Backyard Pick

Nenäpäivän kunniaksi voin todeta, että voihan nenä. Tiedätkö se tunteen, kun kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan? Niin minäkin, rakas päiväkirja. Niin minäkin. Joskus on sellainen olo, että elää jonkinlaisessa rinnakkaistodellisuudessa ja tutkailee omaa elämää vähän silleen ulkopuolelta ja voi vaan ihmetellä. Että noinkin voi tehdä ja mennä, ihan raiteilta.

On kuin katselisi hidastettua junaonnettomuutta. Mutta korjaavat toimenpiteet on aloitettu ja kyllä tästä vielä saan homman puksuttamaan. Olis kiva joskus elää ihan vaan sellaista normaalia, tasapaksua elämää hetki. Sitten on vielä noita kaikkia sopimussäätöjäkin enemmän kuin pieni mieli pystyy käsittämään, tosin ne sentään on vaan sitä normisettiä ja voi työntää lakimiehelle.

Pitkästä aikaa joka tapauksessa keskustassa ja pääsin peräti salillekin, ollut vähän taukoa tässä. Sen kunniaksi lampsin syöpöttelemään lounasta, siitäkin ollut taukoa tässä, jonka takia elopaino on vain karvan verran yli ekasta tavoitteesta. Koska keli oli mitä oli ja aikakin snadisti kortilla, niin meninpä sitten Bravurian tilalle ilmestyneeseen Backyard Pickiin, Nyt-liitteen lähiaikoina tapahtuneesta arvostelusta huolimatta.

A pretty standard lunch buffet, with salads, warm dishes and a dessert.

The Kamppi shopping mall has quite a few interesting restaurants, such as Pobre, Sandro and Hoku.

Tänään kotiruokabuffassa (10,40e) oli tarjolla: Pariloitua kirjolohifilettä tilli-sitruunaöljyllä, perunasose, naudanliha-kebab pirteässä tomaattikastikkeessa, tzatziki, porkkanaohukaiset, rakuunajogurtti, pinaatti-kookoscurry korianterilla, salaattibaari, vadelma-banaanismoothie, leipiä ja karjiksia (täällä on myös aamiaista) sekä kahvi/tee. Vedet ja rensselit löytyy pöydistä. Mestasta saa näemmä myös päivän pizzan (tänään salami-mozzarella).

Koska lounasaikaan syöminen on ollut vähäistä tässä lähiviikkoina, niin päätin vetäistä koko hoidon yhdelle lautaselle. Lohi oli rapsakkaa, mutta myös aavistuksen kuivakkaa, tzatziki mukavalla valkosipulisuudellaan tasoitteli tätä ihan hyvin. Lehmäkepsu oli tomaattista, mutta muuten melko yhdentekevää.

Bonus-bbq lehmäpaisti (jäänteitä eliseltä) oli niin jyystöä, että melkein tuli joku vanha trancejumppa mieleen. Toisaalta, bonuslihaa ei ole syihin katsomista, vai miten se meni? Salaatit oli nekin melko stanua, värjättyjä oliiveja salaattijuuston ja punasipulin kanssa. Paria kaaliraastetta (vaaleassa oli hämmentävästi maustekurkkua), joihin olisi kaivannut sitä etikkaista seesamiöljykastiketta, sekä muita mitä en muista/jaksa kirjata.

Kaikissa maistui enemmän tai vähemman persilja sekä se tzatziki, jota kaadoin liberaalisti keskelle pinoa. Kyllä tätä söi ja oli koordinaatteihin nähden kohtuullisen hintainen kotiruokabuffa. Mutta ympäristössä on melkoinen määrä kilpailua, saa nähdä kuinka kauan tällä setillä pysyy pystyssä.

Sisustus oli kiva, tällainen faux-rustiikkinen meininki jouluvaloilla ryyditettynä. Ikkunapöytien lamppuja voisi pikkusen nostaa korkeammalle. Nyt kun istui pöydässä, niin hehkuivat silmien korkeudella ja häikäistyin monta kertaa, eikä silleen hyvällä tavalla. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja sujuvaa.

Ps. Hieta on suljettu ja muutenkin ravintolamaailma on kovasti elänyt. Olisi kiva kirjata kaikki uutuudet ja muuttuneet, mutta luulenpa, että tämä alkaa olla tässä, tehty ja taputeltu. Nyt on aika uusien tuulien puhaltaa nurkat puhtaiksi, enkä mä tätä oikein jaksa enää päivitellä. On niin paljon muutakin päiviteltävää. Tulossa on näillä näkymin jonkinlainen jäähyväiskirje, mutta vasta sitten kun oikeasti kykenen sellaisen kirjoittamaan.

URL www.backyardpick.fi
Puhelin 010-2053217
Osoite Salomonkatu 1, Helsinki

 

2 thoughts on “Backyard Pick”

    1. Joo, aikansa kutakin jne. Kiitos vinkeistä, muutama tässä näyttää vielä tulevan käytyä joka tapauksessa ennen viimeistä laulua.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.