Meze Point

20140703-122440-44680564.jpg

HUOM! Ravintola on suljettu.

Vahingossa alkuun lähtenyt “ruotsinlaiva”-viikko jatkui kaikkien “änge lautaselle kaikki mitä pystyt”-paikkojen äidillä, eli Meze Pointilla. Ja miksi näin? Koska täällä ei saa ottaa kuin yhden lautasen, joten siihen on laitettava kaikki mitä ehkä mahdollisesti tulee jossain vaiheessa päivää syömään. Santsilautanen maksaa femman, joten kuka hullu sitä lähtee ostamaan kun voi ihan yhtä hyvin salaatinlehdistä ja leivästä muodostaa kupin, jonka päälle lähtee sitten laajentamaan lautasen kapasiteettia. Itse koin asian karvaasti ensimmäisellä kertaa, kun hain alkuun maltillisen määrän salaattia ja sitten minulle ilmoitettiin käytännöstä (tätä ei tietenkään käyty mitenkään läpi tiskillä, vaan siellä oli joku lappu mitä olisi pitänyt muistaa itse lukea), niin poistuin nälkäisenä ja närkästyneenä. Lähdin sitten kuitenkin noin kolme vuotta myöhemmin kollegoiden matkaan taas Mezeen ja olen sen jälkeen käynyt muutaman kerran, olen kuitenkin joka kerta kostoksi ottanut ihan liikaa ruokaa ja melkein joka kerta syönyt siitä melkein kaiken (joka toiselle kuoppaa kaivaa..).

Kyseessä on siis eräänlainen buffet (9,30e), joka maksetaan tiskille ja otetaan samalta tiskiltä lautanen mukaan. Sen jälkeen ruuan pariin, pöytä usein kierretään oikealta vasemmalle, salaateista lämpimiin, mutta jotkut konkarit aloittavat lämpimien ruokien luota, edeten sitten muihin antimiin. Itse tein asian perinteisesti ja aloitin leivästä ja salaatista. Tarjolla oli: Leipää, tsatsikia, hummusta, tomaattia ja “krutonkeja”, fetasalaattia, jäävuorisalaattia, (lämmintä) täytettyjä kesäkurpitsoja, punajuuriperunoita, marinoituja kukkakaaleja, couscousia kasviksilla, kana-riisisalaattia, pastasalaattia, ihastuttavia pieniä pepperoneja (tms pikkuchilejä) ja vesimelonia. Lämpimässä oli riisiä, kanakastiketta, perunaa, kebablihaa ja lihapullia.

Ruoka täällä on hyvää ja vaihtoehtoja on tarpeeksi. Kulhoja myös täytetään kiitettävää tahtia, joten kaikkea saa kyllä, kunhan lautaselle mahtuu. Itse pidin tsatsikista ja hauskoista pikkuchileistä, pastasalaattikin oli ihan maukas. Se mikä täällä vaivaa, on että pakotettu yhden lautasen strategia aiheuttaa makujen sekamelskan lautaselle, ellei ole hyvin pidättyväinen. Tämän lisäksi, kebab-mesta kun tämä sitten ihan loppujen lopuksi on, tahnat eivät sijoitu kaupungin parhaimmistoon. Hummus oli ihan jees ja kuten sanoin, tsatsiki toimi myöskin, mutta ei ne nyt mitään häkellyttäviä kokemuksia olleet. Mezeä jos kaipaat, niin parempiakin löytyy. Hyvää tässä on keskeinen lokaatio, nopea toiminta ja vapaus valita (ähky).

Kasvissyöjille täällä on kaikenlaista hyvää, joten jos nyt ei haittaa, että “pääruoka” on lihaa (kana, kebab ja lihapulla) niin kannattaa käydä kokeilemassa. Lasten kanssa en itse tänne tulisi, kun siinä melkein väkisin tulee ongelma tuon santsauksen kanssa. Joku venäläinen pariskunta oli lapsensa kanssa viereisessä pöydässä istumassa, mutta he hoitivatkin tilanteen niin, että kävivät vesimeloneita santsaamassa todennäköisesti ilman mitään maksamista. Palvelu oli asiallista ja toimi buffet-nopeudella (warp speed mikä?).

URL www.meze.fi
Puhelin 09-6222625
Osoite Mikonkatu 8, Helsinki

 

König

20140702-114146-42106833.jpg

 

HUOM! Ravintola on suljettu ja tilalle on tullut Michel

Mummotunnelin suosituin(?) terassi, eli König oli tällä kertaa vuorossa. Olen käynyt täällä monta kertaa aiemminkin ja kyseessähän on lounas-buffet. Keskiviikkoisin on erikoisuutena salaattipainotteinen buffet + soppa (10e). Tähän saa lisättyä halutessaan kahvin ja jälkkärin (2e). Maksu suoritetaan tiskille tullessa ja sitten vaan ruuan kimppuun. Samaiselta tiskiltä löytyy myös päivän lehdet.

Salaattibaarissa oli tarjolla hyvinkin runsas valikoima, josta ei oikein enää jaksanut ihan kaikkea edes kokeilla. Tarjolla oli virheää salaattisekoitusta, tomaattia, tomaattia punasipulilla, kurkkua, maissia, papusalaattia, kaali- ja porkkanaraastetta, waldorfin salaattia, caesarsalaattia kanalla ja ilman (viherpavuilla), erinäköisiä salaatin modaukseen sopivia siemeniä etc, viininlehtikääryleitä, perunasalaattia, chorizopulla sötkötystä ja kaikenlaisia muita mitä en enää edes muista. Eli erinomaisen kattava valikoima.

Salaattibaarin vierestä löytyy soppakanuuna jossa tällä kertaa oli tomaatti-vuohenjuustokeitto. Sopan vieressä on leipävalikoima ja paria levitettä. Aseet otetaan buffetista ja loput kamat löytyvät pöydästä. Huomattavaa on, että leipälautaset sopivat myös erinomaisesti oliiviöljyn ja balsamicon (joita löytyy buffetista) pidikkeiksi, jos tykkää enemmän eteläisestä tavasta nauttia leipä.

Ruoka oli oikein hyvää ja tarjooma tosiaan ilahduttavan runsasta. Täällä kannattaa ehdottomasti tehdä santsikierros salaattipöytään ja ottaa hieman maltillisemmin ensimmäisellä kertaa. Itsellä oli kuitenkin tällä kertaa lounasseuraa, joten vietin aikaa mieluummin rupattelemalla kuin jonottamalla (jono täällä on usein lyhyt ja kulkee nopeasti). Tämän takia itselle tuli aika ruotsinlaiva-versio lautaselle, mikä toisaalta tällaisen ruuan kanssa sopii ihan ok. Soppa oli kivan kirpsakkaa ja tomaatti sopii hyvin vuohenjuuston kanssa. Hieman oli jäänyt kokkareiseksi, mutta ei häiritsevän paljon.

Ravintolan sisustus on tyylikäs ja valoisa ja vaikka kalusteet ovatkin tummia ja isoja, täällä on kuitenkin kohtuullisen ilmava tunnelma ja pöydissä on mukava istua. Hiemanhan tämä jo melko vanha ravintola on kulahtanut joistain paikoista, mutta ehkä sitä voi kutsua ajan patinaksi tässä tapauksessa. Itse pitäisin tätä sopivana myös liikelounaaseen. Ravintolan keskellä on baari ja muutenkin tämä on ehkä kuitenkin hieman enemmän ilta- ja yökäyttöön suuntautunut. Tämäkään aspekti ei ole kuitenkaan liian hallitseva täällä, jos vertaa nyt esim. Belgeen. Kuten jo totesin, ulkona on myöskin terassi, vaikkakin melko varjoisalla sisäpihalla. Kun ilmat paranevat, niin tähänkin voi hyvin tulla syömään.

Kasvissyöjille keskiviikot ovat oivia päiviä koestaa Königin buffettia, mutta muutenkin täällä tuntuu olevan kasvisruokaa lautasannoksina tarjolla jos buffetin wieninleikkeet eivät miellytä. Lapsiperheille buffet on tietysti ihan kiva vaihtoehto, ja jos nyt ei ravintolan keskellä jököttävä baari haittaa, niin uskoisin että tilan ja ruuan puolesta täällä voisi syödä ihan mielellään. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja maksu tiskille suoriutuu tietysti nopeasti.

URL Königin kulma
Puhelin 09-85685750
Osoite Mikonkatu 4, Helsinki

 

Mount Everest

20140701-122251-44571280.jpg

Ja sillisalaattiviikko jatkui Rautatientorin Mount Everestillä, eli nepalilaista pukkaa. Ilmeisesti on kesä ja kärpäset kun ravintolat joihin ajattelin mennä olivatkin kiinni. Ensimmäiseksi kävin ihmettelemässä Mesopotamiaa (joka on ollut aikaisemmin hyvä, vähän Meze Pointin kaltainen) ja kun se olikin remontissa, niin kävellessäni kasinon ovista ulos huomasin kirkkaat mainosvalot hotelli Plazan (ex-Pääkonttori) kyljessä mainostamassa jotain mystistä Kitzens (oli kirjoitettu hieman erikoisesti) lounasta, mutta niillähän oli tietysti ovi lukossa, joten antaapi olla (myöhemmin kun tutki listaa, niin tämä olikin sitten melko hintava vaihtoehto). No mutta nepalilaiset ravintolathan ovat tunnetusti niin hyvin auki, että melkein jouluaattonakin voi kuvitella hakevansa murkinaa. Eli sisälle istumaan ja tilausta tekemään.

Homma toimii ihan perusmeiningillä, tilaus katsotaan pöydässä jalustalla seisovalta, numeroidulta listalta ja sitten mennään hakemaan salaattia. Tällä kertaa tarjolla oli Tarkari kofta (8,80e) eli Kasvispyöryköitä kookoskastikkeessa; Chili paneer (9e) eli Chilly Tuorejuustoa paprika-sipuli-chilikastikkeessa; Saag kukhuro (9,30e) eli Kana pinaatti-kermakastikkeessa; Darbari phuraula (9,70e) eli Lampaan jauhelihapyöryköitä, inkivääriä ja tuoretta korianteria kookosmaitokastikkeessa; Fish tikka masala (11,70e) eli Tandoori yrittimarinoitua, merilohta, paprikaa, ja sipulia masalakastikkeessa; Lunch mix (11,90e) eli Kaksi vapaavalintaista annosta edellisistä annoksista; Tuesday’s special (13,90e) eli Tandoorimarinoituja kanan rintapaloja ja lammasta tulisella parilalla, paprikaa, keräkaali, sipulia ja tomaattia.

Itse tilasin Cili paneer annoksen, jonka mukaan tuli linssimuhennos, raita (tai joku sen kaltainen), riisi ja naan-leipä. Alkuun kävin hakemassa salaattia, jossa oli tarjolla maissia, kurkku-paprika sekoitusta, salaattisekoitusta, suolakurkkua, punajuurta ja sipulia (joka erikoisuutena on täällä enemmän oranssia kuin punaista). Ruoka oli ihan hyvää perustasolla menevää nepalilaista. Tulisuutta olisi mielestäni saanut olla enemmän, mutta toisaalta jos olisin jaksanut vängertää (asiakaspaikkoja on niin paljon, että ei meinaa pystyä liikkumaan) itseni lautasen kanssa salaattipöydän luokse, niin sieltä olisi voinut ammentaa tulista chilikastiketta päälle niin paljon kuin sielu sietää. Mutta pelasin tällä(kin) kertaa niillä korteilla mitkä oli jaettu ja suurin osa annoksesta tuli tuhottua (riisiä ei oikein jaksa kaikkea mättää).

Sisustus on sitä mihin on totuttu, eli hassu tiski puukehikolla, tummanpuhuvat kalusteet, vuoritaulut seinillä ja karkkia ja niitä outoja pieniä värillisiä siemenen oloisia kassan vieressä tarjolla. Palvelu oli nopeaa ja asiallista, annoksethan näissä tulevat aina nopeasti vaikka olisi tuhat asiakasta samaan aikaan. Kasvissyöjille on useampaakin vaihtoehtoa tarjolla, kuten näissä tuppaa olemaan. Ja itse ainakin pidän niistä tuorejuusto-pohjaisista annoksista, kuten kasvispyöryköistäkin. Lasten kanssa tällaiseen voi ihan hyvin tulla, jos ei ryysis haittaa. Tosin annoskoot ovat aika reippaita, mutta ainahan sitä voi ottaa dogibägin mukaan, nämä annostyypit vielä kulkeutuvat ja säilyvät tyypillisesti ihan hyvin. Jos joskus ydintalvi hellittää ja al fresco syöminen on taas mahdollista, niin täällä on myös terassi. Se on tottakai Rautatieaseman kovan liikenteen vieressä, mutta kyllä siihenkin jylinään tottuu.

URL www.everestyeti.fi
Puhelin 90-673129
Osoite Vilhonkatu 9, Helsinki