Kiila

Ravintola Kiilan paikka on ilmeisen haastava. Kosmoksen vieressä ei ole kauhean moni ravintola selvinnyt. Välimäen La Societe du Cochon ei kauheasti ottanut tuulta purjeisiinsa ja sen jälkeen tullut Kolme Seppääkin vaihteli lounaskonseptiaan aikalailla kunnes lopetti. Katsotaan kauanko Kiila jaksaa kyntää tuulisella paikalla. 

Ruoka täällä on aika hyvää ja erityisesti lounaan yhteydessä oleva salaattibaari on kohtuullisen runsas valikoimaltaan ja hyvä kokonaisuus. Tosin huomattava on, että salaattibaari pienillä muutoksilla alkaa jo aamulla, yhtenä kaupungin parhaista aamiaistarjoiluista (joka aukeaa jo klo 7). Tosin ei täällä ole koskaan nähnyt mitään nuupahtanutta tuotetta.

Salaatin kanssa voi yhdistellä myös keiton lounaaksi, jolloin päästään jo aika kivaan kokonaisuuteen. Tosin silloin kun kävin täällä, niin tuli otettua ryhmäpainostuksessa samaa kuin muut, eli joku pasta + liha joka oli oikein hyvää, mutta ison salaatin jälkeen turhan kookas. Pääruoka tulee siis pöytään tarjoiltuna, joka nostaa hieman fiilistä perusbuffetista.

Palvelu on nopeaa ja asiallista, tosin ensimmäisellä kerralla olisi hyvä saada tarkempi opastus, koska “linjasto” ei ole mitenkään itsestäänselvä. Paikkahan on hieno, varsinkin kun pääsee sijoittautumaan ikkunan luokse.

Salaattibaari on oiva valinta kevyemmälle lounaalle ja siitä saa kasattua hyvän kasvisruokavaihtoehdon itselleen halutessaan. Listalta löytyy myös päivittäin joku lämmin kasvisvaihtoehto.

Ja tilaahan täältä löytyy vaunuille ja vaikka ilmankin vaunuja liikkuvalle lapsiperheelle.

URL ravintolakiila.fi
Puhelin 040-5118952
Osoite Kalevankatu 1, Helsinki

 

Itamae sushi (Forum)

Tällä kertaa oli hieman kiire töissä, joten päätin vetäistä nopeat sushit Forumin Itamaessa. Paikka on siisti, mutta persoonaton, sopiva tällaiseen “vedetään pikaiset” luonteeseen.

Palvelu sujui nopeasti ja kohta olikin edessä sushiplatteri. Pöydässä oli valmiina soija ja pikkelöity inkivääri, siitä vaan sitten “wasabia” (tämähän on oikeasti piparjuurta ja sinappia) soijan sekaan (näinhän ei “oikeasti” saisi tehdä) ja menoksi. Ensivaikutelma susheihin oli, että parempiakin on tullut tehtyä kotona ja varsinkin syöty. Ja jotenkin riisi ihan sellaisenaan tuntui olevan suolaista, siihen kun yhdisti soijan (tietty oma vika että laitoin soijaa) ja yllättävän suolaisen (!) inkiväärin, niin kylläpä janotti. Varmaan ihan kiva, jos vetäisi sakea sivussa, mutta olipahan suolainen kokemus. Tuli mieleen se Futuraman jakso, missä Bender teki ruokaa.

Jokatapauksessa, parempaa sushia saa ihan vierestä (tästä myöhemmin), tämä oli lannistava kokemus. Onneksi se oli niin nopeasti ohi.

URL www.itamaesushi.fi
Puhelin 09-6980091
Osoite Mannerheimintie 14, Helsinki

 

Twisted Street Kitchen

Hauska ja pieni (oikeasti) rantakahvilan oloinen ravintola josta saa kaakkois-aasialaisen katukeittiön innoittamia ruokia. Itse otin Massaman Curryn kanalla, joka oli oikein hyvä, kanaa ja perunaa kookosmaidon makuisessa, mausteisessa  liemessä riisin kera tietysti.

Palvelu oli rennon nopeaa ja koko touhu oli aika nopeasti ohi. Ruokaa jäi lautaselle, eli aika iso setti lounaaksi.

URL twistedhelsinki.fi
Puhelin 045-1242100
Osoite Fredrikinkatu 58, Helsinki