Fanny

image

HUOM! Ravintola on suljettu

Ilma oli suotuisa ja olo oli hieman parempi (*köh*Duact*köh) joten lähdin kävelemään kohti Koffin puistoa ja sen nurkalla sijaitsevaan Fannyyn. En ole koskaan täällä syönyt, muutaman kerran istunut iltaa joskus kaaa-uan sitten, mutta paikka näemmä tarjoaa aamiaista sekä brunssia bileiden ja lounaan lisäksi. Tarjolla on salaattibaari ja soppa (8,90e) sekä näiden lisäksi lämmin ruoka buffasta (9,90e), à la carte annos (10,90e) sekä Fannyn burgeri (12,90e). Tänään oli tarjolla: Kurpitsakeittoa paahdetuilla kurpitsansiemenillä, Naudan ribsejä lohkoperunoilla sekä à la cartessa Parsarisotto. Salaattibaari käsitti: salaattisekoituksen, kurkkua, tomaattia, marinoituja (värjättyjä) oliiveja, quinoa-tomaatti-sötkötyksen, linssi-paprika-feta-systeemin, peruna-lohi-salaatin sekä’ erilaisia modaussysteemeitä (siemeniä yms). Näiden lisäksi oli tsatsikia sekä ranch-kastiketta. Leivissä löytyy myöskin, eli siellä oli tavanomaisten (ciabatta, joku tumma maalaislimppu yms) lisäksi aamiaisen jäljiltä karjalanpiirakkaa (munavoilla) ja croissanttia (hilloilla) levitteenä voita (ja munavoita). Loppuun on kahvi tai tee. Itselle valikoitui buffa lämpimällä ruoalla. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille.

image

Alkuun vetäisty keitto oli maukas ja kurpitsan siemenet sopivat hyvin, tuoden myös tekstuurivaihtelua. Salaattibaari oli ihan ok, mutta osa kamoista oli selvästi aamiaisserviisiltä ja näin ollen hieman jo väsyneitä. Marinadit muutamassa salaatissa/sötkötyksessä eivät olleet myöskään mitään kovin ihmeellistä. Leivät olivat ihan standardia kaupan kamaa, ei mitään mainitsemisen arvoista. Mutta ei ollut se pääruokakaan mitään ihan ihmeellistä. Liha oli sopivan kypsyistä, luut lähtivät siististi irti repimällä, ja silti lihassa oli hyvä suutuntuma. Mutta jotain pintaa näihin kyllä kaipaa, olisi käytetty jonkun paahtimen alla edes hetken. Ihan kohtuullisen hyvin maustettu, mutta jotenkin jäi vaivaamaan tuo tekstuurin ja sen karamellisoinnin puuttuminen mikä mielestäni kuuluu oleellisesti ribseihin. Lohkoperunat olivat yllättävän hyviä, ottaen huomioon että tämä on buffa ja nämä menevät yleensä lötköiksi. Ranch-kastike siinä sivussa ei oikein sopinut, ehkä se olikin tarkoitettu salaatille. Mutta se tsatsiki oli hyvä! Sopivasti valkosipulia, eikä liian vetistä. Tämä oli ihan kohtuullinen kotiruokabuffa, mutta selkeää keskikastia kuitenkin.

image

Sisustus on siisti kahvilamainen lasikoppi (Helsinkiläisittäin) kauniin puiston nurkalla. Isot lasiseinät tulvivat valoa tilaan ja tekevät tästä miellyttävän avaran tuntuisen vaikka paikka onkin aika täynnä asiakaspaikkoja. Puiston meinkiä on myös hauska seurata ruokailun yhteydessä ja lämpimämmällä ilmalla terassi on varmaan hyvinkin houkutteleva. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle täältä löytyi alkusalaatin lisäksi se Parsarisotto, mutta en tänne välttämättä ruoan perässä lähtisi erikseen matkustelemaan. Lasten kanssa tänne voisi hyvinkin tulla jos olisi huudeilla, täällä olikin useampi mammapartio lasten kanssa varailemassa paikkoja jo heti klo 11 jälkeen (kannattaa olla ajoissa ja/tai varata pöytä). Erityismaininta täytyy antaa siitä, että oli vielä niitä aamiaiscroissantteja ja hilloa, ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa istuin kahvin kanssa hetkeksi, söin croissantin ja stalkkasin puistossa pyörijöitä. Hyvä lopetus perjantailounaalle.

image

URL http://fanny.fi/
Puhelin 050-4143332
Osoite Bulevardi 40, Helsinki

 

Michel

image

HUOM! Ravintola on suljettu ja tilalle on tullut Venn.

Königin tilalle on sitten avattu uusi ravintola ja koska se avattiin tänään ensimmäistä kertaa lounaalle, ajattelin käväistä siellä heti. Tapani mukaan olin mahdollisimman ajoissa liikkeellä joka tänään tarkoitti 10:30 aikaa ja yllätys yllätys, olin aivan ensimmäinen lounastaja koko ravintolassa. Ensimmäinen kerta minullekin olla ensimmäinen. Paikka on brändätty alaotsikolla “diner & cocktail” joten kyseessä on hieman ehkä jenkkeihin kallellaan oleva lista. Tänään tarjolla oli (kiitos että laitoitte lounalistan Facebookiin!): Steak & Fries eli härän ulkofilepihvi, itse väkerretyt ranskikset, aiolia, ketsuppia ja paistettu kananmuna (14,50e); Omelet eli avomunakas, vihreää parsaa ja yrttisalaattia (14,50e); Michelburger eli 200g angushärän pihvi, briossi, manchego, punasipuli, maustekurkku, yrttisalaatti, whiskey-dijon-sinappi ja aiolia (23e); Michel diner salad vihreällä parsalla, machegolla, grillatulla kesäkurpitsalla ja paprikalla sekä pinaatilla ja yrttisalaatilla (kana 17e/24e, katkaravut 17e/25e ja kasvis 12e/17e). Lisukkeiksi voi vielä erikseen ottaa niitä ranuja aiolilla (5e). Ravintolassa ohjataan ensin pöytään istumaan ja menu käteen eli ihan hienon perinteisellä kaavalla kuljetaan. Maksu suoritetaan pöytään ja mahdollisesti myös tiskille (oli hieman vielä haussa), tiskiltä löytyy myös päivän lehdet.

image

Alkuun tuli viipale leipää luomuvoilla jossa oli reilulla kädellä laitettu suolaa päälle. Leivässä oli hieno kuori ja kohtuullinen sitko, mutta sisus oli omaan makuun ihan snadisti liian tiukka. Voi (ja se suuri määrä suolaa) maustoivat tätä alkunakerrettavaa ihan hyvin. Pääruoka saapui rauhalliseen tahtiin (olinhan ensimmäinen ja ainoa asiakas), mutta pienen alkukankeuden kyllä ymmärtää oikein hyvin. Annos oli kauniisti aseteltu ja hienoille astioille. Ranut tulivat omalla astiallaan ja condimentit olivat hauskoissa omissa pikku purnukoissaan. Itse tehty aioli oli riittävän valkosipulista jopa minulle ja teki onnelliseksi. Ja ehkä ensimmäistä kertaa itse tehty ketsuppi oli hyvää ja oikean tekstuurin omaavaa, tällä kertaa ketsupin tekemiseen käytetty vaiva ei ollut mennyt hukkaan. Pihvi oli erinomainen, hyvin paistettu ja maustettu sekä riittävän kokoinen. Pihvin päällä oli myös jokin maustevoi/tahna joka toi pientä lisätwistiä tähän, oikein mallikas suoritus. Mutta se paistettu kananmuna jäi jotenkin mysteeriksi. Hyvin oli paistettu ja täsmällisen pyöreän muotoinen, mutta ei tämä oikein tuonut muuta lisää annokseen kuin kauniimman esillepanon. Ehkä se olikin sen tarkoitus? Sama niiden vesikrassien (vai mitä nämä olivat?) kanssa, kivan näköiset, mutta eivät tuoneet makumaailmaan mitään erityistä lisää. Ja sitten ne ranut. Hyvän makuisia ja näköisiä sekä kokoisia, mutta miksi nämä olivat lötköjä? Kyllä kunnon ranskalaisen (tai belgialaisen) perunan (ja varsinkin tämän tasoisessa ravintolassa) pitää olla rapsakka pinnalta. Mutta muuten siis erittäin hyvä ruoka.

image

Sisustus oli uutuuttaan kiiltävä ja erittäin tyylikäs skandinaavisen selkeällä otteella. Hieman tuli niistä valkoisista kaakeleista mieleen The Cockin mainio sisustus, mutta tässä oli ehkä hieman laitettu vielä enemmän rahaa kiinni seiniin ja se näkyi. Hieno ympäristö syömiseen ja varmasti myös illanistujaisiin. Asiakaspalvelu oli tahdikkaan ystävällistä ja huomioonottavaista. Täällä tuli sellainen oli (ensimmäisenä ja hetken ainoana asiakkaana) että ollaan oikeasti kiinnostuneita. Kasvissyöjälle oli useampiakin vaihtoehtoja, ehkä kiinnostavimpana se omeletti, mitä yleensä ei näe listoilla. Lasten kanssa voisi ehkä tullakin, tilaa ainakin löytyi. Tilan tyylikkyyden sekä maistuvan ruoankin puolesta väittäisin että tämä sopisi hyvin liikelounaspaikaksi.

image

URL http://restaurantmichel.fi/
Puhelin 09-85685750
Osoite Mikonkatu 4, Helsinki

 

Block By Dylan

image

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, niin tämä on taas sarjassa Juha ottaa kuvia. Mutta tuli tosiaan käveltyä hieman pidemmälle tänään kun oli jotenkin sopiva fiilis ja kiva, vaikkakin kylmä, keli. Olen jo useamman kerran pyrkinyt Goodwin pihviravintolaan ja tähän mennessä joka kerta harhautunut jonnekin muualle. Sama patterni jatkui tänään kun huomasin uudehkon Block by Dylan nimisen paikan mainoksen. Mesta näytti hauskalta ja ampaisin sisään sen suurempia miettimättä. Sisällä joutui hieman harhailemaan, kun ainoat opasteet paikassa olivat tiskeille, mutta löytyihän se kassakin pienen sekoilun jälkeen. Paikka tarjoilee siis lounasta ja aamiaista (tosin klo 8 alkava aamiaisserviisi on mielestäni melko myöhäinen, kun itse tulee kuitenkin mentyä klo 7 konttorille) ja lounaalla on tarjolla salaattibuffa + soppa (11,10e), soppa+leipä (8,90e), lämmin ruoka + sivusalaatti (11,10e), koko setti (14,50e), burgeri (14,90e) tai päivän saaliskala (17e ja jotain). Päädyin ottamaan koko setin, kun halusin maistaa sen mitä on tarjolla. Tilaus ja maksu suoritetaan tosiaankin syvällä ravintolan salin syövereissä sijaitsevalle kassalle, jonka sijainti lienee logistisesti järkevä toimistotalon immeisille enemmän kuin satunnaisille vierailijoille. Pieni opastus ulko-ovellakin olisi kiva. Salaattibuffa olikin sitten melkoinen näky, tämä oli jo hyvin lähellä Sandron vastaavaa. Tarjolla oli: vihreää salaattisekoitusta, baby pinaattia, rucolaa, kurkkua, tomaattia, marinoituja oliiveja, kaalisalaattia, marinoitua kaalisalaattia, parsakaalia sesaminsiemenillä, romanescokaalisalaatti, marinoitua munakoisoa sienillä, peruna-herkkusieni-paprika-salaatti, (vege) caesar-salaatti, melonia, punajuuri-omena-pinjansiemen-salaatti, pasta-lihapulla-salaatti, majoneesi-tonnikala-sötkötys, maissi-liha-sötkötys, juuressalaatti sekä modaukseen sopivia krutonkeja, nachoja sekä jotain (taisi olla sipulia). Kastikkeita oli useita eri variaatioita (myös Sriracha! tosin ei kukko, mutta kuiteski!) ja ainakin osa niistä tuntui ehkä mahdollisesti ihan itsetehdyiltä. Soppana oli basilika-kukkakaali-meininki ja lämpimänä ruokana oli kuhapullia maustetulla majoneesilla sekä stifadoa eli lihasoppaa kreikkalaisittain (joka tässä tapauksessa tarkoitti oliiveja). Lisukkeina riisiä ja sitrusperunamuusia. Melkoinen kattaus, tosin leipää en koskaan löytänyt, en tosin kauheasti jaksanut etsiäkään. Ja kaikki asiat olivat selkeästi sekä kattavasti laputettu, niin että pytyi helposti selvittämään mitä mikäkin juttu sisälsi. Iso kiitos siitä!

image

Alkuun vetäisty soppa oli ihan ok, ei mitään tavallisesta poikkeavaa, mutta ei huonokaan. En ehkä tätä kuitenkaan ottaisi pääruoaksi, kun vieressä on Soppakeittiö. Mutta se salaatti! Tai ne salaatit, tarkemmin ottaen. Sen lisäksi että tarjoama oli kattava ihan lihaisiin versioihin asti, niin kaikki oli tehty huolella ja näistä paistoi viitseliäisyys sekä käsityön jalo taito. Ne mitkä oli marinoitu oli marinoitu hyvin ja yksilöllisesti, ei ollut mitään bulkkitavaraa. Oliivitkin olivat herkullisia ja toisena nostona se marinoitu kaalisalaatti sisälsi kivan potkun. Ihan ehdottomasti pelkällä salaaattibuffalla voisi elellä hyvinkin ja tämän takia suosittelen ihan ehdottomasti koestamaan paikkaa. Lämmin ruoka oli hyvää, mutta ei noussut ihan salaattien tasolle. Ja lihapataan oli pakko ruiskutella srirachaa(!) kun sitä oli tarjolla. Kalapulla oli hieman kuivahtanut eikä majoneesi oikein saanut sitä pelastettua. Lihapata maistui (sriracha!) ihan hyvälle, kuten myös muussi, mutta kyllä nämä jäivät salaattien varjoon. Loppuun olisi ollut kahvia/teetä ja jotain sen sellaista, jotka olisivat muuten maksaneet euron mutta kuuluivat koko settiin.

image

Sisustus on uudenkarhea ja oikein kiva, yksinkertainen ja linjakas. Täällä oli oikein kiva istuskella ja ihmetellä valoisaa keskiosaa. Myös erityyppisten (kahvipöytiä ikkunalaudalla, baaripöytiä etc) istumapaikkojen kirjavuus miellytti. Asiakaspalvelu oli ilahduttavan ystävällistä ja konstailematonta, vaikka olikin “vaan” buffetpaikka. Kaikki henkilökunta johon oli jotain kosketusta olivat iloisen ystävällisiä. Hienoa meininkiä. Lasten kanssa voisin kuvitella tulevani tänne, syöttötuolitkin löytyivät ravintolan seinältä ja luulen että ruoan puolestakin voisi natsata, ainakin lämmin puoli ja varmasti myös ainakin osa salaateista. Tilaa täällä oli hyvin vaikka kovin täynnä olikin (olin myöhään liikkeellä), niin silti mahtui hyvin sekaan (olin käyttänyt myös Rexonaa). Kasvissyöjälle on se salaatti+soppa, mutta tätä ihan ehdottomasti kannattaa käydä testaamassa.

URL http://dylan.fi/block/
Puhelin 040-5533000
Osoite Eteläranta 18, Helsinki