein käymisen arvoinen. Lasten kanssa en tänne jaksaisi rehaa, varsinkaan tällä kokemuksella.

URL https://www.facebook.com/PhadThaiRestaurant
Puhelin 040-5889696
Osoite Urheilukatu 36, Helsinki

 

Hanko Sushi

image

Ilma oli mitä oli, joten päädyin harhailemaan Forumin käytävillä niiden ravintoloiden luona joissa en ole vielä käynyt. Robert’s Coffeen täytetyt leivät olivat niin surullisen oloisia, että päätin jättää johonkin toiseen päivään. Fasu on periaatteessa jo “nähty”, kun pääasiassa en kahdessa ketjupaikassa käy ja Arnoldsin bagel-tarjous ei ihan hirveästi houkuttanut myöskään. Menin sitten loppujen lopuksi Hanko Sushiin ja onneksi oli jotain muutakin kuin sushia tarjolla (jotenkin se on jo nii-in nähty). Tarjolla on sushilajitelmia ja paistettuja vartaita. Sushilajitelmat: Small eli 10 kpl (9,50e), Medium eli 12 kpl (12,50e), Large eli 14 kpl (15,50e), Yakitori eli Grillattu kanavarras * 4 + riisi (12e) sekä Yakishake eli Grillattu lohivarras * 4 + riisi (12e). Kaikkiin kuuluu misokeitto sekä vihreä tee. Itselle valikoitus yakitori. Tilaus ja maksu suoritetaan tiskille ja tämä oli ilahduttavan selkeästi indikoitu kyltillä ja yleisellä asiakkaiden flowta ohjaavalla ravintolan rakenteella. Pöytään istumaan ja odottelemaan.

image

Miso ja tee tulivat hyvin nopeasti istahtamisen jälkeen ja lämmittivät mieltä ja kieltä. Miso ei ollut mitään tavallisesta poikkeavaa, vaan ihan perushyvää, mutta vihreässä teessä oli jokin jännä ja miellyttävä makumaailma. Näillä oli hyvä aloittaa ruokailu. Pääruokakin tuli nopeasti pöytään, vaikka asiakkaita ravintolassa oli kuitenkin jonkun verran. Annos oli kauniisti aseteltu lautaselle ja saatu harmonisen sekä värikkään oloiseksi. Neljä kanavarrasta olivat hyviä, tosin hieman olisin kaivannut lisää tekstuuria näihin, josko kuumemmalla liekillä olisi tullut pientä pintaakin. Maustettu majoneesi sopi näihin erittäin hyvin ja lautasen sivulle aseteltu pienimuotoinen salaatti antoi kivan lisän annokseen. Salaatti koostui marinoiduista punasipuleista sekä kurkunpaloista. Näihin molempiin oli saatu erittäin hyvät maut mukaan ja kokonaisuutena annos oli erittäin hyvä, parempi kuin muistinkaan Hanko Sushin olevan. Riisikasa oli myös hyvää, kuten sushi-ravintolalta voi odottaakin. Tämä oli maustettu kivasti ja riisi alkumison kanssa sai kokonaisuuteen riittävän ruokaisuuden, ettei jäänyt nälkä, vaikka kevythän tämä tietysti on.

image

Sisustus noudattaa Hanko Sushin suomalais-japanilais meininkiä, eli simppeliä ja yhdenmukaista kalustusta ja pelkistetty asiakaskohtaaminen, tiski jonka takana häärätään ja josta tilataan ja sitten pöydät joissa istuskellaan lyhyt tovi. Sinänsä tämä ei ole mikään pitkän ruokailun paikka vaan enemmän kallellaan pikaruokaan, mutta sopii toki konseptiin. Kovastihan tässä ollaan toki kaupakeskuksen käytävän vieressä, mutta aidoilla ja kasveilla on saatu kuitenkin jonkinasteinen yhtenäinen alue muodostettua. Kasvissyöjälle täällä ei oikein ole mitään järjellistä, kuten ei yleensäkään sushipaikoissa, ehkä kalja ja edamamesalaatti on lähinnä sitä, mutta ei ehkä suositeltava lounaaksi. Lasten kanssa tänne tulisi ihan mielellään ja mammapartio löytyikin viereisestä pöydästä syöttötuolia käyttävien kavereiden kera, hyvin näytti toimivan ja vaunutkin mahtuivat hienosti pöydän viereen.

URL http://www.hankosushi.fi/
Puhelin 040-6548282
Osoite Mannerheimintie 20, Helsinki