Sports Academy

image

Keli oli hieman sateinen ja tänään oli tavallista kiireisempi meno, joten päätin mennä nopeasti vetäisemään jotain ja koska Sports Academy oli kirjaamatta tänne, niin päätin tallustella sinne. Täällä ei sitten kuitenkaan ollut buffettia vaikka jotenkin muistin niin, mutta menin silti sisälle. Kyseessähän on baari urheiluteemalla ja ruoka tarkoittaa lautasannoksia sekä alkuun salaattibaaria. Loppun on kahvi tai tee samaisten alkupalojen vierestä. Tilaus ja maksu hoidetaan sisään tullessa kassalle ja pöytään saa numerolapun mukaan joka paikan erikoisuutena ripustetaan pöydässä olevaan ripustimeen. Päivän lehdet löytyvät kassan vierestä, baaritiskiltä. Tänään oli tarjolla: Tomaattista uunimakkaraa chili-sinappilla ja juuresmuusilla (10e), Revittyä ylikypsää bbq-härkää paprika-sipulipaistoksella ja paahdetuilla juureksilla (10e), Choose-your-own-adventure henkinen lounasburgeri (12,90e) sekä Salaatti halutulla täytteellä joita on ylikypsä härkä, grillattua broiskua, halloumia sekä vuohenjuustoa (10e). Itse valitsin härän juureksilla ja menin ihmettelemään salaattibaaria.

image

Sieltä löytyikin aika perussetti, eli: jäävuorisalaattia, kurkkua, tomaattia, vesimelonia, punajuurta sekä marinoituja vihreitä (paprikatäytteisiä) oliiveja. Lisäksi oli paria kastiketta ja leipää joko jollain tuorejuustolevitteellä tai sitten margisnapeilla. Tosi laitosmeininkiä heti kärkeen, enkä yhtään ihmettele. Täällä on käyty yhden kerran aikaisemminkin, mikä on se syy miksi en edes harkinnut burgeria (vain Kiilasta saa yhtä heikkoja burgereita). Alkusalaatti ei tosiaan yllättänyt, tomaatit olivat melko raakoja talvitomaatteja ja muutenkin mentiin melko matalalentoa. Paitsi ne oliivit oli hyvin marinoitu, kunnon valkosipuli-yrtti-marinadissa. Pääruoka saapui yllättävänkin nopeasti, ottaen huomioon että ravintolassa oli melko monta seuruetta ennen minua. Annos ei silmiä hivellyt, mutta ei sitä makuakaan ollut eksynyt annokseen. Liha oli ylikypsyydestä huolimatta melko sitkeää ja aika tylsän makuista. Juurekset ja sipuli-paprika-höystö olivat haaleita ja melko mauttomia nekin. Kaikenkaikkiaan tämä oli hyvin innoton lounassetti jossa oikeastaan ainoa hyvä asia olivat ne oliivit. Ja sinänsä tämä oli linjassa sen edellisen kokemuksen kanssa, jolloin saatu ruoka ei ollut sekään mitään erikoista, enkä muuten olisi tänne tullutkaan uudestaan, mutta se edellinen kerta oli ennen blogin aloittamista.

image

Sisustus noudattaa sporttibaarin linjaa henkeen ja vereen. Isot ruudut pyörittävät urheilua ja pienemmät alkoholimainoksia. Mitä tähän nyt sanoisi, paitsi että Forumin O’Learys on ehkä aavistuksen kivempi tällaisista vaihtoehdoista? Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle löytyy Quarn-burgeri tai vuohenjuustosalaatti, mutta älkää menkö tänne. Lastenkaan kanssa en viitsisi välttämättä (tähän) baariin mennä ruokailemaan.

URL http://www.sportsacademy.fi/
Puhelin 010-7664300
Osoite Kaivokatu 8, 00100 Helsinki

 

Levant

image

Oli kiva keli ja kollega rimpautti lounaskyselyn johon tietysti vastasin myöntävästi. Kiikarissa oli ollut jo jonkun aikaa Bulevardille avattu Levant, jolla on ilmeisesti jonkinasteiset juuret Ravintolapäivässä, tuossa ruoka/ravintolalabrassa jonka jutuista tulee nykyisin valitettavan harvoin nautittua. Jokatapauksessa, kyseessä on siis niin kovin trendikkäästi lähi-itä-meiningillä varustettu, enemmän käsityöläisyyteen kuin buffettiin kallellaan oleva ravintola. Ravintolassa on tarjolla Falafel-leipiä (7-8e), salaatteja (9e) sekä meze-lautasia (8-9e). Mezeille tulee lettuleipää (vai mikä flatbread oikein olisi härmäksi?) viereen ja sitten on vielä erilaisia juomia tarjolla, kuten minttu-tee (2e) joka tuli sitten tilattua. Tilaus ja maksu hoidettiin tiskille. Itselle valikoitui Meze Levant (9e) sekä tosiaan se minttu-tee.

image

Alkuun nautittu minttutee oli miellyttävä setti limen hapokkuutta ja vahvan mintun voimakkuutta lämpimässä uutteessa. Tätä oli hyvä hörppiä kun rupateltiin viimeisimmät tapahtumat kunnes ruoka saapui. Pitkään ja hartaasti näitä lautasia väsätään, ei ole mitään pikaruokaa, mutta ei tarvikaan olla. Lautanen (itsellä kotona samanlaisia) oli kaunis ilmestys erilaisten tahnojen ja salaattien kanssa. Vasemmalta oikealle: Baba ganush fritatuilla lettuleivillä tms, hummus paahdetuille pähkinöillä tai pinjan siemenillä, viininlehtikääryle, tabulleh-salaatti, härkäpapuja tomaattikastikkeessa, kaksi isoa ja höyryävää falafelia jäävuorisalaattipedillä joka oli maustettu pestolla. Kaikessa maistui käsityö ja mikään ei vaikuttanut kaupan tölkeistä tulleilta, vaan isolla sydämellä rakennetuilta jutuilta. Vaikka annos ei kooltaan ollut massiivinen, niin nälkä lähti ja hyvä mieli tuli. Jokainen komponentti lautasella oli itsessään erinomainen ja sitten vielä sopivat toistensa kanssa erinomaisesti yhteen. Falafeleissa oli hyvä purupinta ja ilmava, herkullinen sisus. Viininlehtikääryle oli ehkä paras mitä olen maistanut. Lettuleivän sijaan olisin ehkä kaivannut enemmän jotain missä on sitkoa, kuten hyvä pita, mutta tämäkin soveltui ihan kohtuullisesti lopputahnojen kaivamiseen lautaselta. Kaikki oli selvästi parempaa kuin monissa buffapaikoissa ja suosittelen ehdottomasti käymään ja koestamaan, herkullista!

image

Sisustus oli siisti ja aihealueeseen sopivilla mausteilla kasattu, pienehkö kahvilamainen ravintola. Suuri ikkuna antoi paikalle hienon valoisuuden ja ikkunapöydässä oli kiva istuskella kun kadulla vilisi ihmisiä. Paikka on pikku narikka, joten kannattaa tulla ajoissa ja/tai valmistautua odottelemaan hetki. Kovasti jengi tuntui ottavan myös mukaan annoksia. Kasvissyöjälle löytyi vaikka mitä ja lihaa ei tainnut olla missään annoksessa, eli heti vaan mestoille! Lasten kanssa voisin hyvin tullakin istuskelemaan jos tulee joskus täälläpäin heiluttua, varmaan jotain tuosta keksisi heillekin. Mutta ei tämä mitenkään erityisesti lapsille toki ole suunnattu ja ainakin vaunujen kanssa tekisi tiukkaa.

image

URL https://www.facebook.com/levant.helsinki
Puhelin 044-9944423
Osoite Bulevardi 15, Helsinki

 

Kin Sushi (4. kerta)

image

Perhe tuli stadiin ruokailemaan ja perinteitä kunnioittaen mentiin syömään Kin Sushin mainioon buffaan koko köörillä (aikuiset 11,80e ja lapset 7,80e per nenä). Paikassa siis tarjolla buffa jossa sushin lisäksi kaakkoisaasialais-henkisiä kastikkeita ja riisiä tai paistettua nuudelia. Loppuun on kahvia, valmiiksi haudutettua teetä ja jotain hyytelöjälkkäriä shottilaseissa. Ruokajuomaksi löytyy vapaasti käytettävä limuhana (ja vettä tietty). Tilaus ja maksu hoidetaan sisääntullessa kassalle.

image

Sushi oli tällä kertaa vielä parempaa kuin aiemmin ja erityisesti lohi oli erittäin tuoretta ja herkullista. Buffaa myös täytetään sitä tahtia kun se tyhjenee, vaikka tyhjennystahti onkin kova (tämä on hyvin suosittu). Sushien ja pienen alkusalaatin jälkeen nappasin kastikkeista possun ja naudan riisin kaveriksi. Laitoinpa possun päälle vielä nam pla kastiketta oikein kunnon tujauksen sekä viereen hauskaa kurkku-punasipuli-chili-pikkelsiä. Ja yksi satay-kanavarraskin sattui mukaan. Kaikki oli erittäin hyvää ja vaikkakin possu oli tällä kertaa valtavan tulista, niin siitä sain syyttää ihan itseäni ja raskasta nam pla kättä. Pikkelsi oli hauska lisä tähän lautaselle ja piristi makukokemusta kummasti. Satay-kanakin oli hyvin paistettu ja maustettu, vaikka itse en sataysta niin perustakaan. Kuvista puuttuvan friteeratut kanapalaset olivat erittäin hyvin fritattu ja pysyivät rapsakoina koko lautasella oloajan. Nämä olivat mielestäni ihan kärkikastia kaupungin frittitarjonnassa. Hapanimeläkastike oli myös hyvä. Kaikenkaikkiaan tämä on erittäin hyvä setti ja mielestäni pienen laadussa tapahtuneen notkahduksen jälkeen taas parantanut menoa kuin sika juoksuaan. Paras sushibuffa missä edelleenkin olen käynyt.

Sisustus on kuvattu jo monta kertaa aiemmin, mutta siis siisti ravintola itämaisella fiiliksellä. Palvelu oli asiallista ja nopeaa. Kasvissyöjälle löytyy kasviskastiketta, paistettuja nuudeleita ja kevätrullia sekä muutamaa eri vegesushia, mutta ehkä tarjooma on siltikin melko kallellaan eläinproteiineihin. Samalla hinnalla syö paremmin lautasannoksen kasvisruokaa jossain lähipaikassa, mutta kyllä täällä kuitenkin ruokaa löytyy jos pitää porukan messissä mennä. Lasten kanssa täällä oli erittäin mukava jälleen kerran käydä kun natiaiset kävivät omatoimisesti (pienintä lukuunottamatta) hakemassa sushit sun muut ruoat. Hyvä mesta, kannattaa käydä.

URL http://www.kinsushi.fi/
Puhelin 045-1667888
Osoite Lönnrotinkatu 2, Helsinki