Patisserie Teemu & Markus (2. kerta)

image

Lähdin sitten kollegan kanssa lounastamaan, mutta ulkona iski naamaa vasten alijäähtynyt tihkusade ja suunnitelman muutos oli nopea. Mentiinikin mutkan kautta soppaa naatiskelemaan Patisserie Teemu & Markukseen. Täällä oli hyvä turista kaikenlaisista asioista samalla kun veteli soppaa. Tänään oli tarjolla: Maa-artisokkasoppa (7,90e) paikanpäällä tehdyllä leivällä, joita oli tarjolla kolmea eri lajiketta, eli mallasruisleipä (itse valitsin tämän), vehnäleipä (tämä meni pöydän toiselle puolelle) ja vielä joku vaalea. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille ja loppuun on vielä suodatinkahvi tai tee.

image

Soppa oli hyvää ja kohtuullisen tasaiseksi porattua, tosin ei ihan niin samettista kuin joskus on saanut. Maku oli kuitenkin kohdillaan ja leipä oli myöskin hyvää. Soppa ei ole mitenkään erityisen kookas, joten loppupäivästä alkoi sitten tulla nälkä, mutta hyvä sitä on joskus vähän kevyemminkin elellä. Loppun vedetty kahvi oli semiok, mutta ei mitään kovin erikoista, vaikka olisin kuvitellut täällä saavani erinomaista kahvia.

image

Sisustus on edelleenkin hauskan ranskalainen ja persoonallinen. Tällä kertaa tuli istuttua takahuoneessa, joka olisi mielestäni kaivannut ehkä vähän lisää valoa ja mahdollisesti jotain mikä estäisi kaikumisen. Kasvisruokaahan tämä oli, tosin ilmeisesti tarjooma vaihtelee ja välillä voi olla lihaisaakin soppaa, mielestäni tämä oli kuitenkin ihan hyvä varsinkin kun ottaa huomioon hintatason. Lasten kanssa täällä voisi käydä kahvilla, tosin paikka on ehkä hieman ahdas isommalle porukalle.

URL http://www.patisserietm.fi/
Puhelin 050-3653200
Osoite Yrjönkatu 25, 00100 Helsinki

 

Suomalainen Klubi

image

200 tuli tänään täyteen (whee)! Suunnitelmat olivat suuret tämän tapahtuman johdosta, mutta hieman lässähtivät, kun sää ei ollut erityisen suopea. Halusin kuitenkin jotain erikoisempaa, joten suuntasin lähellä sijaitsevan Suomalaisen Klubin ravintolaan. Olen pari kertaa tämän listoja katsellut ja nyt sitten päätin käydä koestamassa paikkaa. Lounaslista on hieman hämmentävä, mutta siis paikka tarjoaa niin lautasannoksia kuin buffaakin. Tänään oli tarjolla Alkuaperitiiviksi: Päivän tuorepuristettua kotimehua (4,50e) tai sitten jotain väkevämpää baarin puolelta. Lounasmenu: Pikku blinit ja mätiä (19e), Leppäsavukinkkua ja ceasarsalaattia (12e), Kala-äyriäishöystöä (19e), Porsaanleike ja ranskalaisia perunoita (19e) sekä loppuun Banaanipiirasta ja talon jäätelöä (8e). Kotiruokana tänään oli: Jauheliha-perunasoselaatikkoa (17,60e) ja Päivän keittona: Aasialaista kasviskeittoa (9e / 14e). Buffet (22e) koostuu alkupalapöydästä, soppa+kotiruoka linjastosta leipävalikoimasta sekä loppuun kahvi/tee kakkuviipaleen kanssa. Itse päädyin lounasbuffaan ja sisään tullessa ensin mentiin narikan kautta tiskille (“ei en ole jäsen”), josta sitten vietiin pöytään. Ihan perinteinen ravintola siis.

image

Alkuun oli tosiaan alkupalabuffa, josta kaavin mukaan pieniä (näyttivät ihan uusilta) perunoita, kananmunaa, erilaisia kaloja (mm. silliä monella tapaa ja lohta), kinkkua, aladobia, salaattia ja leipää voilla. Perunat ja silli ovat kyllä lyömätön yhdistelmä ja komponentit olivat hyvin laadukkaita ja taidolla tehtyjä. Herkullinen lautanen toi hyvän mielen heti alkuun. Se aasialainen kasviskeitto taas oli mielestäni lähinnä vain tavallinen kasviskeitto, mausteisuus puuttui ja vieressä ollut makea chilikastike ei tuonut oikein mitään kunnon potkua lautaselle. Pääruoka olikin sitten hyvin suomalainen jauheliha-perunasoselaatikko ja kun ensiksi kuulin mitä on tarjolla, niin vähän tuli sellainen olo, että viitsiikö tästä maksaa ihan sitä täyttä hintaa. Pahoittelut muuten kuvasta, mutta sen otin minä ja siinä on jauheliha-perunasoselaatikko, joka ei ole kuvauksellisin annos. Itse maku olikin sitten yllättävän maukas ja ainakin mielestäni löysin annoksesta kunnolla valkosipulia sekä pippuria. Samaa reilua maustekättä olisi voinut näyttää keitollekin. Tämä oli oikein hyvä laatikko, mutta loppupeleissä kuitenkin vain laatikko. Kokonaisuus oli mielestäni positiivinen, erityisesti kun tämä oli niin leimallisesti suomalaista ruokaa ja suomalaisia makuja (poislukien “aasialainen” soppa) ja sellaisena erittäin hyvä veto. Kuitenkin tällä hintatasolla voisi odottaa saavansa jotain aika paljon maukkaampaa ja monimutkaisempaa ruokaa näillä koordinaateilla.

image

Sisustus on häikäisevän hieno. Mielestäni täällä pitäisi kaikkien käydä ainakin kerran ihan vaan fiiliksen ja paikan takia. Seinillä on isoja freskoja, katossa upeita lamppuja ja koko paikka huokuu arvokkuutta ja herrasklubin rauhallista tunnelmaa. Täällä oli erittäin mukavaa ja miellyttävää käydä syömässä ja varmasti tänne voisi tulla liikelounaallekin, vaikkakin luulen että se olisi sopivampaa jos olisi klubin jäsen. Kerrassaan upea paikka. Kasvissyljälle täällä oli melko heikosti mitään tarjolla, varmaan a la carte listalta kuitenkin löytyy jotain ja varmasti keittiö valmistaa tarvittaessa sopivan annoksen. Lasten kanssa en ehkä tähän tunnelmaan viitsisi lähteä fiilistelemään, vaikka olisi heillekin kiva näyttää tällainen lukaali.

URL http://www.klubi.fi/
Puhelin 09-5868830
Osoite Kansakoulukuja 3, Helsinki

 

Peninsula 1899

image

HUOM! Ravintola on suljettu ja tilalla on Furuma Cuisine

Tänään oli kuulaan kaunis ilma ja koska minulta vietiin kone alta, niin päätin lähteä haahuilemaan hieman pidemmälle ja sainkin tänään kiinni juuri pysäkille kaartavan nelosen Skattan suuntaan. Kohti Peninsula 1899 kiinalaista ravintolan buffettia. Kyseisessä kiinteistössähän on ollut jos jonninmoista yrittäjää, viimeksi kun kävin tässä niin söin moussakaa kreikkalaisessa ravintolassa ja sitä aiemmin oli ehkä jokin kaakkois-aasian suuntaan kallellaan oleva ravintola jossa järjestettiin myös yöhippoja. Nyt on kuitenkin kiinalainen ja kovasti mainostaa edustavansa “Aito sichuanilainen keittiö” suuntausta. Mestassa on buffet (9,10e) jossa oli tänään tarjolla: Riisiviini-keitto, (porkkana-jäävuori-sieni-tomaatti) salaatti, Kiinalainen salaatti, Hedelmiä (purkkipersikoita, hunajamelonia, ananaspaloja), Vihannes kevätkääryleet, Raputankofrittejä, Paistettu ankka paprikan kera, Paistettua naudanlihaa sipulin kera, Paistettu sientä kananmunan kera, Paistettua kesäkurpitsaa, Pannulla paistetut lihanyytit (eli potstickers/paistetut dumplingit), Tulinen paistettu riisi sekä loppuun Kahvi/Tee ja keksiä ja karkkia. Tilaus ja maksu hoidettiin kassalle sisään tullessa. Vedet löytyy pöydistä ja mausteet kassan vierestä

image

Alkuun otin hieman salaattia ja se oli melko yksinkertainen ja normisalaatti, tosin porkkanat olivat taas normaalia hauskemmin käsitelty. Kiinalainen salaatti oli jännän makuinen kokemus, jotain nuudelin oloista sesamsiemenillä sekä korianterilla maustettuna. Purkkihedelmät olivat mitä olivat ja hunajameloni hieman liian raakaa. Fritit olivat hyvin tavanomaisia, tosin mikä tämä juttu nyt on, että fritataan “rapu”tankoja? Oli pakko kokeilla ja ihan yhtä outo setti kuin aiemminkin, sai jäädä viimeiseksi kerraksi. Frittien hapanimeläkastike oli hieman liian vetistä omaan makuun. Keitto oli ihan niillä rajoilla että pystyikö sitä syömään, oli sen verran hapokasta. Ilmeisesti tämä oli tarkoituskin, kun on tehty riisiviini(etikasta?), mutta melkoisen erikoinen ja jäi suureksi osaksi kuppiin. Pääruoan kohokohta oli potsticker, joka oli ehkä kanalla tai possulla täytetty. Ja enimmäkseen tämä oli kohokohta siksi, että näitä harvemmin tulee vastaan. Noin muuten pääruoka oli hyvin varovasti maustettua ja tuli sitten käytettyä aika paljon (liian mietoa) chilikastiketta, että saisi jotain terää makumaailmaan. Tuliseksi mainostettu riisi ei ollut millään tavalla tulista, mutta muuten kyllä ihan ok. Ankka kasvisten kera oli lehahtanut reilusti ylikypsän puolelle ja osa ankan palasista olivat jo melko sitkeitä/kovia. Naudanlihaa sisältävä kastike ei ollut mennyt yhtä yli, mutta ei siinäkään mitään kovin ihmeellistä makumaailmaa ollut. Molemmissa oli kyllä kasvikset jääneet sopivan napakoiksi. Loppuun napattu (valmiiksi haudutettu!) vihreä tee oli hyvä ja karkki/keksi loppuun ihan kiva, mutta mieluummin olisin ottanut maukkaammat pääruoat. Kaikenkaikkiaan tasaista keskikastia stadin kiinalaisten buffien joukossa.

image

Sisustus on pramea, tosin ehkä ei niinkään kiinalaiseen sopiva. Olisiko tässä joskus ollut jokin venäläinen ravintola, sen tyylistä täällä on jotenkin aina ollut. Jokatapauksessa ihan hienon näköistä, vaikka ehkä vähän jo ajan patinoimaa. Asiakaspalvelu oli hyvin ystävällistä ja huomioonottavaista. Ihan oma-aloitteisesti tultiin kysymään, että olenko ensimmäistä kertaa (tietysti olen!) ja sen jälkeen esiteltiin kaikki ruokalajit. Ja sama kaveri kävi vielä uudelleen katsomassa, että kaikki on hyvin. Pisteet kotiin palvelun tasosta, harmi että ruoka ei yltänyt samoille leveleille. Kasvissyöjälle täällä oli kyllä valikoimaa, mutta en tiedä maksaako vaivaa tulla näitä maistelemaan. Lasten kanssa en varmaan jaksaisi myöskään tänne lähteä erikseen vääntäytymään, vaikkakin tilan puolesta olisi hyvin mahtunut ja ei ainakaan ollut liian mausteista ruokaa.

image

URL http://www.peninsula1899.com/en/
Puhelin 09-61246595
Osoite Katajanokanlaituri 5, Helsinki