Putte’s

IMG_1629.JPG

Putte’s oli itseasiassa ensimmäinen ravintola jossa kävin sen jälkeen, kun olin tehnyt päätöksen käydä eri ravintoloissa lounaalla. Kävin silloin täällä kahden kollegan kanssa ja tällä kertaa yksin. Sama setti oli kuitenkin tarjolla, eli Margarita-pizza ja alkusalaatti (9,30e), mutta tällä kertaa oli pizzan (jonka tyyppi ei vaihdu) tilalle mahdollisuus valita myös soppa, joka tänään oli kukkakaalisoppa. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille.

IMG_1611.JPG

Salaattibaari on runsas ja monipuolinen, tosin hieman ilman mitään linjaa. Tarjolla oli hedelmiä (meloneja, ananasta) pilkottuna, marinoituja porkkanoita, kaalisalaattia, papusalaattia, couscous-salaattia, paprikaa, vihreää salaattia, keitettyjä perunoita kuorineen, kikherne-salaattia ja varmaan jotain mitä unohdin. Kastiketta löytyi myöskin yhtä vaihtoehtoa, leipää ei ole tarjolla. Itse salaatti oli kohtuullinen suoritus, eniten pidin normaalia maukkaammasta couscous-salaatista. Pizza tuli nopeasti pöytään (olin aikaisin liikkeellä) ja oli kivan rustiikin näköinen. Maun puolesta tämä on hieman yksitoikkoinen pizza, eikä pohjakastike ollut mitään niin erikoista, että olisi kannatellut kokonaisen pizzan verran. Käytännössä tämä oli sulatetun juuston syöntiä leivän päällä. Pohjassa oli melko hyvä sitko ja reunoja kohden löytyi jopa rapsakkuuttakin. Mutta vaikka yleensä syön ihan reunatkin, niin tällä kertaa se tuntui niin puurtamiselta, että jäivät lautaselle. Todennäköisesti ensimmäisen kerran elämässä.

IMG_1620.JPG

Sisustus ja fiilis on nuorekas, mutta kauhtunut hipsteri-pubi. Kaljan myynnillä ja alakerran tanssilattiallahan tämä paikka taitaa elää, ruuan myynnin sijasta. Lokaatio on hyvä ja ikkunapöydästä on kiva katsella kadulla viilettäviä ihmisiä. Kasvisruokaahan täältä nimenomaan saa, lihaa etsivän pitää yrittää kaivaa sitä joko jostain satunnaisesta salaatista tai sitten tilata (lisähintaan) sopiva pizza. Lasten kanssa en varmaan baariin menisi heti ensimmäiseksi ruokailemaan.

URL www.puttes.fi
Puhelin 010-2818243
Osoite Kalevankatu 6, Helsinki

 

Manhattan Steak House

IMG_1310

Pitkän linjan pihvipaikka on noussut Forumin remontin alla olevasta rasvamontusta uusiin korkeuksiin, eli ykköskerrokseen. Näitähän on ainakin toinen siinä Vespan vieressä, espan päädyssä joka on ollut siinä ehkä jopa pidempään kuin Forumin piste. Pihvistä on siis kyse ja vielä kun vähän flunssa painaa ja Forumin läpikäyntiaste on edelleen alle 100%, niin suuntasin sitten tänne. Paikka toimii jokseenkin samalla periaatteella kuin Beefy Queen, mutta pienemmällä charmikertoimella. Valitaan siis liha, kastike ja lisuke sekä juoma tiskiltä ja sitten mennään numeron kanssa odottelemaan pöytään. Tarjolla on joka päivä sama setti, joka on edullinen (6,90e yksi ja 7,80 kaksi) uuniperuna-annos, edullisesta hintavampaan kasvava possupihvivalikoima (8,80e – 11,90e) ja sitten kovemmin hinnoitellut lehmän palaset (13,50e – 24,90e). On täällä kanapihvejä (9,50e ja 9,80e) sekä burgereita (10,50e) ja salaattia yms tacoja, mutta jos on Steak House nimisessä ketjuravintolassa arpomassa salaattilistaa, niin kannattaisi mahdollisesti harkita vielä hetki. Lisukkeina on erilaisia perunoita ja ainakin salaattia, en muista oliko riisiä. Itse päädyin possuun bbq-kastikkeella ja ranskalaisiin (9,30e) koska oli nälkäinen ja heikko olo.

Ruoka tuli pöytään hieman hitaanpuoleisesti, vaikka kello oli vasta puoli kaksitoista. Ravintola oli kyllä melko täynnä ja tiskillä oli jatkuva jono. Ihan toimiva konsepti siis. Saapuessaan annos oli hieman saman rakenteinen kuin BQ vastaavissa, mutta ehkä tästä puuttui tiettyä sympaattista karskiutta niihin verrattuna. Annoksen mukana tuli pullo jotain hieman vetistä ketsuppia (buu) ja possu oli hyvin kastikkeen peitossa, ehkä jopa liiankin. Osittain pihvin alle oli piilotettu aika väsynyt raastesalaatti muutaman kurkkuviipaleen ja yksinäisen tomaattilohkon kera. Kastike oli aika tiukkaa ja hyvin makeaa, olisi voinut ottaa melkein jonkun muun. Ranskalaiset olivat rapsakoita, ja possu oli kypsää. Loppuun olisi voinut hakea kahvia tai teetä, mutta ei tämä ympäristö oikein houkuttele pitkittämään oleskeluaikaa.

Sisustus on yllättävän musta ja kiiltävä, tosin ehkä se linja on valittu joskus 80-luvulla ja valitusta linjasta ei tingitä. Tavallaan alkaa olemaan jo hieman retro olemukseltaan, mutta valitettavasti ei sillä hyvällä tavalla. Muovimatot pöydissä on varmaan ihan helppo puhdistaa vaikka olisi vaikeampikin asiakas, mutta ei ne oikein fiilistä nosta. Kasvisruokaa haikailevan henkilön voisi tänne viedä ihan vitsillä ja katsoa kuinka paljon tulee hengenahdistusta. Lasten kanssa en varmaan jaksaisi vaivautua, vaikka sinänsä lehtipihvi ranskalaisilla on aika turvallinen vaihtoehto.

URL manhattansteakhouse.fi
Puhelin 09-6944207
Osoite Mannerheimintie 20, Helsinki

 

Kannas

20140717-134630-49590871.jpg

Taaskaan ei ole kyseessä lounas, koska Kannas ei sellaisia tarjoa, mutta koska kävin kavereiden kanssa syömässä myöhän päivällisen täällä ja koska paikka oli kiintoisa, niin pistetään nyt tänne meriselitys. Kyseessä on siis suominostalgiaan vahvasti nojaava ravintola joka on nähnyt hienompia ja huonompia aikoja. Nyt täällä on selvästi oma linja ja se ei ole pelkän kaljan myynti vaan reilun kokoisten, suomiaiheisten ruoka-annosten tarjoaminen. Ja tässä se onnistuukin ihan kohtuullisen hyvin, ainakin tämän käynnin perusteella.

Listalta löytyy kaikenlaista suomimeinkiä, muutamia poimintoja pitkähköltä listalta. Alkuruuista salaateissa on hauskan kuuloinen kuhasalaatti (ei hintaa listassa, mutta tod.näk. 15e) ja keitoissa on kesä- (9e) sekä lohi- (8,50e/14e) että savuporokeittoa (8,50e/14e). Pääruuissa taas maininnan arvoisia ovat mm. Suomalainen elämänmuoto (16e) eli silakkapihvejä ja perunamuusia, Pippuripihvi lohkoperunoilla (20,50e 200g ja 25,50e 300g) sekä Poro-hirvipihvit sienikastikkeella ja uusilla perunoilla (19e). Jälkkäreistä täytyy mainita Kannaksen letut (8e) ja Jalluplörö (7,50e). Plörö käsite oli itselle uusi (sana oli tuttu, mutta en tiennyt alkuperää), eli tarkoittaa sitä kun kahvikupin pohjalle laitetaan (markan)kolikko, kaadetaan kahvia kunnes kolikko ei näy ja sitten Jallua siihen asti kunnes kolikko taas näkyy. Kunnon plöröt siis.

20140717-134627-49587188.jpg

Itse söin pienemmän pippuripihvin, joka aika tiukka setti sekin. Kermainen ja erittäin pippurinen (hyvä!) kastike pakollisilla kasviksilla höystettynä. Kasviksen olivat ilahduttavasti jätetty hieman napakoiksi, eli niitäkin järsi ihan mielellään. Annoksen ulkoasu oli hauska paistinpannuineen kaikkineen. Perunat olivat aika turhia, tosin kyllä niitäkin söi kastikkeen kanssa, mutta vain vähän. Itse pihvi oli ok, mutta olisi voinut olla medium lähes läpikypsän sijaan. Tarjoilija ei erikseen kypsyysastetta kysellyt, mutta luulisi ettei lihaa kannata heittää hukkaan tällä tavalla. Onneksi pihvi oli sentään vielä semiok kypsyydeltään, joten kyllä se tämän hyvän kastikkeen ja oluen kanssa meni.

20140717-134628-49588937.jpg

Kaverit ottivat kuhaa(muistaakseni päivän kala) perunamuusin kanssa ja kuulemma kala oli ihan hyvää. Perunamuusi oli poikien suosikki ja kehuivat rakeisuutta. Ehkä tämä on sitä autenttisuutta tai jotain, itse pidin muusin mausta, mutta haluan itse soseet soseina. Makuasioista voi vain kiistellä, koska kaikki ovat aina oikeassa.

Sisustus on hieman baarimainen, mutta muutamilla yksityiskohdilla yritetty tuoda suomiteemaa esille. Palvelu oli ystävällistä sekä välitöntä ja kaikenkaikkiaan käynti oli antoisa. Kasvissyöjille täältä löytyy jotain sääliannoksia, mutta melkeinpä menisin jonnekin muualle. Lasten kanssa en ehkä tänne eksyisi.

URL www.kannas.fi
Puhelin 09-6944780
Osoite Eerikinkatu 43, Helsinki