Orchid (Lönkka, 3. kerta)

IMG_1489.JPG

HUOM! Ravintola on suljettu ja tilalle on tullut The Red Koi Thai.

Mentiin sitten kaverin kanssa pienen mutkan (Nanking oli kiinni) lounastreffeille lönkan Orchidiin, vaikka nyt vähän vettä tihuttikin taivaalta. Paikka on jälleen ja edelleen aivan erinomainen, tällä kertaa tuli otettua kolme pientä annosta (14,50e) joista kaksi oli kanaa ja yksi oli possua (laittaisin tarkemmin, mutta näemmä ruokalistaa ei päivitetä kovinkaan usein nettiin). Tilaus tehtiin pöydässä ja maksetaan joko tiskille tai sitten laskulla pöydässä. Tiski vaikutti vetävän nopeammin, mutta kun ei ollut kiire, niin otettiin lasku.

Ruoka tuli suhteellisen nopeasti, ottaen huomioon melkoisen ruuhkan ravintolassa. Riisi tulee kauniissa kupissa ja kastikkeet tulivat omissa pienissä kipoissaan. Ruoka oli kauniin värikästä ja herkullisen tuoksuista. Kaikki annokset olivat selvästi oman makuisiaan ja ruuan komponetit erottuivat toisistaan selvästi. Tulisuutta oli kohtuullisesti niissä annoksissa missä sitä oli ilmoitettukin olevan. Kaikki oli erittäin hyvää ja ruokaa oli paljon, muuten olisi kyllä pärjännyt yhdelläkin annoksella, mutta teki mieli maistaa useampaa. Ruuan loppuun olisi voinut ottaa teetä/kahvia ja keksiä, mutta oltiin niin hyvin syötettyjä, että jätettiin tällä kertaa väliin.

Sisustus on edelleenkin tyylikäs, asiakaspaikkoja on edelleenkin aika paljon tähän tilaan ja ne täyttyvät nopeasti. Ainoa mikä pisti hieman silmään oli leppoisaa thaimaalaista (? tai jotain sen kaltaista) musiikkia soittava televisioon kytketty järjestelmä, jonka käyttöliittymä telkkarissa oli tylsän oloinen, mutta tämä on vähän tikusta asian tekemistä. Eipä tuohon tullut kovin paljon kiinnitettyä huomiota. Palvelu on nopeaa ja hyvin ystävällistä, kuten aina täällä. Maksun käsittelyä jouduimme hetken odottamaan (tiskillä oli samaan aikaan iso jono), mutta tästäkin pahoiteltiin ja ilmoitettiin jo etukäteen. Jos olisi halunnut heti maksaa, olisi voinut aina könytä tiskin ääreen.

Ja se toinen kerta tässä ravintolassa? Oltiin perheen kanssa syömässä ja otettiin alkuruuat pääruokien kera. Muuten ihan hyvä homma, mutta ruokaa oli niin paljon (tytöt ei paljoa syöneet), että oma annos, joka oli mukaelma naudanlihasalaatista ja käsitti ison entrecote pihvin vedettynä viipaleiksi salaatin sekaan, oli mahdotonta saada syötyä kokonaan. Mutta silläkin kertaa kaikki oli herkullista ja palvelu erittäin ystävällistä ja huomioonottavaista myös lapsia kohtaan. Lapset arvostivat myös jälkkärikeksejä kovasti.

URL www.thaimaalainenravintola.fi
Puhelin 050-3878116
Osoite Lönnrotinkatu 27, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.