Kin Sushi (2. kerta)

Tällä kertaa mentiin isommalla kokoonpanolla, eli kaksi aikuista ja kaksi lasta (31,40e toinen niin nuori, ettei maksanut). Saavuimme paikalle juuri klo 11 hujakoilla ja saimme hvät paikat yläkerrasta, joka oli alussa aika hiljainen.

Tarjooma oli edelleenkin hyvä, toisinsanoen runsas ja jatkuvasti täyttyvä sushi/kaakkoisaasialaisvaikutteinen-buffet.

Limut edelleen kuuluivat hintaan ja ruoka maistui kaikille tasapuolisesti. Erikoisuutena tälle kerralle mainittakoon se, että lapsille tuli hienot jäätelöannokset kaupan päälle (kävivät ensin kysymässä onko ok) jotka kruunasivat aterian.

Syöttötuoli löytyi myös heti kättelyssä ja vaunuillekin löytyi paikka vaivatta. Loppuvaiheessa alkoi olla aika hälinä, mutta se on vain normaalia. Kyllä meistäkin ääntä lähti ihan kivasti 🙂

URL http://www.kinsushi.fi/
Puhelin 045-1667888
Osoite Lönnrotinkatu 2, Helsinki

 

Tamarin

Tamarin on laajentunut useampaankin pisteeseen ympäri stadia. Kävin Fredan Tamarinissa tällä kertaa, mutta olen pari kertaa käynyt Forumin versiossa sekä Espalla. Nämä edustaa aika perus thaikku/kaakkois-aasia buffettia (ihme termi), jossa on useampaa eläinproteiinia sisältävää annosta kookos-/osteri-/kalakastikkeella maustetulla liemellä ja kasviksia (sipuli, paprika, chilit jne).

Aina on joku kasvisvaihtoehtokin ja sitten niitä friteerattuja asioita. Tosin kiinalaisbuffasta erotuksena, ettei löydy hapanimeläkastiketta. Mutta se mitä löytyy on Nam Phrik kastiketta, eli linnunsilmächilejä, kalakastiketta, limeä ja sokeria. Tällä saa modattua valikoituja kastikkeita sopivan tulisiksi. Viereen riisiä tai nuudelia.

Täällä saa alkuun kasattua myös jonkin sortin salaatin (tässä on aika kurja valikoima yleensä) ja jotain keittoa (tällä kertaa oli Tom Yum katkaravuilla).

Varmaan aika kultaa muistot, mutta mielestäni nämä buffetit olivat vuosia sitten laadukkaampia, nykyään tuntuu että kaikki kastikkeet ovat jokseenkin samanmakuisia. Parempiakin thaikkupaikkoja löytyy, kuten Orchid (molemmat).

Lapsien kanssa tänne en varmaankaan tulisi kun ruuat tuppaavat olemaan ainakin hieman tulisia. Kasvissyöjille tämä tuskin tarjoaa myöskään kovin hehkeää kokonaisuutta, vaikka sinänsä a la carte listalta löytyy ihan hyvinkin annoksia. Buffetit vaan tuppaavat olemaan aika lihapainotteisia.

URL tamarin.fi
Puhelin 09-7555465
Osoite Fredrikinkatu 49, Helsinki

 

Bruuveri

Kampin ravintoloiden koluaminen jatkui Bruuverilla joka on pienpanimo, mutta tarjoaa myös lounasbuffaa. Tilaus ja maksu (baari)tiskille josta sitten paikan valinta.

Kyseessä on kotiruoka-buffet (9,70e), jossa tällä kertaa oli metsäsieni-lihapata kuivuneella lihalla ja lohta jollain päällysteellä (smetana)? Huonosti soseutettu mustajuurikeitto ja menettelevä salaattibaari alkuun. Eihän tämä mitään kovin kummallista ole, nälkä lähtee, mutta parempaakin buffettia löytyy lähistöltä.

Bonusta siitä, että vesilaseina on pienet tuopit. Miljöö on muutenkin todella kaljapaikka (oluet täällä ovatkin ihan hyviä), joka ei jotenkin vaan istu lounaaseen ainakaan itsellä.

Kasvissyöjien kannattaa mennä jonnekin muualle, kuten myös lapsiperheiden. Ehkä muidenkin?

URL bruuveri.fi
Puhelin 09-6856688
Osoite Fredrikinkatu 63AB, Helsinki