Bio Rex

IMG_2277.JPG

Tänään oli vuorossa asiakkaan järjestämä joululounas (0e) Bio Rexin tiloissa. Kyseessä oli siis yksityistilaisuus ja keitrattu (fenglanti!) setti herkkuja. Yllättäen tarjolla ei ollutkaan laatikoita etc, vaan: Pipareita sinihomejuustolla, Jokirapusalaattia omenalla, Paahtopaistisalaattia majoneesiperunameiningillä, Graavilohileipiä sekä tummaa (saaristolaishenkistä) sekä vaaleaa leipää voilla. Loppuun oli Suklaamoussea hillotuilla kirsikoilla sekä Porkkanakakkua. Sisään mentiin ala-aulan narikan kautta.

IMG_2282.JPG

Paahtopaistisalaatti oli ihan hyvää, tosin hieman olisin kaivannut lisää suolaa ja pippuria tähän. Jokirapusalaatti oli myös hyvä ja hieman kirpsakat omenat komppasivat hyvin muita komponentteja. Jokirapusalaatissa myöskin eri komponentit tulivat paremmin esille, kun taas paahtopaisti ja perunat jäivät majoneesikastikkeen alle. Lohileivät olivat hyvän makuisia, mutta olisin toivonut enemmän tekstuuria leipään, nyt suutuntuma oli vähän liian pehmeä kokonaisuudeltaan. Tumma leipä oli hyvää (pidän saaristolaistyylisistä leivistä) ja vaaleakin oli ihan jees. Piparit ja sinihomejuusto <3 Porkkanakakku oli mahtavan makuista, melkein lähdin hakemaan lisää. Suklaamousse oli ihan kiva (vaikka nyt en suklaasta ihan hirveästi innostukaan) ja Daim-henkiset palaset toivat toivottua tekstuurivaihtelua tähän. Kirsikat olivat myös herkullinen kylkiäinen moussen kanssa. Erittäin onnistunut jälkiruokasetti.

IMG_2279.JPG

Sisustus on täällä kaunis ja selkeä linjoiltaan ja hauska nähdä että törröttäviä kasveja on edelleen yläaulassa, kuten (muistaakseni, tästä on aikaa) silloin kun täällä tuli vielä leffassa käytyä. Näkymät ovat myös erinomaiset varsinkin kun aurinko kauniisti maalasi manskun laidalla sijaitsevia rakennuksia. Tietty Kiasman kattotyömaa ei nyt ole mikään “kappale kauneinta Helsinkiä”, mutta oli tässä silti kiva seisoskella, ihmetellä menoa ja turista niitä näitä. Kasvissyöjille täällä ei tällä kertaa ollut oikein muuta kuin leipää nakerrettavaksi (ja tietty erinomaiset jälkkärit) mutta varmasti sellaistakin saa tilaamalla. Lasten kanssa olisi kiva päästä joskus ainakin leffaan täällä, vaikka nyt ei syömään tultaisikaan. Mahtaako täällä varsinaisesti leffoja enää pyöriä? Kiva tapahtuma ja hyvää seuraa sekä ruokaa, kiitos siitä Lasipalatsille.

URL www.lasipalatsinbiorex.fi
Puhelin 020-7424290
Osoite Mannerheimintie 22-24, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.