Passio

image

Oli sitten synttärit ja käytiin perheen kanssa syömässä Passiossa (kuvassa kaunis vaimoni). Paikka ei tarjoa lounasta, vaan maistelumenua joko kolmella (49e) tai viidellä (69e) ruokalajilla. Listalta voi ottaa myös yksittäisiä annoksia jos sille päälle sattuu. Meille valikoitui kolmen ruokalajin (yllätys)menu ja otettiin toki sama setti koko pöydälle, iso kiitos ravintolalle lasten annoksien puolittamisesta. Ruoka on kotimaista fine dining hengessä ja viinit “persoonallisilta eurooppalaisilta pientuottajilta”.

image

Alkuun tullut amuse-bouche (vaikka olihan tämä suupalaa hieman isompi) oli tartar pihvi parmesan-lastulla. Tämä oli kaunis ilmestys lautasella ja erinomaisesti maustettu sekä hienolla tekstuurilla varustettu versio tartarista. Mielestäni tämä oli vielä maukkaampi ja laadukkaampi kuin Brondan jo hyvinkin tasokas tartar. Annos maistui erittäin hyvin myös lapsille, erityisesti parmesan-lastu sai kiitosta.

image

Alkuruoka oli savustettua siikaa ja vaikkakin savustuksen maku oli niin hento ettei se kovinkaan erottunut, niin maut ja kypsyydet olivat loistavat tässä erittäin kauniissa annoksessa. Tillimajoneesin yrttiä arvuuteltiin pöydässä ja piti ihan kysäistä, että mitä tuo herkullinen kastike oikein oli. Muutenkin annos oli taitavasti rakennettu kokonaisuus, niin makujen kuin tekstuurien osalta. Itse pidän tästä pienestä piiperryksestä, missä on jaksettu väkertää pitkään ja hartaasti useita monimutkaisia ja yhteensopivia komponentteja.

image

Pääruoka oli possun “secreto” (jos nyt oikein kuulin), eli käytännössä ylikypsää ja prässättyä possua, mutta kuitenkin niin, että tämä ei ollut mikään väsynyt pulled pork -annos vaan huikean herkullinen, mehukas ja haarukkaan muriseva possuannos. Sopivan rasvainen pala, jonka täyteläisyyttä leikkasi lähes täydellinen omenaisen hapokas kastike. Savustettu (taas erittäin hennosti) perunapyree ja muut lisukkeet olivat nekin todella hyviä, mutta jäivät pääraaka-aineen taakse. Poika piti possusta niin, että söi tyttöjen rippeet parempiin suihin.

image

Välijälkkäri oli ainoa huti tässä ruokailoittelussa. Tämä hieman caprese-salaatin kaltainen kokonaisuus oli hauska konsepti, mutta maut olivat sen verran jyrkkiä (erityisesti se parmesanvaahto), että se ei oikein uponnut kaikille. Tomaattisorbetti ja paahdettu tomaatinviipale olivat minusta oikein hyviä, mutta se basilikabriossi ei kolahtanut. Kiva kuitenkin, että rikotaan tätä vakiintunutta pääruoan ja jälkkärin välimaastoa.

image

Viimeinen annos olikin sitten se jälkkäri ja jälleen kerran esillepano oli esimerkillistä. Valkosuklaaganache oli omasta mielestä hyvän makuinen, mutta muille se ei uponnut niin täysin. Mutta kuningatarjäätelö oli niin suuri suksee, että itse sain maistaa omasta annoksesta vain osan kun se oli mennyt jo muille jakoon. Itse pidin myös siitä vahvan makuisesta timjamihyydykkeestä, mutta tämäkin jakoi mielipiteitä. Suklaamurusta pitivät estottomasti kaikki. Loistava lopetus erittäin hienolle ja hienostuneelle aterialle. Tämä on ehdottomasti stadin kärkikastia, mutta ihan karvan verran jää mielestäni Olon ja Gaijinin jälkeen, erityisesti puitteiden osalta.

image

Sisustus on persoonallisen tyylikäs (hauskat lamput, sama idis oli Say Deliciousissa), mutta tämä ei yllä ihan samalle tasolle ruoan kanssa, vaikka onkin harkittu ja omalla tavallaan linjakas. Erittäin mukavaa täällä oli kuitenkin istuskella, tosin baaritiskin vieressä oli melkoinen vilske, kun (liian vähäinen) ravintolahenkilökunta kirmasi keittiön ja salin väliä. Asiakaspalvelu oli osaavaa, huomioonottavaista ja sujuvaa. Ainoa on, että johtuen ravintolan menun rakenteesta (paljon pieniä annoksia) ja henkilökunnan määrästä, joutuivat he touhuamaan melko kovaa tahtia. Hienosti suoriutuivat tästä vaativasta työmäärästä huolimatta, kiitos erinomaisesta illasta heille. Kasvissyöjälle oli ainakin niitä yksittäisannoksia (vege 25e) ja tämän tasoiselta ravintolalta voi jo odottaa vegemenuakin, ainakin ennakkovaroituksella, tosin en nyt suoraan tästä kysynyt. Lapset otettiin niin hienosti huomioon, että harvoin saa näin hyvää ja joustavaa palvelua.

URL www.passiodining.fi
Puhelin 020-7352040
Osoite Kalevankatu 13, Helsinki

 

Bronda

image

Synttärit ovat ihan nurkan takana ja kun osa perheestäkin oli tulossa lounaalle, niin päätin käydä korkkaamassa Bronda. Tämä on Björckin ja Wikbergin herrojen tuorein rafla ja koska heiltä löytyy skillsejä näihin hommiin, niin ajattelin että käydään sitten kun on aihetta. Paikka tarjoaa lounaalle maistelumenun (54e + 39e viineineen) lisäksi liikelounasta kahdella (25e, 18,50e lapselle kun oli pienempi pääruoka) tai kolmella annoksella (29e) ja sitten “bistro” menusta löytyy vielä paikallinen burger (21,50e) tai päivän salaatti (18,50e). Tänään alkuun oli tarjolla: Haudutettua nieriää, piparjuurta, crème fraiche, salottisipulia, rapeaa leipää; Kotimainen härkätartar, kaprista, sipulia, Dijon-sinappia sekä Paistettua kantarellia, kermaa, tilliä, sitruunaa, paahdettua brioche-leipää. Pääruoka-vaihtoehdot käsittivät: Rapeaa ruijanpallasta (tämä oli loppu ja tilalla oli punakampelaa), remoulade-dressing, perunaa, sitruunaa, ruskistettua voita; Grillattuja häränribsejä, tryffelillä maustettua perunapyreetä, pippurikastiketta, persiljaa, sokerihernettä sekä Sitruunalla maustettuja gnoccheja, paistettua pinaattia, paahdettua selleriä, haudutettua kananmunaa. Loppuun löytyi: Suklaa-hasselpähkinäpiirasta, hasselpähkinäjäätelöä, suola-karamellia tai Vadelmaa, vaahdotettua kookoskermaa, saksanpähkinä-hunajaa, kookosmarenkia, vadelmajäätelöä. Maistelumenu koostuu seuraavista annoksista: Prawn cocktail & ‘black sesame caesar’ eli valkosipuli-parmesaani katkarapuja, rapeaa caesarsalaattia, vihreää omenaa, seesamia, manteli-omenagazpacho; Local beef tar tar & mustard-dashi eli kotimainen härkätartar, misolla maustettua sipulimarmeladia, keltuaista, sinappi-rakuunadashia; ‘Romesco’ baby back ribs & aioli eli porsaan ribsejä, paahdettua paprika–mantelisalsaa, aiolia; Fish stew ‘bouillabaise style’ eli paahdettua lohta, simpukkaa, sahramilla maustettua tomaattilientä, perunaa, rouilléa; Saffron risotto sekä loppuun Tiramisu. Päivän salaatti oli: Chicken & lemon eli rapeaa kanaa, romaine-salaattia, haricot vert -papuja, tomaattia, kananmunaa, sitruunadressingillä. Pienimmälle valikoitui kanttarelli alkuun ja kala pääruoaksi, vaimolle nieriä ja gnocchit ja itselle tartar + kala. Tilaus ja maksu hoidetaan pöydässä, ollaan kuitenkin ihan aidossa ravintolassa.

image

Ruoka saapui hyvinkin terhakkaasti ja oli kaunista katseltavaa (kuvista huolimatta, pahoittelut jälleen kerran). Kanttarellileipä ei ollut pienimmän makuun, joten hän nakersi minun “briochit” (jännästi näkkärin muotoon duunattu, hieman kaurakeksimäinen olemus) sekä jonkun verran tartaria sekä kalaa.

image

Kanttarellileipä oli muuten oikein maukas ja hieno, mutta pohja oli snadisti kärähtänyt ja palaneen makuinen. Ei kuitenkaan niin ikävä, että olisi jaksanut keittiöön asti palauttaa. Tartar-pihvi oli oikein taitavasti tehty (ilmeisesti tämä oli hienonnettu oikeaoppisesti haarukalla) ja maittavilla mausteilla koristeltu.

image

Mutta paras alkupaloista oli kyllä se kalaleipä, hienostuneita makuja ja tekstuureita, mainiota kerrassaan.

image

Pääruoka saapui sekin erittäin sutjakkaasti (oltiin ajoissa liikkeellä) ja näidenkin annosten esillepanoon oli panostettu. Oma kala-annos oli todella hyvä, leivitys oli rapsakkaa ja ilmavaa, kala taas mehukasta ja tasapainossa kevyen leivityksen kanssa. Remoulade oli erittäin herkullista ja komppasi kalaa sekä perunoita taiten. Ainoa mikä tässä annoksessa häiritsi edes vähän oli yksi peruna, joka oli jäänyt hiuksenhienosti ali. Tyttö tykkäsi omasta kala-annoksestaan myös kovasti. Vaimon gnocchit olivat myös hyviä ja kaikki annokset olivat erittäin hyvin maustettuja. Hieman jäin tosin leipäpalaa kaipaamaan tähän sivuun, ehkä vaan tavasta.

image

Sisustus on todella tyylikäs ja valtavan kokoiset ikkunat sekä hauskan viistosti kulkeva katutaso ja toisaalta ylhäällä avautuva (toimisto?)tila antaa jännän perspektiivin koko ravintolaan. Mielestäni tässä on onnistuttu ottamaan hyvin tällainen hallimainen tila haltuun ja tekemään siitä modernilla tavalla kodikas ravintola. Tosin kun ravintola alkoi täyttymään alkoi myös hallin akustiikan tuoma kakofonia yltymään. Asiakaspalvelu oli osaavaa, joustavaa (propsit lapsen hienosta huomioon ottamisesta) sekä ystävällistä.

image

Kaikki sujui erittäin hyvin ja tämä on ehdottomasti sopiva paikka vaativimmallekin liikelounaalle. Kasvissyöjälle oli niitä gnoccheja ja oletettavasti keittiö pystyy tuottamaan maistelumenunkin pienellä ennakkovaroituksella vegeheadeille. Lapsen kanssa täällä oli helppoa ja vaivatonta, homma toimi ja ruoka maistui. Menkää ihmeessä käymään, todella hyvä mesta.

image

URL www.ravintolabronda.fi
Puhelin 010-3229388
Osoite Eteläesplanadi 20, Helsinki

 

Soup

image

HUOM! Ravintola on valitettavasti suljettu.

Soppakeittiö on mielenkiintoinen ravintolamuoto ja Soup on yksi näistä harvoista stadin lafkoista joka tarjoaa ekskluusiivisesti nestemäisempää ruokaa. Tässä on vielä lisätwistinä se, että täällä kaikki sopat ovat vegeä, mikä on oikein hyvä linjaus. Viime kerralla kun tänne yritin mennä, osuinkin Kok Thaihin, mutta nyt en harhautunut askelissani ja tallustelin hieman hipsterimäisen oloiseen ravintolaan sisään. Paikka tarjoaa neljää eri soppaa enemmän tai vähemmän vaihtuvalla listalla joko yhden kulhon (6e!), kulhon ja kahvin/teen (7e) tai santsikulhon kera (+1e!) eli melkoisen edullisella hintatasolla mennään. Mukaan kuuluu soppien lisäksi tilpehöörejä sekä itse tehtyä leipää. Sopat olivat tänään: Sweet potato coconut (tosin raflassa tämä oli merkattu cashew, ei coconut), broccoli, kyssäkaali ja tomaatti. Modaukseen löytyi: Kevätsipulia, marinoitua punasipulia, retiisiä, marinoitua punakaalia, itse tehtyjä krutonkeja, aiolia ja chilikastiketta. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille.

image

Hauskaan kuppiin tuli törpättyä ekaksi tomaattikeiton sekaan melkein kaikkia kondimentteja. Tomaattikeitto oli erinomaisen maukas ja rustiikilla tekstuurilla varustettu soppa. Tässä oli omaan suuhun sopivat mausteet ja mukaan nakatut lisukkeet komppasivat soppaa aivan loistavasti, erityisesti pidin punakaalista sekä -sipulista. Ja se chilikastikekkin taisi olla itse tehtyä ja mahtava lisä tähän jo muutenkin hieman mausteiseen soppaan. Leipäkin oli hyvä suoritus, rapsakka kuori ja kohtuullinen sitko sekä ihan hyvä maku. Santsikierroksella napattu sweet potato ja [cashew/coconut] (en tiedä kumpaa tähän nyt oli laitettu, tosin ei se kovin kookosmaiselle maistunut) piti sisällään myös porkkanasiipaleita. Tyrkkäsin tähän chilin sijasta sitä aiolia ja kylläpä sekin oli osattu tehdä hyvin. Krutongitkin olivat erinomaisia ja täytyy sanoa, että kyllä tämä hyvin pärjää mielestäni Soppakeittiön tarjoomille. Aivan ehdottomasti kannattaa käydä täällä ja se santsikuppi kannattaa ottaa, niin herkullisia ovat nämä soppakanuunoiden sisällöt.

image

Sisustus on tosiaan hieman hipsterimäisen kahvilan oloinen pikkuravintola. Valtavat vesipullot ja persoonalliset astiastot sekä tyylikkäät lamput viimeistelivät kokemuksen. Asiakaspalvelu oli oikein ystävällistä ja huomioonottavaista, korrektisti kysyttiin, että onko eka kerta ja ohjattiin ravintolan saloihin. Kuulemma saa maistaa useampiakin soppia, ei ole pakko rajoittaa vaan yhteen ja muutenkin vaikutti kovin joustavan rennolta touhulta. Kasvissyöjälle sopii kaikki ja todellakin kannattaa tulla käymään vaikka pidemmältäkin. Lasten kanssa voisin muuten tulla, mutta on tosiaan hieman eri suunnalla normireiteiltä ja aika snadihan tämä on ainakin vaunuille eikä oikein syöttötuoliakaan tainnut olla. Mutta ruoan puolesta voisi toki.

URL www.soup.fi
Puhelin 040-7756790
Osoite Runeberginkatu 54, Helsinki