Cantina West

IMG_2181.JPG

Burritojen innoittamana päätin sitten käydä koestamassa myös ikiaikaisen Cantina Westin versiota texmexistä. Paikkahan on vanha kuin synti ja illan tulle tequilatyttöjen kajahdukset saavat sen myös tuntumaan syntiseltä. Lounasaikaan täällä ei ollut siitä puolesta kuin pieniä häivähdyksiä. Paikka tarjoaa kotiruokabuffettia (10e), salaatin ja sopan sekä jälkkärin kera. Tämän lisäksi on paikan oma lounasburrito (10,40e) sekä jokin runsaampi salaatti (tänään chevreä, 10,40e). Viikon pihvi (15,90e) löytyy myöskin ja on tällä viikolla sipulipihvi. Koska tänään on torstai, niin soppa on tietysti hernesoppaa ja jälkkäri lettuja hillon sekä kermavaahdon kanssa. Loppuun saa myös kahvin ja teen. Tilaus ja maksu suoritetaan alakerran baaritiskille ja sitten siitä matkataan keltaista viivaa pitkin yläkertaan. Paikkahan on melko iso sekä sokkeloinen, joten viivan seuraaminen on ihan hyvä tapa löytää pöydän ääreen. Yläkerrasta löytyy myöskin päivän lehdet, sekä useita erilaisia pöytäkonfiguraatioita isommillekin seurueille. Itselle valikoitui viikon teeman mukaisesti burrito ja siihen täytteeksi chili con carne, muiden täytteiden ollessa kana ja kasvis.

IMG_2177.JPG

Alkuun siis soppaa ja salaattia. Hernarin kylkiäisiksi löytyi sinappia sekä (melko epätasaisen kokoista) sipulihaketta. Salaattipöydästä löytyi salaattisekoitus, tomaattia, kurkkua, raejuustoa, porkkanaraastetta, suolakurkkua, marinoituja (vihreitä) oliiveja, pasta-liha-salaattia, nachoja sekä salsaa. Hernari oli aika tyypillinen tapaus, sopivan paksua ja ihan ok, ei mitään kaupan laatuja erikoisempaa. Salaatin komponentit olivat ihan ok nekin, tosin marinoidut oliivit jotenkin kolahtivat ja salsakin oli normaalia parempaa, vaikutti kovasti täällä tehdyltä. Pääruoka saapui reilusti ennen kuin salaatti oli syöty ja oli messevän näköinen räikeän brändätyllä lautasella. Tämä paikka ei ole kovinkaan hillitty tyyliltään. Burrito erosi huomattavasti näistä aiemmista kokemuksista, tosin natsasi hyvin siihen mihin on tottunut vuosien varrella nimenomaan täällä sekä Santa Fe:ssä. Kyseessä on siis kyllä tortilla-pötkylä, mutta täällä sen sisällä oli vain ja ainoastaan sitä chili con carnea ja muut tavarat olivat burriton ulkopuolella. Hapankerma sekä pikkelöidyt jalopenoviipaleet olivat sitä mitä ne nyt ovat, kuten myös päällä ollut juustokastike. Mutta guacamole oli, kuten salsakin, itse väsättyä ja herkullista. Tosin ehkä ronskimmalla otteella tehtyä kuin olisin toivonut, mutta silti maut kohdillaan. Chili con carne oli hyvää ja kaikenkaikkiaan annos oli koostettu ihan hyvistä komponenteista, mutta täytyy sanoa että tällainen, yhtä asiaa sisältävä setti, ei ollut ihan yhtä kiva annos kuin ne paketoidut burritot mitä olen muualla syönyt. Hieman meni puurtamiseksi puolen välin kohdalla ja ei tätä loppuun jaksanut syödä, osittain sen muhkean koon takia. Kovin erilainen perspektiivi saman nimiseen annokseen, mikä oli jännä.

IMG_2182.JPG

Sisustus täällä on häkellyttävä sekoitus yliampuvan sarjakuvamaista meksikolaista tavernaa ja suomalaista kaljapaikkaa. Paikka on persoonallinen, kuten Sakke Järvenpään suunnittelemalle ravintolalle sopii, mutta ajan hampaan jälki näkyy kalusteissa ja nurkissa. Kyllä tämä ihan kohtuullisen siisti kuitenkin on, varsinkin kun henkilökuntaa parveilee siivomassa pöytiä jatkuvasti. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Kasvisruokaa täällä tänään edusti chevresalaatti, mutta kyllä tämä paikka on vahvasti lihapainotteiseen ruokaan kallellaan. Lasten kanssa en varmaankaan tänne tulisi, ihan vaan jo senkin takia, että kyseessä on niin vahvasti iltatoimintaan painottunut ravintola ja jälki on sen mukaista.

URL www.cantinawest.fi
Puhelin 020-7424210
Osoite Kasarmikatu 23, Helsinki

 

Beefy Queen Jambo (2. kerta)

IMG_1967.JPG

HUOM! Ravintola on suljettu

Beefy Queen valikoitui kauniin aurinkoisen syyspäivän ekskursion kohteeksi ja oltiin jälleen kerran isommalla porukalla liikkeellä. Tämä on varma valinta jos haluaa syödä ison pihvin ja näin oli näemmä muidenkin mielestä, koska ei meinattu mahtua sisään. Kannattaa huomata, että Beefy Queen avautuu jo klo 10:30 ja olikin klo 11 pintaan jo melko täynnä, pari pöytäseuruetta olivat jopa hoitaneet hommat ennen meidän saapumista. Tilaus ja maksu suoritetaan tiskille ja oli ilo huomata, että lista elää jonkin verran: nyt oli tarjolla myös syksyistä sienikastiketta. Itselle valikoitui tuttu ja turvallinen härkä bearnaisella sekä ranskiksilla (10,70e).

On tämä aikamoinen annos, mutta tuli suurin osa kuitenkin vedettyä ja osalla meni jopa koko lautanen tyhjäksi. Vieressä oli wieninleike oikeaoppisesti sillipalalla sekä sitruunalla, vastapäätä oli häkellyttävän kokoinen lehtipihvi että hawaijinleike ja pöydän päässä possupihvi sienikastikkeella. Kaikki oli hyvää ja annokset jopa tulivat seminopeasti, vaikka meitä ennen olikin iso joukko asiakkaita. Myöhemmin saapuneet joutuivatkin jonottamaan lasit kädessä, mutta kiertonopeus tässä ravintolassa on onneksi kohtuullisen nopea. Oman annoksen pihvi oli maukas ja hyvin paistettu, bearnaiskastike oli erittäin hyvä ja ranskikset erittäin rapeita jääden kuitenkin hieman kuohkeiksi sisältä. Salaatti ei ole mitään kovin ihmeellistä, mutta (paikan oman?) salaattikastikkeen kanssa sekin sopii annoksen kokonaisuuteen ihan hyvin. Mutta eipä tänne salaattia tulla syömään.

IMG_1964.JPG

Sisustus on edelleenkin jyrkän pelkistetty ja vain muutama vanha taulu seinällä koristaa muuten niin karua “takahuonetta”. Tunnelmaa saattaisi parantaa hieman baaritiskillä syöminen, jolloin pääsisi seuraamaan lieden äärellä kohkaamista, mutta rasvan käry jäisi varmaan viikoksi vaatteisiin. Fiiliksen viimeistelee työmaalamppu oven yläpuolella, jolla huone on valaistu. Hyvin käytännöllistä ja omaperäistä, mutta ei kovin kaunista tai trendikästä. Asiakaspalvelu on nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjä voisi vitsinä käydä täällä kyselemässä jotain, mutta tuskin saisi muuta kuin hyvät naurut. Lasten kanssa edelleenkään en tänne varmaankaan lähtisi.

URL Beefy Queen
Puhelin 09-611071
Osoite Pieni Roobertinkatu 13, Helsinki

 

Pizza Hut

IMG_1873.JPG

No niin, tulipahan sitten tämäkin hoidettua. Pitkään aikaan en ole pizza the hutin buffaa käynyt ihmettelemässä ja aika samanoloinen oli kuin ennenkin. Mutta oli kova kiire, kylmä viima (eli liian vähän päällä) ja tämä oli lähellä sekä nopea. Kyseessä siis nimenomaan Citykäytävän Pizza Hut, siellä toisessa kerroksessa. Portaat ylös, tiskille tilaus sekä maksu ja sitten pöytää etsimään. Tarjolla on Salaattibuffet (10,50e) sekä Pizzabuffet (11,50e) että näiden lisäksi limpparit (1e) ja jätskit (1,70e), joita voi vetää kanssa niin paljon kuin kehtaa. Tänään tarjolla viikon päivien mukaan vaihtuvassa pizzabuffassa: Kana-pesto, Kana-sinihomejuusto, Hawai (kinkku-ananas) sekä Pepperoni. Salaattibuffet (joka siis kuuluu pizzabuffan hintaan) piti sisällään vaikka mitä, ne mitä nyt muistan ovat: nachoja ja salsaa, chiliviipaleita, maissia, porkkanaraastetta, pari vihreää salaattisekoitusta, “feta”juustoa, raejuustoa, punasipulia, vihreitä sekä “mustia” oliiveja, tomaattia, kananmunia, coleslaw ja sen sellaista. Pizzojen lisäksi löytyi myös kanansiipiä, jotain tomaattikastiketta, juustoisia leipä”tikkuja” ja soppana oli kanttarellisoppa. Limuautomaatti tarjosi niitä normaaleita vaihtoehtoja ja tosiaan vieressä oli jätskiautomaatti niille todella pitkille lounaille.

IMG_1864.JPG

Salaattivalikoima oli yllättäen ihan hyvä ja sen verran runsas, että siitä sai jo aika mukavan ruuan. Salaatti ja soppa yhdessä voisi toimia oikein mainiona lounaana, mutta tuntuuhan se hieman erikoiselta ajatukselta mennä Pizza Huttiin syömään pelkkää salaattia. Itse lätyt ovat tuttuja, paksuja chicago-tyyppisiä deep dish pizzoja. Näistä tykkää jos tykkää, ihan hyvin ne upposivat valkosipulihakkeen ja oreganon saattelemina. Melko raskastahan tämä on lounaaksi ja jotenkin tällaisen rasvaisen pullan vetäminen tuntui aika rajulta keskellä päivää. Kanansiivet olivat valitettavasti hieman lötköjä ja tunnistamaton tomaattikastike ei ollutkaan niille tarkoitettua chilimeininkiä. Soppaa en maistanut, kun oli muutenkin jo aika tukkoinen olo tämän kaiken jälkeen.

IMG_1881.JPG

Sisustus on ketjun tuomalla varmuudella tehty hyvin neutraaliksi ja melko pelkistetyksi. Täällä ei ole mitään erityisiä jenkkirevittelyitä näkyvissä, mutta paikka on siisti ja pöytiä siistitään sopivan aktiivisesti. Kakkoskerroksen ikkunoista oli ihan kiva tutkailla citykäytävän ihmisvirtaa, mutta jotenkin oli ehkä hieman hämyisä fiilis, en tiedä johtuiko ikkunateipeistä vai mistä. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Kasvissyöjille täällä on tosiaankin soppa (en tiedä onko välillä lihavaihtoehto, netti ei kerro) ja runsas salaatti sekä ainakin niitä juustoisia leipätikkuja. Pizzoissa lienee aina silloin tällöin myös lihattomia vaihtoehtoja. Eli teoriassa tänne voisi tosiaan tulla vetäisemään nyt ainakin tuon salaattibaarin, niin oudolta kun se ajatus tuntuukin. Lasten kanssa täällä ainakin ruuan suhteen pystyisi ihan hyvin menemään ja lapsille on oma listakin, vaikka itse tulee yleensä tilattua vaan puolikas “aikuisten” annos. Oppiipahan syömään jotain muutakin kuin ranuja ja nauravia nakkeja. Vaunujen kanssa portaita pitkin rehaaminen ei ole vaihtoehto, mutta saattoi tänne mennä hissikin. En nyt kuitenkaan pitäisi tätä mitenkään ykkösvaihtoehtona lasten kanssa ruokailuun, tai muutenkaan.

URL www.pizzahut.fi
Puhelin 010-4705401
Osoite Aleksanterinkatu 21, Helsinki