Hiisi

20140623-165102-60662808.jpg

HUOM! Ravintola on ilmeisesti suljettu PRKL-klubin sulkeutumisen myötä.

Hiisi on perusmättöä tarjoava buffet-lounaspaikka jonka erikoisuuteen kuuluu se, että tässä on myöskin PRKL niminen kaljapaikka. Yhdessä nämä muodostavat aika helvetillisen kokonaisuuden ja sisustus on sen mukainen. Kuten kuvasta näkyy, paikka on aika pimeä valaistukseltaan. Sisään tullessa ruoka otetaan suoraan buffetista (9e), missä on minimalistinen salaattibaari ja keitto ja sitten erillisellä linjastolla on lämpimät ruuat. Soppa ja salaatti löytyy myös vaihtoehtona (7,50e). Maksu suoritetaan lähtiessä ja täällä on myös (vain kuukauden voimassa oleva) kantislätyskä sellaisia harrastaville.

Tällä kertaa salaattibaarissa oli aurinkokuivattuja tomaatteja, tomaatti-kurkku salaatti, raejuustoa, tomaatti-kurkku-jäävuorisalaatti ja suolakurkkua. Soppa oli chorizoa ja olikin aika maukasta. Leipänä on näkkäriä, sekä vaaleaa että tummaa leipää. Ketsupit yms kastikkeet truutataan ABC-henkeen isoista töniköistä. Tarjolla myös maidot, piimät ja kotikaljat.

Tänään lämpimänä ruokana oli uunimakkaraa sipulilla, yrttinen possufile maustevoilla (aiolia ei ollut), uunikasviksia (jotka olivat melkoisen väsyneen näköiset) sekä sivuun perunamuussia. Salaatti oli aika mitäänsanomaton kokemus, mutta possu oli yllättävän maukasta ja mehevää. Loppuun olisi voinut ottaa kahvia ja keksiä, mutta jäivät toiseen kertaan.

Sisustus on mustanpuhuva rokkibaari. Ja valitettavasti putkirikon tai jonkun muun syyn takia koko paikka haisi paskalle. Mutta se on tuskin jatkuva tila (?), haittasi kuitenkin jonkin verran ruokailua.

Kasvissyöjille tämä ei tarjoa oikeastaan mitään enkä oikeastaan voisi lapsellisillekaan suositella. Kaikenkaikkiaan kokemus oli aika huono, poislukien ihan hyvää possua.

URL www.ravintolahiisi.fi
Puhelin 045-2320410
Osoite Kaisaniemenkatu 4, Helsinki

 

Nuevo

HUOM! Ravintola on suljettu (ainakin 2016 remontin ajaksi).

20140619-123024-45024986.jpg

Espanja-mielessäni päätin sitten suunnata kauppatorin suuntaan ja koestaa Nuevon lounaslistan. Koko alue parveilee turisteja, joten menin heti aukeamisen aikaan, klo 11:30. Astuessani sisään, minut ohjattiin pöytään, kysyttiin juomavalinta (vettä) ja annettiin lista käteen (oikea ravintola!). Lista olikin oikein mielenkiintoinen. Alkuun Soppa (8,10e / 10,00e eli varmaankin pääruuaksi) eli Kylmää kurkku-jogurttikeittoa, Ensalada (8,60e / 14,20e sama homma) eli Mozzarella-oliivisalaattia tai Tapas -lajitelma (8,30e). Pääruuaksi Vegetal (15,10e) eli Valdeon-juustolla täytettyjä sieniä, Pescado (16,40e) eli Tonnikala-varras, sahrami-couscous ja limekreemiä tai Carne (16,90e) eli Porsaan kassleria, vuohenjuusto-bataattipyreetä ja Dijon-aliolia. Jälkkäriksi Mangomoussea ja marenkia (6,80e) tai (Petit fours) Kaksi käsintehtyä suklaatryffeliä (6,80e). Näiden lisäksi löytyi (vähintään kahdelle) Plato de carne, joka pitää sisällään huomattavan lihavalikoiman, sekä Plato del día (10,00e) eli Ankankoipea ja linssimuhennosta. Päädyin päivän annokseen, eli ankkaan.

Tilauksen jälkeen tuotiin leipäkori josta sai ottaa rosmariinilla maustettua, herkullista focacciaa (jossa oli hyvät merisuolat pinnassa). Annoksen saapumisessa meni hetki aikaa, vaikka olin ainoa ravintolassa joka oli tilannut ruokaa tässä kohtaa (viereisessä pöydässä istui mies odottamassa kaveriaan, mutta ei näin ollen ollut tilannut vielä), joten tämä ei ole nopeaa lounasta kaipaaville. Mutta eipä tänne kiireellä kannata tullakaan, ruoka oli sen verran hyvän makuista, että sen parissa kannattaa tovi nautiskellakin. Lautasen saapuessa näky oli komea, annos oli aseteltu kauniisti lautaselle ja komponentit olivat selkeästi esillä. Lautasella oli (dijon?) aiolia sekä (ilmeisesti) balsamiccoreduktiota pohjalla. Tämän päälle oli aseteltu ensin (beluga)linssi”muhennos” yrtteineen jne ja linssien päällä oli tyylikäs ankankoipi “frenched”(mikäs tämän suomenkielinen vastine on?) luineen. Kaikki oli oikein herkullista, ainoa mistä pitää antaa miinusta oli ankan nahka, joka ei ollut millään tavalla rapea. Tosin eipä Heston Blumenthalkaan tätä ratkaissut kovinkaan helposti (ks. “In Search of Perfection” Peking Duck www.imdb.com/title/tt1506376/), joten ei tämä valtavasti häirinnyt. Linssimuhennos oli erinomaista ja ankka oli pysynyt pääosin mehukkaana, poislukien muutamia hieman kuivahtaneita kohtia. Aioli teki annoksesta loistavan ja ottaen huomioon hinnan (10e), tämä edustaa kyllä käymisen arvoista paikkaa. Julistan täten espanja-viikot menestykseksi!

Nuevon sisustus on erittäin tyylikäs ja kun paremmat ilmat taas saapuvat, niin terassilla on varmaankin erittäin miellyttävää nautiskella herkuista. Palvelu on asiallista ja pääosin nopeaa, tosin ruokaa joutunee hetken odottamaan. Tänne voi ehdottomasti tuoda vaativampiakin vieraita ja pääosa muista asiakkaista koostuikin liikelounaita nauttivista porukoista.
Kasvisruokaa löytyy listalta useampaa vaihtoehtoa ja lastenkin kanssa tänne voisi varmasti tulla.

URL www.ravintolanuevo.fi
Puhelin 09-61285900
Osoite Sofiankatu 4, Helsinki

Wanhan Kellari

20140613-113841-41921239.jpg

HUOM! Ravintola on nykyään Kaivopihan Karaokekellari, eikä tarjoa lounasta.

Satunnaisotantaan osui tällä kertaa ikivihreä Wanhan Kellari, joka tarjoaa päivittäin vaihtuvia kotiruoka-annoksia ja illemmalla tansseja. Tanssit jäivät vähemmälle tänään, ruuan asettuessa etualalle. Sisään mennään portaita pitkin (kellarihan tämä loppupeleissä on) ja Ladie’s loungen sekä Marja Tyrnin kolikkoautomaatin (?) ohi suoraan tiskille tilausta tekemään.

Tänään oli tarjolla Jauhelihakeitto (8,40e), Pyttipannua (9,70e), Vuohenjuustolla kuorrutetut Kasvislasagne (9,70e), Paistettua lohta ja remuladekastiketta(sic) (9,70e), Kananrintaa, BBQ kastiketta (9,70e) ja jälkiruuaksi (kuuluu hintaan) jäätelö ja kahvi. Lisäksi on tarjolla salaattibaari sekä leipää (mukaanlukien gluteenitonta). Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä.

Kyseessä on siis aika peruskotiruokaan pohjautuva tarjooma ja aina kun täällä on käynyt (useita kertoja) niin ruoka on ollut ihan hyvää. Joskus jopa oikein hyvää. Pääraaka-aine annetaan tiskiltä ja lisukkeet löytyvät salaattibaarin etupäästä (jotenkin sellainen olo, että joskus ennenmuinoin lisukkeet tulivat myös tiskin takaa, voi olla että muistan väärin). Ensin otetaan kuitenkin juomat, joista löytyy kotikaljasta mehuun eri vaihtoehtoja.

Salaateissa on jännä kokoelma; feta-oliivi-salaatti-sötkötystä, kaaliraastetta ananaksella, paistettuja muikkuja, tomaattia, mystinen (eilinen?) kalapaistos, virheä salaatti tomaateilla ja kurkulla ja etikkapunajuuria. Leipiä on tummaa, vaaleaa ja näkkäriä niiden gluteenittomien kaveriksi.

20140613-113842-41922862.jpgTila on tanssiravintola baaritiskeineen, tosin tiski ei ole ihan niin hallitseva kuin jossain muissa paikoissa. Ikkunoita ei tietenkään ole, joten fiilis on hieman hämyisä, taustamusiikkeineen kaikkineen. Itse valitsin lohen ja perunamuussin kaveriksi. Muita lisukevaihtoehtoja olivat valkosipuliperunat, keitetyt perunat, riisi ja erikseen tiskiltä pyydettävät höyrytetyt kasvikset (teille karppaaville karpaaseille).

Lohi oli oikein hyvää ja remouladekastike oikein oiva. Ehkä pieni sitruunanviipale olisi ollut kiva, nyt se pieni terävyys jäi puuttumaan annoksesta, varsinkin kun lohi on perusluonteeltaan aika rasvainen kokemus. Muussikin meni ihan jees, salaatit oli mitä oli. Jälkkäriä on täällä aina, letut ovat aika legendaarinen lopetus lounaalle, joskin sen jälkeen on aika raskas olo. Jätskiä tällä kertaa kinuskikastikkeella, toimii jälleen ja edelleen.

Kasvissyöjille täällä on aina joku vaihtoehto tarjolla, tosin usein tuntuu olevan se soppa. Ehkä tämä ei kuitenkaan edusta ihan sitä kirkkainta kärkeä stadin kasvisruokaa tarjoavista ravintoloista. Lasten kanssa tänne voisi ehkä tulla ruuan puolesta, mutta jotenkin tällainen hämyisä tanssiravintolatunnelma soveltuu paremmin aikuisseuraan. Ja vaunuja en jaksaisi jyrryyttää niitä portaita alas/ylös kyllä ollenkaan.

URL http://www.wanhankellari.fi
Puhelin 010-7664380
Osoite Mannerheimintie 3, Helsinki