Doi Thai

20140715-120758-43678540.jpg

 

Tämä krunikassa sijaitseva thaikkupaikka on hieman syrjässä keskustan vilskeestä, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen. Lounaslista on valitettavasti näkyvissä vain ravintolan seinällä/ovipielessä, joten täytyy vaan luottaa onneen tarjoomassa. Kaikki kaksi kertaa (tämä mukaanlukien) mitä olen täällä käynyt ovat olleet kyllä oikein hyviä. Lounaaseen (kaikki annokset 9,50e) sisältyy salaatti, soppa ja tee/kahvi ja ravintola on auki lounaalla tiistaista perjantaihin. Tänään tarjolla oli: Kanaa vihreällä curry-kookosmaitokastikkeella, Paistettua kanaa basilikakastikkeella, Paistettua possua valkosipulikastikkeella ja Paistettua tofua hapanimeläkastikkeella.

20140715-120800-43680272.jpg

Itse valitsin kanan basilikakastikkeella ja maksoin annoksen tiskille. Tämän jälkeen aika yksioikoisen salaattibaarin kimppuun jossa oli tarjolla: jäävuorisalaattia, maissia, (hauskasti leikattua) kurkkua, tomaattia, pikkelöityjä punajuurisuikaleita ja kastiketta. Keitto oli kasviskeittoa johon toi tekstuuria retikkapalaset. Keitto oli ok, salaatti oli mitä oli, saipahan jotain puuhata ennen ruuan saapumista. Pääruoka tuli kohtuullisen nopeasti, tosin paikka oli kahta ihmistä vaille tyhjä joten mitään nopeusennätystä tässä ei kuitenkaan tehty. Ruoka oli kuitenkin selvästi minua varten tehty, eikä mistään valmiista kattilasta napattu. Riisi oli jotenkin hieman maukkaampaa, siinä oli jotain (kuorellisia? punertavia) toistakin riisiä ihan perus “thairiisin” (eli jasminin) lisäksi. Kastike oli erittäin maukasta ja sisälsi hyvät tekstuurit. Mausteet olivat kohdillaan ja annoksen tulisuus (johon ei ollut indikaatiota lounaslistassa) oli vähäinen, mutta kuitenkin antoi pientä potkua makuun. Ehdottomasti kaupungin thaikkupaikkojen kärkikaartia, Maithain tasoa.

Ravintolan sisustus on sympaattisen thaimaalainen ja taustalla soi thaimaalainen musiikki. Kalusteet ovat hieman kauhtuneet (ovatkohan nämä samat kuin sen Azoros tms mikä oli tässä aikaisemmin), mutta ei se haitannut viihtymistä. Kasvissyöjille täällä on aina (ainakin tällä viikolla joka päivä) näemmä joku tofu-annos. Lasten kanssa tänne voisi tulla noin muuten, mutta hieman syrjässähän tämä sijaitsee ja varmistaisin vielä annoksen tulisuusasteen kun se kerran ei ollut eksplisiittisesti sanottu listalla, ettei jää ruoka lautaselle liian mausteisena.

URL www.doithai.fi
Puhelin 09-625514
Osoite Meritullinkatu 5, Helsinki

 

New Bamboo Center

20140714-123050-45050810.jpg

NBC on ollut samalla paikalla jo vaikka kuinka pitkään ja olikos tässä joku muu vastaava aikaisemmin? Itsellä on hataria mielikuvia porukalla ruokailuista täällä joskus kaauuu-an sitten. No jokatapauksessa, kyseessä on siis malesialaista/kiinalaista/kaakkois-aasialaista ruokaa tarjoava ravintola. Tarjolla on päivittäin vaihtuva (mutta kiinteä, eli joka viikonpäivällä on oma lista) lounaslista ja sitten malesialaisia erikoisuuksia. Erikoisuuksista kuuluisin lienee currykana (saa myös tofulla), jonka saa itse valitulla tulisuudella (mieto, keskivahva, tulinen, tulinen+ yms), joka käytännössä tarkoittaa chilitahnan määrää annoksen päällä.

Itse valitsin currykanan (9e) tulisena, johon paikan hyperaktiivinen emäntä varmisti, että olenhan tilannut annoksen aikaisemminkin. Annos tuli erittäin nopeasti, kyseessä on isosta sammiosta kaivettu, hyvin paljon lientä sisältävä, lautasellinen kastiketta ja chilisoossia päällä. Viereen tulee luonnollisestikin riisi. Annos sisältää pääraaka-aineen lisäksi papuja, herkkusieniä, paprikoita ja sipulia. Itse kastike on curry(+kookos?)liemessä haudutettuja tavaroita, joihin on lisätty sitten se pääraaka-aine, tässä tapauksessa kana. Kastike on maukas ja chilisoossi tulista. Kana on pysynyt riittävä mehukkaana ja muutenkin ainesosat (lukuunottamatta herkkusieniviipaleita, jotka eivät kuulu omaan suosikkiryhmään) ovat hyviä. Annos on todella iso, joten pitää joko olla valtava nälkä tai sitten sitkeä luonne jos tuon aikoo vetäistä kokonaan.

Sisustukselta tämä on kahvilamainen ja ikä näkyy kalusteissa. Tänne ei tulla valkoisten pöytäliinojen ääreen nautiskelemaan romanttista illallista, vaan syömään nopea ruoka. Paikalle antaa kivan persoonallisen lisän aiemmin mainittu emäntä, joka tervehtii sisään tullessa “hei kave[l]i” ja ohjaa istumaan. Kun lounasaika on kuumimmillaan (eli ei näin kesällä), niin emännälle ei tuota mitään ongelmaa loihtia ekstraistuinta vaikka paikka näyttäisikin olevan ihan täynnä. Joskus pääsee syömään ihan yllättävässäkin seurassa, kun asiakkaita siirrellään pöydästä toiseen. Ja mitä kovempaa menee ravintolassa, niin sitä hyperaktiivisempaa on emännän touhuaminen, kunnes se alkaa vaikuttaa jo aavistuksen maaniselta, hyvällä tavalla tietysti. Harvoin näkee näin aktiivista otetta henkilökunnalta (omistajalta?) ja suoraa asiakaskontaktia. Muutenkin palvelu täällä on aina ollut välitöntä ja sympaattista ja jo melkein senkin takia kannattaa käydä ainakin kerran koestamassa.

Kasvissyöjille löytyy useita eri vaihtoehtoja, yleensä tämä tarkoittaa tofuannosta, mutta muitakin vaihtoehtoja löytyy. Lasten kanssa tänne ehkä voisi tulla ystävällisen palvelun takia, mutta noin muuten luulen että tulisi suunnattua muualle.

URL www.newbamboocenter.com
Puhelin 09-6943117
Osoite Annankatu 29, Helsinki

 

Samrat

20140708-123029-45029285.jpg

Pitkään samalla paikalla vaikuttanut Samrat tarjoaa intialaista ruokaa peruspeltilautasilta, kuten asiaan kuuluu. Nyt kun on kesäiset kelit vihdoinkin, niin Samrat tarjoaa oivat puitteet ulkona syömiseen keskellä kaupunkia. Sisäpihalle oli laitettu huima määrä pöytiä ja osaan näistä paistoi aurinkokin. Tosin itse sain napattua varjoisan paikan ettei nyt touhu mene ihan hikiseksi. Tilaus tehtiin pöydässä seisovan listan mukaan (mistäköhän tämä menutyyppi on kotoisin? onko näitä intiassa/nepalissakin?) jossa oli tarjolla tänään: Dal kofta (8e) eli Friteerattuja linssipyöryköitä, Prawn jalfrezi (9e) eli Tulisesti maustettuja katkarapuja paprika-sipulimuhennoksen kera, Chicken garlic (9,30e) eli Kanaa valkosipulikastikkeessa, Beef korma (9,30e) eli Naudanlihaa maustetussa jogurttikastikkeessa ja vielä Lounas mix (10,50e) eli kolme pientä annosta listalta. Itse päädyin kanaan tällä kertaa.

Huolimatta siitä, että ravintola oli täynnä kuin turusen pyssy, annos tuli yllättävänkin nopeasti pöytään. Mukana oli mausteisen kanakastikkeen lisäksi papu-kikherne-tomaatti-muhennosta sekä hyvin omintakeista raitaa, jossa maistui minttu tai jokin mintunkaltainen yrtti kivasti. Tämän lisäksi riisin päällä oli voilla (tai todennäköisemmin gheellä) sivelty naan-leipä ja riisin vieressä pieni salaatti. Kaikenkaikkiaan hyvä kokonaisuus ja hieman rankkaisin tämän paremmaksi kuin nepalilaisissa syömäni vastaavankaltaiset setit. Maut olivat kohdallaan ja erityisesti raita nousi oman kategoriansa voittajaksi. Naan-leipä oli erinomainen sekin mutta salaatin koin aika turhaksi. Kanakastike ja kasvismuhennos olivat molemmat oikein hyviä, tosin kana ei ollut ihan niin mehevää kuin esim. Satkarissa (jossa on joskus ihan siinä rajoilla, että onko kana kypsää vai ei).

Sisustus sisällä on sitä mitä kuvittelisikin, eli tummanpuhuvaa ja raskasta puukalustoa. Paikka on sisältä siisti ja asiakaspaikkoja ei ole ahdettu ihan niin tiiviiksi kuin joissain muissa tämän tyylisuunnan ravintoloissa. Ulkona oli hauska syödä kun kerran kelit sallivat sen ja ehkä osittain senkin takia ruoka maistui niin hyvälle. Kasvissyöjille täällä on aina jokin vaihtoehto ja lista on näppärästi netissä saatavilla jokaikiselle vuoden päivälle mitä tämä on auki (jännä ratkaisu) joten ainakin sen vaihtoehdon pystyy vakoilemaan halutessaan. Lasten kanssa tänne voisi oikein mielellään tulla. Kannattaa tosin olla ajoissa liikenteessä jos haluaa ulkopaikan, ne olivat hyvin täynnä ja muutamat joutuivatkin seikkailemaan sisälle. Ruoka maksetaan lähtiessä sisälle tiskille joka tulikin tehtyä automaatiolla vaikka lappu josta voisi käytännöstä lukea sijaitsi sisällä.

URL www.samrat.fi
Puhelin 09-611001
Osoite Etelä Esplanadi 22c, Helsinki