Kaikilla hyvillä tarinoilla on alku ja loppu, sekä aihealueeseen sopivaa draamaa siinä välissä. Näin tämäkin tarina loppuu, oli sitten hyvä eli ei.
Loppulaskun matkatessa pöytään on hyvä yrittää kasata ajatukset siitä, mitä äsken tapahtui. Osittain tämä ruminaatio on jo tehty, joten listataan nyt niitä hyviä asioita mitä tästä on jäänyt käteen.
Kirjoittaminen
on saanut uusia kulmia, kun olen pakottanut itseni tuottamaan tällaista vapaamuotoisempaa tekstiä, löysemmin rantein.
Muutenkin tekstin tuottaminen massana on entisestään tehostunut, kuten myös kuvakirjaston ja työkalujen kanssa häärääminen.
Ja yksi primääritavoitekin on saavutettu, minulla on nyt ihan oikea päiväkirja tältä ajalta, jonka pariin voin ja olenkin palannut useita kertoja. Huzzah!
Kosmologia
Kaupungin kujat ja kujeet ovat tulleet tutummaksi, paljasjalkainen stadilainenkin on löytänyt uusia puolia vanhasta kotikaupungistaan.
Nykyään kaduilla käveleminen tuo voimakkaita tunteita esiin yllättävissä paikoissa, kuin olisi vanhaa lelulaatikkoa pöyhimässä lapsuudenkodin ullakolla.
Kylläisyys
Jotkut syödyistä lounaista ovat olleet niin upeita, että karvaiselle kehäraakillekin on melkein tullut tippa linssiin. Toiset taas ovat olleet sellaisia rimanalituksia, että yksinkertainen mies ei ole pystynyt ymmärtämään syytä (raha, se syy on lähes aina raha).
Mutta sitä hetkellistä nautintoa isompana asiana on ollut ravintolamaailman megastruktuuri, joka on rakentunut pala palalta päähäni.
Trendien ja lokaatioiden merkitys, konseptien ja koristeiden hahmottaminen sekä amatöörin silmin etäisesti arvattavissa olevat liiketoimintaliikehdinnät ovat tuoneet uusia tasoja näihin kokemuksiin. Vatsa on täyttynyt, mutta myös mieli.
Huonoa sanottavaa tästä harrastuksesta ei juuri ole, jos nyt ei sitä pientä veroa ajankäyttöön lasketa.
Se jännityskin, mikä tulee uuden, mahdollisesti erikoisenkin ravintolan kynnyksellä, on sellaista hyvää jännitystä. Suosittelen kokeilemaan, jos ruoka ja ravintolat kiinnostavat.
Miksi sitten lopetan? Tekisi mieli sanoa, että siksi kun Cheek lopetti, mutta ei se ole totta vaikka saakin minut nauramaan.
Alueen raflat on jokseenkin nyt nähty, uusia toki tulee, mutta asiat ja työn aiheuttamat muutokset maantieteessä vaikeuttavat tätä toimintaa siinä määrin, että se ei tunnu enää mielekkäältä.
Ja jotenkin on sellainen fiilis, että tämä on hyvä pistää nyt pakettiin. Onhan tässä jo lähes viisi vuotta kynnetty tätä peltoa, alkaa oma äes olla jo hieman vääntynyt.
Ei se tarkoita, että en enää kävisi ravintoloissa. Ei suinkaan, sitähän minä tein jo ennen näitä kirjoituksia.
Ja mahdollisesti joistain mielenkiintoisista kokemuksista kirjoitankin pienen pätkän vielä tämänkin jälkeen.
Tai sitten en.
So long, and thanks for all the fish.