Corretto Deli & Café

image

Tänään lähdin suurielkeisesti Töölöä kohti ja sitten hyppäsinkin sporasta Kansallismuseon kohdalla, kun päätinkin käväistä Corretton lounasta ihmettelemässä. Paikka on siis deli ja kahvila (kuten paikka on myös nimetty) jossa on tarjolla Deli buffet (13e) ja päivän keitto + leipää. Hieman suolainen hinta lounaasta sai aikaan pienen vatuloinnin, mutta en sitten jaksanut lähteä mitään muutakaan paikkaa etsimään. Tänään oli tarjolla: Tomaatti-vuohenjuustokeittoa (olisi kiva jos tämä tieto lukisi myös Facebook sivuilla hinnan kera), tomaatti-salaattisekoitusta, lohta, kalatahnaa (kyltit buffassa olisi kanssa suotavaa, tosin kysymällä olisi varmasti selvinnyt), äyriäissalaatti, marinoituja sieniä, marinoituja oliiveja, marinoituja hillosipuleita, marinoituja artisokan sydämiä, marinoituja (joojoo, uskotaan jo) uunivihanneksia (paprikaa, kesäkurpitsaa yms), jotain jännää makkaraa, paria leikkelettä, siemensekoitus, paahdettua sipulia ja leipänä oli patonkia.

image

Alkuun syöty delibuffa oli pääosin hyvää settiä ja ne marinoidut jutut vaikuttivat itse tehdyiltä eikä miltään kaupan kamalta. Erityisesti se kalatahna oli herkullista ja pidin myös äyriäissalaatista sekä artisokansydämistä. Noin muuten tämä oli aika normimeininkiä, mutta se lohi oli jotenkin ihmeellisesti (uppoöljyssä keitetty/confit?) valmistettu ja siinä oli omituinen maku sekä tekstuuri. Leipä oli tuoretta ja ihan ok patongiksi. Keitto oli oikein hyvän makuinen ja tekstuurikin oli pääosin ok, mutta ne tomaatinkuoret hieman hämäsivät, ehkä tämän olisi voinut poraa sileäksi? Ihan ok buffa, mutta ei mielestäni hintansa väärti.

image

Sisustus on hauskoilla yksityiskohdilla kalustettu valoisa ja siisti italialaishenkinen kahvila. Rauhallinen musiikki ja vähäinen asiakasmäärä (olin lähes koko ajan ainoa asiakas) takasivat miellyttävän rennon lounashetken. Asiakaspalvelu oli ystävällistä. Kasvissyöjälle täällä on ilmeisesti esim. pizzoja (n. 12e), tosin webska ei kerro että onko niitä tarjolla myös lounasaikaan (oletan näin). Mutta se buffa oli melko lihapainotteinen. Lasten kanssa täällä voisi varmaan jotkut pullat tms vetää, mutta tuskin tulisin ihan varta vasten tätä buffaa ajatellen tänne.

URL https://www.facebook.com/corretto.deli.cafe
Puhelin 040-0298586
Osoite Töölönkatu 1, Helsinki

 

Vapiano (2. kerta)

image

Meni lounaalle lähtö vähän myöhäiseksi (klo 12 jälkeen) ja kun kollegan kanssa ramppasimme Friends & Brgrs ravintolaan, niin siellähän oli 20 min jono. Ehdotin lähellä sijaitsevaa Vapianoa, kun ei ollut nyt aikaa tai kiinnostusta mennä valtavan pitkälle ja kollega ei ollut käynyt siellä aikaisemmin. Marssimme sisään, kortit kouraan ja tilailemaan. Nyt oli Syö Helsinki viikot käynnissä ja kympillä oli tarjolla rucola-ricottaravioli voikastikkeella. Tilattiin molemmat kyseinen annos ja jäimme ihmettelemään annosten valmistumista. Muita kympin annoksia oli: Härkä-carpaccio tuoreiden sienien, parmesaanin, rucolan ja itsetehdyn cipriani-kastikkeen kera sekä Kiviuunissa paistettu pizza parmankinkun sekä parmesaanin kera. Muutenkin lista näytti päivittyneen viime kerran jälkeen.

image

Tällä kertaa (varmaan tarjoukseen ei kuulunut) ei tullu alkusalaattia, mutta juustotäytteiset raviolit voikastikkeessa täyttivät kyllä vatsan oikein hyvin. Annos oli oikein hyvän makuinen, pasta oli erittäin hyvin kypsennetty ja täyte oli herkullista, erityisesti kastikkeen kanssa. Ainoa mikä annoksessa hieman häiritsi oli alkuvaiheessa sitä kastiketta oli huomattavan paljon. Tähän tosin auttoi se, että viereen tuli pari siivua hyvää ciabattaa jolla sitten liiat kastikkeet tuli noukittua parempiin suihin. Hyvä ja kohtuullisen kevyt annos, Vapiano ei pettänyt tälläkään kertaa ja täytyy sanoa että edelleenkin kiehtoi seurata annoksen tekemistä. Pitää joskus käydä testaamassa pizza.

image

Sisustus on käyty läpi jo aiemminkin, mutta todetaan nyt vielä kerran että tämä on omaan makuun sopiva, siisti ja kivan modernin oloinen mesta. Ja “pakotin” lounasseuran mukaan istumaan puun alle. Se on vaan jotenkin hauska pöytä. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä, kokki keskusteli ruoanlaiton lomassa sujuvasti meidän kanssa. Kasvissyöjälle oli mm. uusi parsapasta ja muutakin kiinnostavaa. Lapsille on omat listat pastoissa ja pizzoissa ja syöttötuolejakin löytyy, eli natiaistenkin kanssa voisi kuvitella käyvänsä. Ei tämä kaupungin parasta italialaista ole, mutta hyvää ja mielenkiintoinen konsepti sekä hauska ympäristö saa varmasti käymään uudelleen.

URL http://www.vapiano.fi/
Puhelin 09-6981225
Osoite Mikonkatu 15, Helsinki

 

Pajazzo Trattoria

image

Keli oli hieman kurja, mutta päätin silti harppoa kohti Fennia-korttelin kulmia, tosin sisätiloja mahdollisimman paljon hyödyntäen. Aikatalon kautta kurvasin Casino Helsingin ravintolaan, joka tarjoaa italialaishenkistä ruokaa leffateatterien kupeessa. Tarjolla on lounaspizzaa (10,50e, olivat muuten tosi herkullisen näköisiä), keitto+salaattibuffa (9,50e) tai sitten kotiruokaa lautasannoksina (10,50e). Pizzoihin ja kotiruoka-annoksiin kuuluu keitto+salaatti ja leivät sekä tee/kahvi loppuun. Kotiruokia oli tänään tarjolla: Chili con carne ja Lohipasta. Keittona oli Kurpitsakeitto ja salaattibaarissa oli: kurkku, tomaatti, salaattisekoitus, oliiveja ja artisokansydämiä, papu(-kana?)-salaatti, peruna-lohi-salaatti sekä modaukseen sopivia siemeniä. Pizzoina oli (ilmeisen staattisena listana): Kana eli Kananpoikaa, rucolapesto ja tomaatti; Lohi eli Kylmäsavulohta, marinoitu parsa ja sitruskreemi; Salami eli Salamia, sinihomejuustoa ja marinoitua punasipulia sekä Kasvis eli Vuohenjuusto, munakoiso ja paprika. Kaikkiin pizzoihin kuuluu tomaattikastike, juusto ja rucola (miksi tätä pitää aina laittaa pizzojen päälle, vaikka olisi sivusalaattiakin jossa on rucolaa? No ainakin nämä kertovat reilusti, että laittavat rucolaa siihen päälle). Itselle valikoitui Chili con carne, kun tiskillä tilatessa kerrottiin pizzajonon olevan 10-15 minuuttia pitkä. Tiskiltä sai numerolapun, jonka kanssa sitten pöytää valitsemaan.

image

Kurpitsakeitto oli samettista ja täyteläistä, mutta muuten hieman pliisua, ihan hyvä lämmin aloitus kuitenkin. Salaattibuffa oli runsas ja riitä saikin kasattua itselleen jokseenkin samanlaisen salaatin kuin vieressä sijaitsevasta Roasbergistä sain, mutta tähän sai sivuun keittoa niin paljon kuin jaksoi vetää ja halvemmalla hinnalla. Lohi-peruna-salaatti oli ihan ok, kuten myös papusalaatti (jotain lihaa tässä ehkä tuntui olevan), mutta mikään komponentti ei sinänsä mitenkään loistanut. Paitsi leipä oli oikein hyvää ja ihana ilmava sitko ohuen rapsakalla kuorella. Oli tässä paria muutakin leipää, mutta tämä yksi maalaisleivän oloinen oli erittäin hyvä minun makuun. Pääruoka tuli verrattain nopeasti (kuten luvattiinkin), mutta minulla meni sen aikaa alkupalojen kanssa, että ihan hyvin olisi ehtinyt sen pizzankin ottaa. Chili con carne oli kivan värikäs ja hyvän näköinen annos tällaiseksi pataruoaksi. Riisi oli kivasti maustettua (sahramia?) ja oikein keitettyä. Chili con carne oli savuisan makuista ja oikein hyvää pienellä potkulla (olisi voinut olla tulisempaakin).

image

Sisustus on siisti ja yksinkertainen, mutta kuitenkin asiakaspaikkoja on useita eri tyyppisiä ja parissa eri tasossa, joka saa kivaa variaatiota aikaiseksi. Ravintolan tila on miellyttävän avara sekä valoisa mielenkiintoisen lasikaton alla (nämä jotenkin kiehtovat aina, vähän samaa settiä kuin El Grecossa). Ainoa mikä pistää silmään on se leffateatteri, mutta ei se sinänsä mitenkään erityisesti häiritse lounasaikaan. Asiakaspalvelu oli osaavaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle täällä oli pizzaa ja tietty se salaatti+soppa, mielestäni tämä on ihan kokeilemisen arvoinen paikka. Lasten kanssa voisin hyvinkin tulla, syöttötuolissa näyttikin yksi natiainen nautiskelevan paikan antimista ja muutenkin mesta oli jotenkin sellainen sopivan oloinen, erityisesti jos tulisi tänne lähdettyä leffan takia. Kokonaisuutena tämä oli hyvä setti ja täällä oli kiva käydä.

URL http://www.casinohelsinki.fi/viihde/ravintolat/pajazzo-trattoria
Puhelin 0100-87900
Osoite Mikonkatu 19, Helsinki