Manala

image

Ilma ei ollut enää ihan niin ihmeellinen, auringonpimennys (jota ei näe) tai ei. Mutta jotenkin silti sain innoituksen lähteä hieman pidemmälle lenkille Manalaan. Osittain ehkä myös siksi, että aamulenkin jälkeen vedetty puuro ei enää pitänyt nälkää loitolla ja tämä on kotiruokabuffa (9,90e). Buffa käsittää salaattibaarin, lämpimän ruoan, sopan ja jälkkärin kahvin/teen kera. Noiden lisäksi voi ottaa lämpimän ruoan tilalle lautasannoksen joko kasvista (9,90e), päivän annoksen (11,50e) tai sitten valita parista viikon suositusannoksesta (15,50e). Tänään buffa sisälsi: Savustettua porsaan niskaa BBQ-kastiketta ja Manalanperunaa, Kukkakaalisosekeitto, joku Tiramisun oloinen jälkkäri sekä salaattibaarissa: salaattisekoituksen, kaali-porkkanaraasteen, pastasalaatin, paahtopaistia, hillosipuleita ja cornichoneja, oliiveja (värjättyjä) ja “fetaa” sekä kaikenlaisia modausjuttuja (paahdettu sipuli, kurpitsansiemen etc). Kastikkeita löytyi kolmea valmista (vinaigrette, jogurtti?pohjainen ja joku) sekä sivusta oliiviöljyä yms. Leipää oli ruisnappien ja ciabattan muodossa, levitteenä voita. Päivän kasvisannos oli Paistettuja peruna gnocceja sekä sieniä, päivän annoksena taasen Gorgonzola burger ja ranskalaiset ja viikon annokset olivat: Ylikypsää häränposkea voipapu pyreetä ja punaviinikastiketta sekä Paistettua ahventa juurespyttipannua ja pähkinävoita. Itse nappasin buffan ja hoidin tilauksen sekä maksun tiskille (tähän oli ystävällisesti opasteet ovella).

image

Alkusalaatti oli ihan hyvä ja monipuolinen. Paahtopaistia lukuunottamatta melko tavanomainen, mutta se vinaigrette oli oikein hyvä ja sitoi kasaan tämän kokonaisuuden. Ciabatta oli sitä perus kaupan leipää, pehmeää ja ilman sen suurempaa kuorta, mutta toimi ihan hyvin kastikkeen noukkimisessa lautaselta. Keitto oli yllättävän hyvä ja samettinen, tätä olisi voinut vetää enemmänkin, mutta oli vielä pääruoka. Pääruoka oli tosiaan maustettuja lohkoperunoita ja possua bbq-kastikkeella. Perunat olivat ihan kohtuullisia, hieman ehkä lötköjä tosin ei kaikki. Possu oli hieno suoritus, murea ja mehukas muutamilla tekstuurivaihteluilla ja hyvillä mausteilla. Se kastike ei itsessään ollut mitään kovin ihmeellistä, hieman vetelää, mutta komppasi kuitenkin muita komponentteja kivasti. Hyvä lämmin ruoka, pidin kyllä ja hintaansa nähden tämä on oikein hyvä setti.

image

Sisustus on siisti kaljabaari tosin vähän tyylikkäämmillä höysteillä, kuten öljyväritauluilla jne krumeluureilla. Ikkunapaikka aukesi osuvasti Jaskan grilliin ja siihen puistoon minkä nimeä en muista enkä edes jaksa googlettaa (perjantai). Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle täällä oli se lautasannos, salaatti ja soppa, eli yllättävän hyvä, ottaen huomioon, että ydin asiakassegmentti koostui raksajätkistä. Lasten kanssa en varmaan viitsisi kaljapaikkaan ehkä tulla ja olihan tämä muutenkin hieman ruuhkainen etc. Kannattaa olla hyvin ajoissa, koska kun olin n. 11:04 sisällä, niin paikka oli jo melko täynnä. Suosittu mesta, eikä ihme. Ruoka oli suoraviivaisen hyvää, sitä oli paljon ja kattaus oli muutenkin runsas erityisesti hintaansa nähden.

image

URL http://www.manala.fi/
Puhelin 09-58077707
Osoite Dagmarinkatu 2, Helsinki

 

Bröd

image

Loistavat ilmat jatkuvat ja tästä intoutuneena ajattelin kävellä taas hieman pidemmälle ja tällä kertaa kohteeksi valikoitui Bröd. Trendikkään oloinen webska hehkutteli urbaania skandinaavista bistroa ja erityisesti nostaa valokeilaan oman leipänsä (hence the name). Kaikki tämä kuullosti mahdottoman houkuttelevalta ja koska tämä on Bulevardilla, niin matka ruttopuiston läpi houkutteli vielä enemmän. Sinne siis. Paikan päällä tuli vähän sutimista kun ovesta saavuttiinkin hotellin aulaan. Sieltä kuitenkin ystävällisesti ohjattiin aulan sivussa sijaitsevaan ravintolaan jossa vietiin pöytään istumaan tilausta varten. Listalla on joko päivittäin vaihtuva kotiruokalounas (10e) tai sitten 2-3 lajia sisältävä busineslounas (27e / 31e). Tänään oli tarjolla Kukkoa viinissä riisillä, tosin näemmä ravintolasta palattuani se olikin muuttunut webskassa Paahdettua kananrintaa & purjopilahviriisiä. Tilasin kuitenkin kukkoa viinissä ja näin luki myös menussa eikä minua sen enempää korjattu tarjoilijan puolelta. Tilaus tosiaan pöydässä ja maksu tiskille. Liikelounas piti sisällään: Kurpitsakeittoa ja katkaraputillisalaattia; Glaseerattua häränrintaa, ratteperunaa ja sitruunatimjamikastiketta; Vaniljajäätelöä, herukkahyvettä ja herukkahilloketta. Näiden lisäksi oli vielä erikseen tarjolla: Toast Skagen (8e) sekä Vanilja & herukka (6e). Lounaslista webskassa väittää kovasti että “Kotiruokalounas sisältää brödin ja alkuruokasalaatin.”

image

Alkusalaatti saapui ja oli hyvin perussettiä, salaattisekoitus, pari tomaattilohkoa ja vähän kurkkua jollain (kaupan?) ranskalaisella salaattikastikkeella. Mikäs siinä, menihän tuo odotellessa, mutta se leipäviipale oli kyllä hyvin mitäänsanomaton. Ja mitään “brödiä” ei näkynyt mailla halmeilla, tuskin se “Brödin nimikkoleipä on leivottu paikan päällä ja se tarjoillaan asiakkaalle omassa vuoassaan.” oli tuo viipale. Mene ja tiedä, intohimoton ketjumainen aloitus. Ja sitten se “kukko viinissä”. En tiedä mitä oli tapahtunut, oliko kukko karannut vai mitä, mutta tämä oli kananrintapaloja riisivellimäisellä pedillä. Ei mennyt ihan putkeen tämä touhu, olisikohan ollut keittiöllä huono päivä tai jotain. Kana oli ihan ok, pysynyt mehukkaana ja riisivellissä oli kivasti yrttejä. Mausteet oli muuten unohdettu jonnekin, viereisessä pöydässä istuskelevat naiset pyysivät pippuria ja suolaa, että tulisi jotain makua annokseen. Ei ihan siis sitä kärkikastia. Mutta ketjuhotellin ravintolaksi ihan kohtuullista keskitasoa. En tiedä onko ketju vai ei, mutta siltä tuo maistui ja näytti. Ennakko-odotuksiin ja ravintolan omaan asemointiin nähden heikko esitys vaikka ei tämä sinänsä pahaa tai mitään sellaista toki ollut.

image

Sisustus oli tosi kivan oloinen, skandinaavisen selkeät linjat ja hauskan näköisiä kalusteita löytynyt. Sen puolesta täällä oli ihan kiva käydä ja muutenkin vaikutti hieman sellaiselta boutique hotellilta. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä, mutta vähän jäi kaivelemaan se, ettei siitä annoksen vaihtumisesta osattu sanoa mitään. Ja jäiköhän se “bröd” nyt jonnekin pöydälle vai oliko tosiaan kaupan pehmeä ruispatongin palanen se hehkutettu paikallisleipä? Kasvissyöjälle täällä ei ehkä ollut mitään tai sitten se kurpitsakeitto, tämän kokemuksen perusteella en kyllä suosittele kokeilemaan. Lasten kanssa tänne mahtuisi toki hyvinkin, mutta miksi tulla? Vieressä on kaikenlaista oikeasti käymisen arvoista, jos näille huudeille eksyy. Harmi, mutta tulipahan käytyä.

URL http://www.brod.fi/
Puhelin 09-47840000
Osoite Bulevardi 26, Helsinki

 

Skiffer

image

Hieman taas kiireisempi päivä joten tänään eat.fi hakuammunnalla valikoitui nopeaksi ruokailupaikaksi Skiffer. Olen Liuskaluodon pisteessä joskus käynyt, mutta täällä en kertaakaan. Paikkahan myy pizzaa (11e) ja salaatteja (11e) joita sijainnin perusteella kutsutaan Liuskoiksi. Näiden pizzat ovat myös siitä erikoisemmasta päästä ja muoto on myöskin hieman omanlaisensa. Tänään oli valikoimassa: Soigno eli vuohenjuustopizza mansikoilla sekä pinjansiemenillä (tämä on ilmeisesti vakiona joka päivä), Fisherman’s friend eli kylmäsavulohipizza muikuilla ja fenkolilla sekä Puhvelinmozzarellasalaatti artisokalla ja pähkinöillä. Itselle valikoitui Fisherman’s friend kun teki mieli kalaa ja muutenkin pidän niistä imeskeltävistä versioista. Tilaus ja maksu hoidetaan avokeittiön edessä sijaitsevalle kassalle jota tänään miehitti nuori nainen ilmeisesti ensimmäistä kertaa, mutta ihan sujuvasti tällä suppealla valikoimalla tilaaminen onnistui.

image

Pizza saapui nopeasti, tosin olin myös optimoinut saapumisajan juuri avaamisen aikaan ja olin näin ensimmäinen tilaaja. First come, first serve etc. Pizza oli hienon näköinen ja melkoisen isokokoinen. Ensimmäisenä kiinnitti silmään harmonisesti asetellut ainekset liuskalla, tämä oli ehkä parhaimman näköinen lounaspizza mitä olen stadista saanut. Maku ei myöskään pettänyt, pohja oli erinomaisen rapsakka ja tomaattikastike oli herkullinen, hieman makeaan kallellaan, mutta ei liikaa. Juustoa (mozzarella?) oli maltillisesti ja se oli myös hyvää. Kylmäsavulohi ja muikku hieman arveluttivat tilatessa, mutta nämähän toimivat yllättävän hyvin. Fenkolinauhakin sopi luonnollisesti kalan kanssa, kuten myös tilli ja hölskytyskurkut. Vähän tosin tuli sellainen moodi päälle, että söin erikseen ne kalakohdat “lisukkeineen” ja sitten erikseen pizzan reunat ja muut kohdat. Mutta omalla jännällä tavalla tämä kyllä pelitti ja ihan peruspizzanakin oli erittäin laadukas.

image

Sisustus on siisti, pieni ja snadisti meriaiheinen. Itse pääsin istuskelemaan ikkunapöytään josta oli kiva tuijotella Dianapuistoon (vaimikäkolmikulmatsydeemi) ja ihmisvilinään. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä, sekä hieman hakevaa (ks. ensimmäinen päivä) ja mielestäni homma sujui lähtökohdat huomioiden erittäin mallikkaasti, käytiin ihan pöydässä kysymässä että onko kaikki ok mikä on aina kiva asia. Plussaa myös siitä, että lounaslista löytyy ajankohtaisesti päivitettynä webskasta, joka ei edelleenkään ole valtaosalla ravintoloista mikään itsestäänselvyys. Kasvissyöjälle löytyy salaatti tai sitten se Soigno ja koska pizzapohja oli niin hyvä, suosittelen ehdottomasti koestamaan. Hyvä setti, pitää taas kesällä rehaa sinne laiturinnokkaan syömään pizzat.

URL http://www.skiffer.fi/
Puhelin 045-3445351
Osoite Erottajankatu 11, Helsinki