Kynsilaukka

IMG_1683.JPG

HUOM! Ravintola on lopettanut

Olin kollegan kanssa toiveikkaana matkalla Kolon lounaalle, kun olin mukamas katsonut Facebookista lounaslistan. No listahan oli peräti toukokuulta tms, joten Kolon ovi pysyi tiukasti kiinni, vaikka selvästi keittiössä oltiin misaamassa päivällistä. Kadun toisella puolella, pienen matkan päässä, häämötti vuosien takaa tuttu Kynsilaukka. Ovi oli kutsuvasti auki (tämä on hyvä käytäntö) joten päätimme mennä sinne. Kyseessähän on hyvin pitkän aikaa toiminut ravintola, joten meidät ohjattiin pöytään istumaan ja lounasmenu kerrottiin suullisesti. Tarjolla tänään oli: alkuun Mustajuurikeitto (hinnat ovat muistinvaraisia, joten sinnepäin 8e) tai Maalaissalaatti (10e), pääruuaksi Paistettua maksaa perunamuussilla (13e) tai Sienirisotto (13e). Jälkiruokaakin löytyi (en muista mitä tai paljon maksoi) ja ilmeisesti paikka myy businesslounas-tyyppistä kokonaisuutta alku-pää-peräruoka setillä joka maksaa sitten jonkun könttäsumman. Päädyimme molemmat ottamaan vain pääruuan ja molemmat valitsimme maksan.

IMG_1662.JPG

Alkuun tuli leipää ja erinäisiä valkosipulituotteita: kynsiä marinointiliemessä, valkosipulihaketta öljyssä sekä valkosipulivoita. Leipä oli erittäin tuoretta ja sitä oli tummaa sekä vaaleaa. Valitsin molempia yhden ja päällystin molemmat valkosipulilla. Leipä oli melko hyvää, tosin molemmat olivat aika höttöisiä ja sitko sekä puuttuva rapsakka kuori jäivät puuttumaan. Valkosipulilisäkkeet olivat makoisia. Pääruoka saapui verkkaiseen tahtiin, mutta annos oli hyvän näköinen ja olisi mielestäni kaivannut lämpimän lautasen alleen. Pekoni ja maksa ovat klassikkoyhdistelmä ja molemmat maistuivat hyvältä. Maksa oli viipaloitu hieman liian ohueksi ja oli näin ollen mennyt jonkun verran yli. Yrttejä ja valkosipulia (valkosipulivoista?) sisältävä perunamuussi omasi hyvän rakenteen ja erinomaisen maun. Eliten pottuvoille tämä hävisi, mutta vain hieman. Kermakastike oli varma valinta tähän annokseen ja komppasi hienosti kaikkia muita komponentteja. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä osana annosta oli paistetut kasvikset jotka olivat erinomaisia. Näin maukasta ja kivan napsakasta kasvislisuketta en ole pitkään aikaan maistanut. Kerrassan hieno suoritus, joka nosti annoksen kokonaisuuden lähes erinomaiseksi, ainoastaan maksan kypsyys jäi vaivaamaan.

Sisustusta ei ole päivitetty varmaan koskaan ja täällä olikin hieman kaurismäkimäinen pysähtyneisyyden tunnelma. Tummanraskas sisustus ja hieman kauhtuneet kalusteet seinällä soineen käkikellon kanssa ovat melko persoonallinen kokemus nuorekkaan trendikkäiden ravintoloiden täyttämällä alueella. Ravintolassa oli hyvin vähän asiakkaita ja kaikki muut seurueet olivat liikeneuvotteluita pitäviä miesporukoita. Täällä saa olla rauhassa ja jutella kaverin kanssa hyvän ruoan äärellä. Kunhan ei ole kiire, eikä kaipaa sisustukselta kuuminta hottia, niin tämä tarjoaa kohtuulliset puitteet liiketapaamiselle. Palvelu oli ystävällistä ja rauhallista, tosin ehkä kantaiskortin hakemuksen tuomisen pöytään olisi voinut jättää vaikkapa toiselle käyntikerralle. Nyt tämä tuntui hieman turhalta. Kasvissyöjälle olisi ollut mielenkiintoinen sienirisotto sekä mustajuurisoppa tarjolla, joten saattaisi olla ihan mielenkiintoinen käyntikohde. Lasten kanssa näin rauhalliseen ympäristöön voisi hyvinkin tulla, ainakin tilaa löytyy jne. Mutta ehkä lounaslistan sisältö sekä sen valkosipulipainotteisuus osoittautuisi ongelmaksi lasten kanssa.

URL www.kynsilaukka.com
Puhelin 09-651939
Osoite Fredrikinkatu 22, Helsinki

 

Iguana

IMG_1645-0.JPG

Iguanat tarjoavat texmexin, pizzan ja kotiruoan sekoitusta lounasbuffana. Kaikki käydyt Iguanat ovat mielestäni jokseenkin samanlaisia, tällä kertaa kohteena oli Manskun piste. Tarjolla on siis: Koko buffet (9,70e), Soppabuffa (8,30e), Pelkkä soppa (8,70e – omituinen hinnoittelu), Salaatti (9e), Pasta (9e), Burrito (9,30e) tai Nachos (9e). Paikallisena erikoisuutena buffetteihin kuuluu mukaan myös juoma. Tilaus ja maksu suoritetaan tiskille, josta saadaan myös juomalasi (vettä löytyy tiskiltä kannusta). Tiskin vierestä löytyivät myös päivän lehdet. Itse otin koko setin ja kokiksen päälle.

IMG_1633-0.JPG

Alkuun salaattibaarin kimppuun, joka on kohtuullisen runsas ja monipuolinen, varsinkin jos pitää texmex-henkisestä touhusta. Vaihtoehtoja löytyy: salaattisekoitus (salaatteja, tomaattia, kurkkua), kaalisalaattia, salsaa+”guacamolea”+ranskankermaa, jalopenoa, suolakurkkua, marinoituja oliiveja, porkkanaraastetta, pastasalaattia ja nachoja. Tästä saa kerättyä kohtuullisen täyden salaattilautasen jo itsessään. Tämän lisäksi päätin ottaa alkupalaksi myös suikaleen pizzaa. Pizzoja oli kolmea vaihtoehtoa: herkkusieni, kana+pesto ja salami+paprika. Pizzojen vieressä oli modauspiste jossa klassikot, eli oregano, valkosipuliöljytahna sekä tabascoa. Salaatti oli ihan kohtuullinen, tosin olisi sen (liian paksun ranskalaistyylisen) kastikkeen voinut jättää väliin, pilasi hieman tunnelmaa. Muutenhan tämä on aika ruotsinlaiva-meininkiä, eli kaikenlaista sekaisin lautasella. Pizza oli heikompi esitys kuin eilinen Putte’sin, mutta vain hieman. Tosin valkosipulitahna hieman pelasti sitä, antaen tuhdin lisäpotkun. Lämpimissä ruuissa löytyi fajitaslettujen + lihatäytteiden (kana ja nauta) sekä kasvisgratiini-vaihtoehdon lisäksi myös muussia ja riistakäristystä pakollisten puolukoiden kera. Itse nappasin riistakäristyksen, joko osoittautui heikoimmaksi mitä olen pitkään aikaan syönyt. Muussikin oli pakasteena ostettavan tavaran tasoa. Onneksi tuli otettua vain vähän lautaselle. Soppana oli lohikeitto joka oli aika mitäänsanomaton kokemus, lohipalatkin olivat niin tasaisen kokoisia kuutioita, että varmaan oli aika valmispusseista kasattu kokonaisuus. Kaikenkaikkiaan Iguanalla on laaja, mutta sekava tarjonta vähän sitä sun tätä ja mikään näistä ei ole tehty mitenkään erityisen laadukkaasti. Mutta jos ei laatua kaipaa, niin kieltämättä rakenteellisesti tämä setti voi olla kokislaseineen ihan houkutteleva.

IMG_1640-0.JPG

Sisustus on ajanmittaan hieman väsynyt texmex teemaa noudatteleva kaljakuppila. Koko hoito on melko hämärän oloinen paikka, mikä näkyy kuvistakin, mutta onneksi ikkunapöydästä voi sentään tihrustella Manskun tohinaa, kun ihmiset rehaavat Hullujen Päivien kasseja. Kasvissyöjille tämä ei tarjoa oikein mitään kiinnostavaa, enkä kyllä lastenkaan kanssa tänne eksyisi.

URL www.iguana.fi
Puhelin 09-6801855
Osoite Mannerheimintie 12, Helsinki

 

Putte’s

IMG_1629.JPG

Putte’s oli itseasiassa ensimmäinen ravintola jossa kävin sen jälkeen, kun olin tehnyt päätöksen käydä eri ravintoloissa lounaalla. Kävin silloin täällä kahden kollegan kanssa ja tällä kertaa yksin. Sama setti oli kuitenkin tarjolla, eli Margarita-pizza ja alkusalaatti (9,30e), mutta tällä kertaa oli pizzan (jonka tyyppi ei vaihdu) tilalle mahdollisuus valita myös soppa, joka tänään oli kukkakaalisoppa. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille.

IMG_1611.JPG

Salaattibaari on runsas ja monipuolinen, tosin hieman ilman mitään linjaa. Tarjolla oli hedelmiä (meloneja, ananasta) pilkottuna, marinoituja porkkanoita, kaalisalaattia, papusalaattia, couscous-salaattia, paprikaa, vihreää salaattia, keitettyjä perunoita kuorineen, kikherne-salaattia ja varmaan jotain mitä unohdin. Kastiketta löytyi myöskin yhtä vaihtoehtoa, leipää ei ole tarjolla. Itse salaatti oli kohtuullinen suoritus, eniten pidin normaalia maukkaammasta couscous-salaatista. Pizza tuli nopeasti pöytään (olin aikaisin liikkeellä) ja oli kivan rustiikin näköinen. Maun puolesta tämä on hieman yksitoikkoinen pizza, eikä pohjakastike ollut mitään niin erikoista, että olisi kannatellut kokonaisen pizzan verran. Käytännössä tämä oli sulatetun juuston syöntiä leivän päällä. Pohjassa oli melko hyvä sitko ja reunoja kohden löytyi jopa rapsakkuuttakin. Mutta vaikka yleensä syön ihan reunatkin, niin tällä kertaa se tuntui niin puurtamiselta, että jäivät lautaselle. Todennäköisesti ensimmäisen kerran elämässä.

IMG_1620.JPG

Sisustus ja fiilis on nuorekas, mutta kauhtunut hipsteri-pubi. Kaljan myynnillä ja alakerran tanssilattiallahan tämä paikka taitaa elää, ruuan myynnin sijasta. Lokaatio on hyvä ja ikkunapöydästä on kiva katsella kadulla viilettäviä ihmisiä. Kasvisruokaahan täältä nimenomaan saa, lihaa etsivän pitää yrittää kaivaa sitä joko jostain satunnaisesta salaatista tai sitten tilata (lisähintaan) sopiva pizza. Lasten kanssa en varmaan baariin menisi heti ensimmäiseksi ruokailemaan.

URL www.puttes.fi
Puhelin 010-2818243
Osoite Kalevankatu 6, Helsinki