Grotesk

IMG_1266

Demon kavereiden aikoinaan perustama Grotesk on elellyt tällä paikalla jo melko pitkään. Kyseessähän on bistromaista ruokaa fine-diningiin kallellaan, samaan henkeen kuin esim. Emo tai Pure Bistro. Tarjolla on menu (28e) tai sitten kotiruokalounas (9,30). Menussa oli kukkakaalikeittoa, joku lohiannos ja jälkkäri, laittaisin tarkemmat speksit, mutta valitettavasti Grotesk ei näemmä viitsi päivittää webskaansa kauhean jämptisti. Kotiruokalistalla oli tänään (lista vaihtuu torstaina): Kukkakaalikeittoa, Ylikypsää härkää ja perunamuussia sekä Salaatti siikakreemillä. Ruoka tilataan pöydästä (valkoiset pöytäliinat ja kankaiset lautasliinat!) ja maksetaan kun ollaan syöty, tosin pienenä erikoisuutena (ainakin nykyään) on että rahat/kortti rehataan tiskille, eikä suinkaan hoideta päätelaitteella tms pöydän ääressä. Näinhän tämä toimi ennenmuinoin, mutta nykyään on tottunut hieman eri meininkiin. Itse valitsin salaatin siikakreemillä (tälle oli tarkempikin nimi, mutta en muista ja webska ei tosiaan kerro detaljeja).

IMG_1262

Ensin pöytään saapui leipälautanen voilla ja voi että olikin hyvä leipä. Rapsakka kuori, hyvä sitko ja parempi suola, ehkä jopa suolaisuus ihan niillä rajoilla. Maistuvaa ja rouskuvaa leipää, joka viihdytti juuri sopivasti ennen pääruuan saapumista. Salaatti oli runsas setti krouveja salaatinlehtiä, hölskytyskurkkuja, marinoitua punasipulia sekä fenkolia, tilliä ja sinappista siikakreemiä. Salaatti oli erinomainen, kastike oli hyvin levittynyt kaikille komponenteille ja oli itselle sopivasti hapokasta. Fenkoli, punasipulit ja kurkut olivat erikseen marinoitu ja maustettu, joka toi ryhdikkyyttä ja kompleksisuutta noi muuten aika yksinkertaiseen annokseen. Annos oli runsas, kreemiä olisi ehkä voinut olla hieman vähemmänkin. Oikeastaan ainoa kritiikki salaattia kohtaan on se, että salaatinlehdet olivat melkoisen isoja ja sekin oikeastaan sopi “kotiruoka” tittelille ihan hyvin. Nappisuoritus siis ja lounaan hinnalla. Eroa kadun toisella puolella sijaitsevaan El Grecoon on kuin yöllä ja päivällä.

Sisustus on tyylikäs mutta kuitenkin aika nuorekas, tämähän toimii osittain viiniklubi/illanistujaispaikkana, mikä sopii paikan bistrohenkeen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli lihakaappi, jossa riiputettiin ihastuttavan näköisiä ruhon palasia. Näyttivät loistavan riippuneilta ja olisi ollut mielenkiintoista päästä haistamaan pähkinän/sinihomejuuston kaltaisia aromeita joita näistä varmasti syntyy. Tänne selvästi kannattaa suunnata pihville, sen verran hienon näköisiä yksilöitä oli ripustettu koukkuihin roikkumaan. Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä, tosin laskua jouduin hieman odottelemaan, johtuen klo 12 ruuhkasta jolloin ravintola pamahti täyteen ihmisiä. Itse olin n. 11:30 liikkeellä ja silloin ravintolassa oli vielä hyvin väljää. Kasvissyöjille täältä löytyy ainakin se soppa ja kokemus oli sen verran positiivinen, että suosittelen kokeilemaan jos (mahdollisesti joskus päivittyvältä) listalta löytyy itselle sopiva annos. Lasten kanssa tänne tulisi oikein mielellään ja ravintolassa olikin yhdet lastenvaunut pöydän vieressä ja oli vielä salissa ajoittain harhaileva nuori tyttö, eli ainakin ennakkotapauksia löytyy useammasta ikäluokasta. Musiikki joka soi ravintolassa oli ehkä hieman liian kovalla vauvan nukutukseen, mutta kun pöydät alkoivat täyttyä ja keskustelun melutaso nousta, niin (ravintolan teemaan hyvin sopiva) ääniraitakin alkoi tuntua ihan harmoniselta kokonaisuuteen nähden. Paikka sopii liikelounaalle oikein mainiosti ja kohtuullisen hintainen valmis menukokonaisuus ravintolan tyylikkään sisustuksen kanssa tarjoaa varmasti hyvät puitteet vaativammallekin tilanteelle.

URL www.grotesk.fi
Puhelin 010-4702100
Osoite Ludviginkatu 10, Helsinki

 

Habibi

IMG_1260

HUOM! Kyseinen ravintola-instanssi on sulkenut, mutta Kampin sähkötalossa ilmeisesti löytyy vielä yksi versio

Forumin Simonkadun pääoven nurkalla sijaitseva Habibi tarjoaa lähi-idän ruokia ja koska tänään sataa ja koska yritän saada Forumin ruokapaikat 100% katettua, niin tännepä siis. Tarjolla ei ole varsinaisesti lounaslistaa, vaan peruslista on suurinpiirtein lounarin hintaluokassa. Tosin oikeasti täällä oli hieman halvemmat hinnat kuin webskan menussa, go figure. Tarjolla on kaikenlaista, sen verran paljon, etten ala tässä niitä erittelemään. Pääosassa on kuitenkin joko (rulla)kebabit (kyseessä ei kuitenkaan ole ihan täysimittainen Dürum) jotka liikkuvat 7-9e välillä, salaatit (8,90e), meze-lautas-henkiset annoskokonaisuudet (noin 10-12e) ja sitten vartaat ja pihvit etc (10-15e). Itselle valikoitui kasvislautanen (9,70e) jossa oli couscous+falafel, leipää ja kuusi pientä meze-annosta (hummus, viininlehtikääryle+jugurttikastike, persilja-valkosipuli-sipuli-etc-sötkötys, papusekoitus, artisokansydäntä+aurinkokuivattua tomaattia ja marinoituja herkkusieniä). Tilaus ja maksu tiskille ja sitten pöytään odottelemaan.

Kerrankin annos näytti lähes identtiseltä menun mainoskuvan kanssa ja näin ollen aika kivalta. Couscous pöyryköineen oli omassa kulhossaan ja meze-meingit oli laitettu pieniin kolmen kulhon lautasiin. Mutta valitettavasti maku ei kohdannut kivan ulkoasun kanssa. Couscous oli annoksen koh0kohta, eikä sekään nyt mitään kovin ihmeellistä ollut herne yms sattumineen, mutta kuitenkin mehevää ja ilmavaa. Falafel-pyörykkä oli aika kuivakka, mutta ei kamalan jämäkkä, niinkuin joissain paikoissa. Kastikkeet couscousin ja falafelin kanssa olivat melko pliisuja ja samaa voi sanoa melko löysästä jugurttikastikkeesta. Kyllä tällaisessa kokonaisuudessa pitäisi olla rehevät maut, nyt puuttui niin tulisuus, valkosipulin terä kuin sitruunan (tai jonkun muun) hapokkuuskin. Nälkä lähti, mutta muuta hyvää ei tästä (kaupan?) purkeista napatuista aineksista koostuvasta annoksesta oikein voi sanoa. Leipäkin oli osittain kovaa korppumaista lätyskää, sitkoa ei näin ohuesta letusta kannata toivoakkaan.

Sisustus on perus-siisti-kebab-mesta kauppakeskuksen nurkalla, mutta ahdashan tämä on (kalliita neliöitä). Jostain syystä tästä tulee mieleen lapsuuden ajoilta se karkkiketju (piti Googlaa ja sehän oli Karkkipussi) joka tässä kohtaa muistaakseni sijaitsi. Oi niitä (kalliimpien karkkien ja suppeampien valikoimien) aikoja. Kasvisruokaahan täältä tosiaan löytyy, mutta jälleen kerran täytyy todeta, että muutaman sadan metrin etäisyydellä löytyy valtavasti parempiakin vaihtoehtoja, joten en suosittelisi kyllä tätä paikkaa. Ja lapsia en kyllä tänne jaksaisi viedä.

URL www.habibi.fi
Puhelin 040-8717330
Osoite Simonkatu 2, Helsinki

 

Dong Bei Hu

IMG_1249

Dong Bei Hu, eli China Tiger on Korkeavuorenkadun espan päädyssä Vuorikadulla sijaitseva (muuttanut 2016) “aito” kiinalainen ja kieltämättä täällä saa jotain muuta kuin sitä perus msg-kamaa mitä suurin osa muista kinkkipaikoista trokaa. Itse en ole käynyt kaakkois-aasiassa päinkään, joten en osaa arvioida kuin aitoa tämä nyt on, mutta siitä viis, hyvää ruokaa täältä on aina saanut. Paikka myy myös hyvät take-awayt, jota on tullut joskus käytettyä, tosin silloin jäi (isosta) tilauksesta yksi annos uupumaan, mutta laskun tuli maksettua. Tämä hoitui oikein mainiosti yhdellä soitolla ja olivat kovasti pahoillaan ja saatiin muistaakseni hyvitys kun käytiin (paljon) myöhemmin porukalla syömässä. Ei jäänyt paha mieli ja ruokaakin riitti oikein hyvin koko köörille niistä take-awaysta. Paikalla on (ilmeisesti) viikottain vaihtuva lounaslista, joka tällä viikolla oli: Yu Xiang Rou Si eli Suikalepossua valkosipulikastikkeessa, Yuan Con Niu Rou eli Naudanlihaa ja sipulia, Xiang Gu Doufu eli Tofua ja sieniä, Ma La Ji Rou eli Chili-pippuri-kanaa, Qing Gua Xia Ren eli Katkarapua ja kurkkua ja Jiao Gua Rou Pian eli Paistettua kesäkurpitsa vihreä ja possua. Kaikki ruuat maksavat 9,70e ja lounaaseen kuuluu (päivän) alkukeitto, riisi ja kahvi.

IMG_1244

Oltiin tytön ja vaimon kanssa liikkeellä, joten hetki meni syöttötuolin kanssa säätäessä, mutta heti kun istuttiin pöytään menua ihmettelemään, niin aikuisten eteen tuli keitot. Nopeaa toimintaa. Menulta valikoitui suikalepossua valkosipulilla sekä chili-pippuri-kanaa. Tarjoilija ohjasi siihen suuntaan, ettei (hyvin nuorelle) tytölle otettu omaa annosta, vaan jaettiin sitten sitä mitä tuli. Alkukeitto oli aika tyypillinen kasvis(+kananmuna)keitto ja tämä sitten yllättäen upposi riisin lisäksi tytölle parhaiten. Pääruuat olivat oikein maukkaita ja selvästi myös erimakuisia. Chili-(szechuan)pippuri-kana oli tulista, kuten nimestäkin pystyi arvaamaan, mutta valitettavasti niin oli myös possu. Vaikkakin ruoka oli hyvää, niin lapsen kannalta olisi ollut ihan hyvä joko mainita tilatessa tai sitten menussa jollain tavalla, että kyseessä on (hieman) tulinen annos. Poislukien tätä draamaa (tosin ei tyttö nyt niin ihmeissään ollut kun tuli vähän chiliä suuhun, mutta ei hän kuitenkaan sen enempää halunnut sitä syödä), homma sujui hyvin, ruokaa oli tarpeeksi ja se oli hyvää.

Sisustus on siisti kiinalaishenkinen, mutta silti hieman modernimmalla otteella tuunattu kuin jotkin stadin muut tämän lajin edustajat. Palvelu oli tällä kertaa erittäin nopeaa, lautasetkin vietiin eriaikaan eri pöydässä istuvilta (joissakin muissakin kiinalaisissa on tätä havaittavissa), joka saattaa jotain myös häiritä. Yksi aikaisempikin lounaskokemus täältä on ja silloin toiminta oli verkkaisempaa, tosin niin oli myös ravintolakin täynnä, kun tällä kertaa oltiin lähes ainoita kun saavuttiin (myöhemmin alkoi valumaan lisää porukoita). Kasvisruokaa edustaa erilaiset tofu-touhut, varsinaisellakin listalla on aika vähän kasvisvaihtoehtoja. Lapsen kanssa homma sujui semikitkattomasti ja aikaisemmin kun täällä ollaan oltu perheen kanssa on lapset kyllä tykänneet ihan ok.

URL www.dongbeihu.fi
Puhelin 09-495098
Osoite Vuorikatu 20, Helsinki