Loosister

image

HUOM! Loosister ei enää tarjoa lounasta, mutta on muuten kyllä auki.

Pääsinpäs käymään Sörkä(a?)ssa lounaalla ennen kuin Bar Loosen systerin lounas meni (kesä?)tauolle. Tämä rockhenkinen baari tarjoaa lounaaksi joko salaatti+soppa (8,70e) tai sitten niiden lisäksi lämpimän lautasannoksen (9,70e). Tänään oli tarjolla: Piritorin lihapullat, metsästäjän porsasta & ranskalaisia perunoita, pinaattipasta, kukkakaalikeitto ja loppuun mokkapaloja (nekin vegaaneja). Lounaisiin kuuluu myös tee/kahvi. Tilaus ja maksu hoidetaan baaritiskillä ja pöytään viedään numero ja aseet. Salaattibaarissa oli tänään: Salaattisekoitus (salaatti, tomaatti, kurkku), coleslaw, marinoituja (kalamata?)oliiveja, paahdettuja paprikoita ja siemeniä yms modausmeininkejä. Paria eri leipää (tummaa ja patonkia) ja margista sekä salaattikastiketta. Itse valitsin lihapullat ihan jo pelkästään sillä perusteellä, että niillä on niin päällikkö nimi.

image

Alkusalaatti oli hyvin perusmeininkiä, oliiveissa ja paprikassa olisi saanut olla isommin mausteita, nyt marinadi oli aika pliisua. Coleslaw oli aika hyvä, melko majoneesista, mutta sopi tähän valeperjantaimoodiin. Soppa oli ok, vaikkakaan nyt kukkakaali ei ihan sitä ominta herkkua ole. Pääannos olikin sitten rehevä rekkamiehen annos lautasella. Tämä oli oikein hyvää, lihapullat omasivat erinomaisen tekstuurin, sopivan ilmava sisältä ja rapsakka kuori päällä. Pullat olivat myös hyvän makuisia ja jätetty hieman pinkiksi keskeltä. Perunamuussi oli hyvää sekin ja sopivan sileää tekstuuriltaan. Jallu-kermakastike oli oikein maukasta ja puolukkahillon kanssa toi oikein perinteisen makumaailman tähän annokseen. Hieno suoritus, parempi kuin puitteet olisivat antaneet ymmärtää ja vielä edukkaalla hintatasolla.

image

Sisustus on rehellisen rokkibaarin mukaisesti tehty, taulut rokkistaaroista penkkien seinänojina on mielenkiintoinen yksityiskohta. Rokki raikasi ja ulkona sateessa kurvailevat dösät toivat ihmeteltävää ruokailun lomaan. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kasvissyöjille täällä oli sitä soppaa ja pinaattipastaa ja huom! nämä olivat vegaaneillekin sopivia, kuten kuulemma ne mokkapalatkin. Lasten kanssa en viitsisi baariin tulla ruokailemaan, vaikkakin ruoka olisi varmaan maistunutkin.

URL http://www.barloosister.fi/
Puhelin 044-7913116
Osoite Hämeentie 50, 00500 Helsinki

 

Loosister on 18.6.2015 rated 2.5 of 5

Leave a Reply