Sushi Bar Rice Garden

image

HUOM! Ravintola on suljettu.

Syksy on täällä ja vettä tuli kuin aisaa, joten kaivauduin tunneleita pitkin Kaisaniemeen sushibuffaan. Syksyn tullen sushit ovat alkaneet jotenkin maistua taas. Varsinkin kun yritän hieman painottaa kalan ja kasvisten syöntiä sen ainaisen lihan mättämisen sijaan. Tässä samalla paikalla oli joskus joku tapaksia myyvä mesta, jos en ihan väärin muista (piti ihan tarkistaa ja oli ilmeisesti Tapas y Tinto). Ravintola tarjoaa siis lounasbuffaa (12,90e), jossa on sushia, misoa sekä muutamaa lämmintä ruokaa. Sushitarjonta on hyvin traditionaalinen, käsittäen perus makit (kappa, sake, california jne) sekä nigirit (sake, tako, tamago ja myös hieman hiillostettu lohi pienellä majoneesitujauksella) ilman mitään ihmeellisiä kikkailuita. Tänään lämpimällä puolella oli tarjolla: Yakitoria eli paistettua tikkukanaa, gyoza/potstickers eli taikinanyyttejä lihalla, paistettua nuudelia kasvissattumilla sekä fritattuja kevätkääryleitä ja näiden lisäksi oli wakame-salaattia sekä tuttuja sushitilpehöörejä. Loppuun on kahvia ja valmiiksi haudutettua (jei!) vihreää teetä. Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa tiskille.

image

Wakame-salaatti kyllä maistuu joka kerta minulle, tässä on aika omintakeinen maku ja joku siinä kutittelee makuhermoja juuri oikealla tavalla. Miso oli vetistä ja ohuen makuista, tämän olisi voinut jättää kokonaan väliin. Sushit olivat hyviä, riisiä oli sopivasti kalaan nähden ja komponentit susheissa olivat tuoreita ja kauniisti leikattuja. Näitä söi oikein mielellään, mutta jäi tämä jonkun verran jälkeen Fukun herkkuja. Lämpimät ruoat yllättivät nekin tasokkuudella, nämä maistuivat kaikki paikan päällä valmistetuilta eikä miltään kaupan pakastelaarista napatuilta. Paistetut nuudelit olivat hyvät eivätkä liian rasvaisia, gyozat olivat juuri sopivan rapsakoita (nämä tosin olisivat maistuneet paremmin jonkun soosun kanssa) ja yakitorit olivat taiten paistettu. Meitsi diggasti tästä, eikä jäänyt mitenkään raskas olo, vaan pienestä tihkusta (sade hellitti juuri tstolle palaamisen kunniaksi) huolimatta oli kiva käyskennellä takaisin Manskulle.

image

Sisustus on siisti ja kivan linjakkaasti sekä eleettömästi toteutettu. Jopa hieman kitsch teko-kirsikkapuu sushitarjottimien yllä sopi meininkiin ja toi hauskan väripisteen muuten hyvin harmoniseen värimaailmaan. Täällä oli mukava istuskella ja lounastaa, kuunnellen läheisten pöytien puheensorinaa. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle täällä ei ollut juuri mitään tarjolla. Lasten kanssa ihan ehdottomasti voisi tulla käymään, ainoa ongelma on melko tiiviit asiakaspaikat (ei kannata tulla vaunuilla sohimaan tai ainakin ne pitää pistää kasaan) ja melko kova ruuhka jo heti kun lounas alkoi. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen lounas.

URL Sushi Bar Rice Garden
Puhelin 09-670089
Osoite Vuorikatu 16, Helsinki

 

Sumo

image

Viikonlopun rapujuhlien jälkeen kaipasin jotain kevyempää lounasta ja koska listalla oli myös balettiasujen osto Piruetista, niin päätin siinä samalla suunnata kohti Lapinlahden puistikkoa ja sen läheisyydessä sijaitsevaa Sumo-ravintolaa. Paikka tarjoaa japanilaista ruokaa vaihtuvalla listalla, jossa on sushisettien lisäksi aina muutama muukin vaihtoehto. Tänään oli tarjolla: Tonkatsu-bento eli Possu-bento (bento-laatikoissa aina mukana salaatti, riisi ja pieni alkupala) (9,50e); Miso kalaa-bento (9,50e); Paistetut vihannekset-bento (8,50e); Sushi set 12kpl sisältäen 2x teriyaki ika-kalmari, 2x lohi, 2x ebi ja hosomaki (10,50e); Kasvissushi (!) set 10 kpl sisältäen 2x inari-tofu, 2x tamago ja hosomaki (8,50e). Kaikkiin annoksiin tulee alkuun vihreä tee ja miso-keitto. Itse valitsin tuon miso-kalan, jossa pieni alkupala oli kevätrullia sweetchilin kanssa. Tilaus hoidetaan pöydässä ja maksun voi suorittaa tiskille.

image

Alkuun hörpitty tee ja miso tekivät terää hieman rapumaiseen olotilaan ja toivat hyvää mieltä. Miso oli sinänsä aika tavallinen, mutta hyvät ja ehjät tofupalat löytyivät maukkaasta liemestä eli ei ihan stanu kaupan kamaa ehkä. Bento oli miellyttävän näköinen ilmestys saapuessaan pöytään. Salaatti oli wakameta jäävuorisalaatilla ja mausteilla (ainakin sesaminsiemeniä ja jotain hieman chilin näköistä) ja toimi hienosti muiden benton makujen kanssa. Riisi oli hyvin keitettyä, vaikkakin hieman jäin kaipaamaan soijapurkkia tämän viereen. Ehkä se ei kuulu virallisiin tapoihin, mutta olisin mielelläni roiskinut sitä tuohon päälle. Kevätkääryleet olivat ihan kiva lisä tähän ja ainahan nämä toimivat sen chilikastikkeen kanssa. Nämä eivät olleet ihan rasvaisimmasta päästä ja antoivat kivan tekstuurivaihtelun annokseen. Kala oli jotain mysteerikalaa ja oli valmistettu jännästi, ehkä jollain kevyellä tempurakuorella johon oli sitten mätkäisty päälle misotahnaa. Kala oli oikein hyvää ja misotahna sopi siihen oikein hyvin. Vähän oli pakko dippailla sitä kalaa siihen chiliinkin. Kaiken kaikkiaan tämä oli juurikin sellainen kevyt lounas mitä kaipasinkin ja oikein taitavasti toteutettu. Hieman jäi jälkeen Koton ja Domon tarjoomasta, mutta ei paljon.

image

Sisustus oli hillityillä japanilaisilla yksityiskohdilla koristeltu ravintola yksinkertaisilla kalustuksilla ja pöydät oli katettuu miellyttävän näköisillä astioilla. Ikkunapöydästä oli hauska seurata Eerikinkadulla kulkevaa porukkaa ja se, että istuin osittain “maan alla” toi hauskan perspektiivivaihtelun. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja sujuvaa. Kasvissyöjälle oli kasvissushia tarjolla, mikä oli hauska huomata ja hintatasokaan ei päätä huimaa. Lasten kanssa voisi periaatteessa tulla syömään sushia, mutta toisaalta kulman takana on erinomainen sushibuffa, joka varmaan olisi vetovoimaisempi vaihtoehto.

URL www.ravintolasumo.fi
Puhelin 09-42891628
Osoite Eerikinkatu 20, Helsinki

 

Fuku

image

Tänään tuli perhe lounaalle kaupunkiin, joten suunnattiin (tietysti) sushibuffettia ihmettelemään. Fuku oli testaamatta, joten mentiin tutkimaan tarjoomaa ja hyvähän se oli. Paikka tarjoaa kohtuullisen kattavaa sushibuffaa (13,90e aikuiset, lapset 0-2v 4e, 3-6v 6e, 7-9v 9e ja 10-12v 12e) salaatilla, sopalla sekä lämpimällä ruoalla. Tarjolla on vaikka mitä (ura)makirullaa ja nigiriä, näitä on tabuloitu ravintolan webskassa tarkemmin. Salaateissa oli: Hunajamelonia, vesimelonia, hedelmäsalaattia, merileväsalaattia ja fetasalaattia sekä kaupan purkki thousand island kastiketta. Lämpimien ruokien puolella oli: Kasvis- ja äyriäistempuraa, riisiä, paistettua riisiä, paistettua nuudelia, satay-possua, basilika-kanaa, nautaa punaisessa curryssa sekä vielä miso-keittoa alkuun. Tilaus ja maksu hoidetaan sisääntullessa kassalle.

image

Alkusalaateista merileväsalaatti oli ihan hyvää vaikkakin hieman nahistunutta (vaikka oltiin melkein klo 11 paikalla). Miso-keitto oli hyvin tavanomaista. Sushit olivatkin sitten erittäin hyviä ja tässä sushibuffassa teki mieli syödä niitä rulliakin nigirien lisäksi. Vaikkakin olivat ne nigirit aivan mahtavia (Martti!) ja pidin erityisesti siitä kevyesti paahdetusta lohesta. Hyvät selkeät maut, tuore riisi ja oikean (suupalan) kokoisia susheja harvemmin tapaa buffasta, mutta täällä homma oli selvästi tehty oikein. Yllättäen ne lämpimät ruoat olivat nekin oikein hyviä ja maittavia. Paremmat ja selkeämmät maut kuin normi-itämaisessa buffassa ja joissain kiva pikku chilipotku mukana. Onhan tällä hieman enemmän hintaa, mutta mielestäni ihan perustellusti. Lapsetkin söivät sushia hyvällä ruokahalulla ja koko perhe tykkäsi kovasti.

image

Sisustus on yksinkertaisen linjakas pienillä itämaisilla yksityiskohdilla koristeltuna. Aika täyteen asiakaspaikkojahan tämä on ladattu, mutta hyvin mahduttiin koko köörin kanssa kun tultiin heti aukeamisen jälkeen. Mutta kannattaa tosiaan olla joko ajoissa tai hyvin myöhässä liikkeellä. 11:15 on jo aivan liian myöhäinen ajankohta tulla ovelle. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja sujuvaa. Kasvissyöjälle täällä, kuten muissakin sushibuffissa, on hieman heikosti tavaraa. Tosin oli osa susheista (avokado ja joillekin periaatteessa se tamago, kananmunasushi, riippuen katsantokannasta) sekä lämpimän puolen jutuista (paistettu riisi, kasvistempura) ja se miso salaattien lisäksi. Mutta 14e on melko paljon tuosta setistä. Lasten kanssa oli todella mukava lounastaa täällä ja syöttötuolikin (ainakin yksi) löytyy.

image

URL http://www.ravintolafuku.com/
Puhelin 010-5011170
Osoite Fredrikinkatu 36, Helsinki