Kellohalli

image

Nihkeä keli ulkona, mutta uusi takki piti sen verran lämpimänä, että päätin tetsata Kellohallille asti vihdoinkin koestamaan perjantaibuffaa (10,90e, ~7e lisää ja olisi saanut sushiplatterin buffan kylkeen). Tarjolla oli niinkin kiehtova ruoka-aihe kuin “japanilainen katuruoka”, joten kävelin reippaasti Arctic Burriton ohi (ensi perjantaina sitten) ja tamppasin jännän kesäisen terassin läpi lounasbuffajonoon. Tarjolla on siis aika perusbuffa: Salaattibaari (salaattisekoitus, fritattuja kombupaloja, nuudelisalaattia, seesami-punakaalisalaattia, ituja, kaaliraaste, merilevä-papusalaattia, joku jännä sötkötys jossa ehkä munakoisoa etc), sticky rice (ei meinannut lähteä irti kauhasta), teriyaki-uunikanaa, chilikastiketta (sambal oelek?), sushilisukkeet (“wasabi” ja gari) ja leipää (tässä oli ehkä jotain aasialaishenkistä siementä päällä) sekä vaahdotettua (jei!) voita. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille ja ei, en ottanut sushia (nyt on taas se aika kuukaudesta kun tuo ei maistu, kyllä senkin aika taas tulee). Aseet ja vermeet löytyvät buffan alusta ja vedet pöydästä.

image
Täytyy myöntää, että olin hieman pettynyt tähän “katuruoka” teemaan, tai siis olin odottanut aika paljon enemmän kuin uunissa duunattua kanaa teriyakikastikkeen kaltaisella (hieman liian vetisellä) liemellä heitettyä paistifilettä. Kana oli ihan ok, murisevaa ja semimaukasta, mutta siis keskitasoinen kotiruokabuffahan tämä oli ja oma odotustaso taas oli jotain ihan muuta. Oma vika tietty, eihän tuota safkaa mitenkään erityisesti hehkutettu webskassa tai mitään. Nojoo, entäs ne muut jutskat? Sticky rice oli jees ja tätä olisi voinut/kannattanut vedellä puikoilla. Salaatit olivat maustettuja ja ihan ok nämäkin, mutta täytyy sanoa, että tuli verrattua Ho Dain osittain täsmälleen samanlaisiin salaatteihin ja nämä jäivät hyvin pahasti jälkeen. Leipä oli hyvää ja kiva kun oli taas vaahdotettua voita. Ei tämä ollut matkan arvoinen, mutta oli silti ihan kiva käydä täälläpäin happihyppelyllä.

image

Sisustus on karun kaunista, itseä kiehtoo tällaiset uuden käytön saaneet teollisuustilat à la Kaapeli. Ja täällä se sisustus on mielestäni hyvin onnistunut, sopivan tehdasmaista kalustetta ja sekoitettu uutta sekä vanhaa useisiin erilaisiin asiakaspaikkoihin. Täällä oli kiva istuskella ja ihmetellä meininkiä, suosittuhan tämä on ja olisi ollut ihan kiva, jos webskassa olisi ollut sama tieto kuin Facebookissa, eli että lounas alkoikin 10:30 eikä 11. Ei muuten mitään, mutta tämä oli jo melkoisen täynnä kun saavuin itse paikalle, sain kuitenkin muutaman kuvan mestoistakin kun luovasti rajailin. Muutenkin tämä koko Teurastamon ympäristö on jotenkin hauska ja täällä on joka kerta hauska käydä. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle ei ollut mitenkään erityisesti tarjoomaa, tosin muina päivinä näyttäisi olevan ihan vegemeininkiäkin tarjolla (14,90e soppa ja piiras, 13,90e ilman piirasta). Lasten kanssa en varmaankaan menisi tänne vaan johonkin viereisistä (Roslund?) mestoista.

image

URL www.kellohalli.fi
Puhelin 050-3395400
Osoite Työpajankatu 2, Helsinki

 

Teurastamon Portti

image

Ja sitten olikin vuorossa herra A:n tapaaminen Kalasataman trendikkäällä Teurastamon alueella (tosin pidin kovasti myös Lihapiha-nimestä) ja sopivasti paikalla toimii Teurastamon Portti -nimellä Roslundin lihakaupan jatke. Paikka tarjoaa yllättäen lihapainotteista ruokaa, joko kotiruokaa tai sitten á la carte listalta annoksia. Kotiruokapuolella oli tänään: Kanatortillat (9,90e) ja Pippuripihvi (13,50e). Menusta taasen löytyy: Rosburger (13,50e), Hotchiliburger (13,50e), Cheeseburger (12,50e), Pulled Pork Burger (12,50e), Kuukauden burger: Pulled Chicken Burger (15e), Portin briossi (11,50e), Lasten burger (8e), Naudan Flanksteak (15e), Naudan marmoriulkofileepihvi (19e) sekä Parmesanranskalaiset (3e). Itselle valikoitui chiliburgeri (olen Hietsun hallin toimipisteessä jo kertaalleen maistanut Rosburgeria) ja ranut. Tilaus ja maksu hoidetaan sisällä tiskille, josta saa numeron mukaansa. Aseet, lasit sun muut löytyvät tiskiltä.

image

Burgeri saapui kohtuullisen nopeasti (oltiin “ruuhka-aikaan” liikkeellä) ja oli muhkea ilmestys. Mukana oli siis kannet, aiolia, chilikastiketta, tomaattia, suolakurkkua ja se pihvi juustolla. Pihvin liha oli erinomaista, jätetty oikein punertavaksi ja maustettu taitavasti. Kastikkeet olivat nekin hyviä ja chilikastikkeessakin oli aavistus potkua. Suolakurkku oli jännän makea, ihan niillä rajoilla. Juusto oli ihan jees, mutta kun keskustelu venyi ja ulkoilmassa ollut burgeri jäähtyi, niin sitä oli sitten sellainen jööti viimeisten palasten päällä. Yläkansi tuli otettua irti heti kättelyssä ja se onkin se isoin miinus tässä burgerissa, eli tätä ei pysty mitenkään syömään käsin (toisin kuin esim. Teatterissa). Mutta se pihvi oli niin hyvä, että ei se kauheasti haitannut. Parmesanranut olivat nekin hyviä, rapsakoita pinnalta ja pehmeitä sisältä. Parmesaanin makuakin oli hieman havaittavissa ja nämä olivat mielestäni selkeästi laadukkaampia kuin (Kaartin) Hodari & Hummerin vastaavat. Sivusalaatti oli ok, perus vihreäsalaattisekoitus ja vähän sinappikastiketta.

image

Sisustus on lihakauppa sisältä ja teollisuuskorttelin piha ulkona. Kunhan tykkää tuollaisesta vähän rouheammasta menosta, niin toimii oikein hyvin. Vaikka parkkipaikallahan tässä tavallaan niinkuin istuskellaan ja syödään, mutta terassilla nyt kuitenkin kun on viimeiset kesäpäivät käsillä. Ulkoa löytyy myös katettu alue, jos sisälle ei mahdu tai muuten vaan haluaa ulkoilla hampurilaisen kanssa. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjän ei kannata vaivautua. Lapsille oli ilahduttavasti oma versio burgerista, joten jos joskus tulee mentyä esim. Parkouria harrastelemaan niin tänne voisi ihan hyvin tulla lounaalle.

URL Teurastamon Portti
Puhelin 020-7559895
Osoite Työpajankatu 2, Helsinki