Kolmon3n

IMG_1350.JPG

Kolmannella linjalla sijaitseva Kolmon3n on Punavuoren muodikkaiden kortteliravintoloiden hengenheimolainen. Lounaslista, kuten myös a la carte, on maltettu pitää tiiviinä kokonaisuutena. Tänään päivittäin vaihtuvalla listalla oli tarjolla: Hirvi-Wallenberg ja haudutettua punakaalia (10e), Kylmäsavulohirisotto (10e) sekä Falafelpyörykät ja chili-tomaattikastiketta (9,50e). Näiden lisäksi on pidempiaikaisia vaihtoehtoja, kuten burgeri (17,50e, mutta eikös nämä gourmet burgerit ole jo nähty?), päivän kala/pihvi ja kiinnostavan kuuloinen “Makuja Hakaniemen Kauppahallista” (16e). Itse päädyin wallenbergin pihviin, jota hieman harvemmin tulee lounaalla vastaan. Lounaaseen kuuluu alkusalaatti ja leipä, joiden vierestä löytyivät myös päivän lehdet. Lounaan tilaus ja maksu hoidetaan tiskille.

IMG_1341.JPG

Alkusalaatti oli yksinkertainen vihersalaattisekoitus muutamalla tomaatti- ja kurkunpalalla höystettynä. Kastike ja leipä olivat maukkaita, erityisesti leipä oli hyvällä tavalla normaalista poikkeava (porkkanalla tai ehkä jopa tomaatilla maustettu?). Ruoka tuli seminopeasti, vaikka pieni ravintola olikin täynnä asiakkaita. Pääruoka saapui ja oli komea ilmestys yksinkertaisen kauniilla astiallaan. Punakaali oli säilyttänyt pienen napakkuuden ja pihvi oli mahtavan makuinen hurmaavalla hirven tuomalla syvyydellään. Koostumus oli ehkä aavistuksen tiukka, mutta silti mehukas ja pinkki sisältä. Pihvin kuorrutus oli onnistunut ja lohkoperunoiden päältä napattava tryffelimajoneesi toi vielä vähän metsäisemmän maun kokonaisuuteen. Erinomainen lounaskokemus ja vielä tähän hintaan.

Sisustus on nykyaikaiseen bistro/kortteliravintolahenkeen sopiva siisti ja konstailematon kokonaisuus, tosin asiakaspaikkoja on (ymmärrettävästi) pieneen tilaan pistetty todella paljon. Onneksi koko kadunpuoleinen seinä on käytännössä ikkunaa ulos, joten tila ei tunnu istuessa ahtaalta. Palvelu oli asiallista ja nopeaa. Kasvisruokaa näemmä löytyy joka päivälle (ravintola on kiinni maanantaina) ja koska ruuan taso oli mitä oli, suosittelen estottomasti käyntiä vaikka nyt en kasvisruokaa maistanutkaan. Lasten kanssa tämä voi olla aika ahtautumista ja syöttötuolia ei ravintolassa näkynyt. Ruuan puolesta tätä voisin suositella liikelounaalle, tosin pienellä varauksella asiakaspaikkojen tiheyden osalta, riippuu vähän tapaamisen luonteesta.

URL www.kolmon3n.com
Puhelin 044-7753333
Osoite Kolmas Linja 11, Helsinki

 

La Crêperie

IMG_1278

HUOM! Ravintola on suljettu.

Krepsejä, eli täytettyjä lettuja, tuli syötyä lapsena useampaan otteeseen. Nyt niitä saa (ilmeisesti food  truckina aloittanut) La Creperiestä, Vanhan Hatun/Old Hatin vieressä siinä hassussa sisätilatunnelissa (onko tällä jotain vakiintunutta nimeä?) joka menee City-käytävän vieressä ja Suomalaisen + ex-Tiimarin ohi. Täällä on kiinteä lista makeita ja suolaisia lettuja, salaatteja sekä ainakin lounasaikaan soppaa. Lounastarjouksena oli tänään tomaatti-vuohenjuusto-katkarapu soppa + valinnainen (neljä vaihtoehtoa kiinteältä listalta) suolainen lettu + kahvi. Tilaus ja maksu tiskille ja sitten pöytään odottelemaan. Paikka oli puolitäynnä osittain kahville tulleita ihmisiä ja osittain lounastajia, joten paikassa oli ihan kiva pöhinä.

IMG_1275

Soppa tuli melko nopeasti pöytään ja maistui aivan erinomaiselle. Päälle oli pirskoteltu ilmeisesti jotain persilja-öljyä ja vuohenjuusto sekä tomaatti maistuivat miellyttävän täyteläisestä keitosta hyvin. Katkaravut olivat erinomaisen mehukkaita ja pehmeitä, eli eivät olleet killuneet kuumassa liian kauan (tällöinhän nämä muuttuvat aika nihkeiksi syödä). Melkein olisi voinut vetää isomman setin pelkkää keittoa, ehdottomasti yksi parhaista sopista mitä on tullut maistettua vähään aikaan. Lettu saapui ennen kuin soppa oli hoideltu ja näytti sekin oikein kauniilta isolla lautasella. Lettu oli hyvän makuinen, mutta feta (ja joku muu juusto) + oliivit + pohjan suola olivat aika tymäkkä kokemus. Kyllä lettu maistui, mutta soppa vei voiton tällä erää. Kahvi joka tuli pääruuan perään oli hyvin iso kuppi ja olisi saanut maidolla, mutta sen verran hyvää oli mustana, että suosittelen kokeilemaan ilman lisukkeita.

Palvelu oli erittäin ystävällistä ja huomioonottavaista, tuli oikein hyvälle mielelle pitkän palaverirumban jälkeen kun näin hyvin otettiin vastaan. Paikan sisustus on tyylikkään yksinkertainen ja siisti kahvilamainen asetelma. Kasvisruokaahan täältä saa lettumuodossa ja päivittäin vaihtuvaa soppaakin kannattaa kokeilla (huomenna kuulemma porkkanakeitto vuorossa). Lasten kanssa tulen varmasti käymään täällä joku kerta ja näytti löytyvän sen verran tilaa, että varmaan vaunuillakin voisi ryskää paikalle. Hyvä kokemus, suosittelen kokeilemaan.

URL www.lacreperiecafe.fi
Puhelin 044-7825689
Osoite Aleksanterinkatu 23, Helsinki

 

Grotesk

IMG_1266

Demon kavereiden aikoinaan perustama Grotesk on elellyt tällä paikalla jo melko pitkään. Kyseessähän on bistromaista ruokaa fine-diningiin kallellaan, samaan henkeen kuin esim. Emo tai Pure Bistro. Tarjolla on menu (28e) tai sitten kotiruokalounas (9,30). Menussa oli kukkakaalikeittoa, joku lohiannos ja jälkkäri, laittaisin tarkemmat speksit, mutta valitettavasti Grotesk ei näemmä viitsi päivittää webskaansa kauhean jämptisti. Kotiruokalistalla oli tänään (lista vaihtuu torstaina): Kukkakaalikeittoa, Ylikypsää härkää ja perunamuussia sekä Salaatti siikakreemillä. Ruoka tilataan pöydästä (valkoiset pöytäliinat ja kankaiset lautasliinat!) ja maksetaan kun ollaan syöty, tosin pienenä erikoisuutena (ainakin nykyään) on että rahat/kortti rehataan tiskille, eikä suinkaan hoideta päätelaitteella tms pöydän ääressä. Näinhän tämä toimi ennenmuinoin, mutta nykyään on tottunut hieman eri meininkiin. Itse valitsin salaatin siikakreemillä (tälle oli tarkempikin nimi, mutta en muista ja webska ei tosiaan kerro detaljeja).

IMG_1262

Ensin pöytään saapui leipälautanen voilla ja voi että olikin hyvä leipä. Rapsakka kuori, hyvä sitko ja parempi suola, ehkä jopa suolaisuus ihan niillä rajoilla. Maistuvaa ja rouskuvaa leipää, joka viihdytti juuri sopivasti ennen pääruuan saapumista. Salaatti oli runsas setti krouveja salaatinlehtiä, hölskytyskurkkuja, marinoitua punasipulia sekä fenkolia, tilliä ja sinappista siikakreemiä. Salaatti oli erinomainen, kastike oli hyvin levittynyt kaikille komponenteille ja oli itselle sopivasti hapokasta. Fenkoli, punasipulit ja kurkut olivat erikseen marinoitu ja maustettu, joka toi ryhdikkyyttä ja kompleksisuutta noi muuten aika yksinkertaiseen annokseen. Annos oli runsas, kreemiä olisi ehkä voinut olla hieman vähemmänkin. Oikeastaan ainoa kritiikki salaattia kohtaan on se, että salaatinlehdet olivat melkoisen isoja ja sekin oikeastaan sopi “kotiruoka” tittelille ihan hyvin. Nappisuoritus siis ja lounaan hinnalla. Eroa kadun toisella puolella sijaitsevaan El Grecoon on kuin yöllä ja päivällä.

Sisustus on tyylikäs mutta kuitenkin aika nuorekas, tämähän toimii osittain viiniklubi/illanistujaispaikkana, mikä sopii paikan bistrohenkeen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli lihakaappi, jossa riiputettiin ihastuttavan näköisiä ruhon palasia. Näyttivät loistavan riippuneilta ja olisi ollut mielenkiintoista päästä haistamaan pähkinän/sinihomejuuston kaltaisia aromeita joita näistä varmasti syntyy. Tänne selvästi kannattaa suunnata pihville, sen verran hienon näköisiä yksilöitä oli ripustettu koukkuihin roikkumaan. Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä, tosin laskua jouduin hieman odottelemaan, johtuen klo 12 ruuhkasta jolloin ravintola pamahti täyteen ihmisiä. Itse olin n. 11:30 liikkeellä ja silloin ravintolassa oli vielä hyvin väljää. Kasvissyöjille täältä löytyy ainakin se soppa ja kokemus oli sen verran positiivinen, että suosittelen kokeilemaan jos (mahdollisesti joskus päivittyvältä) listalta löytyy itselle sopiva annos. Lasten kanssa tänne tulisi oikein mielellään ja ravintolassa olikin yhdet lastenvaunut pöydän vieressä ja oli vielä salissa ajoittain harhaileva nuori tyttö, eli ainakin ennakkotapauksia löytyy useammasta ikäluokasta. Musiikki joka soi ravintolassa oli ehkä hieman liian kovalla vauvan nukutukseen, mutta kun pöydät alkoivat täyttyä ja keskustelun melutaso nousta, niin (ravintolan teemaan hyvin sopiva) ääniraitakin alkoi tuntua ihan harmoniselta kokonaisuuteen nähden. Paikka sopii liikelounaalle oikein mainiosti ja kohtuullisen hintainen valmis menukokonaisuus ravintolan tyylikkään sisustuksen kanssa tarjoaa varmasti hyvät puitteet vaativammallekin tilanteelle.

URL www.grotesk.fi
Puhelin 010-4702100
Osoite Ludviginkatu 10, Helsinki