Pompier

Bjurströmin porukoiden ja muun Postresin takapirujen remontoima VPK:n tilat ovat hauskan persoonalliset ja muutenkin tilassa on hyvä viba (saako tuollaista sanaa enää nykyään käyttää?). Ruuaksi tuli valittua “kaikki herkut” joka toki 12,50€ hinnallaan köllöttelee melko korkealla, varsinkin kun kyseessä on ihan vaan buffetti.

Mutta hyvä buffetti (vai buffa?) se kieltämättä on. Salaatti ja keitto vaihtoehto riittäisi kyllä sellaisenaankin, nyt tulee taas sitten vedettyä oikein olan takaa kun “siitä on maksettu”. Salaattibaari on runsas ja lopusta löytyy ilahduttava valikoima salaattimodaajan kippoja joissa siemeniä sun muita. Keitto oli hyvä mutta ei mieleenpainuva ja lämmin ruoka meni jo sitten säästöliekillä kun oli syönyt niin paljon. Leivätkin olivat oikein hyviä. Eli kannattaa käydä, mutta harkita, että onko se kaikki herkut sen arvoista. Huom! lämpimän ruuan kanssa on erikseen snadi salaatti tarjolla, ei sen takia ei tarvitse ottaa erikseen koko salaattivalikoimaa.

Bonuksena (jos sellaisesta tykkää) oli itse Marco Bjurström isännöimässä salia, joka toi hieman lisätwistin jo muutenkin kivan persoonalliseen ja helposti lähestyttävään konseptiin. Tarjoilijatkin olivat ripeitä (mutta ei liian) tavaroiden hakemisessa pöydästä. Ehkäpä se isännän läsnäolo vaikutti, mene ja tiedä.

Kasvisruokana salaatti ja keitto on erinomainen vaihtoehto, mutta kannattaa katsoa sen päivän keitto, ettei tule vaikka hernaria (tosin tämähän on perinteisesti torjantaina).

URL pompier.fi
Puhelin 09-663301
Osoite Albertinkatu 29, Helsinki

 

Vespa

HUOM! Ravintola on suljettu.

Perusbuffet italialaiseen tyyliin kallellaan. Salaattia ja leipää alkuun, levitteistä löytyi mustaa tapenadea, joka on kivaa vaihtelua. Jotain keittoa ja sitten lämmin ruoka (edelleenkin siltä ajalta, kun en pitänyt tarkempaa kirjaa). Vespa on ihan ok ravintola, siisti sisältä ja hyvä lokaatio. Mutta ei mitään sen ihmeellisempää. Palvelu on sujuvaa, kuten buffeteissa yleensä, eli maksu tiskille ja menoksi.

Ja ehkä erityismainintana, että löytyi päivän lehdet, niin sai siinä sitten niitäkin selailtua.

URL http://www.ravintolamaailma.fi/vespa
Puhelin 020-7701460
Osoite Eteläesplanadi 22, Helsinki

 

Orchid (Lönnrotinkatu)

HUOM! Ravintola on suljettu ja tilalle on tullut The Red Koi Thai.

Orchidin historia on monipolvinen, aloitus ilmeisesti Mai Thaista irtaantuneiden (ainakin samoja jannuja oli siellä aikaisemmin silloin tällöin töissä, tosin voin olla hyvinkin väärässä tässä asiassa) kavereiden perustamana, alkuperäistä Eerikin Pippuria vastapäätä. Siellä tuli käytyä kerta jos toinenkin, sitten varmaan nälkä kasvoi ja tuli uusi etiäinen Kampin keskukseen, lähelle sähkötaloa. Se olikin aika erikoinen kokonaisuus, kun samasta “food garden” paikasta löytyi Orchidin thaikkua, joku mystinen suomalainen ja sitten joku kolmas mitä en muista. Sieltä siirtyivät sitten entisen Picnicin paikalle, kun Kamppi uudisti ravintolakonseptiaan.

Sen lisäksi Orchid laajensi Yrjönkadulle, noin suurin piirtein Le Bonkia vastapäätä ja alkoi tarjota thaikku-tasting-menua. Tämä olikin kokemuksen arvoinen juttu ja ruoka oli muutenkin erinomaista siellä. Talo meni kuitenkin remonttiin ja kaverit siirtyivät Herttoniemeen joksikin aikaa. Mutta sieltä siis tultiin takaisin ytimeen, entisen Lord-hotellin (nykyisen Glo Art-hotellin) viereen. Ja kiva että palasivatkin.

Ruoka täällä on ehdottomasti parasta thaikkua Helsingin seudulla. Kyllä Mai Thaikin (lisää tästä myöhemmin) on hyvä edelleenkin, mutta täällä tuntuu olevan enemmän virtaa hommissa. Alkuun vetäistiin tulinen keitto, pääruuaksi nuudelisalaatti tofulla ja laittoivat vielä alkuruuan “kaupan päälle” kun tunnistivat kaverin, joka on käynyt heidän ravintoloissaan jo jonnin aikaa.

Palvelu on (tietysti) ystävällistä ja oli ruuhkasta huolimatta ihan kohtuullisen nopeaa. Paikka on tyylikäs ja hyvin uusi, tosin asiakaspaikkoja on melko pieneen tilaan pistetty melkoisesti. Mutta tietty kun ne joka päivä täyttyy, niin pitäähän niitä olla.

Kasvisvaihtoehdoista sen verran, että täällä yleensä saa annoksen kuin annoksen tofulla ja se tofu on sitten sitä parempaa. Kannattaa kokeilla, vaikka olisi paatunutkin lihansyöjä.

URL www.thaimaalainenravintola.fi
Puhelin 050-3878116
Osoite Lönnrotinkatu 27, Helsinki