Sandro

IMG_2295.JPG

Suuntasin taas Kallioon kaveria tapaamaan ja mentiin tällä kertaa kolmannen linjan kolmanteen paikkaan, eli kuuluisaan Sandroon.  Tätä oli kehuttu kovasti erilaisissa medioissa, joten odotustaso oli erittäin kova. Alkukosketus oli yllättävä, mestahan oli kulmakuppilan oloinen tila jossa oli hieman rokkifiilis sisään kävellessä. Sisällä oli tehokas ohjaus pöytään, tilausta ei erikseen tehty, kyseessähän on buffa (11,90e) josta saa myös pelkän salaatin ja sopan (halvempi hinta, en muista mikä ja hieman liian tyylitelty webska ei oikein osaa kertoa hintoja niin että löytäisin ne). Näemmä jotkut asiakkaat kuitenkin maksoivat etukäteen, itse maksoimme vasta ruokailun jälkeen, ilmeisestikin homma joustaa tarpeen mukaan. Tänään (koska perjantai) oli tarjolla Marrakech Madness. Tiskillä näytti olevan myöskin päivän lehdet tarjolla (voi olla että olivat maksullisia, mutta epäilen että olivat mestan omia).

IMG_2298.JPG

Se salaattibuffa! Voi että mikä kattaus siinä oli. Luettelisin mielelläni mitä kaikkea siinä oli, mutta ei kukaan pysty niin monta asiaa pitää mielesasään. Seinällä oli toki lista kaikesta ja voin nyt yrittää fiilistellä: Vihersalaattisekoitus, pastasalaattia, porkkana-kaali-tms-raastesekoitus granaattiomenan siemenillä, kukka- ja parsakaalisalaattia, couscousia, bulgurisalaattia, meloni-ananas-etc-salaattia, raita-tai-joku-semmoinen, mausteista tomaattihässäkkää, marinoituja oliiveja ja niin edelleen ja niin edelleen. Soppa oli kasvissoseen nimellä kulkeva setti, joka maistui mausteiselta porkkana-peruna-yms-sopalta. Leipäpöytä salaattibaarin päässä tarjosi tuoretta, megalomaanisen kokoista vaaleahkoa (hieman kellertävää, sahramia? kurkumaa?) leipää, sekä ilmeisesti aamiaiskattauksesta jäänyttä croissanttia (hillokuppi oli vieressä). Soppa oli ihan ok, ei mitään erityistä, mutta se salaattilautanen! Nyt löytyi kyllä stadin paras salaattibuffa. Maut olivat erinomaisia vaikkakin joissakin paikoissa esim. couscous on tehty paremmin ja vaikka pidän enemmän Halikarnasin tahnoista (ja vielä enemmän ex-Oman versioista), niin kokonaisuutena tämä oli ylivertainen kaikkiin muihin verrattuina. Leipä oli ihan ok, tosin kuorea ja sitkoa olisi saanut olla edes jonkun verran, mutta ihan hyvin tämä sopi rippeiden pyyhkimiseen lautaselta. Huomattavaa muuten, että mitään salaattikastikkeita ei tarvittu, kaikki oli suoraan salaateissa. Voi olla että jotain kastikkeita jossain oli, mutta kuka niitä tällaisen setin kanssa tarvitsee? Lämmin ruoka käsitti lammas-, kala- ja tofupadat sekä riisiä, mutta tässä kohtaa olin jo niin salaateissa, ettei nämä enää kauheasti houkuttaneet. Eikä näissäkään mitään kovin ihmeellistä ollut, tosin lammaspata oli eniten mieleeni ja ihan hyvää. Tänne kannatattaa tulla vetäisemään salaatti ja soppa, jotka edustavat Helsingin huippua.

IMG_2301.JPG

Sisustus on lähi-itämaisen rok-henkinen Kallion-kuppila, mutta kuitenkin selvästi omalla persoonallisella otteella. Vaikka paikka on selvästi myöskin illalla toimiva Kallion mesta, niin voisin hyvinkin kuvitella käydä täällä lasten kanssa lounaalla/brunssilla. Erityisesti kadunpuoleiset ikkunapöydät olivat valoisia ja miellyttäviä tyyliin sopivilla tyynyillään. Asiakaspalvelu oli tehokasta ja pääosin ystävällistä, tiskillä jatkuvan asiakasvirran vastaanottava kassa oli kyllästyneen oloinen, mutta muuten homma toimi paremmin kuin normaalisti. Kasvissyöjien kannattaa ihan ehdottomasti koestaa tämä perjantaisin tapahtuva salaattibuffa, jos et ole käynyt, niin olet missannut jotain oleellista. Lasten kanssa tänne voisin tullakin, vaikka sinänsä tämä nyt ei erityisesti ole mikään lapsille suunnattu ravintola. Siltikin täällä oli joku lapsi (hauskan värisessä) syöttötuolissa äitinsä kanssa, vaunut eivät kuitenkaan mahdu sisälle ja muutenkin mestassa on ihan hullu ruuhka jo hieman klo 11 (jolloin lounas alkaa) jälkeen.

URL sandro.fi
Puhelin 09-42892317
Osoite Kolmas Linja 17, Helsinki

 

Crowne Plaza Doha Club Lounge

IMG_2032.JPG

Tällä kertaa tulee koko viikon setti samalla syötteellä, johtuen puhtaasti siitä syystä että tuli syötyä täsmälleen samassa paikkaa lähes koko viikon. Tällä kertaa vuorossa oli Qatar-valtion pääkaupungin Dohan Crowne Plaza -hotellin oleskelutila, Club Lounge. Tuli hieman pidemmän matkan sisältävä opetuskeikka tähän Persianlahden helmeen. Matka oli melko pitkä, en suosittele kenellekään nopeampaa lounasta kaipaavalle henkilölle. Tosin Istanbulin lentokenttä on omalla tavallaan eksoottisempi välipiste kuin Sörk[ä/a]n metroasema lounasmatkalla. Tällä viikolla oli tarjolla useampi kattaus, ravintola/lounge tarjoaa niin aamiaista, lounasta, iltapäivän kakkutarjoilun sekä päivällisbuffan. Aamiainen käsitti perussetin keitettyjen munien, kokkelin, erilaisten paistettujen juttujen (kalkkunapekonia!), mehujen, leipien sekä juustojen osalta, mutta laajensi tätä repertuaaria mausteisen curryn (sekä aamiaisriisin) kautta hummukseen etc.

IMG_2047.JPG

Ravintolahan on melko erilainen normaaliin lounaspaikkaan verrattuna, johtuen 6-kerroksen “all inclusive” hengestä. Lounas valitettavasti jäi joka päivä väliin, koska täällä päin ei ilmeisesti (lounas)taukoja pidetä vaan työpäivä alkaa klo 7-8 ja jatkuu kovalla tohinalla aina klo 13:30 – 14 saakka. Tästä tiukasta aikataulusta johtuen hotellille saavuttaessa oli tosiaan lounas jo ohi, mutta pahimpaan nälkään oli tarjolla kakkuja (sekä raskaimmille päiville kuohuviiniä) ja tietysti espressoa. Näillä sitten mentiin iltapäivän päivälliseen asti.

IMG_2040.JPG

Päivällinen tarkoitti käytännössä alakerran keittiön päivän ruokalajeja, jotka pitivät sisällään joka päivä melko tulisen linssi”dahl”-henkisen kermamuhennoksen basmatiriisin kanssa. Tämä riisi toimikin sitten lisukkeena muidenkin annosten kera, joiden tyylilaji vaihteli päivästä toiseen. Välillä oli grillattua kanaa/nautaa, joskus kebabia (joka oli käytännössä sama setti kuin “grillattu”) ja yhtenä päivänä oli stroganoffia sekä juustogratinoituja(!) äyriäisiä. Katkaravut, simpukat sekä mustekalathan eivät tykkää kauhean pitkästä kuumennuksesta, mutta olivat onneksi maltillisesti kypsennetty ja kovimpaan nälkään juustokin tuntui sopivan tähän kokonaisuuteen. Näiden lämpimien ruokien lisäksi buffasta löytyi myös valmiiksi tehtyjä voileipiä sekä muita pikkunaposteltavia. Loppuun löytyi juustolautaselle täytettä sekä ainakin kolmea erilaista jälkiruokakakkua kahvin yms kera.

IMG_2054.JPG

Sisustuksen osalta ravintola oli tyylikkään lentokenttä-loungen kaltaiseksi työstetty tila kuitenkin melko neutraalilla yleistunnelmalla. Seinillä roikkui telkkareita jotka toistivat 24/7 Discovery channelin luontodokumentteja, nurkassa oli iso shakkilauta ja pöydillä sekä hotellin että Dohan palveluita esitteleviä lehtiä. Asiakaspalvelu loungessa oli äärimmäisen ystävällistä ja huolehtivaa. Kasvisruokaa täällä edusti joka päivä se sama linssimuhennos, mutta oli se sen verran hienosti maustettu, että ihan mielellään sitä otti kerta toisensa jälkeen. Lasten kanssa tänne en ehkä ensimmäiseksi lähtisi matkaamaan, oli sen verran pitkä ja raskas lentoreissu vaihtoineen. Kiintoisana yksityiskohtana matkalta täytyy vielä mainita Dohan lentokentän check-in- ja turvatarkastusjonottelun jälkeen vastaan tullut isohko nalle.

URL Crowne Plaza Club Lounge
Puhelin +974-44087777
Osoite Airport Road PO Box 22080, Doha, Qatar

 

Mesopotamia

IMG_1972.JPG

Omien sanojensa mukaan (ja todennäköisesti oikeassa) kaupungin ainoa kurdilainen ravintola. Cafe Caisankin nimellä kulkeva ravintola kulttuurikeskus Caisan ylemmässä kerroksessa. Kyseessä on lähi-itämainen buffa (8,90e) mutta ei kebabia, vaan salaattibaari, soppa ja vaihtelevia (kasvis, liha ja kana tai kala) lämpimiä annoksia. Lämpimältä puolelta löytyi tänään: Peruna-kasvishöystö, Jauhelihakastike kaalilla, Kanan uunirintapaloja, Riisiä ja Paahdettuja perunoita. Soppana oli jokin minestronen kaltainen, pieniä pastapaloja sisältävä, tomaattipohjainen systeemi. Salaattibaarissa oli: vihreää salaattia tomaatti-kurkku-tillillä, muutamaa jogurtti/majoneesisötkötystä kasviksilla (joita ei tehnyt mieli), pikkelöityjä kasviksia, kik-hernesalaatti, salaatti vaaleista pavuista, joku couscousin kaltainen salaatti jossa oli aika isoja jyviä tms, hummusta ja leipää (nämäkin pieniä sämpylänkaltaisia, kuten Trocaderossa). Loppuun saa kahvia tai (pussi)teetä.

IMG_1974.JPG

Salaattibaarin antimet olivat hyviä, mutta eivät mitään ihmeellistä. Muistissa elelevä mielikuva tästä buffetista oli parempi kuin mitä todellisuus. Olisin myös kaivannut jotain tulista, tomaattipohjaista kastiketta tähän sivuun, nyt tarjolla oli srirachaa, joka ei täysin osunut maaliin. Myöskin joku raita tms jogurttipohjainen kurkkumeinki on mielestäni tärkeä tällaisessa kokonaisuudessa ja nyt siellä oli vain jotain perunasalaatin oloista joka oli lähinnä tuota eikä sitä tosiaan tehnyt mieli. Pienehkö pettymys siis, tosin leivät olivat oikein sopivia tähän settiin. Lämmin ruoka ei tuonut mitään suuria elämyksiä sekään, onneksi siihen tuli turautettua vähän srirachaa joka toi pientä potkua muuten aika pliisuun makumaailmaan. Peruna-kasvishöystö lämpimällä puolella oli viileää, mutta ihan hyvää. Kaikenkaikkiaan tämä ei ollut niin hyvä kuin olin ajatellut, ehkä aika kultaa muistot tai sitten nyt vaan oli heikko päivä, täällä olen kuitenkin syönyt joskus aiemmin ihan hyvää ruokaa, nyt oli vaan ok.

IMG_2004.JPG

Sisustus on saatu persoonalliseksi, vaikka onkin vähän tällainen käytävän vieressä sijaitseva hallimainen tila. Paikka on siisti ja koristeltu, mutta muuten ympäristö on hieman omituinen, kun alapuolella on leffateatteri ja vieressä on verotoimisto. Hyvin ovat kuitenkin tämän tilan ottaneet haltuun. Asiakaspalvelu oli asiallista. Kasvissyöjälle täältä löytyy kyllä salaatti ja soppa vaihtoehtoina, mutta tämän kokemuksen perusteella suosittelen ennemmin lähellä olevaa Meze-pointtia (heidän yhden lautasen politiikasta huolimatta) tai sitten kauempaa löytyy jo kaikenlaista muutakin, kuten nyt esim. Trocadero ja vaikka Halikarnas. Pasha’skin oli ruuan puolesta mielestäni parempi.

URL mezopotamya.fi
Puhelin 09-676717
Osoite Vilhonkatu 6, Helsinki