Passio

image

Oli sitten synttärit ja käytiin perheen kanssa syömässä Passiossa (kuvassa kaunis vaimoni). Paikka ei tarjoa lounasta, vaan maistelumenua joko kolmella (49e) tai viidellä (69e) ruokalajilla. Listalta voi ottaa myös yksittäisiä annoksia jos sille päälle sattuu. Meille valikoitui kolmen ruokalajin (yllätys)menu ja otettiin toki sama setti koko pöydälle, iso kiitos ravintolalle lasten annoksien puolittamisesta. Ruoka on kotimaista fine dining hengessä ja viinit “persoonallisilta eurooppalaisilta pientuottajilta”.

image

Alkuun tullut amuse-bouche (vaikka olihan tämä suupalaa hieman isompi) oli tartar pihvi parmesan-lastulla. Tämä oli kaunis ilmestys lautasella ja erinomaisesti maustettu sekä hienolla tekstuurilla varustettu versio tartarista. Mielestäni tämä oli vielä maukkaampi ja laadukkaampi kuin Brondan jo hyvinkin tasokas tartar. Annos maistui erittäin hyvin myös lapsille, erityisesti parmesan-lastu sai kiitosta.

image

Alkuruoka oli savustettua siikaa ja vaikkakin savustuksen maku oli niin hento ettei se kovinkaan erottunut, niin maut ja kypsyydet olivat loistavat tässä erittäin kauniissa annoksessa. Tillimajoneesin yrttiä arvuuteltiin pöydässä ja piti ihan kysäistä, että mitä tuo herkullinen kastike oikein oli. Muutenkin annos oli taitavasti rakennettu kokonaisuus, niin makujen kuin tekstuurien osalta. Itse pidän tästä pienestä piiperryksestä, missä on jaksettu väkertää pitkään ja hartaasti useita monimutkaisia ja yhteensopivia komponentteja.

image

Pääruoka oli possun “secreto” (jos nyt oikein kuulin), eli käytännössä ylikypsää ja prässättyä possua, mutta kuitenkin niin, että tämä ei ollut mikään väsynyt pulled pork -annos vaan huikean herkullinen, mehukas ja haarukkaan muriseva possuannos. Sopivan rasvainen pala, jonka täyteläisyyttä leikkasi lähes täydellinen omenaisen hapokas kastike. Savustettu (taas erittäin hennosti) perunapyree ja muut lisukkeet olivat nekin todella hyviä, mutta jäivät pääraaka-aineen taakse. Poika piti possusta niin, että söi tyttöjen rippeet parempiin suihin.

image

Välijälkkäri oli ainoa huti tässä ruokailoittelussa. Tämä hieman caprese-salaatin kaltainen kokonaisuus oli hauska konsepti, mutta maut olivat sen verran jyrkkiä (erityisesti se parmesanvaahto), että se ei oikein uponnut kaikille. Tomaattisorbetti ja paahdettu tomaatinviipale olivat minusta oikein hyviä, mutta se basilikabriossi ei kolahtanut. Kiva kuitenkin, että rikotaan tätä vakiintunutta pääruoan ja jälkkärin välimaastoa.

image

Viimeinen annos olikin sitten se jälkkäri ja jälleen kerran esillepano oli esimerkillistä. Valkosuklaaganache oli omasta mielestä hyvän makuinen, mutta muille se ei uponnut niin täysin. Mutta kuningatarjäätelö oli niin suuri suksee, että itse sain maistaa omasta annoksesta vain osan kun se oli mennyt jo muille jakoon. Itse pidin myös siitä vahvan makuisesta timjamihyydykkeestä, mutta tämäkin jakoi mielipiteitä. Suklaamurusta pitivät estottomasti kaikki. Loistava lopetus erittäin hienolle ja hienostuneelle aterialle. Tämä on ehdottomasti stadin kärkikastia, mutta ihan karvan verran jää mielestäni Olon ja Gaijinin jälkeen, erityisesti puitteiden osalta.

image

Sisustus on persoonallisen tyylikäs (hauskat lamput, sama idis oli Say Deliciousissa), mutta tämä ei yllä ihan samalle tasolle ruoan kanssa, vaikka onkin harkittu ja omalla tavallaan linjakas. Erittäin mukavaa täällä oli kuitenkin istuskella, tosin baaritiskin vieressä oli melkoinen vilske, kun (liian vähäinen) ravintolahenkilökunta kirmasi keittiön ja salin väliä. Asiakaspalvelu oli osaavaa, huomioonottavaista ja sujuvaa. Ainoa on, että johtuen ravintolan menun rakenteesta (paljon pieniä annoksia) ja henkilökunnan määrästä, joutuivat he touhuamaan melko kovaa tahtia. Hienosti suoriutuivat tästä vaativasta työmäärästä huolimatta, kiitos erinomaisesta illasta heille. Kasvissyöjälle oli ainakin niitä yksittäisannoksia (vege 25e) ja tämän tasoiselta ravintolalta voi jo odottaa vegemenuakin, ainakin ennakkovaroituksella, tosin en nyt suoraan tästä kysynyt. Lapset otettiin niin hienosti huomioon, että harvoin saa näin hyvää ja joustavaa palvelua.

URL www.passiodining.fi
Puhelin 020-7352040
Osoite Kalevankatu 13, Helsinki

 

Olo

image

HUOM! Ravintola ei tarjoile enää lounasta.

300 rikki! Woo \o/! Tätä monumentaalista saavutusta (eli sitä, että olen käynyt monta kertaa lounaalla, toisin sanoen syönyt monta annosta ruokaa) juhlistamaan valikoitui yksi Helsingin parhaimmista ravintoloista, Olo. Sateesta ja tuulesta piittaamatta rynnistin ratikalla kohti Senaatintorin turistilaumoja ja saavuin Olon kauniiseen kiinteistöön. Paikalla kävi ilmi, että koska niin moni laaturavintola Stadissa on laittanut luukun kiinni, niin täälläpä on lounasaikaankin ihan täyttä. Eli varauksia kehiin jos meinaa päästä syömään. Onneksi yksi pöytä oli peruuntunut, joten pääsin kuitenkin mukaan meininkiin.

image

Ravintola tarjoaa skandinaavista fine dining ruokaa Michelin tähti-tasolla. Tänään, kuten muutenkin lounaalle oli tarjolla menu (42e): Hereford-härkää, siianmätiä ja piparjuurta, Grillattua fenkolia ja mantelia, Nieriää Ahvenanmaalta, kantarellia ja simpukkakastiketta, Kotimaisia herukoita sekä valinnaiset (15,20e) välijuustot ennen jälkkäriä. Tilaus hoidetaan pöydässä, tosin kun vaihtoehtoja on periaatteessa vain yksi, niin valinta on helppo. Maksu suoritetaan tietenkin pöydässä lähtiessä. Itse otin välijuustot mukaan, niin sain koko setin.

image

Alkuun tuli keittiön tervehdyksenä pienen pieni punainen peruna auki koverrettuna ja (taisi olla tryffeliä) kreemillä täytettynä. Alla oli paahdettua sipulia ja täytyy heti kärkeen todeta, että miellyttävää kun jaksetaan panostaa annosten visuaalisuuteen näin hienosti. Peruna oli hauska aloitus, vaikkakin aika hennon makuinen kokonaisuus.

image

Tämän jälkeen saapui pöytään briossihenkinen sämpylä kahdella eri voilla. Toinen oli jotain (en kykene muistamaan) lähituotettua voita ja toinen oli Olon omaa, paahdetulla sipulilla maustettua voita. Leipä oli herkullista, erittäin tuoretta ja mainiolla kuorella sekä sopivalla sitkolla varustettu. Pidin itse enemmän siitä lähituotetusta voista, paahdetussa maistui joissain kohdissa aavistuksen liikaa se paahto.

image

Alkuruokana toiminut tartar oli mainio kokonaisuus, lihan leikkauskoko oli juuri sopiva, pientä tekstuuria löytyi vielä. Mäti oli yllättävän pehmeän oloista, siitä jotenkin jäi uupumaan se pirskahtelevaisuus, mutta maut olivat kuitenkin kohdillaan. Piparjuurella maustettu pursotus oli yllättävän herkän makuista ja tässä tuli kovasti jo sellainen vaikutelma, että makumaailma on pyritty pitämään vienon harmonisena.

image

Fenkoli alkoikin sitten hieman nostaa makujen volyymia kovemmalle ja vaikka grillaus oli tuonut tämän makuun pehmeyttä ja makeutta, niin kauniin voikastikkeen happamuuden kanssa tässä oli aivan erinomaisen tyylikäs kasvisannos. Pienet pähkinärouheet kastikkeessa viimeistelivät tämän hyvin hienostuneen kokonaisuuden.

image

image

Pääruokana oli Nieriää Ahvenanmaalta kanttarelleillä ja Suomenlinnasta tuoduilla kasviksilla. Kaikki oli aivan erinomaisen herkullista ja harvoin olen näin innoissani syönyt sieniannosta. Sienikreemi kalan vieressä syvensi kokemusta ja kala oli erittäin taidokkaasti valmistettu. Hieno annoskokonaisuus ja hyvä suola.

image

Välijuustoissa löytyi (en muista mistä) valkohomejuustoa, Kolatun cheddarhenkistä, hieman kovempaa juustoa, sekä (tietysti) Peltolan Blue -sinihomejuustoa. Näiden sivuun oli duunattu (aprikoosia? ei muista) hilloketta ensimmäiselle kahdelle juustolle ja karamelisoitua fenkolia (!) sinihomejuustolle. Valkohomejuusto ei oikeastaan hilloketta kaivannut, maku oli täyteläisen herkkä sellaisenaan. Kolatun juustoa taas se pieni makeus komppasi aivan erinomaisesti. Ja se fenkoli Peltolan Bluen kanssa toimi kuin häkä. Mahtava yhdistelmä, onneksi otin nämäkin mukaan tähän vähän liiankin hyvään lounaaseen.

image

Loppuun tuotu, korumaisen kaunis (pahoittelut kuvien laadusta, mutta en ole valokuvaaja jne) jälkkäri piti sisällään (herukka?)jäädykettä ja sorbettia sekä olueasta ja maltaasta väkerretyn, puumaisen keksihässäkän. Keksi itsessään oli niin hennon makuinen, että kaikki muut lautasella olleet herkut jyräsivät sen kevyesti alleen. Ihanan raikas ja taidokas jälkkäri viimeisteli tämän tasokkaan setin.

image

Laskun yhteyteen tuli vielä valkosuklaakreemillä täytetty suklaapallo kivipedillä (älä syö kiviä) ja poksahtaessaan suussa se toi täyteläisen makean loppusilauksen yhdelle parhaimmista ja tyylikkäimmistä lounaista mitä olen ikinä syönyt. Mutta miksi ei viittä tähteä? Se on varattu niille aivan täydellisille tapahtumille, joita on tähän mennessä ollut vasta kaksi (hääpäivän illallinen Chez Dominiquessa, silloin kun se oli vielä olemassa ja “at the top of their game” ja toinen, täydellinen hääpäivän illallinen Ciel Bleussa), joten vaatimustaso siihen on melko korkea.

image

Sisustus on hienostunut ja skandinaavisen tyylikäs sekä erinomaisen laadukas. Tämä ei häpeä ollenkaan maailman tasokkaimpien ravintoloiden kisassa, mutta ei ole myöskään pröystäilevä. Asiakaspalvelu on Helsingin ravintoloiden yläkastia enkä äkkisältään pysty toista yhtä tasokasta, lounasaikaan auki olevaa ravintolaa nimeämään Stadista. Erityinen kiitos Harrille tyylikkäästä kokemuksesta. Kasvissyöjille varmasti löytyy oma versio menusta, mutta tällaisista asiosita etukäteen ilmoittaminen on varmasti järkevää ja kohteliasta (kuten tosiaan myös sen pöydän varaaminen, häkellyttävän suosittu paikka). Sanomattakin on selvää, että tämä soveltuu aivan erinomaisesti tärkeän liikelounaan kohteeksi. Lasten kanssa täällä täytyy aivan ehdottomasti käydä joskus ja olikin ilahduttavaa nähdä viereisessä pöydässä nuorehko nainen lounastamassa poikansa kanssa.

URL www.olo-ravintola.fi
Puhelin 010-3206250
Osoite Pohjoisesplanadi 5, Helsinki

 

Långvik

image

Vii-iimeinen lomapäivä ja lähdettiin liikenteeseen, hakemaan uutta polkupyörää tuliterälle koululaiselle sekä muuta sen sellaista. Samalla matkalla suunnattiin pakotelistalla (joilla nyt myös Roman Rotenberg) sijaitsevaan Långvikin hotellikeskukseen jolla on pitkä historia KOPin et al hulppeana kokoontumiskeskuksena. Paikka on hieno ja tarjoaa myös tyylikkäitä ravintola-annoksia. Hieman sekava webska ei oikein anna selkeää kuvaa, mutta käytännössä paikassa on tarjolla bistro-menu koko päivän ja maistelumenu illalla. Tänään oli tarjolla: Kylmäsavulohileipä (12e), Vihreä krassisalaatti (6,80e), Päivän salaatti (13,40e), Päivän keitto (13e), BBQ hampurilainen sekä maalaisranskalaiset (18,50e) ja Maalaisranskalaiset (5e). Loppuun: Hedelmälautanen (7e), Juustovalikoima (9e), Päivän leivos (6e) sekä Talon jäätelövalikoimasta (4e). Naposteltavaksi: Långvik snacks (5e), Päivän täytetty leipä (6,80e) tai Smoothie (7e). Lounaaksi voi ottaa myös menun (35e), jossa päivän keitto/salaatti, päivän lounas-annos sekä päivän leivos. Ja menuhan tässä sitten otettiinkin ja se saatiin puolitettua tytöille (poika nyt jaksaa jo syödä ihan kokonaisiakin annoksia) ilman sen suurempaa hämminkiä. Menu koostui siten näistä annoksista: Tomaattikeitto tai Caesar-salaatti katkaravuilla, Entrecote-pihvi juureksilla sekä timjamikastikkeella ja loppuun suklaaleivos.

image

image

Alkuun tuli ciabattaa ja saaristolaisleivän kaltaista sekä hyvin kohmeista voita. Voi oli hyvää, leivät aika normisettiä ja jäivät selvästi jälkeen Bistromatin erinomaisista leivistä. Alkuruoka olikin sitten oikein hyvää, itse pidin Caesar-salaatistani hyvinkin paljon ja vaimon mielestä se oli ainakin yhtä hyvää kuin Bistromatin vastaava (parmesaanikin oli tällä kertaa lastuina), tosin kuulemma kastike ei ollut ihan yhtä hyvä. Tomaattikeitto maistui hyvälle ja se annosteltiin kaatamalla krutonkien päälle joka tuo aina pientä kivaa dramatiikkaa annosten pleittaukseen. Pääruoka olikin messevän kokoinen setti, pihvi oli taiten paistettu ja veti ehdottomasti vertoja Bistromatin vastaavaan annokseen. Kuutioidut perunat olivat kivan muotoisia ja miellyttävän rapsakaksi paistettuja. Noin muuten annoksessa olleet juurekset eivät olleet mitään ihmeellisiä, mutta se kastike oli aivan loistavan makuinen ja tytöistä nuorin vetelikin sitten kaikkien annoksista loput “liemet” omaan suuhunsa. Jälkkärille ei oikein olisi enää ollut tilaa, mutta se oli niin kaunis ja niin herkullinen (vähän liiankin herkullinen), että vetelin oman annoksen loppuun alta aikayksikön ja yleensä en oikein suklaaleivoksista niin kauheasti edes välitä. Lapsille tuli tarjoilijan ehdotuksesta jätskipallot jotka olivat erinomaisia nekin, tosin näitäkään ei meinattu jaksaa enää syödä. Tämäkin on aivan erinomainen ruokapaikka ja Bistromatin kanssa muodostavat mielestäni Kirkkonummen ravintoloiden kirkkaan kärjen. Molempiin kannattaa ehdottomasti tulla ihan pidemmänkin matkan päästä.

image

Sisustus on erittäin tyylikäs ja hieman jopa bling-bling-henkinen, mutta kuitenkin ihan hyvällä maulla tehty. Täällä on ilo käydä ja aina saa olla hyvin rauhassa, tosin tappiotahan tämä tietysti takoo näillä asiakasmäärillä. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja joustavaa. Kasvissyöjälle listalta suoraan ei oikein mitään kunnon lounasta löydy, mutta uskoisin ettei se ole mikään ongelma keittiölle, sen verran hyvin täällä otettiin huomioon asiakkaan toivomukset. Lasten kanssa täällä on hauska käydä, tilaa löytyy jossa penskat voivat seikkailla annosten välillä ja isompien tapahtumien (äitienpäivät yms) yhteydessä on yleensä leffateatteri ja leikkihuoneet kalustettu pienemmille. Paikka soveltuu myös erittäin hyvin laadukkaalle liikelounaalle, vaikka onhan tämä jonkinmoisen matkan päässä.

image

image

image

URL www.langvik.fi/
Puhelin 09-29599301
Osoite Tanskarlantie 9, Kirkkonummi