Cholo

HUOM! Ravintola on suljetttu ja tilalle on tullut Chalupa-ketjun piste.

Meksikolaista “katuruokaa” tarjoava, englanninkielisillä kavereilla miehitetty reikä seinässä, ruttopuiston vieressä. Paikka on selvästi suosittu, kun jo hieman lounasajan alkamisen jälkeen joutui hetken odottaa, että pääsi tekemään valintaa. Paikka löytyi kuitenkin seinän ja tiskin vierestä. Paikka on vielä tiukempaan ahdettu kuin Kaartin hodari &c, mutta silti jotenkin toimiva.

Meno on selvästi aika kovaa, kun yksi annoksista (naked burrito) oli jo loppu tullessani paikalle. Valitsin sitten El Burriton joka olikin melkoinen jööti käärittynä folioon. Sisältö oli ennalta aika selvä, koska sisukset oli tehty etukäteen ja jäljelle jäi lähes pelkästään kasaaminen ja rullaus. Sinänsä oikein mainio kokonaisuus ja nälkähän tällä lähtee vaikka pieneltä perheeltä. Siltikin jäi hieman kaivertamaan se, että kun laitetaan vehnäletun sisään riisiä, papuja ja lihaa (otin possua) kastikeella, niin kyllä siinä aika paljon kaikenlaista on lounaaksi. Senpä takia olisin sen “naked” version halunnutkin, mutta pitää pelata niillä korteilla mitä on jaettu. Kyllä minä sen koko setin (lähestulkoon) vetäisin, että ei se pahaa missään nimessä ollut. Hieman puurtamiseksi kuitenkin meni.

Palvelu on nopeaa ja täsmällistä, tosin ehkä kielimuurin takia hieman töksähtävää. Kaikki kuitenkin toimi hyvin ottaen huomioon valtavan ihmismassan mitä tämänkin tiskin kautta kulki sinä aikana kun tuhosin halon kokoista annostani.

Kasvissyöjille löytyy parikin vaihtoehtoa, joten jos haluaa rekkamiehen kasvisruokaa, niin tänne vaan jonon jatkoksi 😉

URL cholo.fi
Puhelin
Osoite Lönnrotinkatu 9, Helsinki

 

Briossi

Hauska kahvila “ressua” vastapäätä, Kalevankadulla. Tästä kun kävelee ohi, niin helposti kuvittelee kyseessä olevan hyvinkin pieni kahvila. Mutta kun sisälle astuu, niin yllättyy siitä, että kuinka paljon tilaa on. Jonoon tiskille ja ihmettelemään tarjontaa. Seinällä vaihtuva soppa ja salaattivalikoima sekä lasin takana löytyy vaikka minkälaista piirasta ja sen sellaista.

Itselle valikoitui joku tomaattikeiton tyylinen (edelleenkään näistä ei ole tarkkaa kirjanpitoa, pidättele vain hengitystä, senkin aika tulee vielä). Sivuun pikku salaatti ja itse valittu leipä hauskan monimuotoisesta valikoimasta. Itselle tuli joku juusto-yms kierre. Oli hyvä, mutta ehkä olisi pitänyt kuitenkin kokeilla jotain yksinkertaisempaa, kun yleensä sitten kuitenkin vähemmän on enemmän.

Salaatti ja keitto olivat hyvät ja jotenkin koko fiilis täällä syödessä oli miellyttävä. Hieman pariisilaista bistrohenkeä tavoitteleva ja ruoka lämmitti sisältäpäin miellyttävästi. Olo ulosastuessa oli kepeä ja aurinko paistoi.

Palvelu oli ystävällistä ja sujuvan opastavaista. Eniten aikaa taisi kulua tarjooman ihmettelyyn ja leivän valintaan. Suosittelen myös kasvissyöjille, vaikka päivästä riippuen saattaa valinta rajoittua salaatteihin.

URL www.briossi.fi
Puhelin 09-645062
Osoite Kalevankatu 9, Helsinki

 

Kaartin hodari ja hummeri

HUOM! Ravintola on suljettu.

Saavuimme tänne kollegan kanssa hieman ennen avautumista ja oven edessä parveili jo sekailainen seurakunta asiakkaita. Hetken päästä pääsimme sisään ja ravintola oli aika pieni narikka, täyteen ahdettuine asiakaspaikkoineen. Fiilis oli kuitenkin hyvä, kaikki olivat “samaa jengiä” ja annoksia vertailtiin ja muutenkin tuli (heti ensimmäisellä kertaa) hieman “kantis” olo.

Lounasvaihtoehdot ovat melko rajoittuneet, eli lounashodari ja siihen voi ottaa hummerin sivuun, mutta se jotenkin tuntui hieman rajulta vedolta. Todennäköisesti tähän täytyy kuitenkin vielä palata, sitten kun on toisen kierroksen aika. Tilasin lounas HD:n ja parmesanperunat sivuun (täytyihin niitä kokeilla) sekä juomaksi kokiksen.

Ruokaa joutui hetken odottamaan mistä pieni miinus. Tosin eihän sitä ravintola voi suosiolleen mitään, meitä ennen oli kuitenkin useampi seurue ja fairplay etc. Ruokaa odotellessa oli hyvää aikaa ihmetellä sisustusta ja kondimenttejä. Selvästi hieman panostettu perus “heinz” varustuksesta, eli itsetehty(?) ketsuppi ja hieman eksoottisempi sinappi. Sisustus oli americana, kuten ehkä kuuluukin. Itse tilahan on aika klaustrofobinen kun sinne isketään tarpeeksi jengiä.

Ruuan saapuessa oli odotukset korkealla, kun muut olivat jo maistelleet vieressä ja jutelleet omista ruuistaan. Hodari on ihan lounaan kokoinen kokemus, ja mehukas sisusta oli maukas ja hyvä vaikkakin “tulisuus” on maistajan suussa. Itselle olisi voinut olla enemmänkin chiliä mukana, ehkäpä sitä olisi pyytäessä saanut. Pöydän ketsuppi oli ehkä jopa hieman liian hipsterimäinen omaan perusketsuppien turruttamaan makuun, mutta jenkkisinappi tuntui ihan hyvältä hodarin kanssa. Parmesanperunat olisi voinut jättää väliin, vaikkakin kokemushan tämäkin. Mutta jos aikoo hifistellä ranskalaisilla, niin kyllä siinä kuitenkin ne perusjutut pitäisi olla kunnossa, eli rapsakka (jopa “lasimainen”) pinta ja pehmeä sisus, kun taas tässä oli lötköt (maistuiko tässä taas kiire vai mikä?) perunat epämääräisellä pinnalla edessä. Näitä ei olisi edes se perusketsuppi pelastanut, voi olla että pitkä odotus oli kasvattanut odotusarvon liian korkealle, mutta silti..

Hodari jees, muuten jäi vähän pliisuksi. Kasvisvaihtoehtoja tai helppoa liikkuvuutta ja tilaa kaipaaville suosittelen passaamaan.

URL Kaartin Hodari & Hummeri
Puhelin 010-2928991
Osoite Pieni Roobertinkatu 2, Helsinki