Café Köket (2. kerta)

Tuli sitten kokeiltua Köketin sopivuutta liiketapaamiseen, ihan vaan sijainnin (lähellä metroa) ja tilan (viimeksi rauhallista, isot pöydät, wifi jne) takia. Tänään oli tarjolla Mozzarella-papusalaattia, Päivän uunikalaa ja bataattiperunamuhennosta korianterilla nam, sitruunaa, Kaalikeitto (12e). Korkeampaa hintaa ei oikein selitetty, eikä nyt ollut myöskään energiaa alkaa siitä jaarittelemaan. Kuvat jäivät valitettavasti puuttumaan, kun piti puhua koko pitkän lounaan läpi. Pahoittelut siitä.

Alkuun otettu lämmin kaalikeitto ehti viilentyä alkujutteluiden aikana, mutta oli kohtuullisen maukas aloitus, vaikkakin hyvin suolainen. Uunikala oli käytännössä lötköllä leivityksellä (leivitetty ei yleensä sovi buffettiin, erityisesti jos pitää lämpöastian kantta kiinni) pinnoitettu kala jonka vierestä ei lyhyellä etsinnällä löytynyt sitruunaa. Tämä olisi ihan ehdottomasti kaivannut jonkun remouladen tms kirpsakan kastikkeen viereensä, nyt ei toiminut juuri lainkaan. Bataattimuhennos oli ihan kiva, vaikkakin ulkoasu oli hyvin vauvanruokamainen. Salaatti oli ihan ok, olisin toivonut että mozzarellaksi olisi valikoitunut hieman parempaa laatua kun kerran hintakin oli korkeampi. Nyt ei ollut pallo-mozzarellasta jälkiäkään vaan kaikki oli siistejä kuutioita kiinteää mozzarellaa. Loppuun olisi ollut kaikenlaista aamuisen brunssin jäämistöä, mutta nämä eivät tällä kertaa houkuttaneet tilanteen luonteesta johtuen.

No mitenkäs tila sitten soveltui tapaamiseen ja suunnitelmien tekemiseen? Kummallakaan ei ollut läppäriä, joten wifin toimivuus jäi testaamatta. Tilassa oli myös melkoinen joukko tullessa, joka onneksi lähti kuitenkin pois puolessa välissä lounasta. Huonekorkeus ja pintojen materiaalit aiheuttavat kirkkomaisen kaiun kun täällä on enemmän ihmisiä, joka haittasi keskustelua hieman, mutta ei liikaa. Noin muuten pöydissä oli oikein hyvin tilaa levittää papereita sun muita työskentelytarvikkeita lounastarpeiden viereen. Loppujen lopuksi tila toimi riittävän hyvin tähän tarkoitukseen, mutta vain jos/kun paikka ei ole täynnä muita asiakkaita. Aika rauhassa täällä saa olla moniin muihin keskustan paikkoihin verrattuna. Ehkä seuraavalla kerralla kuitenkin tulee kokeiltua Groteskia, jossa oli viime kerralla hyvin tilaa myöskin, tosin musiikki oli verrattain kovalla siellä, joka taas täällä ei ollut ongelma.

URL www.cafekoket.fi
Puhelin 044-0127707
Osoite Aleksanterinkatu 28, Helsinki

 

Café Köket (2. kerta) on 2.10.2014 rated 0.5 of 5

Leave a Reply