Hum Hum

image

Takakesä yllätti ja piti sitten lähteä korjaamaan eilisen lounaan aiheuttamaa järkytystä. Suhasin sporalla Karhupuistoon ja siitä sitten Torkkelinmäen kautta Hesarille. Tulinkin oikein hyvälle tuulelle puuskuttaessani pitkin Kallion katuja, ilma oli kaunis kuin mikä ja lämminkin vielä. Tämän päivän kohteena oli jälleen eat.fi:n uutisvirrasta bongattu ravintola, joka oli käytännössä pikku narikka piritorin nurkalla. Jännittävästi nimetty Hum Hum tarjoilee omien sanojensa mukaisesti “egyptiläistä” ruokaa, joka käytännössä osoittautui meze-lautasiksi sekä shawarma-rulliksi. Mezejä sai mukaan myös isompia eriä, mikä viittaisi siihen että tuunaavat nämä tahnat sun muut aika omatoimisesti. Päivän tarjouksena oli Kana-shawarma-rulla (5e, poliisit, huom!) ja sitten normaalimmin hinnoiteltuja: Naudanliha-rulla (7,50e muistaakseni), Vege-rulla (7,50e), Big Daddy (kanaa, possua, nautaa 9e) ja mahdollisesi sen vegeversio (8e). Lisäksi oli tarjolla limutölkkejä (2e), eli aika stanu pikaruokapaikka listansa puolesta. Tilaus ja maksu hoidettiin tiskillä, tosin maksu vasta lähtiessä. Itselle osui tuo Big Daddy ja kokis.

Ruoka tuli nopeahkosti, se tehtiin samalla hetkellä kun pistin tilauksen sisään. Pötkylä tuli pahvilautasella, folioon käärittynä. Kovin kuvauksellisiahan nämä eivät ole, mutta kompensoin sitä huonolla kuvaustaidollani. Ruokailun aloitus oli hieman hankalaa, kun folio oli osittain napsahtanut rullaan kiinni, mutta pienehkön säätämisen jälkeen pääsin halon kimppuun. Tämähän oli ihan hyvän makuinen, snadi tulisuus taustalla ja muutenkin pientä kivaa variaatiota komponenteissa verrattuna lähiaikojen burritoihin. Oli vähän couscousia ja erilaisia tahnoja (hum hum hummusta?) ja kaikki maistui tuoreelta ja ihan hyvältä. Ne lihat jäivät tosin melko pliisuiksi tässä kokonaisuudessa ja oikeastaan olisi voinut ottaa ihan pelkän vegevaihtoehdon. Siihen tosin taisi tulla kommenttia minua seuraaville asiakkaille, että munakoisomeiningit olivat vielä tuloillaan. En tiedä kuinka egyptiläistä tämä nyt sitten oli, mutta ihan hyvä rulla, eikä liian raskas vaikka olikin isokokoinen.

image

Sisustus on melko karu, mutta tavallaan tämä oli sympaattisen oloinen kiska kuitenkin, “tesno”musiikkeineen kaikkineen. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja kohteliasta. Kasvissyöjälle löytyi se vegerulla ja todennäköisesti mezelautanen. Lasten kanssa en varmaan lähtisi tänne, enemmän ns. aikuiseen makuun.

URL Hum Hum
Puhelin 044-2511292
Osoite Helsinginkatu 4 a, Helsinki

Aseman Wursti

image

Back to basics. Makkaraperunat. Mitä tästä nyt oikein sanoisi? Steissillä sijaitseva snägäri tarjoilee hodareita (3,50e), makkaroita (2-3e) ja aterioita (limu kuuluu kaikkiin) kuten: Tuhdit eväät eli grillimakkara ranuilla (6,50e), Aseman klassikko eli hodari ranuilla (6,90e), Möttönen & kumppanit eli lihis makkaralla (7,90e) ja Currywurst eli paistettua makkaraa currykastikkeella ja ranuilla (7,90e). Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille, josta löytyy myös (muoviset) aseet ja rensselit.

Paistetut makkaran siipaleet menettelivät ja onneksi se currykastike oli ihan semimaukasta. Osa ranuista oli jopa aavistuksen rapsakoita, mutta muuten nämä eivät kyllä olleet mitään ihan hehkeitä. Päälle (pyynnöstä, ainahan näissä pitää ottaa kaikki mausteet) tursotetut ketsuppi ja sinappi eivät olleet parhaimmasta päästä, mutta menihän tämä. Kokis oli ihan hyvää ja annos oli onneksi melko pieni, joten ei jäänyt mitenkään erityisen raskas olo. Kännissähän sitä pitäisi olla, että osaisi arvostaa tätä, mutta tällä kertaa tämä meni nyt tällaisena pikalounaana matkalla Lepuskin laitumille.

image

Sisustus on käytännönläheinen ja melko siisti. Isot ikkunat avautuvat niin steissin pihalle, kuin myös sisähalliin ja ihmeteltäväähän täältä ei puutu, oli yö tai päivä. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle on olutta? Listalla ei vaikuttaisi olevan mitään tarjolla, ehkä se ei haittaa? Lasten kanssa en tulisi. Mutta tulipahan käytyä, ei tämä snägäreistä mitenkään huonoimmasta päästä ollut mutta ei tämä kyllä lounasmestana oikein mene.

URL Aseman Wursti
Puhelin 040-8622980
Osoite Rautatieasema, Helsinki

 

Bodo

image

Yleisestä viileydestä huolimatta päätin suunnata eat.fi:n uutisvirran ohjailemana kohti Lintsiä. Diakonissalaitoksen nurkille ilmestynyt japanilainen, joka tarjoaa lounaaksi (9,90e) nuudelisoppaa (ramen soppa, tai tarkemmin tonkotsu) tai juttuja riisipedillä (donburi). Virallisella listalla löytyy kaikenlaista muutakin herkkua, kuten edamame-papuja, yakitori-vartaita etc. Tänään melko staattiselta vaikuttavalta listalta löytyi: Original tonkotsu eli possua possuliemessä nuudeleilla, merilevällä, kevätsipulilla (purjolla?), makealla maissilla, soijamarinoidulla kananmunapuolikkaalla, korvasienillä ja iduilla; Chilio tonkotsu eli soppa chilipossulla; Äyriäis-tonkotsu eli simpukoilla ja katkaravuilla; Chicken miso eli misopohjainen soppa paistetulla kanalla; Vegetable miso eli misopohjainen soppa kauden vihanneksilla, tofulla, korvasienillä, merilevällä, makealla maissilla ja iduilla; Katsudon eli fritattua possua, kananmunaa ja sipulia riisipedillä; Teriyaki chicken eli paistettua kanaa ja sipulia teriyakikastikkeessa ja soijamarinoitu kananmunanpuolikas riisipedillä sekä Yakiniku entrecôte eli sama kuin äskeinen mutta paistettua nautaa. Listaa ihmetellessäni minulle ilmoitettiin, että lounaaseen kuuluu myös alkusalaatti, joten päädyin sitten Chili tonkotsu -soppaan. Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa tiskille, josta löytyy myös vesi. Tiskin vieressä on aseet sun muut ja loppuun kuuluu (valmiiksi haudutettu, japanilainen!) tee tai kahvi (saa myös mukaan). Tiskin vierestä löytyy myös päivän lehdet ja loppuun voi teen kaveriksi napata suklaakarkin (jei).

image

Alkuun tuli merilevä-katkarapusalaatti ujolla marinadilla ja tämä oli oikein mukava ruokahalun herättäjä. Katkikset olivat sopivan kypsiä ja leveä merilevä oli mukavaa vaihtelua sille vähän liian monessa paikassa tulevalle ohuemmalle variaatiolle (Chuka Wakame?). Pääruoka saapui sukkelaan ja oli jälleen kerran hieno ilmestys. Saavillinen höyryävää lientä tykötarpeineen tuoksui edessäni kun aloin pohtia hyökkäysvektoria. Aloitin hörppimällä lientä, joka oli aivan erinomaisen makuista, hieman sakeaa ja täyteläistä. Jonkun verran tämä jäi vielä Fat Ramenin ankkaliemestä jälkeen, mutta ei kauheasti ja Momotokon lähes identtisen tarjoaman tämä kyllä peittosi. Seuraavaksi oli vuorossa possu ja tässä jäin ehkä snadisti kaipaamaan sitä tulisuutta, tosin pöydässä olleet modauskupit (chilihake/öljy ja valkosipuli) antoivat tähän apuja. Muutenkin possu oli aavistuksen vaikeasti syötävissä tikuilla, mutta loppua kohden alkoivat ronkimmat otteet (hörppiminen ja kauhan käyttö) ja homma hoitui kyllä viimeisiä murusia myöten. Nuudelit olivat hyviä, kuten muutkin kupissa olleet komponentit ja tätä oli todella ilo syödä. Idut toivat sopivasti lisätekstuuria touhuun ja koko annos jätti täyden vatsan ja iloisen mielen. Tämä oli erittäin hyvä lounas ja suosittelen ehdottomasti käymään.

image

Sisustusta on jaksettu puuhastella ja kokonaisuus vaikutti mietityn harmoniselta aina seinämaalauksia myöten. Nuorekkaan ja vähäeleettömän oloinen kalustus ja isot ikkunat Alppikadun “vilinään” tekivät tästä oikein miellyttävän lounaspaikan. Asiakaspalvelu oli erittäin ystävällistä ja sujuvaa, iso kiitos siitä että jaksettiin vähän opastaa ensikertalaista. Kasvissyöjälle löytyi sitä vegesoppaa ja tämän kokemuksen perusteella suosittelen koestamaan, en usko että on mitään normimiso-meininkiä. Lasten kanssa voisi tullakin, varmasti nuo donburit toimisivat, tilaa oli ihan kohtuullisesti ja syöttötuolitkin löytyivät. Ehkä tosin joku lintsireissu, kun tämä on muuten melko syrjässä omilta reiteiltä. Hyvin pääsi 23 dösällä steissiltä, ei edes mennyt kauaa. TJEU.

URL eat.fi/helsinki/bodo
Puhelin 09-34873505
Osoite Alppikatu 5, Helsinki