Factory

Kehuttu salaattimesta Helsingin ytimessä. Tänne pääseminen oli jossain määrin hankalaa koska paikalle pääsi hissillä, mutta ei kaikilla hisseillä. Itse ajattelin ensin seikkailla Aleksi 13 vaatekaupan (en enää muista mikä tämä oli aikaisemmin, mutta joku ketjuhan se oli) läpi rappusilla. Mutta eihän niillä päässyt, ainakaan omien havaintojen perusteella, ravintolaan asti. Mutta kuitenkin..

Salaatti rakennetaan omilla valinnoilla tiskillä (maksu tilauksen jälkeen) ja mukaan leipää. Salaatti oli ihan ok, tiskillä on hyvä valikoima erilaisia aineksia. Itse päädyin artisokan sydämiin, marinoituun punasipuliin, fetaan ja oliiveihin. Eli aika perussetillä mennään. Loppupeleissä kuitenkin puhutaan aika samasta tasosta mihin pääsee K-kaupan tiskiltä napatusta salaatista. Mitkä nekään eivät ole mitenkään huonoja.

Palvelu oli nopeaa ja asiallista, buffetti näytti myös ihan hyvältä vaihtoehdolta, jossa olisi myöskin saanut salaattia ja sivuun myös jotain lämmintä ruokaa.

Paikka on ihan kiva, tilaa on runsaasti ja ympäristö on siisti, mutta persoonaton.

Kasvissyöjä saa täällä omilla valinnoillaan varmasti sopivan annoksen vedettyä, toki se on sitä ainaista salaattia, mutta ainakin voi itse vaikuttaa sisältöön.

URL www.ravintolafactory.com
Puhelin 010-3205522
Osoite Aleksanterinkatu 13, Helsinki

 

Da Vinci

HUOM! Ravintola (ainakin tällä hetkellä) suljettu Lasipalatsin remontin vuoksi on suljettu ja tilalla on Cafe Java.

Da Vinci on suuressa suosiossa kollegojen parissa. Ja ei ihme, parempaa lounaspitsaa joutuu hakemaan. Ihan perus Margherita (tai Caprese, kuten he sitä kutsuvat) tosin ei itseä säväyttänyt, mutta Diavolo tai Tropicana ovat erittäin hyviä. Ja kuten aina, hyvän pitsan tekee hyvä pohja. En tiedä johtuuko taidoista vai uunista, mutta näissä on hyvä sitko ja sopivan rapea pohja. Täytteitäkin on maltettu laittaa kohtuudella, eikä sillä perinteisellä suomalaisella “enemmän on parempi” mentaliteetillä.

Ainoa mikä on vähän tylsää, on se, että alkuun saa vain (ottaa itse) leipää ja voita. Ja jos pitsaa vetää, niin se leipä ei ole mitenkään hohdokas tapa aloittaa ruokailu. Tosin salaatitkin ovat täällä ihan ok, joiden kanssa se (hyvä) leipä tuntuu taas oikein mainiolta vaihtoehdolta. Kasvisruokaakin on melkein aina vaihtuvalla listalla ja sitten voi tietty ottaa kasvispizzan.

Kannattaa tulla ajoissa tai sitten varautua odottamaan, paikka on suosittu.

URL www.davinciristorante.fi
Puhelin 09-640065
Osoite Mannerheimintie 22-24, Helsinki

 

Cafe Lasipalatsi

HUOM! Ravintola on suljettu Lasipalatsin remontin takia.

Kotiruokaa keskeisellä sijainnilla. Maksu ja tilaus suoritetaan tiskille (jos ottaa kantiskortin saa joka 10:n käynnin ilmaiseksi) ja siitä sitten tarjottimen kanssa ottamaan salaattia, paria lämmintä vaihtoehtoa ja keittoa sekä leipää.

Ruoka on mutkatonta ja ihan hyvää, tosin perus buffettisääntö puree tähänkin, eli tulee ruotsinlaivaefekti kun lappaa kaikkea vähän samalle lautaselle. Vaikka ihmismassa on iso, niin jono ei ehdi yleensä kauhean pitkäksi ruuhka-aikanakaan, tosin joskus ne paikat kuitenkin pääsevät loppumaan.

Salaatin ja keiton saa myös erikseen, mistä plussaa. Ja lämminruokabuffetissa on usein (aina?) kasvisvaihtoehto, tosin se saattaa sitten olla jokin tuhti gratiini, että caveat emptor.

URL www.cafe.lasipalatsi.fi
Puhelin 020-7424290
Osoite Mannerheimintie 22-24, Helsinki