Corretto Deli & Café

image

Tänään lähdin suurielkeisesti Töölöä kohti ja sitten hyppäsinkin sporasta Kansallismuseon kohdalla, kun päätinkin käväistä Corretton lounasta ihmettelemässä. Paikka on siis deli ja kahvila (kuten paikka on myös nimetty) jossa on tarjolla Deli buffet (13e) ja päivän keitto + leipää. Hieman suolainen hinta lounaasta sai aikaan pienen vatuloinnin, mutta en sitten jaksanut lähteä mitään muutakaan paikkaa etsimään. Tänään oli tarjolla: Tomaatti-vuohenjuustokeittoa (olisi kiva jos tämä tieto lukisi myös Facebook sivuilla hinnan kera), tomaatti-salaattisekoitusta, lohta, kalatahnaa (kyltit buffassa olisi kanssa suotavaa, tosin kysymällä olisi varmasti selvinnyt), äyriäissalaatti, marinoituja sieniä, marinoituja oliiveja, marinoituja hillosipuleita, marinoituja artisokan sydämiä, marinoituja (joojoo, uskotaan jo) uunivihanneksia (paprikaa, kesäkurpitsaa yms), jotain jännää makkaraa, paria leikkelettä, siemensekoitus, paahdettua sipulia ja leipänä oli patonkia.

image

Alkuun syöty delibuffa oli pääosin hyvää settiä ja ne marinoidut jutut vaikuttivat itse tehdyiltä eikä miltään kaupan kamalta. Erityisesti se kalatahna oli herkullista ja pidin myös äyriäissalaatista sekä artisokansydämistä. Noin muuten tämä oli aika normimeininkiä, mutta se lohi oli jotenkin ihmeellisesti (uppoöljyssä keitetty/confit?) valmistettu ja siinä oli omituinen maku sekä tekstuuri. Leipä oli tuoretta ja ihan ok patongiksi. Keitto oli oikein hyvän makuinen ja tekstuurikin oli pääosin ok, mutta ne tomaatinkuoret hieman hämäsivät, ehkä tämän olisi voinut poraa sileäksi? Ihan ok buffa, mutta ei mielestäni hintansa väärti.

image

Sisustus on hauskoilla yksityiskohdilla kalustettu valoisa ja siisti italialaishenkinen kahvila. Rauhallinen musiikki ja vähäinen asiakasmäärä (olin lähes koko ajan ainoa asiakas) takasivat miellyttävän rennon lounashetken. Asiakaspalvelu oli ystävällistä. Kasvissyöjälle täällä on ilmeisesti esim. pizzoja (n. 12e), tosin webska ei kerro että onko niitä tarjolla myös lounasaikaan (oletan näin). Mutta se buffa oli melko lihapainotteinen. Lasten kanssa täällä voisi varmaan jotkut pullat tms vetää, mutta tuskin tulisin ihan varta vasten tätä buffaa ajatellen tänne.

URL https://www.facebook.com/corretto.deli.cafe
Puhelin 040-0298586
Osoite Töölönkatu 1, Helsinki

 

Il Birrificio

image

Uusi viikko, uudet kujeet, tällä kertaa matka kulki Kynsilaukan tilalle ilmestyneeseen Il Birrificio -ravintolaan. Omien sanojensa mukaan “Baristojen ja oluenpanijoiden rakentama kuppila” ja tarjoaa lounaan lisäksi myös näin ollen kahvia sekä kaiketi jossain vaiheessa omia oluita (ei tietoa onko näin jo). Tänään oli listalla: Salaatti eli Iberico chorizoa, uusia perunoita, paahdettua paprikaa, punasipulia, kananmunaa, herneitä ja yrttiöljyä (10,30e); Pasta eli Kesäkurpitsaa, borlotti-papuja, chiliä, basilikaa, paahdettu paprikakastiketta ja parmesania (10,30e); Risotto eli Currylla maustettua sinisimpukkarisottoa (11,90e) sekä Husmans eli Keitto päivän kalasta ja kevään kasviksista, ruiskrutonkeja ja leipäjuustoa (10,50e). Valitsin listalta pastan ja sain numerolapun tiskiltä maksun jälkeen. Tiskiltä löytyy myös leivät (focacciaa) sekä vesipiste ja aseet yms.

image

Leipä oli hyvää, rosmariinillä maustettu focaccia, jossa oli hyvä tekstuuri ja riittävä suola. Tätä oli kiva nakerrella pääruokaa odotellessa. Annos oli hauskan näköinen, värikäs setti rouhealla lautasella. Pastan kypsyys oli juuri oikea, mutta maku tästä puuttui. Koko annos oli kovin pliisun oloinen, chiliä en löytänyt kyllä ollenkaan ja olisi nyt voinut vaikka tujauttaa vähän valkosipulia mukaan edeltäjäravintolan kunniaksi. Tai vaikka suolaa tai jotain. Reilun kympin annokseksi tämä jäi kyllä isosti jälkeen esim. Vapianon edullisemmista pastoista. Mutta kyllä tämän nyt söi, pasta oli kuitenkin hyvää.

image

Sisustus on jännä yhdistelmä Kynsilaukan fiilistä ja uudenkiiltävää pintaa sekä laboratoriofiilistä kaikista teknisistä laitteista. Valoisuuttakin on saatu lisää, mutta ne pöydät ja tuolit/penkit olivat oudon epämukavia ja kolhoja. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle oli se pasta, mutta suosittelen tämän kokemuksen perusteella menemään jonnekin muualle. Lasten kanssa voisi näiden kalusteiden kanssa tulla ongelmia, ainakin jos on vaunuilla liikenteessä. Harmi, että Kynsilaukan korvaaja ei yllä samalle tasolle.

URL http://ilbirri.fi/
Puhelin 09-651939
Osoite Uudenmaankatu 32, Helsinki

 

Vapiano (2. kerta)

image

Meni lounaalle lähtö vähän myöhäiseksi (klo 12 jälkeen) ja kun kollegan kanssa ramppasimme Friends & Brgrs ravintolaan, niin siellähän oli 20 min jono. Ehdotin lähellä sijaitsevaa Vapianoa, kun ei ollut nyt aikaa tai kiinnostusta mennä valtavan pitkälle ja kollega ei ollut käynyt siellä aikaisemmin. Marssimme sisään, kortit kouraan ja tilailemaan. Nyt oli Syö Helsinki viikot käynnissä ja kympillä oli tarjolla rucola-ricottaravioli voikastikkeella. Tilattiin molemmat kyseinen annos ja jäimme ihmettelemään annosten valmistumista. Muita kympin annoksia oli: Härkä-carpaccio tuoreiden sienien, parmesaanin, rucolan ja itsetehdyn cipriani-kastikkeen kera sekä Kiviuunissa paistettu pizza parmankinkun sekä parmesaanin kera. Muutenkin lista näytti päivittyneen viime kerran jälkeen.

image

Tällä kertaa (varmaan tarjoukseen ei kuulunut) ei tullu alkusalaattia, mutta juustotäytteiset raviolit voikastikkeessa täyttivät kyllä vatsan oikein hyvin. Annos oli oikein hyvän makuinen, pasta oli erittäin hyvin kypsennetty ja täyte oli herkullista, erityisesti kastikkeen kanssa. Ainoa mikä annoksessa hieman häiritsi oli alkuvaiheessa sitä kastiketta oli huomattavan paljon. Tähän tosin auttoi se, että viereen tuli pari siivua hyvää ciabattaa jolla sitten liiat kastikkeet tuli noukittua parempiin suihin. Hyvä ja kohtuullisen kevyt annos, Vapiano ei pettänyt tälläkään kertaa ja täytyy sanoa että edelleenkin kiehtoi seurata annoksen tekemistä. Pitää joskus käydä testaamassa pizza.

image

Sisustus on käyty läpi jo aiemminkin, mutta todetaan nyt vielä kerran että tämä on omaan makuun sopiva, siisti ja kivan modernin oloinen mesta. Ja “pakotin” lounasseuran mukaan istumaan puun alle. Se on vaan jotenkin hauska pöytä. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä, kokki keskusteli ruoanlaiton lomassa sujuvasti meidän kanssa. Kasvissyöjälle oli mm. uusi parsapasta ja muutakin kiinnostavaa. Lapsille on omat listat pastoissa ja pizzoissa ja syöttötuolejakin löytyy, eli natiaistenkin kanssa voisi kuvitella käyvänsä. Ei tämä kaupungin parasta italialaista ole, mutta hyvää ja mielenkiintoinen konsepti sekä hauska ympäristö saa varmasti käymään uudelleen.

URL http://www.vapiano.fi/
Puhelin 09-6981225
Osoite Mikonkatu 15, Helsinki